Joulu keskellä kesää

Olin vuosia sitten sairaalle ehtoollista jakamassa. Hänellä oli jo katse tuonpuoleisessa.

Kysyin, mitä veisataan. Hän ehdotti virsiä Maa on niin kaunis ja Enkeli taivaan. Varovasti ihmettelin ääneen, kun oli heleä kesäilta.

Sain hyvän opetuksen:
- Se on kuulkaa köyhä ristitty, jolla on joulu vain kerran vuodessa.

Veisattiin nuo jouluvirret ja otin raamatunkohdaksikin Jesajan sanat Pojasta, joka on meille annettu.

Kuukautta myöhemmin siunasin hänet sinne, missä usko muuttuu näkemiseksi. Samat virret kajahtivat koolla olevan seurakunnan voimin. Tuntui, että elokuun aurinkokin hymyili jouluisesti.

Joulukirkko

Jokunen vuosi siten olin seurakunnan X joulukirkossa, jossa sattui muutama pieni kömmähdys, mikä ei minua häirinnyt. Joitakin häiritsi, ja naulakolla kävi närkästynyt pupatus.

Kommentteja kuunnellessani ihmettelin. Muutamille oli jokin yksityiskohta jäänyt "vääränä" mieleen, ja se piti tietysti jakaa. Minusta olisi mukavampi jakaa ne sykähdyttävät kohdat, mutta kukin tyylillään.

Vallaton mieleni kävi kuitenkin kehimään "pupattajien kirkkoa" teemalla "Kyllä minä niin mieleni pahoitin..."

Joka välissä saisi joku seurakunnasta nousta sanomaan, mikä nyt ei mennyt hänen mielensä mukaan. Tai kun tuo toinen sai nousta enkä minä. Ja nouseminenkin on väärin...

Kaaos siitä tulisi.

Taidan suositella entisessä pysymistä.

Ja voi kun kirkkoon tullessa jätettäisiin pois vakuuttuneisuus omasta, ainutlaatuisesta etevämmyydestä. Ja pois myös arvosteleva mieli.

Kirkossa on Kristus. Siitä lähtee se oikea asennoituminen.