Yhdessä jakamista

Tiedätkö sinä, mikä on härkin tai jukolauta?

Jos tiedät, olet todennäköisesti ikäluokkaa 50 +.

Jos taas et tunnistanut noita, mutta pystyt helposti kuvailemaan iPadin ja iPodin eron, olet keskimäärin nuorempaa joukkoa kuin ensin mainittu ryhmä.

Kielemme ja kulttuurimme muuttuvat koko ajan. Leivän saa kaupan hyllystä ja hevospelistä on tultu mootttoroituun aikaan.

Nuorison perinteisiin oikeuksiin on aina kuulunut ärsyttävästi asettaa entinen ja olemassa oleva kyseenalaiseksi. Ei ne kalkkikset mitään tiedä.

Heidän vanhempansa ja isovanhempansa taas saattavat olla omat kuohuntavuotensa autuaasti unohtaneet ja ihmetellä paitsi tapojen puutetta myös sitä, miten untuvikko luulee kaiken tietävänsä ja hallitsevansa, vaikka oman huoneen siivous tai veroilmoituksen tarkistaminen voivat olla ylivoimaisia tehtäviä.

Se kieli ja elämänmalli, mikä opittiin vuosikymmeniä sitten ja toimi silloin hyvin, on nyt auttamatta vanhentumassa. Paikalleen pysähtyvä jää väistämättä jälkeen ja liikkeellä pysyvänkin on ajoittain lisättävä vauhtia.

Jos 50 + ihminen ei jotakin nykyajan uutuutta tunne, se ei tee hänestä tyhmempää. Hän voi hallita paljon sellaista, mitä nuoremmat eivät hallitse.

Elämänkokemus voi muuttua elämisen taidoksi. Se ei ole helppo prosessi kenellekään, ja vielä vaikeampaa sitä on jakaa toisille.

Mukava kokemus voisi olla kahden tai useamman sukupolven yhteinen ilta, jossa selvitettäisiin sekä hamaa muinaisuutta (miten 1960-luvun mustavalkoisessa TV:ssä vaihdettiin kanavaa ja montako kanavaa oli?) että uusinta uutta (miten voin asioida sähköisesti siellä, täällä ja tuolla?).

Kun yhteinen kieli puuttuu

Olen törmännyt moneen ihmiseen, jolle synnin ja armon akseli on aivan vieras. Ei ole kosketuspintaa, ei tunnisteta.

Sen sijaan voidaan ajatella onnistumisen ja epäonnistumisen termein. Nyt ei mennyt putkeen. Tuli  jotain häikkää. Oli aika päheetä ja kävi munkki.

Onnistumisen tai epäonnistumisen takana nähdään erilaisia asioita kuin perinteisessä uskonnollisessa kielessä. Oli tai ei ollut tuuria. Pitäisi hioa tekniikkaa, niin kaikki skulaa. Tuli häiriötekijöitä.

Tällainen vuosikymmenen sisällä eläköityvä pappi jää joskus ymmälle, kun yhteistä kieltä ei aina löydy. Miten selittää armon, jos minkäänlaista synnintuntoa ei ole? Tai Jumalan rakkauden, jos ainoat mielikuvat rakkaudesta liittyvät rakasteluun?

Jos liityn keskustelukumppanin kieleen, huomaan olevani osin vieraalla maaperällä. En myöskään tunne saavani asiaani perille. Jompikumpi tai molemmat jäävät miettimään, mitä toinen oikeasti tarkoitti.

Ratkaisu tuskin on siinä, että uskonnollista kieltä alettaisiin erityisesti opettaa.

Parempi ratkaisu olisi ymmärtää elämää ja muuttuvaa maailmaa, nähdä siinä Jumalan läsnäolo ja pystyä sanoittamaan se. Termit voivat vaihtua, ydin pysyy.

Hautajaisten jälkeen

Marja-Siskon blogi

Ihmisen moninaisuuden puolesta uskoa unohtamatta.

#

Hautajaisten jälkeen

Kirjoitti Marja-Sisko Aalto 07.04.2013

Meitä on ollut kahdeksan sisarusta. Nyt enää kuusi.

Jokaisen läheisen lähtö sattuu. Enkä tarkoita vain oman elämän rajallisuuden tajua, vaan ihan oikeaa kaipausta, surua, menetyksen tunnetta.

Katselin hautakummun kukkamerta ja kuuntelin kauniita muisteluita. Mietin taas kerran, muistanko antaa rakkailleni kukkia heidän eläessään, sanoa edes osan noista kauniista sanoista, jakaa edes jonkin prosentin tuosta muistotilaisuuden  lämmöstä?

Osan, kyllä.

Kaiken jaetun hyvän hengen jälkeen on vielä vähän tyhjä olo. Surulla on aikansa. Samoin ilolla siitä, keitä on ollut ja ketkä yhä lähellä ovat.

Karjalaiseen tapaan meillä oli paljon silmän tuiketta, halauksia ja nauruakin hautajaisissa. Ihmisen tunne-elämän asteikko on laaja, ja hyvä kun se saa olla auki ajallaan.