Marja-Siskon blogi

Kirkossa palkka jää pieneksi

2012-02-13T00:04:00.000-08:00

Olen huolestunut siitä, mistä kirkko luulee saavansa ammattitaitoisia työntekijöitä tulevaisuudessa.

Kutsumustietoisuus ei ole mihinkään hävinnyt, mutta kun myös seurakuntatyöntekijän pitää maksaa opintovelat, asuminen ja paljon muuta. Milläs maksat, jos palkka on kovin pieni?

Jäi juuri hyvä papin sijainen saamatta, kun hän totesi saavansa opettajan toimestaan lähes 2.000 euroa kuussa enemmän.

Palkkaerot muuhun yhteiskuntaan eivät ikävä kyllä ole supistumassa, vaan repeämässä entisestään.

Iso kirja sanoo, ettei puivan härän suuta saa sitoa ja että työmies on palkkansa ansainnut. Kirkossa se pitäisi muistaa myös omien työntekijöiden osalta.

---
Pieni kuvaava anekdootti vuodelta 1986:

Olin juuri sopinut asuntolainasta. Pankinjohtaja oli vähän hiljainen ja sanoi sitetn, että eikö pastori voisi antaa koko palkkansa tulla meidän pankkiin.Sanoin että voisi. Ja tuleekin. Pankinjohtaja ällistyi. Ei ollut uskoa palkkaani todeksi.

Naiset valtaavat alaa

2012-02-10T03:57:00.000-08:00

Katselen viran puolesta Kuopion hiippakunnan papistoa koskevia tietoja päivittäin. Yritän löytää seurakunnille työntekijöitä ja työnhaluisille töitä. Usein nuo tarpeet kohtaavat. Kaikenlaista muutakin on: nimikirjan merkintöjä, virkavapauksia, sijaisjärjestelyjä, tutkintoja ja niihin liittyvien näytesuoritusten järjestelyjä. Joka päivä myös jotakin uutta.

Eräs kirkollinen taho pyysi tarkan luettelon seurakuntapapeista ninikkeellä kirkkoherra, kappalainen ja seurakuntapastori. Tässä joukossa on joitakin vs. ja vt. viranhaltijoita.Tein listaa sen mukaan, miten virkoja parhaillaan hoidetaan.

Siitä kertyi mielenkiintoinen ajankuva ja selvä näky tulevaisuuteen.

Noita seurakuntapappeja on kaikkiaan 212, ja heistä miehiä 131, naisia 81.

Selvästi miesvaltaisin nimike on kirkkoherra. Hiippakuntamme 55 seurakunnasta 48:aa johtaa miespuolinen kirkkoherra, kun taas 7.llä on ruotelissa nainen. Tähän on suurelta osin historialliset syyt, koska naiset ovat olleet pappeinakin vasta 24 vuotta ja pätevöitymisaikaa on ollut vähän.

Toisaalta myös asennepuolella on yhä sitä, että valitaan ehkä herkemmin mies kuin nainen, jos valinnanvaraa on. Huomattava osa naisista ei myöskään pyri johtaviin asemiin. Sen ilmiön syitä olisi mielenkiintoista selvittää.

Kappalaiset ovat suurin seurakuntapapiston ammattiryhmä, 76 kappaletta. Jakauma on jo paljon tasaisempi: 41 miestä, 35 naista. Tähän virkaan pätevyysvaatimuksena on mm. pastoraalitutkinto, jonka pian valmiiksi saamassa on viisi pappia - ja he ovat kaikki naisia.

Seurakuntapastoreissa muutos näkyy jo keikahtamisessa toisin päin lukemiin: 32 miestä, 39 naista, yhteensä 71.

Näistä voi päätellä, että papisto on hyvää vauhtia naisistumassa. Kirkkoherran viran osalta miesenemmistö säilynee vielä pitkään, mutta muuten on syytä opetella suhtautumaan siihen, että nainen pappina ei ole kummajainen, vaan pian enemmistön edustaja.

Ensimmäinen kirimaali

2012-01-30T19:11:00.000-08:00

Tänään 31.1.2012 on Kuopion hiippakunnan piispanvaalin ensimmäisen kierroksen ratkaiseva päivä. Kuuden ehdokkaan joukko supistuu ilmeisesti kahteen. Kaksi parasta jatkaa toiselle kierrokselle, ellei kukaan saa heti vähintään puolta äänistä.

Usein olen erilaisissa vaaleissa ja miksei kilpailuissakin miettinyt, mikä on niiden osa, jotka eivät voita tai tule valituksi. Kaikkien huomio kiinnittyy menestyjiin. Muut saavat nuolla haavansa yksin.

Kaikilla kuudella on toki hyvä työpaikka, missä jatkaa. Henkisesti voi kuitenkin olla raskasta palata, kun on torvet soiden sotaan lähtenyt.

Ainakaan ähättelyä ei tarvita. Aikanaan sanottiin, että mies se on hävinnytkin. Tai nainen.

Tuohon piispankin hommaan voi monen hyvän joukosta vain yhden valita.

Vaalilautakunnassa

2012-01-30T05:03:00.000-08:00

Jollakin ihme konstilla minut saatiin syksyllä ylipuhuttua hiippakunnan vaalilautakunnan sihteeriksi.

GRR!

Tehtävä on oikeastaan mieluinen. Olen selvittänyt, muitä kaikkea pitää tehdä, ja käsittääkseni myös tehnyt. Ja sitähän on riittänyt. Mielenkiintoista ja monipuolista hommaa.

Se GRR! tulee siitä, että aikaa on mennyt todella paljon. Oman työn ohessa tämä on ollut iso urakka ja jatkuu vielä kuukauden.

Neljän vuoden päästä aion viisastuneena esittää joko lisätyövoiman palkkaamista tai sihteeriksi valittavan vapauttamista ainakin osasta omia töitään. Ihan jaksamisen kannalta.

Virkeä sihteeri tekee vähemmän virheitä. Jaksaa ehkä toimiakin terävämmin.

Julkinen, rajoitetusti julkinen, ei-julkinen vai salainen

2012-01-12T03:51:00.000-08:00

Savon Sanomat on nostattanut myrskyä vesilasissa ihmetellessään, miksi Kuopion tuomiokapituli panttaa tietoa piispanvaalin maallikkovalitsijoista.

Väite on sikäli ihmeellinen, että lehti sai pyytämänsä tiedot.

Sen mielestä tiedot olisi pitänyt julkistaa netissä jonkinlaisena automaationa. Kuuroille korville kaikuivat oikeusoppineiden vakuutukset siitä, että asiassa jokaisella tuomiokapitulilla on kiistaton harkintavalta tai oikeastaan harkintavelvollisuus, ja että missään piispanvaalissa mikään tuomiokapituli ei ole vastaavaa listaa nettiin pannut. Espoossa ei kukaan edes kysynyt valitsijoiden nimiä.

Jos johonkin - vaikkapa nimilistan julkistamiseen - on oikeus, ei oikeus koskaan ole sama asia kuin velvollisuus.

Edustan itse luultavasti avarampaa ja julkisuutta lähestyvämpää suhtautumistapaa kuin lakimiesasessorimme. Toisaalta haluan julkisesti puolustaa hänen oikeuttaan harkita itse. Lakimies katselee asioita vähän toisin kuin pappi. Yleensä asioille on hyväksi, että eri näkökulmia sovitetaan yhteen.

Useampikin laki - esim. henkilötietoL ja julkisuusL - säätelevät sitä, mitä tietoja ja keistä saa julkisuuteen päästää. Osasta on selkeästi määritellyt rajat, joiden puitteissa operoidaan. Hyvin tarkkana pitää olla esim. osoitetiedoissa, ja henkilötunnusta on paras olla antamatta kuin viranomaisille ja heiltäkin yksilöityyn, lailliseen pyyntöön vastattaessa. Moni haluaa nykyisin kieltää nimensä ja yhteystietojensa antamisen.

Tulevien vuosien kirkollisia vaaleja ajatellen olisi selkeintä, jos esim. kirkon vaalijärjestykseen tai muuhun säädäntöön lisättäisiin yksiselitteinen pykälä siitä, mitä tietoja ehdokkaista ja valitsijoista saa julkaista, missä rajoissa ja minkä julkistaminen taas on kiellettyä.

Hankala istua liian matalalla tuolilla

2012-01-06T05:53:00.000-08:00

Puijon kirkossa käyty taas loppiaisena. Erityisesti nautin loppusoitosta, jossa päästeltiin kolomen kuninkaan marssia ihan tutti.

Penkissä huomasin taas kerran, että julkisten tilojen kalusteet on tehty noin 160-senttisille. He istuvat mukavasti jalat lattiassa ja istuimessa reisituki.

Vähänkin pitempi istuu hyvin epämukavasti polvet korkealla ja vain pepun kannikan kärki istuimessa, reisitukea ei lainkaan.

Tampereen teatterissa on löydetty ratkaisu: katsoja saa ottaa koroketyynyn paikalleen. On muuten toimiva, helppo ja ihana idea. Täytyy kertoa terveisiä seurakuntaan.

Kirkkoon liittyi ennätysmäärä ihmisiä

2012-01-03T03:24:00.000-08:00

Kirkosta erotaan niin että hirvittää.
Erään arvion mukaan jopa lähes 50 000 henkeä myös vuonna 2011.
Lopulliset tiedot saadaan aikanaan.

Mutta myös toiseen suuntaan kulkee väkevä virta. Vuonna 2011 kirkkoon liittyi 14 082 henkeä. Tämä ei siis tarkoita kastettuja lapsia, vaan aikuisempia. Niitä jotka asioita pohdittuaan siirsivät paperinsa kirkon puolelle.
Tuo lukumäärä on kaikkien aikojen ennätys.

Jostakin syystä julkinen sana ei sitä juuri mainitse.
Edelleen on uutinen vain jos jotakin ikävää tapahtuu.

Minä jaksan iloita niistä pienistäkin asioista, jotka ovat hyvään suuntaan.

Toiveita vuodelle 2012

2012-01-03T03:19:00.000-08:00

Uudenvuodenlupauksiin en oikein usko. Ihmismieli kun on mitä on. Tahto hyvään meillä riittää, voiman kanssa taas on vähän niin ja näin, ehkä ajoittain motiivipohjankin.
Mutta toivoa voin.

Mitä toivon vuodelta 2012?

Työtäni ajatellen toivon kirkon monien vaalien sujuvan suotuisasti ja aktiivisuutta osoittaen. Kirkolliskokous ja hiippakuntavaltuustot ansaitsevat saada innokkaita, järkeviä ja asioihin perehtyviä jäseniä.

Tai Kuopion piispanvaali. Kuka kuudesta ehdokkaasta tuleekaan työhuoneeni naapuriin? Uskon itse pystyväni työskentelemään kaikkien kanssa. Omasta puolestani olen valmis tarjjoamaan lämmintä kättä ja aitoa yhteistyötä. Pieni epäilys on mielessä, voivatko kaikki ehdokkaista tehdä samoin. Jonkun kanssa olisi varmasti helpompaa kuin jonkun toisen. En silti lähde elämöimään sillä, kenet tahdon esimiehekseni ja piispakseni.

Ylipäätään toivon voivani tehdä rauhassa työtäni yhteisen kirkon hyväksi.

Yksityiselämässä toivon, että rakkaat ja hyvåt suhteet läheisiin säilyvät. Saan halata riittävästi ja aina joskus joku hipsii syliin. Muutaman vuoden kuluttua vanhimmat lastenlapset jo miettivät olevansa liian isoja siihen.

Toivon myös kohtuullista terveyttä. En ihmeitä, muta mukava olisi jaksaa edelleen liikkua ja nauttia luonnosta.

On kiva kun näen yhä rasittumatta lukea. Ihan pöljäkään en ole, kun opin yhä uutta, vaikkapa teknisten vempainten käsittelyssä.

Ja kun säilyisi uteliaisuus sanan myönteisessä merkityksessä!

Jospa se nyrkki aukeaisi...

2011-12-19T06:12:00.000-08:00

Olen viime vuosina ihmetellyt, miksi kirkkoa koskevan keskustelun sävy on muuttunut hyökkääväksi. Halutaan nähdä vain pahaa tai huonoa.

Ei se vastakohtakaan oikein olisi, siis että hymistellen vain ihasteltaisiin kaikkea hyvää ja kaunista.

Totuus samoin kuin oikeus ja kohtuus on jossakin siinä välissä.

Kriittinen saa ja pitääkin olla. Mutta pään lisäksi pitää käyttää sydäntä.

Kirkkoa koskevissa asioissa me kirkon jäsenet saamme olla etulinjassa, jossa ei pärjääkään ensin ja lujimmin iskevä, vaan se jolla on sydän paikallaan, joka on valmis käärimään hihansa ja tekemään hyvää.

Ja jos vielä oppisimme myös ajattelemaan ja puhumaan hyvää toisistamme...

Se olisi mieluinen suunnanmuutos.

Kuninkaan kruunu

2011-12-08T04:57:00.000-08:00

Tuomiokapitulin talon alakertaan avattiin kahvila King's Crown. Siellä kuulee iltaisin elävää musiikkia. Pari lounasvaihtoehtoakin löytyy. Jos haluaa räplätä soittimia ostomielessä, siihenkin on mahdollisuus.

Ihan mukava juttu. Nyt ei lounaalle lähtiessä tarvitse vetää takkia niskaan, sen kun ulos astuu ja pian taas sisään pujahtaa.

Jäin tuota kahvilan nimeä maistelemaan, kun kapitulin vahtimestari Osmo Karppinen sen oli ensin hoksannut. King's Crown. Kuninkaan kruunu.

Onhan sitä komeita kruunuja siniverisillä.

Mutta sillä suurimmalla kuninkaalla on orjantappurakruunu.

Piispaehdokkaiden vahvuudet ja heikkoudet

2011-11-25T22:09:00.000-08:00

Minulta on usein kysytty, mitä hyvää ja mitä huonoa kussakin Kuopion kuudessa piispaehdokkaassa on. Suorasukaisimmat utelevat, ketä aion äänestää tai kenet tahdon piispaksi.

Nuo ovat jossakin määrin kiusallisia kysymyksiä, koska katson asemani tuomiokapitulin virkamiehenä vaativan ns. kielen pitämistä keskellä suuta. En aio elämöidä sillä, kenet tahdon tai ketä en tahdo esimiehekseni.

Toki minulla on jo aika selkeä käsitys siitä, ketä aion äänestää, vieläpä suunnitelma B sen varalle, että ehdokkaani ei pääse 2. kierrokselle. Mutta ei sitä ole pakko selostaa ääneen.

Enkä oikein pidä siitäkään, että kysytään ehdokkaiden miinuspuolia. Minusta hyvä keskustelu rakentuu enemmän vahvuuksien ja visioiden varaan.

Suuntana parempi huominen

2011-11-22T20:14:00.000-08:00

Kävin piispaksi pyrkivän Miikka Ruokasen vaalitilaisuudessa Kuopiossa. Mieleen nousi ajatus, jota ei siellä sanottu ääneen, mutta joka ei nyt jätä minua rauhaan.

Kirkolla on monia kiistattomia oneglmia, esim. talousvaikeuksia, jäsenkato, henkistä hajaannusta. Eikä niitä pidä väheksyä tai peitellä.

Nyt voisi kuitenkin olla suunnanmuutoksen paikka. Itsesäälissä rypemisen ja surkuttelun sijaan kääritään hihat ja käydään töihin. Rakennetaan kirkosta yhdessä parempi.

On tullut rakentamisen aika repimisen sijaan.

Valo loistaa pimeässä

2011-11-22T00:07:00.000-08:00

Marraskuun harmaus tuntuu imevän kaiken valon.
Olen kuullut arvailuanalyyseja kansamme joskus synkänsävyisestä luonteesta ja sen yhteydestä ilmasto-olosuhteisiin.
Ehkä onkin helpompi hymyillä vaikkapa välimerellisessä kirkkaudessa ja lämmössä.
Toisaalta eikö ole upeaa, että meillä on selvästi erottuvat vuodenajat?
Nythän valo todella erottuu pimeydestä, voi tunnelmoida kynttilöiden kanssa ja ulkoillessa ihmetellä, miten erilaiselta maasto näyttää nyt ja sitten kohta, kun lunta vihdoin saadaan.
Iloitaan siitä mitä on ja otetaan vastaan se mikä tulee.
Eihän mikään mököttämällä muutu, ja ilmastossa tai vuodenajoissa ei todellakaan ole vaihto- tai palautusoikeutta. Mitä nyt joillakin mahdollisuus matkustella.

Pappisvihkimys

2011-11-07T04:51:00.000-08:00

Olen viran puolesta mukana Kuopion hiippakunnan pappisvihkimyksissä, viimeksi pyhjäinpäivänä 5.11.2011. Notaarina kannan kulkueristiä, luen virkamääräykset, luetutan pappislupaukset.

Tuntuu hyvältä olla sen juhlan ja ordinaatiokoulutusajan nuoren papin rinnalla, ohjata ja rohkaista, siunata eteenpäin.

Vihkimyksessä piispa panee stolan uuden papin niskan päälle, mistä se roikkuu eteen kahta puolta. Stola, tuo roomalaisten käsipyyhe, kuvaa liturgisessa vaatetuksessa Kristuksen iestä. Se raamatunkohtakin luetaan (Matt. 11:29-30)

Mietin, onko se ies sovelias ja kuorma kevyt? Vai onko pappeudessa taakkoja?

On. On niitä.

Silti kun ajattelen omaa vihkinystäni 21.12.1977 ja sen jälkeistä aikaa, on päällimmäisenä kiitollisuus ja hyvä mieli. Olen saanut palvella. Varmasti olen tehnyt virheitä, mutta merkillisesti tulee vastaan nuorempia, jotka sanovat ryhtyneenäs papiksi minun innoittamana tai minua esikuvanaan pitäen.

Se on sitäkin omituisempaa, kun en ole esikuvaksi pyrkinyt enkä mielestäni mikään huippupappi koskaan ollut.

Mutta Herran tiet ovat ihmeelliset.

Ja pappeja hän kutsuu edelleen siinä missä muutakin työväkeä suureen sadonkorjuuseensa. Kukin antaa panoksensa, mutta työ on hänen.

Kantakoon hän myös noita kuutta äsken Kuopiossa vihittyä: Kristiinaa, Harria, Leilaa, Sofiaa, Camillaa ja Anua.

Uskotko Jumalaan vai Raamattuun?

2011-10-25T00:41:00.000-07:00

Törmään usein kristittyihin, joille tuntuu usko Raamattuun olevan tärkeämpää kuin usko Jumalaan.

Minusta sen pitää olla toisin päin. Jumala on ykkönen. Hänestä ja hänen tahdostaan kertova kirja ei ole uskon kohde, vaan sillä on välinearvo.

Toki asia ei ole noin yksinkertainen, vaan jännitteinen. Toisaalta emme tune Jumalan tahtoa juuri muualta kuin Raamatusta. Raamattu on usein myös kriteeri, jolla siilataan pois harhaopit.

Mutta silti: se on väline, se on kirja.

Usko kohdistukoon kolmiyhteiseen Jumalaan.

Ihme juttu

2011-10-24T05:32:00.000-07:00

Eräällä keskustelupalstalla yritin selvittää kantaani Jeesuksen tekemiin ihmeisiin. Se ei vielä ole loppuun asti selvä.

En kiistä ihmeitä enkä keksi miksi pitäisikään. Ei kaikea tarvitse järjellä selittää.

Kuitenkin tuntuu, että ihmeteot ovat Raamatussa lähinnä pakollista rekvisiittaa, apuvälineitä alleviivaamaan jotakin muuta kuin itseään. Vaikkapa osoittamaan, että muuan nasaretilainen toimii Jumalan asialla. Se pääasia ei kuitenkaan ole ihme, vaan se henkilö, johon ihme liitetään.

Antiikki oli täynnä ihmeitä tekeviä jumalallisia ihmisiä, theios aneer, kuten Apollonios Tyanalainen. Heistä monista kerrotaan myös "mahdottomia ihmeitä" kuten luonnonjärjestykseen puuttumista. Niinhän Jeesuskin ruokki tuhanet yhden pojan eväillä, tyynnytti myrskyn ja herätti kuolleita.

Myös neitseestä syntyviä jumalan poikia oli useita. Ehkä se kuului tuolloin asiaan.

Entä kuollut ja ylösnouseva Jumala? Tavallaan sekin oli tuttu, mutta yleensä kyse oli vuoden kierrosta ja toistuvuudesta. Vaikkapa Attis ja Kybele. Ba'al. Mithra.

Sen sijaan häpeällisesti teloituspuulla kuoleva Jumalan poika on uutuus. Tai se, että tuolla ristin tapahtumalla on pysyvä merkitys. Ja että kaiken häpeän jälkeen tuo teloitettu sitten ilmestyy elävänä!

Jos henkilökohtaiselle tasolle mennään, niin suurimpia ihmeitä taitaa olla se, että minä uskon.

Muutoksen tuulia kirkossa?

2011-10-11T22:38:00.000-07:00

Kuopion hiippakunnan kirkkoherrat ja talouspäälliköt ovat koolla 11.-12.10.2011. Muutama esiin noussut ajatus:

- Kun seurakuntien rahat vähenevät, päästään eroon monitouhuisuudesta ja löydetään olennaisin
- Seurakunta voisi olla puuhakerhon sijaan lepopaikka
- Onko sen toimintamallin aika lopuillisesti ohi, että ihmiset kutsutaan seurakunnan tiloihin harrastamaan seurakuntaa?
- Meillä on mobiiliyhteiskunta. Onko siinä paikoilleen jämähtänyt kirkko?
- Byrokratiatalkoot edelleen ajankohtaisia

Ole oma itsesi

2011-10-11T22:33:00.000-07:00

Pidin maailman mielenterveyspäivänä 10.10.2011 luennon Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa, Snellmaniassa. Aiheena "Ole oma itsesi."

Muutama esiin tullut ajatus:

- Jos haluat elämääsi muutosta, muista että juuri tuota omaa tahtotilaasi tarvitaan
- Muutos voi tehdä kipeää - ja olla sen arvoista
- Elätkö omaa elämääsi vai säätelevätkö muut sitä?
- Millaisia rooleja kannat, omia vai vieraita?
- Jokainen voi kehittyä ainakin jossakin määrin
- Pelkojen kohtaaminen tekee kummasti ne pelot tai pelkojen aiheet pienemmiksi

Erilaisuus on elämän rikkautta

2011-10-04T22:24:00.000-07:00

Käyn Helsingissä jälkitarkastuksessa erikoislääkärin luona. Uskon, että kaikki on kunnossa.

Mukavalta tuntuu, että sain yhdistettyä käyntiini neljä luentotilaisuutta koululaisille ja opiskelijoille. Pääsen puhumaan erilaisuudesta ja sen merkityksestä.

Paljon on jo saavutettu, jos nuoret ymmärtävät, ettei erilaisuus ole uhka, vaan mahdollisuus ja elämän rikkautta.

Erilaista ei siis tarvitse syöstä kalliolta alas (muinaissuomalaisten vanhuspoliittinen ratkaisu), vaan hänestä ja häneltä voi vaikka oppia jotakin.

Eikä tarvitse puhua vain erilaisuuden sietämisestä, suvaitsemisesta tai hyväkstymisestä. Voidaan reilusti puhua tasa- ja moniarvoisesta yhteiskunnasta.

Kaiken kehityksen ehto on valmius muutoksiin, vaika kipeää tekisi. Ja asennemuutoksesta se alkaa.

Minullakin.

Sen voi sanoa myös asiallisesti

2011-09-29T10:39:00.000-07:00

Minulla on pahoja aavistuksia.
Ei, en pelkää maailmanloppua. Enkä monta muutakaan asiaa.
Mutta sitä pelkään, että ihmisten kielenkäyttö ja sen takana olevat asenteet ovat edelleen kovenemassa.

Syitä siihen on monia. En väitä kaikkia niitä edes tuntevani.
Mielessä nyt kuitenkin on tämä rakas ja raskas Internet. Monessa suhteessa siunattu mahdollisuus avartaa maailmaa ja luoda yhteyksiä.

Ja samalla niin suuri mahdollisuus ampua puskista ja puukottaa selkään. Erityisesti nimettömänä kommentointi tuntuu joitakin inspiroivan sellaiseen ilkeyteen, ettei siihen päin kasvoja pystyisi.
Väitetään, ettei haukku haavaa tee. Olen nähnyt ja osin kokenutkin, että kyllä tekee.

En nyt yritä parantaa koko maailmaa. Yritän itse noudattaa Netikettiä. Haastan siihen muitakin. Yritetään kirjoittaa ihmisiksi silloinkin, kun olemme jonkun kanssa eri mieltä.

Lasten riemu: lätäköt!

2011-09-25T05:45:00.000-07:00

Kirkkomatkalla katselin lapsia, jotka hyppivät lätäkössä. Asianmukaisesti puettu, saappaat ja kurahousut.

Ja voi sitä riemun määrää kiljahduksineen!

Minussa oleva lapsi halusi siihen mukaan. Ainakin siihen riemun jakamiseen!

Kuopioon piispa

2011-09-23T07:39:00.000-07:00

Kuopion piispanvaaliin putkahtelee ehdokkaita kuin sieniä sateella. Hyvä niin. Saadaan oikea vaali.

Yksikään ehdokas ei tietysti ole virallinen ennen kuin valitsijayhdistys on perustettu, ehdokkaan suostumus saatu ja paperit jätetty tuomiokapituliin. Aika alkoi 21.9. ja jatkuu 2 kk aina 21.11.2011 asti.

Tässä iässä ja asemassa on se etu, että tuntee tai ainakin tietää ehdokkaat.

Heitä on mainittu julkisuudessa ainakin Miikka Ruokanen, Jaana Marjanen, Sakari Häkkinen, Pauliina Kainulainen ja Jari Jolkkonen. Ehkä joku muukin, kun kaikki mahdolliset lehdet eivät satu silmiin.

Toivoisin näistä vaaleista poikkeuksellisia siinä suhteessa, että kukaan ei keskittyisi loan heittoon. Kehutaan omaa ehdokasta minkä sielu sietää, mutta ei mollata ketään.

Toinen toiveeni on, että ennen henkilöön lukittumista mietittäisiin hiippakunnan tarpeita ja piispanviran tehtäviä. Siis ensin se, mitä piispalta odotetaan ja mitä hänen tulee tehdä. Sen jälkeen tulee se, kuka siihen ehkä parhaiten pystyisi.

Haasteita on varmasti paljon: kirkon jäsenkato, kirkon yhtenäisyyden kokoon kursiminen, talousasiat, seurakuntarakenteen muutokset, johtajuus... Eikä unohdeta kaitsijan (episkopos - piispa) hengellistäkään vastuuta.

Eiköhän panna itsekin käsiä ristiin.

Jeesukselle vieraat asiat

2011-08-25T00:31:00.000-07:00

Jeesukselle vieraat asiat:

Koti, uskonto, isänmaa

Suomalaisen kristillisyyden juuriin katsotaan usein kuuluvan, että arvostaa kotia, uskontoa ja isänmaata. Niin minäkin teen.

Mutta muuttuuko kuva, jos ajatellaan, mitä Jeesus arvosti?

Oikeastaan täysin. Hän ei tainnut pitää mitään noista asioista kovin suuressa arvossa.

Hänellä ei ollut kotia. Ketuilla on luolansa, mutta ihmisen pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaa. Kapernaumissa hän viihtyi Pietarin kodissa, Betaniassa taas Martan, Marian ja Lasaruksen luona. Omaa kotia ei tainnut olla. Vietti kuljeskelevaa elämää.

Entä uskonto? Evankeliumit pitävät yhtä: harvaa asiaa Jeesus vastusti tiukemmin kuin aikansa järjestynyttä uskonnollisuutta. Toki hän kävi temppelissä ja synagogissa, mutta joutui jatkuvasti hakauksiin virallisen uskonnollisuuden kanssa. Tai kansanhurskauden tulkkien fariseusten.

Isänmaa? Ei tainnut se maallinen valtakunta pahemmin kiinnostaa. Hänen kuninkuutensa ei ollut tästä maailmasta. Roomalaisia vastaan hän ei suostunut nousemaan eikä poliittiseksi messiaaksi asettumaan.

Niin että kotia, uskontoa ja isänmaata ei hänen suuhunsa juuri saa, mutta eipä meidän uskonelämämme muutenkaan ole yksi yhteen 2000 vuoden takaisen roomalaishallintoisen Palestiinan kanssa.

Ja arvostetaan ihan rauhassa ja suomalaisessa mielessä kotia, uskontoa ja isänmaata.

Nautiskellen luonnossa

2011-08-05T03:02:00.000-07:00

Huhtikuisen ison leikkauksen jälkeen olen kuntoutunutt kohtalaisen hyvin. Liikun ja nuuhkin ulkoilmaa.

Muutama rajoitus on. En sa juosta, hyppiä, ajaa polkupyörällä tai uida. Erikseen ei ole kielletty esim. motocrossia, mutta sanoo se järkikin jotakin. Jopa minulla.

Rauhallinen kävely on muutenkin se minulle hyvin sopiva laji, erityisesti jos jalkojen alla ei ole asvaltti tai tiukkaan tintattu hiekkatie. Metsäpolku on se paras, kimmoisa, maisemiltaan vaihtuva ja ainakin mäntymetsissä tai jättipalsamin lähellä vielä hyvältä tuoksuva.

Joka paratiisissa on käärme. Suomen luonnossa sen muodostavat hyttyset ja myöhemmin syksyllä hirvikärpäset. Molemmat ovat ihastuneet minuun.

Se on kuitenkin pieni hinta siitä, että voin vapaasti omin jaloin liikkua kauniissa, puhtaassa luonnossa, ihmetellä pikku sammakoita kuten tänään tai mitä milloinkin kohtaan .

Menkää metsään, hyvät ihmiset! Ja varmuuden vuoksi astiat mukaan, jos vaikka eteen sattuisi marja- tai sieniapaja.

Avoin demokratia

2011-08-01T21:46:00.000-07:00

Norjan tragediasta on jo kirjoitettu paljon. Niin paljon, että sanojen köyhyys jo näkyy. Ihan kaikkea haluamaansa kukaan ei voi ilmaista, vain likiarvoja ja suuntaa antavasti.

Olen miettinyt kahden pohjoismaan eroja henkisessä ilmastossa.

Suomessa innostuttiin heti vaatimaan tiukkaa linjaa. Kovemmat aselait (vaikka niitä on juuri kovennettu), selkeät rajoitukset, sellaiset rangaistukset, että tuntuu.

Entä Norjassa?

Pääministeri Stoltenberg vakuuttaa, että demokratiasta ja avoimesta yhteiskunnasta ei tingitä. Lisätään luottamusta ja vuorovaikutusta.

Tässä on ero kuin yöllä ja päivällä. Norjan eduksi, sanoisin.

Veritekoja ei estetä lainsäädännöllä, vaan lisäämällä ihmisten hyvinvointia ja luottamusta.

Maisteri tai opiskelija papin töihin?

2011-07-15T05:57:00.000-07:00

Työkseni yritän mm. löytää töitä papeille ja maistereille, ja mitalin toisena puolena löytää työntekijöitä seurakunnille. Usein nämä toiveet kohtaavat, mutta eivät aina.

Erityisen hankalaksi on osoittautunut löytää lyhyiden sijaisuuksien tekijöitä, muutamasta viikosta puoleen vuoteen.

Valmiit papit eivät juuri hievahda kotoaan, koska sijaisuutta voi harvoin hoitaa kotoa käsin. Toisen asunnon hankinta tai työmatkat vievät äkkiä ison osan ansiosta.

Maistereita tai opiskelijoita taas ei voi ohjata seurakuntiin kuin rajoitettuihin tehtäviin. Ilman vihkimystä et aseta ehtoollista, et kasta, vihi etkä siunaa hautaan.

Olen alkanut miettiä miksi.

Lääketieteen opiskelija hoitaa terveyskeskuksessa hommia lääkärin valtuuksin. Monella muullakin alalla opiskelija voi hoitaa valmiin ammattilaisen tehtäviä.

Mutta ei kirkossa.

Repeäisikö maa, jos esim. maistereille annettaisiin vihityn papin oikeuksia?

Kenenkään etu ei ole, että seurakunnat itkevät työvoimapulaa samaan aikaan kun maistereita tai opinnoissaan pitkällä olevia on työtä jonottamassa.

Innovaatio avuksi liikuntaan

2011-07-12T00:41:00.000-07:00

Muutama vuosi sitten hikoilin kävely- tai hiihtolenkillä kai yhtä paljon kuin nykyisinkin. Olo oli ikävä, kun hiki teki pesän siihen kulahtaneeseen puuvillaiseen T-paitaan, joka oli ihoa vasten.

Sitten joku kertoi käyttävänsä teknistä alusasua, joka johtaa hien pois.

Hetkinen, onko se mahdollista?

On. Kävin kaupan kautta ja kokeilin. Ero on todella huomattava. Kivaa liikunta on ollut ennenkin, mutta laatu sen kun parani.

Välillä vihkimään

2011-07-03T23:59:00.000-07:00

Tulevana lauantaina pääsen Viekin kirkkoon papin tehtäviin. Nuoripari sanoo: Tahdon.

Rakastan työtäni tuomiokapitulin notaarina. Silti sykähdyttää, kun pyydetään myös papillisiin töihin.
On se vain mukavaa, että on tällainen kaksoispätevyys.

Kun päivät kertoo puhelimessa, että "Kirkkoherralla on kuitenkin oikeus myöntää seurakunnan muun papinviran haltijalle vapaa-ajat, vuosilomat ja enintään kuukauden pituiset virkavapaudet..." (KJ 6:12,1 §), niin viikonvaihteessa saa aloittaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Kirkko ei maksa siitä minulle pennin latia, vaan katsoo sen vapaa-ajan harrastukseksi. Mutta entäs sitten. On se niin kivaa!

Kirjanurkka

2011-06-26T01:55:00.000-07:00

En yleensä harrasta mainostamista.
Tänään teen poikkeuksen esittelemällä hyvin lyhyesti kolme kirjaa, jotka olisivat - Lutheria siteeratakseni - hyödylliset ja hyvät lukea, vaikka eivät Jumalan sanaa olekaan.

Ensimmäinen on Tiia Aarnipuun parin vuoden takainen tietokirja TRANS - sukupuolen muunnelmia. Sen luettuaan Erkkikin tajuaa, että helpoimmin asian selittää ajattelemalla, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi.

Toiseksi Olli Stålströmin ja parin muunkin toimittama "Saanko olla totta?". Siinä on monta selviytymistarinaa sukupuoleltaan tai seksuaalisuudeltaan erilaisten elämästä.

Kolmanneksi vetäisen esiin professori Paavo Kettusen monet häpeätutkimukset, tuoreimpana "Kätketty ja vaiettu". Häpeä ja syyllisyys ovat kaksi eri asiaa. Synnit voi saada anteeksi, häpeä taas on käsiteltävä toisin.

Lomalla jossakin - ilman paineita

2011-06-25T21:14:00.000-07:00

Myös keskikesän juhlan jälkeen on elämää, olkoonkin että puoli Suomea on kiinni väen lomaillessa. Muutamat urhoolliset paiskivat töitä.

Suomalaiseen lomakulttuuriinkin on merkillisesti saatu iskostettua mukaan suorituspaineita. Aikanaan se tarkoitti kesämökin rakentamista ja sen jälkeen siellä hullun lailla työskentelyä. Tiedän tapauksia, joissa nurmikko näyttää kynsisaksilla viimeistellyltä ja saunapuita on 20 vuoden tarpeiksi.

Sittemmin paineita on luotu matkusteluun ja virikkeiden hakuun. Voi sitä joka ei ole kiertänyt Eurooppaa ja ottanut valokuvia joka maasta. Minuuttiaikataululla on juostu kieli vyön alla eikä aina tiedetty, ollaanko Milanon La Scalassa vai Pietarin Eremitaasissa, pääasia että ollaan ja on hienoa.

Nykyinen riesa on paine sosiaalisten suhteiden hoitoon. Lukemattomat perheet jättävät ihmissuhteensa selvittämättä ajatellen, että sitten lomalla. Mutta eiväthän ne silloinkaan selviä ellei vaivaa nähdä ja olla molemmin puolin halukkaita. Suuret odotukset, suuret pettymykset. Toinen lähtee kalaan ja vatkaa siimaa hullun lailla, toinen mököttää terassilla. Näinkö meille aina täällä käy käy käy...

Mitäpä jos niitä lomapaineita voisi olla ottamatta, tai sitten ne laitetaan yhdessä syrjään? Onhan se kiva jossakin käydä, mutta ei koko lomaa pidä ohjelmoida. Ja ne sosiaaliset suhteetkin hoituvat parhaiten, kun kumpikaan ei mieti, mitä kataluuttaan toinen nyt hyvittelee, vaan ollaan vain, luonnollisesti.

Juhannus on meillä herttainen

2011-06-22T00:01:00.000-07:00

Juhannus on mikä on, yöttömän yön ja suven juhla. Kesäpäivän seisaus oli jo 21.6. joten päivät lyhenevät.

Alun perin sana "juhannus" pohjautuu Johanes Kastajaan.

Merkillisesti hänen ja Jeesuksen syntymäjuhlien ajankohdat on saatu puolen vuoden päähän toisistaan, kun on tulkittu evankeliumin kohtaa Joh 3:30, jossa Johannes Kastaja sanoo Jeesuksesta: "Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi." Niinpä Jeesuksen syntymäjuhla on siinä, missä juhlitaan päivien alkavaa pidentymistä, Johanneksen taas siinä, missä juhlitaan pisintä päivää.

Raamattu ei oikeastaan kerro yhtään mitää noiden herrojen syntymäpäivän ajankohdasta. Ei se oikeastaan olekaan tärkeää,MILLOIN se tapahtui, vaan se ETTÄ se tapahtui.

Karjalan kannas takaisin?

2011-06-21T02:51:00.000-07:00

Työpaikkaporukan kanssa käytiin Pietarissa. Karjalan kannaksen läpi ajettiin vähän eri reittejä, Terijoen hiekatkin nähtiin. Ja syötiin Viipurissa pyöreässä tornissa.

Tuli ties monennenko kerran mieleen Karjalan palautus. Puolesta ja vastaan voi argumentoida. Vääryydellähän se vietiin. Mutta mitä maksaisi kunnostus? Ja voiko kuvitella tilannetta, että Venäjän federaatio mistään maapalasta vapaaehtoisesti luopuisi? Onhan se investoinut rajusti mm. Koiviston öljysatamaan. Terijoen datsatkin ovat ihan muuta kuin päälle kaatuvia hökkeleitä.

Entä väestö? Siinä tulisi mukana satojatuhansia venäläisiä ja vähän muitakin kansallisuuksia. Suomi jätti alueen tyhjäksi.

Näitä kun aikansa pyörittelee, saa vain päänsä kipeäksi. Sitä Kannasta, josta piti lähteä 1939 ja 1944, ei oikeastaan enää ole. Nyt siellä asuu jo kolmannen polven nykykannakselaisia, joilla ei ole mitään siteitä eikä kai tietoakaan Suomesta.

Leijonat juhlivat

2011-05-17T20:42:00.000-07:00

TV on herkutellut sillä kun maalivahtivalmentaja Pasi Nurminen laskeutuu koneesta ja jatkaa laskeutumistaan aina köntsölleen punaiselle matolle. Kauppatorin juhlassakin oli niitä jellonia, joilta puuttui koko kansan juhlaan tarvittava pelisilmä: kaikkien edessä olisi hyvä olla tolkullisessa tilassa. Onneksi enemmistö leijonista osasi erottaa erikoistilannepelaamisen tiukan väännön korkin auki väännöstä.

En ole absolutisti enkä mielestäni tiukkapipo. Sen sijaan kyselen, mihin kohtuukäyttö unohtuu? Onko pakko "juhlia" kaatokänniin asti? (Nurminen ilmeisesti saateltiin jonnekin lepäämään, koska miestä ei torikuvissa näkynyt.)

Minun käsitykseni hyvästä juhlasta edellyttää mm. sitä, että seuraavana päivänä on hyvä olo ja että muistaa, mitä juhlissa tapahtui.

Kaikki kunnia leijonille loistavista ja pitkäjänteisistä pelisuorituksista. Läträämisestä osalle joukkuetta tuli miinuspuolen merkintää.

Pienin askelin eteenpäin

2011-05-17T02:40:00.000-07:00

Toipuminen on hiukan hidastunut, kun sain rajun nuhan, joka on jatkunut jo viikon. Tukkoinen olo eikä tee mieli ulos. Ulkoilu ja varovainen liikunta ovat kuitenkin tärkeitä kuntoutumisen kannalta.

Muutaman kerrann olen kävellyt keskustaan ja takaisin (5 km), mutta toistaiseksi vauhti on hidas ja olo hikinen. Jokainen päivä kuitenkin parempi kuin edellinen.

Voi jos voisin jonnekin myydä räkää.... Sitä riittäisi.

Pikku hiljaa parempaan

2011-05-02T08:19:00.000-07:00

Olen 11.4. alkaen sairastellut, toista viikkoa sairaalassakin, ja vointi yhä ajoittain heikohko. Blogiakaan en ole jaksanut hoitaa. Päivä päivältä kuitenkin parempi olo. Tällä tietoa palaan töihin 23.5.

On se metkaa miten pienistäkin asioista oppii itse iloitsemaan, kun on heikoilla ollut: eka kerta ilman letkuja, eka kerta yksin vessassa, eka kerta ulkona jne.

Kyllä tämä tästä!

Sateenkaarimessu

2011-04-08T00:47:00.000-07:00

Kävin Joensuussa 6.4. saarnaamassa sateenkaarimessussa. Jaoin myös ehtoollista ja luin Herran siunauksen.

Taas kerran ihmettelin, mikä tässä messussa joitakin ihmisiä nyppii. Tunnelma oli käsin kosketeltavan harras.

Ei kirkkoon tultu julistamaan seksuaalista tai sukupuolista vähemmistöä, vaan etsimään elävää Jumalaa ja lähimmäisyyttä.

Pieni Ilona

2011-03-31T02:27:00.000-07:00

Tulevana sunnuntaina minulla on ilo kastaa pieni Ilona. Hän on kahdeksas lastenlapseni. Toivottavasti ei viimeinen.

Kun Ilona on sen ikäinen kuin minä nyt, eletään vuotta 2067. Minua ei tietenkään enää ole. Toivottavasti Ilonalla on silloin ympärillään perheensä, hänelle rakkaita ja tärkeitä ihmisiä. Olisi töitä ja olisi maailma, jossa tolkku ja inhimillisyys vallitsevat, voisi vapaasti hengittää ja kulkea aurinkoisinakin päivinä ulkona.

Nuo pienet rakkaat, joita siunaten elämän matkalle saatan, opettavat myös elämän rajallisuutta. Niin lyhyt ja hauras on ihmiselo. Veljeni kuoli marraskuun lopussa, enoni nyt maaliskuussa, setäni eilen. Kohta edustan lähisuvussa vanhinta elossa olevaa sukupolvea.

Kuitenkin ihan äsken olin nuorimpia, lapsi itsekin. Mihin se elämä on siinä välissä humahtanut?

Kun katson kolmea lastani, tiedän vastauksen. Se on mennyt elämiseen yrityksineen ja erehdyksineen, mutta rakkauden kanssa.

Enpä tiedä, moniko minut muistaa työurastani. Se olisi minulle tärkeämpää, että minut muistettaisiin ämminä, joka halasi ja otti syliin.

Tuon kaltaiset pienet ja muka itsestään selvät asiat ovat niitä, jotka on tärkeä edelleen opettaa.

Pogosta valloitettu 3. kerran

2011-03-15T06:58:00.000-07:00

Kävin 12.3. lauantaina taas hiihtämässä Pogostan hiihdon Ilomantsissa.

On se tämänikäiselle/painoiselle/kuntoiselle aika raskas juttu, mutta toisaalta maaliin tulon tunne on sanoin kuvaamaton. Selvisin! Se on taas tehty (3. vuosi peräkkäin).

En hiihdä kilpaa muuten kuin itseni kanssa.

100 parasta naista

2011-03-08T00:37:00.000-08:00

Helsingin Sanomat julkaisi 6.3. kai naistenpäivää ennakoiden jutun, jossa oli Suomen 100 parasta naista värikuvin ja kommentein.

Tuo "paras" on minusta kovin vaativa adjektiivi.

Olen kuitenkin otettu mukaan pääsystä todella tasokkaaseen joukkoon monen tuntemani ja kunnioittamani muun naisen rinnalle.

Tahdon omistaa saamani huomionosoituksen kaikille niille, jotka kärsivät esim. sukupuolensa takia epäoikeudenmukaista kohtelua.

Kyllä tämä tästä! Kuljetaan vankasti eteenpäin ja rakennetaan yhdessä parempaa huomista.

Ja ne jotka kestävät lukea enemmän ajatuksiani: Kurkistakaa Kotimaa 24 blogit sivulta Hannu Kiurun naistenpäivähaastattelu minusta.

Maaseutu nousussa?

2011-02-16T01:30:00.000-08:00

Joensuun maaseutuseminaarista 14.2. jäi yhtä ja toista hampaankoloon myönteisessä mielessä.
Johtaja Eero Uusitalon luennosta bongaan tähän pari viitettä otsikolla "Makromuutokset vihdoin myönteisiä maaseudulle".

- asumisessa
- matkailussa
- kaivostoiminnassa
- energian tuotannossa
- metsien monipuolisessa hyödyntämisessä
- etä/lähityössä
- luovassa työssä
- maataloudessa.

"Mitään ei kuitenkaan saada ilmaiseksi, ellei asioita ajeta ja kehittämisttyötä tehdä. Maaseutua tarvitaan ja avaralla, monialaisella maaseutupolitiikalla sen tulvaisuutta tehdään."

Vielä kun tässäkin usko muuttuisi näkemiseksi!

Rukousohjeet

2011-02-10T22:37:00.000-08:00

Piispainkokous on antanut väljät pastoraaliset ohjeet rukoilemisesta rekisteröidyssä parisuhteessa elävien kanssa tai puolesta.
Ohjeet ovat juuri niin väljät kuin odotin. Mistään kaavasta ei ole kysymys. Sellaiseen ei uskallus riitä, kun tietää toisinajattelijoiden kannan.
Plussaa on, että nyt myös julkinen, yhteisöllinen rukous on laillistettu.
Miinuspuolena pitäisin, että ainakin lehtitietojen mukaan nimenomaan kielletään kysymykset ja sormukset, ettei kukaan vain erehtyisi rinnastamaan suhdetta avioliittoon (?)

Rukoileminen sinänsä on erinomaisen hyvä asia. Meitä kehotetaan isossa kirjassa rukoilemaan mm. esivallan ja kaikkien ihmisten puolesta. Onpa myös selvä kehotus rukoilla vihamiesten puolesta.
Kuinka siis voisi olla sydäntä kieltää esirukous kirkon jäseneltä, joka sitä pyytää?

Sateenkaarikansa kuuluu kirkon sisälle

2011-02-08T22:34:00.000-08:00

Kotimaa24.fi -blogissaan Risto Rautkoski osoittaa ovea koko sateenkaariväelle. Pois kirkosta, perustakaa oma yhdistys, älkää olko loukkauksena kunnon kristityille.

Kirjoitus on saanut toistakymmentä sivua kommentteja. En ihmettele.

Minua kylmää, kun kristittyjä käydään ajamaan pois kirkosta sukupuoli-identiteetin tai suuntautumisen takia.

Yhtä hyvin voisi karkoittaa vaikkapa sinisilmäiset, vasenkätiset tai kiharatukkaiset. Hekin poikkeavat enemmistöstä eivätkä hekään ole osaansa valinneet.

Muuan nasaretilainen ei harrastanut pois ajamista (mitä nyt kaupustelijat ja rahanvaihtajat), vaan kutsuvaa toimintaa. Hän ei rakennellut eroja, vaan kokosi. Kärsivää hän armahti, ei käskenyt ulos.

Rautkoski muuten pistää yhtäläisyysmerkit homojen ja sateenkaaritoiminnan välille. Mihin hän unohtaa kaikki muut HLBTI-ihmiset ja sen, että useimmat tulevat myös sateenkaarimessuihin perheenjäsenten, sukulaisten tai ystävien kanssa?

Kokemukseni mukaan "sateenkaarikansa" ei pydä erioikeuksia, vaan edes murusia siitä, mitä muut saavat automaattisesti. Eri tilaisuuksia on ollut pakko järjestää, kun "kunnon ihmisten" jumalanpalveluksissa on niitä, jotka fyysisesti tai henkisesti heittävät ulos erilaiset.

Kun vielä näkisin päivän, jolloin seurakunnan yhteyteen kaikki olisivat oikeasti tervetulleita!

Papiksi vihkiminen

2011-02-07T05:02:00.000-08:00

Eilen sunnuntaina 6.2. oli Kuopion tuomiokirkossa juhlamessu. Kaksi maisteria, Sanna ja Sami, vihittiin papiksi.
Sain itse olla toimituksen avustajana / notaarina ja ristin kantajana.
Jotenkin koskettava juhla.
Tuntuu niin hyvältä saatella virkauran alkuun nuoria, osaavia ja innokkaita ihmisiä.
Ei ole Isä Jumala kirkkoaan hylännyt, vaan elämän merkkejä siinä näkyy.

Maaseutuseminaarin ongelma

2011-02-04T03:56:00.000-08:00

Sattuneesta syystä osallistun Joensuussa 14.2. valtakunnalliseen seminaariin, joka teemana on "Tarvitaanko maaseutua?". Yksi järjestäjistä on ev.lut. kirkko.

Seminaari on törmännyt ongelmaan.

Ei, ei sitä peruta kun väkeä on liian vähän.

Ongelma on päinvastainen.

Tulijoita on paljon enemmän kuin käytettävissä olevat tilat sallivat. Ensimmäiset 250 pääsivät mukaan, osa sen jälkeen ilmoittautuneista varasijoille, mutta jo hyvän aikaa on vastattu eioota. Kun ei mahdu niin ei mahdu.

Minusta on hyvä merkki, että maaseudun ongelmista kiinnostuneita riittää. Vielä kun olisi tekijöitäkin, niitä jotka oloja kohentaisivat.

Oikeus voitti

2011-02-01T23:39:00.000-08:00

Aamun lehdissä mukava uutinen oli, että Johanna Korhonen voitti oikeusjuttunsa Lapin Kansaaa ja Alma-Mediaa vastaan.

Tässä maassa voi siis yksityinen ihminen vielä voittaa oikeudessa rahakkaan, todella ison mediajätin.

Samnalla päätöksen sisältö on selvä viesti. Ei mikään taho saa syrjiä sukupuolisen suuntautumisen perusteella.
(Eikä myöskään sukupoli-identiteetin, mikä koskee mm. transsukupuolisia).

Julkinen ennakkopäätös on aina avuksi tuleviin käsittelyihin. Esim. Arja Voipion asia on vielä kesken Finanssipuolella.

Kirkko 2020

2011-01-31T05:02:00.000-08:00

Selasin vihkosta "Kirkko 2020. Suomen evnkelis-luterilaisen kirkon tulevaisuusselonteko."

Se ei oikeastaan yllättänyt missään kohdassa. Puhutaan globaaleista asioista, yhteisöllisyydestä, murroksesta, ihmisarvosta ilman työsuoritesidonnaisuutta, levon tarpeesta, arvojen ja uskonnollisuuden uusista muodoista.

Oikeastaan se pieni yllätys on siinä, mitä vihkosessa ei ole. Siinä ei ole tarvetta kiihkoilla mihinkään suuntaan homoasiassa. Pieni mutta sitäkin äänekkäämpi konservatiivis-fundamentalistinen porukka siitä jaksaa kohkata. Kirkko keskittyy olennaisempiin kysymyksiin - ihmisoikeuskysymyksiä unohtamatta.

Ystävä tukee kun aika on

2011-01-28T05:24:00.000-08:00

Olen lukenut ja antanut itselleni kertoa kaikenlaista marsalkka Gustaf Mannerheimista, joka on pariin kertaan äänestetty suurimmaksi suomalaiseksi kautta aikojen.

Asia, josta moni ei taida tietää, on naisten vaikutus hänen elämänuraansa. Ratkaisevissa vaiheissa on aina ollut apuna nainen tai useampikin, jotka ovat tulleet avuksi. Marski oli hyväkäytöksinen, aatelinen ja mestari luomaan ja käyttämään hyväksi sosiaalisia suhteita.

Saatuaan Suomessa potkut niin koulusta kuin kadettikoulusta hän siirtyi Pietariin kummitätinsä vaikutuspiiriin. Tädin avulla aukenivat ovet niin Mihailovin ratsastuskouluun kuin Chevalier-kaartiinkin, ja se apu tarkoitti myös tuntuvia rahasummia.

Entä sen jälkeen? Shuvalova, Lubomirskaja ja monet muut. Oikeasta narusta nykäisemällä avautui aina uusia ovia ja yhteyksiä, ja nuoren upseerin ura eteni.

Tällä en lainkaan vähättele hänen omia lahjojaan, sinnikkyyttään, taitojaan erityisesti poliittisiin tilannearvioihin.

Mutta hyvät ystävät oikeaan aikaan ovat kullanarvoisia.

Nimi voi kertoa paljon

2011-01-25T06:11:00.000-08:00

Mikä sinun nimesi on?

Yllättävän suuri osa tavallisesta etunimistöstämme perustuu edelleen kristilliseen perinteeseen, joko lännen tai idän kirkon pyhimyskalenteriin. Monen supisuomalaiselta tuntuvan nimen tausta on hepreassa, kreikassa tai latinassa.

Oma nimeni Marja-Sisko Anneli on pariltakin osalta hepreaa. Marjan toinen pääjuuri on Mariassa, joka on yleisseemiläinen nimi ja tunnettu myös muinaisessa Egyptissä, tunnettu myös muodossa Miriam/Myriam/Maryam. Merkitys on eri aikoina ja maissa vaihdellut, eikä alkuperäisestä ole täyttä varmuutta. Mutta ihan mukava olla Mooseksen siskon ja Vapahtajamme äidin kaima.

Sisko nyt on sisar. Kun pari vuotta sitten Moskovan TV:n englanninkielisessä haastattelussa käänsin nimeni toimittaja Amanda Smithille, siitä tuli väkisinkin "Sister Mary", joka sai hänet nauramaan ja puhuttelemaan minua abbedissaksi.

Anneli on Anna / Hanna nimen johdannaisia. Taustalla on heprean verbi hanaan, "hän on osoittanut armoaan". Vastaava miehen nimi on Johannes, joka suomessa on vääntynyt lukemattomiin muotoihin Jannesta, Jukasta ja Hanneksesta alkaen. Naispuolisia kaimojani ovat Annet, Annikit, Jaanat ja ties ketkä.

Hepreaa ovat esim. nimet Mika ja Mikko ("Kuka on kuin Jumala?"), Liisa ja Elisabet (nimi liittyy Jumalaan ja valan vannomiseen, kai siis Jumalan uskollisuuteen) ja Matti (Mattitjaa = Herran lahja).

Kreikkaa esim. Pekka (petra/petros = kallio), Antero (miehekäs), Risto (kristitty), Helena (aurinkoinen)...

Latinasta taas esim. Tiina (christina = kristitty), Pia (hyveellinen), Markku (Mars-jumalalle pyhitetty)...

Tiedätkö, mitä sinun nimesi merkitsee? Miksi vanhempasi antoivat juuri ne nimet? Jos voit, kysy niiltä jotka tietävät.

Seteli on käypää rahaa

2011-01-23T08:43:00.000-08:00

Monilla työpaikoilla kannustetaan henkilöstöä hyviin harrastuksiin. On esim. liikunta- ja kulttuuriseteleitä. Niissä saattaa olla omavastuu, mutta muuten ideana on, että seteli on esim. uimahallin tai teatterin kassalla käteisen rahan veroista, ja työantaja siis sponsoroi ainakin osittain.

Leikin ajatuksella, mitä muita seteleitä voisi olla. Kirkkoseteli? Sen voisi panna kolehtiin ja saada hyvän mielen. Aika moni ystävä on sanonut vaivautuneensa kolehtia kerätessä.

Tai naapuriavun seteli. Sillä ei saa mitään itselle, mutta sillä voisi maksaa vaikka riuskalle miehelle, joka kolaa ja lapioi vähän vaivaisen naapurin lumet. Tai puistelee matot ja siivoaa muutenkin tuvan raikkaaksi.

Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian seteli? Voisi edistää vaikkapa raamatunkäännöstä ja lukutaitoa ties missä maailman äärissä.

Torinkulman julistaja

2011-01-21T04:31:00.000-08:00

Olen miettinyt erästä Herramme pienimmistä. Töistä palatessa tuossa ennen puoli viittä ohitan usein Kuopion torin kulmilla naisihmisen, joka laulaa ja välillä hihkuu. Sanoista en saa selvää. Välillä kuitenkin Halleluja ja Jeesus. Hihkaisuissa samoin. Sävelmä lienee omatekoinen ja vaihtuva, mutta hetkittäin tunnistaa jonkin hengellisen laulun tai virren.

Näitä ihmisiä lienee useimmilla paikkakunnilla. Jumalan hupsuja tai miten heistä sanoisi. Monella on vaikea suhtautua, on kiusaantunut olo. Itse olen ohi mennessä päivää sanonut, mutta keskustelua ei synny. Laulu jatkuu, kun olen jonkin matkan päässä.

Miten pitäisi suhtautua?

Kiirehtiä ohi ja leikkiä, ettei näe eikä kuule mitään? Mennä juttelemaan? (taitaa onnistua huonosti) Vai mitä?

Tuolla ihmisellä lienee palava halu julistaa Jeesusta ohikulkijoille.

En tiedä, mikä on vaikutus. Ainakin on raamatullisesti astuttu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla.

Mieleen on noussut Mika Waltarin romaani Felix Onnellinen. Sen päähenkilöllä oli pakottava tarve sanoa päivittäin jollekin tuntemattomalle, että tämän synnit on annettu anteeksi, jos tämä tahtoo. Joitakin hän auttoi, itseään ei koskaan.

Kuopiossa hyvä olla

2011-01-19T03:20:00.000-08:00

Kuopiossa on muuten hyvä olla.

Kohta kolme kuukautta täällä asuttu, eikä ole pahaa sanaa kuultu. Ihmiset ovat ystävällisiä tai sitten sen verran hienotunteisia, etteivät tule irvistelemään. Kadulla pysäytellään tuon tuostakin ja kysellään, miltäs nyt tuntuu ja onko kotiuduttu. Hyvältä ja on.

Myös työ on mielekästä ja haasteita tarjoavaa. Vähän pelkäsin liikaa rutiineja, mutta onhan tuota tullut paljon muutakin. Ensi viikoksi olen valmistellut ordinaatiokoulutuksen (vihkimys 6.2.), sitten 14.2. tulee hiippakuntavaltuusto ja 25.-27.2. ensimmäinen piispantarkastukseni Pyhäjärvellä.

Jos olivat liikuntapaikat hyvät jo Imatralla ja Helsingin Oulunkylä-Paloheinässä, niin ovat ne Kuopiossakin. Lemppariladukseni on tullut nousta Puijon mäelle, sieltä selännettä pitkin Puijonsarveen ja alalatua takaisin. On pari tosi vinkeää mäkeä, joissa meinaa pipo singahtaa.

Tiedänhän minä, että joka paratiisissa on käärme ja että joskus vielä tulee lunta tupaan, mutta nyt nautin siitä, että on hyvä olla. Muun Suomen ovat vain rakentaneet vähän kauas täältä...

Liikkukaa hyvät ihmiset

2011-01-07T20:34:00.000-08:00

Työmatkani on vähän alle kolme kilometriä. Minulla on se ilo, että voin kävellä sen mennen tullen. Tulee mukavasti liikuntaa.
Vaikka kotiin palatessa vastassa on Puijonlaakson tolkuton mäki, sekään ei puuskututa niin kuin aluksi. Peruskunto on kohentunut huomaamatta.
Nykyaikaiseen kerrostalon elämänmenoon sisältyy niin vähän hyötyliikuntaa, lähinnä roskien vienti, että pitää keksiä muuta.
Työmatkan kävely on hieno juttu, jos siihen on mahdollisuus.
Iltaisin, lauantaina ja sunnuntaina ehdin sitten hiihtämään.
Muutama vuosi sitten ihastuin lajiin uudelleen, kun vihoin tajusin hankkia ns. teknisen alusasun. Se vie hikisyyden pois iholta, ja olo on paljon mukavampi.
Imatralla on paljon hyviä latuja. Sitten tuli tutuksi Paloheinä, jossa ei ole juuri muuta vikaa kuin lällyhelpot mäet, ja nyt sitten Puijo. Jos joku epäilee, ettei täällä saa mäen nousun harjoitusta, niin tulkoon katsomaan...

Liikunta on kivaa.
Minulle se on oikeastaan myös terveydenhoidollinen välttämättömyys.
Verenpainetaudin hoito hidastaa munuaisten toimintaa, ja ilman liikuntaa turpoan kuin Michelin-ukko. Tuntuu kuin hölskyisin.
Mutta riittävä hikiliikunta rauhallisella sykkeellä pitää paikat kunnossa ja olon hyvänä.
Suosittelen.

Kenelle töitä

2010-12-29T03:44:00.000-08:00

Oikeastaan kivaa - ja samalla raskasta - että myös hallintovirassa saan pohtia yhä uudestaan eettisiä kysymyksiä.
Tällä hetkellä päällimmäiset liittyvät työllistämiseen. Vajaa vuosi sitten lähes kaikille kysyjille oli papintöitä. Nyt tilanne on olennaisesti huonontunut, ja kymmenkunta pappia Kuopion hiippakunnasta on käytännössä ilman työtä.
Vihkimystä kyseleviä maistereita on parikymmentä, hiippakuntasiirtoa tuumivia tai seurakunnasta toiseen haluavia reilusti enemmän.

Mutta missä järjestyksessä virkoihin sijoitellaan?
Otetaanko fiksu maisteri, jolla olisi tuore täsmäkoulutus ja palava halu pappisvirkaan?
Vai pitääkö ottaa valmis pappi, jonka määräaikainen virkamääräys päättyy ihan pian?
Otetaanko uusi viranhaltija Helsingin seudulta (siellä niitä maistereita tuntuu olevan niin että päät kolkkaavat) vai katsellaanko oman hiippakunnan väkeä?

Onko siis autuaampaa välttää jo valmistuneen papin työttömyys vai pitää papiksi haluavaa maisteria työttömänä tai muissa hommissa?
Vielä keljummaksi kuvio tulee, kun näyttää yhä useammin siltä, että valintojen edessä vain osalle voi tarjota apua.

Eräs syrjäseudun puolikasvirka ei ole aikoihin kiinnostanut ketään. Enkä oikeastaan ihmettele. Kaikkialle pitkä matka. Puolikasvirasta saa vain puolikaspalkan, ja sillä taas ei elä saati lainoja maksele.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

2010-12-23T01:41:00.000-08:00

"Tulkoon tie sinua vastaan, olkoon tuuli aina myötäinen, päivä poskillesi paistakoon, sade pelloillesi virratkoon. Ja kunnes kohdataan, elämäsi jääköön käsiin Jumalan."

Olisiko tämä Arcus-yhteisön sivulta kähvelletty vanha kelttiläinen rukous sopiva hyvän joulun ja uuden vuoden toivotus?

Puhujapyyntöjä tulee ja kiva niin

2010-12-14T05:14:00.000-08:00

Te monet ihanat ihmiset, jotka pyydätte minua puhumaan kuka minnekin, kiitos luottamuksesta!
Arvostan sitä, että minuun luotetaan ja minulla katsotaan olevan asiallista sanottavaa.

Pyydän kuitenkin muistamaan pari realiteettia.

Asun Kuopiossa. Jos pitäisi olla Helsingissä vaikka vain tunti, pari, niin minulta menee joka tapauksessa koko päivä. Junassa istumista noin 9 tuntia. Vielä ei kukaan ole lentolippua tarjonnut.

Minulla on päivittäin töitä 8.00 - 16.15 maanantaista perjantaihin. Jos siis arkipäivinä minun pitäisi olla muualla sanaista arkkuani avaamassa, minun pitää anoa tuomiokapitulilta palkatonta virkavapautta yksityisasioiden hoitamista varten. Puheidenpito kun ei kuulu notaarin tehtäviin, niin hauskaa kuin se olisikin.
Palkattomat virkavapaudet taas käyvät äkkiä kukkarolle.

Pyydän siis ymmärtämään, että joskus vastaan ei.

Jos vastaan kyllä, se on usein ehdollinen kyllä. Jos saan vapaata ja jos tilaisuuden järjestäjiltä löytyy matkarahat ja sen verran palkkiota ja/tai päivärahaa, etten ihan tappiokseni työtä tee.

Tämä ei siis ole diivailua, vaan elämän realitetteja. Myös minun pitäisi syödä päivittäin jne.

Mutta mielelläni kierrän puhumassa, jos teemoista sovitaan, jos päivä sopii - ja jos rahasta voidaan sopia. Karu juttu, mutta minkäs teet.

Kunnon talvi - taas kerran

2010-12-10T05:21:00.000-08:00

Muistini mukaan tuntuu olevan menossa kolmas ns. kunnon talvi peräkkäin.

Jonkun mielestä pakkasta on ollut liikaakin, etelässä ja kaakossa myös lunta.

Toisaalta en ainakaan minä kaipaa sitä sadetuhnua, sumua ja litsläts keliä pöpöineen, mihin takavuosina piti tottua.

Ja kun liikunnasta tykkään, on kiva kävellä työmatkat raikkaassa ilmassa. Ja sitten työpäivän jälkeen ei kun sukset mukaan ja Puijon suuntaan. On meinaan melkoiset ladut.

Jos ette usko, tulkaa kokeilemaan.

Kuolema

2010-11-30T22:06:00.000-08:00

Veljeni Erkki kuoli eilen 30.11.2010 aamulla.
Ei mikään yllätys, mutta aina se riipaisee.

Veljen menetys muistuttaa osaltaan elämän rajallisuudesta. Kaikella on aikansa. Ja meidän aikamme täällä päättyy joskus. En tiedä milloin omalla kohdalla, mutta tiedän, että tilastollisen todennäköisyyden mukaan seuraavan 30 vuoden kuluessa.

Meitä sisaruksia on sitten enää seitsemän. Luultavasti olemme kaikki koolla hauitajaisissa. Siunaan isonveljeni Anteron kanssa. Pitäisi muistaa halata kaikki ja kertoa, miten tärkeitä he ovat.

Erkin luona piti käydä tässä joulukuussa. Elävänä en häntä enää tapaakaan. Mutta lämpimät jäähyväiset jätän, jälleennäkemisen toivossa siellä missä ei enää tauti runtele.

Kun suuri pysäyttäjä vierailee, ollaan hiljaa.

Muitta hiljaa myös kiitetään.

Etelä-Karjalan murteesta

2010-11-26T03:22:00.000-08:00

Etelä-Karjalan murre tarttui korvaan jo lapsena lähinnä Lappeenrannassa puhuttuna versiona, mutta kesät Lemillä vietettyinä toivat mukaan myös yhtä ja toista "Lemi etiält iso kive takua". Sittemmin olen Imatran seudulla saanut ihastella eräiden taitajien kielenkäyttöä, joka on lähellä Kersti Bergrothin karjalaista idylliä Anu ja Mikko. Senhän hän viimeisteli Jääsken kirkkoherran pappilassa - ihan siinä Imatran kupeessa, nykyisen rajan takana.

Kotiutumista Ylä-Savon helmeen

2010-11-21T10:30:00.000-08:00

Miltä sitä tuntuu olla kuopiolainen? Miten olette kotiutuneet?

Näitä kysymyksiä kuulee. Vastaaminen on helppoa: - Kiitos kysymästä, hyvältä tuntuu ja kotiutuminen on hyvällä alulla.

Harva pappi saa asua niin myönteisesti ammattiin liittyvässä osoitteessa kuin Taivaanpankontiellä. Asunto on vastannut odotuksia, ellei ylittänyt niitä. Ihmiset ovat olleet huomattavan ystävällisiä. Pettymyssarake on vielä tyhjä.

Liikuntapaikat Puijolla ovat käden ulottuvilla. Kun kävelen työmatkat, saan viitisen km liikuntaa siitäkin. Erityisen mieleen jäävä on tuo tiukka ylämäki tänne Puijonlaaksoon (hah! kaupungin korkeimpia paikkoja) noustessa. Toistaiseksi se panee vähän puuskuttamaan, mutta katsotaan, kun aika kuluu.

Myös kirkko on aivan vieressä, kadusta yli ja P-paikan läpi.

Työni vaikuttaa mielekkäältä, ja mikä parasta, se on kirkkoni palvelemista, mihin olen vahvasti sitoutunut. Kun en seurakuntapapiksi kahden vuoden hakuponnisteluin päässyt, olen sitten hallintovirkanainen ja yritän hoitaa sen viran kunnialla. Ensivaikutelmat työtovereista ovat huomattavan positiiviset.

Niin että kyllä tämä Kuopio ihan ihmisten kaupungilta tuntuu. Viäntää en vielä ossoo, vuan yritän. Enkä aio unohtaa Etelä-Karjalankaan murretta.

Teatterissa kannattaa käydä

2010-11-21T10:19:00.000-08:00

Kävin Lappeenrannan teatterissa. Taidan olla jossakin määrin teatterifriikki. Nautin, kun seuraan hallittua, osaavaa toimintaa näyttämöllä.

Lappeenrannassa oli ohjelmassa Suuri humppamusikaali, jossa ruodittiin humppafestivaalien nousua ja tuhon alkua kriisivuonna 1980. Heikki Hietamies, Åke Blomqvist ja vähän Matti J. Kuronenkin pääsivät framille, mutta pääasiassa tietysti tuo tietynlainen musiikin ja tanssin laji. Jos siitä saat näppylöitä, älä mene katsomaan, muuten voin suositella.

Edellinen teatterikokemus reilu viikko aiemmin oli hyvin toisenlainen, kuopiolaisen tanssiteatteri Minimin Sulaketta lainaamassa. Siitä tunnisti pohjalta Maiju Lassilan ja tulitikkujen lainaamisen, mitä nyt modernisoitu oli. Potsi oli yhä potsi, mutta tamman korvasi Polski Fiat. Poliitikotkin saatiin mukaan, ja ihmeen monipuolisesti se auto kääntyi myös Hyvärisen pirtiksi ja saunaksi, Tanssiteatteria kun oli, niin musiikki se pelasi, kun... Tanssit sinänsä OK, mutta nykyajan vaatima alastoman miesvartalon ylenmääräinen näyttö lantionketkutuksineen oli minusta jo vähän liikaa.

Mutta en nyt niinkään aio selostaa teatterikappaleita, vaan mietin, miksi niitä on niin mukava katsella. Yksi syy on tietysti se, että on mukava tälläytyä. En osaa mennä teatteriin farkuissa ja villapaidassa, vaan enemmän tai vähemmän juhlavasti, en kuitenkaan ylipukeutuen.

Itse aktit näyttämöllä taas ovat jotenkin niin tosia ja lähellä, että ne peittoavat tv-ruudun ja elokuvasalin kirkkaasti. Kun hörpin Birgitan kanssa linssikeittoa Minimin esityksen jälkeen näyttelijöiden kanssa (Petriikka Pohjanheimolle kiitos kutsusta!), piti ihan keskittyä ajattelemaan, että tämä on se ja se elävä ihminen, näyttelijä, eikä siis Vatanen tai Ihalainen. Hyvä näyttelijä ei näyttele rooliaan, vaan elää sen, ja sen huomaa katsomossakin.

Teatteri voi olla myös esim. tunteiden tulkki, keskustelun herättäjä tai naurattaa niin että vatsaan koskee. Äärimmäisen harvoin olen lähtenyt teatterista pettyneenä, todella usein taas henkisesti rikastuneena ja elämyksiä saaneena.

Vaivat luonnollinen osa elämää

2010-11-03T08:15:00.000-07:00

Muutto- ja tavaranpurkutouhussa olen löytänyt monta lihasta, joita en tavallisesti huomaa. Nyt niitä jomottaa. Käsivarsissa mustelmia, naarmuja napaa myöten. Kaikki ovat kuitenkin ns. asiassa tulleita ja tiedän, että muutaman päivän jälkeen niitä ei juuri huomaa enää.

On toisaalta ihan mukavakin tunne olla fyysisesti väsynyt ja tuntea jotakin tehneensä.

Mietin tätä pullamössösukupolveksi sanottua porukkaa.

Olen työssäni ja muutenkin törmännyt ajatukseen, että elämässä pitää aina kaiken sujua suunnitelmien mukaan tai vähän paremmin. Muuten suututaan ja etsitään syyllistä tai korvaajaa.

Elämä nyt kuitenkin on sellaista, että siihen kuuluu myös vastatuuli, vastoinkäymiset, kipu, sairaus, kärsimys, epäoikeudenmukaisiksi koettuja asioita. Ne eivät ole kauheita ja ennen kuulumattomia, vaan osa ihan tavallista elämää. Onneksi vain osa, mutta joka tapauksessa osa tavallisen ihmisen elämää, osa jonka kanssa kyllä pärjäilee, kun asennoituu.

Eihän se kivaa ole, kun jääkaapin ovi putoaa syliin tai pesukoneen liitäntä takuuvarmasti on aina eri kokoa kuin edellisessä asunnossa. Mutta aika pieniä asioita loppujen lopuksi.

Eikä unohdeta hymyä!

Pakkaajan mietteitä

2010-10-25T08:06:00.000-07:00

Tänään aloitettiin pakkaaminen täydellä teholla. Aamukahdeksalta tuotiin laatikot. Autoa kuormataan perjantaina klo 8 alkaen.

Jo kuukausien ajan on oltu kriittisiä. Tarvitaanko tuota? Siis aikuisten oikeasti? Vai saako UFF / Fida /jokin muu, mikä / siitä lahjoituksen? Vai onko se jo jätekunnossa?

Silti jo ensimmäinen päivä toi mukanaan käsittämättömät määrät retkiä pihan perälle. Kaapin uumeniin ja ties minne oli pesiytynyt mielenkiintoinen otos tarpeetonta tavaraa. Kuka kumma ne oli sinne arkistoinut?

Fidan auto hakee kuorman torstaina. Keskiviikkoilta ystäväperhe huonekaluja. Teologi sai jo pienen osansa kirjoista.

Muutto on hyvä aika opetella luopumista. Se on tärkeä taito koko elämää ajatellen.

Silloin joskus sitä nautti saadessaan, nyt antaessaan.

TV:n suuri homoilta - yli 10.000 lähti kirkosta

2010-10-16T08:07:00.000-07:00

Medialla on valtaa ja vaikutusta. Muutamassa päivässä on TV:n homoilta johtanut yli 10.000 lähinnä nuoren ja keski-ikäisen ihmisen eroon kirkosta. Päivi Räsänen, Sonja Falk ja eräät muut äärimmäisen jyrkkine mielipiteineen eivät tunnista itselleen siitä mitään vastuuta.

Mikko Malkavaara FB-sivullaan selostaa, miten uuspietismin kirkkonäkemys on äärimmäisen ahdas, vain samanmielisistä "oikeista" uskovista koostuva. Muut saavat mennä. Nyt mennäänkin niin että ovipielet paukkuvat.

Jani Toivola, Jari Tervo ja eräät muut ovat korottaneet äänensä. Osittain heidän kritiikkinsä menee ohi, ja minusta ero ei ratkaise mitään, mutta perusasiassa he ovat oikeassa. Kansa mieltää kristillisen liiton ja uuspietismin poliitikkojen kannat kirkon ahdasmielisyydeksi ja äänestää jaloillaan. Ei haluta olla mukana porukassa, joka syrjii, tuomitsee, vie ihmisarvon.

Nyt ollaan tilanteessa, jossa ääripäät vahvistuvat ja keskivaiheilla ollaan ymmällä.

Media rakastaa vastakkainasetteluja, ja homoillan järjestäjät osuivat napakymppiin valitessaan keskustelijoiksi niitä, jotka eivät yritäkään keskustella, vaan julistelevat totuuksiaan toisten yli.

Suomessa on paljon myös tolkullisia kirkon vastuun kantajia. Eikö heitä olisi voinut kutsua mukaan? Niitä jotka näyttäisivät, että vaikeista asioista eri mieltä olevat mahtuvat saman pöydän ääreen ja että toista voi kunnioittaa?

Nyt vahinko on jo tapahtunut. Minkäänlainen missio ei kalasta takaisin niitä kymmeniä tuhansia, jotka ovat mielesä syvästi pahoittaneet ja jotka nyt ovat jo eronneet tai sitä harkitsevat.

Ihan vain tiedoksi päiviräsäsille, että homotaipumus koskettaa välittömästi noin 10 % suomalaisista. Useimmilla heistä on vanhemmat, sisarukset, ehkä omakin perhe. Heitä syrjimällä satutetaan isoa osaa kansasta. Se ei myöskään ole luonnotonta, koska luonnossa on valtava määrä esimerkkejä homosuhteista. Enkä voi ymmärtää PRäsäsen kantaa, että homo saa olla, mutta ei ilmentää itseään. Yhtä loogista kuin että silmät saa olla, mutta niillä ei saa katsoa.

En itse katso olevani homo, mutta syvältä sattuu, kun heitä lyödään tutkimatta. Tuli minulta vuodatus ja tunteella. Minä ja lukemattomat muut, jotka teemme työtä sateenkaariväen parissa, saimme taas lunta tupaan, ja monien kanssa joutuu pitkään selittämään, mikä on kirkon kanta ja mikä ei.

Klassinen kysymuys: Mitähän Jeesus olisi sanonut homoillan keskustelussa?

Prinsessa

2010-10-14T00:11:00.000-07:00

Kävin Birgitan kanssa katsomassa elokuvan "Prinsessa". Se kertoo Anna Lappalaisesta, joka eli vuosina 1945-1988 Kellokosken ja Nikkilän sairaalassa prinsessan elämää.

Ilmeisesti se oli hänelle harha, jonka hän itse vain ajoittain harhaksi ymmärsi. Kuolinvuoteella hän toki totesi, ettei hän mikään prinsessa ollut.

Mutta mitä tuo harha hänen elämäänsä vaikutti?

Todennäköisesti paljon hyvää. Se antoi elämänvoimaa, uskoa ihmisiin, laatuaikaa. Ketään hän ei vahingoittanut, vaan enemmänkin auttoi. Lähipankkikin teki lahjoituksen sairaalan hyväksi, kun palaute prinsessasta oli niin positiivinen.

Kysymys, joka esitettiin myös elokuvassa: Onko harhainen ihminen aina palautettava tähän todellisuuteen?
Kumpi hänelle on hyväksi, elämä Anna Lappalaisena mielisairaalassa vai elämä prinsessana hoviväen keskellä isossa palatsissa?

Todellisuuteen palauttaminen on ainakin teoriassa askel kohti kuntoutumista. Kroonikon suhteen se ei liene niin yksioikoista, jos oikeastaan muidenkaan.

Kuvittelen itseni prinsessan paikalle. Jos valinnanvaraa olisi, olisin juuri prinsessa, en mielisairaalan potilas.

Yleissairaalapsykiatrian päivät 7.-8.10.2010 Turku

2010-10-08T07:44:00.000-07:00

Pääsin tällä kertaa luennoimaan Turkuun yleissairaalapsykiatrian opintopäiville 8.10.2010. Aiheena "Transsukupuolisen näkökulmia tutkimus- ja hoitojärjestelmään." Edellä Tampereen yksikön johtaja, LT, psykiatrian erikoislääkäri Aino Mattila esitteli sen virallisen puolen, lähtien mielenkiintoisesta kysymyksestä sukupuolen määrittämisestä.

Mattila esitti transihmisille tutun ajatuksen siitä, että dikotominen tai binäärinen jako mies - nainen, toisensa pois sulkevina, on aikansa elänyt. Helpommin asioita selvittää dimensionaalinen ajattelu, jossa sukupuolilla on ulottuvuuksilla. Jos mies - nainen akseli ajatellaan janaksi, niin siihen sijoittuu ihmisiä moneen kohtaan. Aika monet toki lähelle ääripäitä, mutta siinä välillä on merkittävä joukko ihmisiä. Tuoreen tutkimuksen mukaan 6 % suomalaisista on ainakin joskus tuntenut selvästi kuuluvansa toiseen sukupuoleen kuin mitä biologia näyttää. Kuusi prosenttia ei ehkä tunnu paljolta. Miten sitten yli 300.000 ihmistä? Ei paljon puutu ruotsia äidinkielenään puhuvien suomalaisten määrästä.

Mattila totesi, että vuoden 2003 lainsäädäntö tukee kohtuullisesti transsukupuolisten tutkimusta ja hoitoa, mutta muiden transihmisten kuten transgendereiden osalta tilanne on epäselvempi, ja he joutuvat ainakin osittain tukeutumaan kalliimpaan yksityiseen sektoriin.

Omaa esitystäni kooten esitin ainakin näitä kehittämiskohteita:

- Odotusajat kohtuullisiksi ja hoitotakuun mukaisiksi.

- Lisää henkilöresursseja, erityisesti päätoimisia työntekijöitä. (mitoitus sopii v. 2003 tilanteeseen, jolloin tutkimuksiin tuli 30 henkeä vuodessa, mutta on kestämätön, kun nyt tulee yli 150 ja suunta on edelleen nouseva.)

- Henkilöstöltä odotetaan realistisia lupauksia, ei ylioptimismia. Tunnettava yhteistyökumppanien resurssit.

- Hoitosuunnitelma laadittava eri tahojen yhteistyönä asialliseksi ja kirjalliseksi.

- Jollekin selkeä kokonaisvastuu koko prosessin etenemisestä kunkin asiakkaan osalta.

Asunto on

2010-10-04T02:48:00.000-07:00

Asuntohuolet näyttävät ratkenneen onnellisesti. Kiinteistö-KYS tuli apuun, ja edessä on muutaman viikon päästä muutto Taivaanpankolle.

3 h + k + s + vh. Tuo vh on viherhuone. Lattialämmitys, ATK-verkko, taloyhtiössä suksienhoitohuone... En oikein keksi mitä enää puuttuisi.

Vuosia on asuttu aika vaatimattomasti. Kai sitä saa iloita siitä, että nyt näyttää saavan parempaa kuin osasi toivoa.

Vertaistuen tärkeys

2010-10-04T02:36:00.000-07:00

Vietin taas viikonlopun hyvässä seurassa. Transvestiittiyhdistys DWC järjestää kahdesti vuodessa seminaarin, jossa runsaan kahden vuorokauden ajan annetaan vertaistukea ja rohkaistaan elämässä eteenpäin.

Olen mukana transvestiittiyhdistyksen toiminnassa, vaikka en tiitti olekaan. Sen sijaan iloitsen lukemattomista heidän joukostaan saamistani hyvistä ystävistä eri puolilta Suomea. Ulkopuolinen ei ehkä heti käsitä, mutta niin se vain on: en näe heitä ensisijaisesti tiitteinä, vaan ihmisinä. He ovat sen verran sinut itsensä kanssa, fiksuja ja rohkeita, että tulevat näihin turvallisiin yhteisiin tapaamisiin. Niistä saa aina enemmän kuin mitä virallinen ohjelma kertoo.

Mukana on aina myös ns. asia-aiheita. Tällä kertaa SETA:n edustajat kertoivat aviolittolain muutospaineista kohti yleistä, kaikille avointa avioliittolakia, ja tautiluokitusjärjestelmä ICD-10:n muutoksista. Tällä tietoa transvestismi ja eräät muutkin ilmiöt vihdoin poistetaan tautiluokituksesta. Ihmeen kauan se on kestänyt, kun vuosikymmeniä on tiedetty, ettei kyseessä ole sairaus. Luokituksessa se on erittäin ikävästi vielä ryhmässä F, jossa pääsääntöisesti on mielenterveyden häiriöitä.

Transsukupuolisuus on aivan eri asia, ja se luokituksessa säilyy, tosin sekin F-ryhmästä sopivampaan kohtaan siirrettynä. Myöskään transsukupuolisuus ei ole sairaus, vaan ominaisuus, jonka kantaja usein toivoo terveydenhuollon toimenpiteitä. Diagnosointi on lainsäädännön perusteella välttämätön, jotta olisi oikeutettu korjaaviin hoitoihin ja niistä KELA:n korvauksiin.

Toinen asia-aihe oli stylisti Anne Helistön hersyvä ja havainnollinen runsaat kaksi tuntia kestänyt luento tyylikkäästä naisellisuudesta. Miten istutaan, seistään, kävellään, tervehditään. Missä pidät kädet? Muistitko huolehtia pääasian eli hiukset kuntoon? Onhan hampaat harjattu? Kengät asuun sopivat ja hyväkuntoiset? Muka pikku asioita, mutta niillä on selvä vaikutus ensivaikutelman syntyyn.

Puhetta oli myös pukeutumisesta. Vastoin harhaluuloa moni ulkoileva transvestiitti on aika väritön halutessaan sulautua joukkoon. Anne H. rohkaisi käyttämään reilusti värejä.

Tärkeitä ovat myös asusteet kuten huivit ja korut. Joulukuuseksi ei kenenkään tule ruveta, mutta koruja voi olla muitakin kuin sormus nimettömässä ja napit korvissa. Huivin taas voi sitoa ties kuinka monella tavalla, ja aina ilme muuttuu. Hups vain, ja olkapäällä on perhonen!

Ohjelmassa oli myös teatterikäynti siihen halukkaille ja ennen muuta lukematon määrä keskusteluja ryhmissä ja kahden kesken. Puhuttavaa tällä joukolla riittää.

Pienimmän julkistetun arvion mukaan Suomessa on miespuolisia transvestiitteja noin 53.000 eli prosentti väkiluvusta. Oikea luku saattaa olla kaksinkertainen. Ihan pieni vähemmistö se siis ei ole. Se ei pyydä muuta kuin asiallista kohtelua. Siihen meillä muilla luulisi olevan varaa. Naispuolisia transvestiittejahan ei enää juuri edes noteerata.

Mitä tekisin 7 miljoonalla?

2010-09-25T04:16:00.000-07:00

Tänään 25.9. on lotossa kaikkien aikojen jättipotti, yli 7 miljoonaa euroa. Moni sitä toivoo, ja veikkauspisteissä käy kuhina.

Oikeasti mietin, mitä sellaisen rahamäärän kanssa tekisi. Menisikö siinä mielenrauha?

Varmasti tulisi kuvaan omasta mielestään viisaita sijoitusneuvojia, jotka pitäisivät myös omia puoliaan.

Tavalliselle ihmiselle tuo rahamäärä on niin iso, että sitä ei oikein käsitä. Asuntolainaa otetaan yleensä alle 200.000 euroa, ja sitä maksaa kitkutellaan toistakymmentä vuotta. Monelle on maksamista paljon pienemmässäkin lainassa.

Kai se potti olisi järkevintä suurelta osin sijoittaa tavalla, jossa ainakin pääoman arvo säilyy, jos ei nyt tuottoa tavoittelekaan. Pankeilta löytyy myös eettisiä vaihtoehtoja, joissa ei tueta esim. aseteknologian kehitystä.

Useimmat meistä ottaisivat päältä tarvittavan summan ja panisivat tietyt perusasiat kuntoon. Lainat maksetaan pois. Asunto ehkä vaihtuu, samoin auto. Autetaan omia lapsia ja muita läheisiä.

Kinkkisemmäksi muuttuu, kun tulee kyse lahjoituksista muille. Maailmassa on lukematon määrä todella hyvää työtä tekeviä järjestöjä, jotka kipeästi kaipaavat tukea. Miten olisi esim. SPR, Unicef, Kirkon Ulkomaanapu ja lähetysjärjestöt? Katastrofirahastot? Tasauspäivä? Prosenttiliike? Naisten pankki? Monet kehitysyhteistyön hankkeet?

Olen muutamalta ystävältä kysnyt, olisivatko he valmiit antamaan vastikkeetta varojaan hyvään tarkoitukseen tai useampaankin, jos rahaa yllättäen olisi reilusti yli tarpeen.

- Totta kai, on ensimmäinen vastaus.

Meillä lienee tarve osoittaa toisillemme, miten eettisiä, vastuuntuntoisia ja hyviä ihmisiä me olemme.

Mutta olemmeko sitä todella? Rohkenen ainakin osittain epäillä. On parasta antaa hyväntekeväisyyteen heti, koska minkä pitemmän aikaa miettii, sen herkemmässä on napsauttaa pussin suu tiukasti kiinni. Muutama tuttava sen avoimesti myöntääkin.

Mitä sinä tekisit 7 miljoonalla?

Kysyntä ja tarjonta

2010-09-24T00:25:00.000-07:00

Suomi on maa, joka usein osaa minut yllättää.

Imatralta ja Helsingistä minulla on kokemus, että pieniä vuokra-asuntoja, yksiöitä ja kaksioita siis, on joskus vaikea saada. Isoja olisi.

Parin viikon asiointi Kuopion nettisivuilla ja välittäjillä osoittaa Kalakukkolasta aivan päinvastaista. Pieniä asuntoja olisi vaikka kuinka, mutta edes 3 h + k ei löydy mistään.

"Ei teille kävisi tällainen näppärä ja kompakti kaksio, 43 neliötä?". Ei.

Olen aina kuvitellut, että kaavoittajat, rakennuttajat ja isot vuokranantajayhteisöt silloin tällöin vilkaisevat asiakastietojaan siinä mielessä, mitä ihmiset tahtovat ja mihin siis olisi tarvetta. Silloin kysyntä ja tarjonta kohtaisivat.

Olisiko se liian vaikeaa?

Kokemuksia Pariisista 17.-19.9.2010

2010-09-20T00:35:00.000-07:00

Pariisissa on nyt sitten käyty.

Espace Reuillyn luentosalissa oli eri tilaisuuksissa 300-750 osanottajaa Euroopan sateenkaariperheistä. Konferenssin virallinen kieli oli englanti, mutta ranskalaiset eivät tunnetusti suostu puhumaan muuta kuin mielestään maailman kauneinta kieltä ranskaa, ja sama tauti muutettavat muuttaen näyttää iskeneen myös espanjalaisiin. Painavilla ja kömpelöillä kuulokkeilla sai simultaanitulkkauksen näiden kolmen kielen välillä, mutta esim. saksalaiset ja unkarilaiset protestoivat.

Mutta itse asiahan se tärkein on. Keskeisin teema oli sateenkaariperheiden asema eri puolilla Eurooppaa ja suunnitelmat ja toimenpiteet asioiden parantamiseksi. EU:n perusperiaatteita on esim. tasavertaisuus ja syrjintäkielto. Niihin voi vedota kaikissa jäsenmaissa. Ongelmallisempaa on, että esim. adoptio-oikeus ja aviolittokäsitys on kansallisen lainsäädännön asia, ei Unionin. Niinpä tilanne vaihtelee maakohtaisesti paljon.

Asiantuntijat varsin korkealta taholta antoivat kuitenkin menettelytapaohjeita, kun keskusteluissa nostettiin esiin käytännön ongelmia.

Oma luentoni, joka on ollut jo viikon facebook-ystävien luettavissa, käsitteli uskonnollisuuden ulottuvuutta sateenkaariperheissä. Palautteen mukaan tämän asian käsittelyyn oli varattu aivan liian vähän aikaa, ja kysymyksiä olisi ollut runsaasti. Panelissa kanssani istuivat kiinalais-englantilainen sosiologi Andrew Yip, saksalainen ja juutalainen sosiologi Martine Gross ja puheenjohtajana italialainen asianajaja Angelo Berbotto, joka on ehtinyt moneen mukaan, mm. mormonilähetyssaarnaajaksi Argentiinaan.

On aina avartavaa saattaa erilaisia ihmisiä ja näkemyksiä yhteen, ja tunnustan nauttivani keskustelusta itseäni viisaampien kanssa, niin Pariisissakin.

Pariisiin lähdössä

2010-09-14T22:38:00.000-07:00

Perjantaiaamuna pääsen sitten lähtemään Pariisiin. Euroopan sateenkaariperheiden liitto Nelfa on kutsunut minut luennoimaan teemasta "Love makes a family - but what about God?". Sitä on ollut ilo valmistella. Nyt on valmiina 8 sivua ja Power Point esitys. In English.

En todennäköisesti pysty sanomaan mitään sellaista, mitä huomattava osa kuuljoista ei jo tietäisi. Pystyn kuitenkin kuvaamaan eräitä vähittäisiä tai pieniä muutoksia, joista toivon tulevan jotakin isompaa, ja välittämään edes rahtusen toivoa ihmisille, joita on potkittu päähän ja vedetty kölin ali ihan tarpeeksi monta kertaa.

Pariisissa en ole koskaan käynytkään. Konferenssi on kolmepäiväinen, ja tulen melko lailla saman tien kotiin. Voi siis kuvailla Espace Reuillyn interiöörin hyvinkin, mutta tuskin Moulin Rougea tai Pigallea...

Matkailu avartaa. Auttaa se myös näkemään, että tietyt ongelmat ovat yhteisiä.

Sukupuolineutraali avioliitto on muuten voimassa 7 Euroopan maassa: Ruotsi, Norja, Islanti, Hollanti, Belgia, Espanja, Portugal. Metkaa että muutama Etelä-Euroopan ns. katolinen maa on reippaasti Suomea edellä.

Lapsesta aikuiseksi

2010-09-03T23:16:00.000-07:00

Tänään on esikoislapseni syntymäpäivä. Paljon muutakin rakasta sukua juhlii näinä aikoina syntymäänsä tai nimipäiviään, oikein juhlien suma.

Olen miettinyt, mitä vanhemmuus on vuosikymmenten saatossa merkinnyt. Suurta iloa, mutta myös huolia. Väsymystä ja onnen kyyneliä.

Kaikkien vanhempien tapaan olen jälkeenpäin, lasten muutettua pois kotoa, usein pohtinut, osasinko olla oikealla tavalla riittävästi läsnä, antaa perusturvallisuutta, aidon välittämisen tuntua.

Luonnossa liikkumisen perusteet tytöille ainakin tulivat selviksi, ja kaloista he tuntevat muitakin kuin puikkokalan. Peruskoulujutuissa kun väitetään, että puikkokalasta saa kalapuikkoja...

Vanhemmat eivät voi vaatia, että lapsista tulee heidän kaltaisiaan. Muuttuuhan maailma koko ajan, ja 50 vuotta sitten hyvät ohjeet voivat nyt olla arvottomia. Lapsen yksilöllisyys tulisi myös ottaa huomioon.

Aikuisuuteen kasvaminen ei ole mikään automaatio tai helppo juttu. Siinä on kasvukipuja, siinä tehdään virheitä - ja kuitenkin päästään eteenpäin.

Olen kiitollinen siitä, että kaikki lapseni ja lastenlapseni halaavat niin lämpimästi.

Kiitos Minttu, kun teit minusta ja Birgitasta vanhempasi. Onnea syntymäpäivänäsi!

Töitä tuli!

2010-09-03T23:08:00.000-07:00

Kaikki sen taitavat tietääkin, että olen saanut työtä. Kuopiosta löytyi työnantaja, joka arvioi koulutuksen, kokemuksen ja osaamisen perusteella.

Rakas byrokratia edellyttää, että vielä odotetaan 30 vrk valitusaika ennen kuin voi sopia viran vastaanottamisesta. Ehkä marraskuun alusta?

Odottavalla, kiitollisella ja nöyrällä mielellä lähden Kuopioon.

Vielä kun siellä saisi tehdä työtä rauhassa. Imatran kokemukset puistattavat vieläkin.

Tyhmiä onnettomuuksia

2010-08-29T02:49:00.000-07:00

Olen muutaman viikon ajan katsellut liikenneonnettomuusuutisia. Niiden joukosta erottuu onnettomuustyyppi, joka saa minut pyörittelemään päätäni.

On yö, on auto (usein kunnoltaan epämääräinen), se kerätään täyteen nuoria, kaikilla on varmuuden vuoksi viinaa päässä, ehkä muitakin mömmöjä. Porukalla yllytetään kuski kokeilemaan, miten rassi kiihtyy. Kukaan ei käytä turvavyötä.

Sitten rysähtää. Joskus on juopon tuuria ja selvitään henkilövahingoilla. Usein ei. Aivan liian usein olen pappina ollut viemässä surusanomaa kotiin, jossa huolestuneena odotetaan.

Kristillisdemokraatit ovat lehtitietojen mukaan ottamassa vaaliteemakseen "Ajokortti 17-vuotiaille".
En ihastu ajatuksesta.

Parempi olisi tavalla tai toisella saada järki päähän nuorille kuljettajille. Noiden järjettömien rytinöiden kuljettaja kun on tavallisimmin 18-24 -vuotias, harvoin yli 30.

Suomi maailman paras

2010-08-19T00:12:00.000-07:00

Amerikkalaisen aikakauslehti Newsweekin mukaan Suomi on maailman paras paikka syntyä, jos haluaa hyvän elämän.

Newsweekin kriteereitä olivat mm. koulutusjärjestelmä, terveydenhoito, poliittinen kulttuuri ja kansalaisvapaudet. Suomi sai ykköspisteet koulutusjärjestelmästään, jonka tehokkuus on todettu toistuvasti mm. Pisa-tutkimuksissa. Myös yhteiskuntamme vähäistä korruptoitumista ihastellaan. Kriteereistä heikoimmin sujui terveydenhuoltojärjestelmämme, jossa sijaluvuksi tuli 17 sadan maan joukossa.

Alexander Stubb ja monet muutkin ovat onnellisina röyhistelleet rintaansa. On siihen syytäkin. Merkillisesti tämä pieni, karu, syrjäinen maa muukalaisille käsittämättömine kielineen on selviytynyt, kehittynyt ja vaurastunut.

Isojen linjojen ohella voi tietysti tarkata myös yksityiskohtia ja yksilöiden elämää. Väistämättä myös mallimaasta löytyy paljon kohennettavaa. Oikeastaan lähes kaikilta elämänalueilta, kun tarpeeksi tonkii.

Mitenkään muita asioita väheksymättä nostan esiin terveydenhuoltomme häpeäpilkun, viranomaisten siunaaman heitteille jätön.

Lukemattomat kerrat olen kohdannut vanhuksia, vammaisia ja pitkäaikaissairaita, jotka potevat kotonaan, kun hoitopaikkaa ei ole. - Anteeksi vain, mutta odottakaa siinä ovella tarpeeksi kauan. Minulta kun vie 20 min päästä vuoteesta ovelle... Tai että älkää tulko tänään, tulkaa huomenna, kun tytär on täällä ja voi päästää sisään. Hyvä kun on se tytär.

Koti voi olla maailman paras paikka ja tiedän, että moni vanhus ei suurin surminkaan haluaisi sieltä lähteä. Mutta koti voi olla myös eristävä vankila tai tuonelan tuulikaappi, jonne harva pääsee käymään ja josta ei lähdetä kuin sairaalaan tai ruumishuoneelle. Muuan mies totesi, että kotipalvelusta kyllä käy ihminen kahdesti viikossa katsomassa, vieläkö hän on hengissä. Ei se paljon muuta ehdi tekemään.

Vastaavaa olen nähnyt ja kuullut mm. mielenterveyspotilaista, jotka ovat avohoidossa. Jos avohoidossa oikeasti olisi resursseja hoitaa, se olisi OK. Mutta kun ei ole. Niinpä ihmiset, jotka eivät oikeastaan edes tule toimeen yksin (ei muisteta ottaa lääkkeitä eikä ymmärretä, miksi pitäisi syödä joka päivä, miten sitä hygieniaa hoidetaan jne.) ovat kuitenkin yksin.

Suomen "afrikkalaistaustaiset" (HLB)

2010-08-16T05:48:00.001-07:00

Olin hengellisessä tilaisuudessa, jonka osanottajista huomattava osa oli homoja tai lesboja. Taas kerran huomasin, että heillä on kova sanannälkä. Heillä on myös tarve tulla vaikka kaukaakin sinne, missä he pääsevät sisään. Kotiseurakunta kun saattaa yhä ajaa ulos.

Kahvilla tuli esiin jännä ajatus, että ainakin osa tuosta porukasta kokee olevansa nykyajan neekereitä. Tai anteeksi, sitä sanaahan ei saa käyttää. Tummaihoinen afrikkalaistaustainen?

Tuohon kokemukseen heillä liittyy toive, että jostakin nousisi suomalainen Martin Luther King Jr. heitä puolustamaan ja heille tasa-arvoisia oikeuksia taistelemaan.

Vielä 1960-luvun USA:ssa afrikkalaistaustaisille oli omat puistonpenkit ja paljon muutakin. Jos valkoihoinen nousi bussiin, jossa musta istui, mustan oli noustava ja annettava tilaa. Eräs rouva ei noussut, ja hänet heitettiin pahoinpideltynä ulos.

Tuosta järkyttävästä eriarvoisuudesta nousi kansalaisoikeusliike, jota elähdytti tumma saarnamies. Hänen sanomansa oli yksinkertainen: - I have a dream... (Minulla on unelma.) Tuo unelma koski yhteiskuntaa, jossa kaikilla olisi samat oikeudet ja velvollisuudet mm. ihonväristä riippumatta.

Mikä meidän suomalaisessa yhteiskunnassamme on vialla, jos seksuaalivähemmistöihin kuuluva saattaa kokea olevansa toisen tai kolmannen luokan kansalainen ja vailla perusoikeuksia?

Ja miksi enemmistö kokee itsensä uhatuksi, jos HLBTI-ihmiset (sateenkaari) pyytävät samoja oikeuksia kuin muut, eivät siis mitään erikoisoikeuksia tai mitään enemmän, vain sen saman?

Monessa asiassa jään kyselemään ja miettimään. Tiedätkö sinä vastauksia? Ja osaatko kuvitella, miltä maamme näyttää tässä suhteessa 10 vuoden päästä?

---
(Väärinkäsitysten välttämiseksi toistan taas kerran, etten puhu omassa asiassani, koska en ole homo enkä lesbo. Monet ystäväni ovat, ja sydäntäni riipoo heidän usein kuultu hätänsä.)

Tahtoisin tehdä työtä

2010-08-15T04:04:00.001-07:00

Elokuu on jo puolessa välissä. Toista kertaa elämässäni saan virallisesti viettää Marjan nimipäivää.
On tapahtunut kaikenlaista, mutta ei kuitenkaan sitä odotetuinta, työpaikan saantia. Yritystä on kyllä ollut. Toissapäivänä lähetin 17. työpaikkahakemukseni.
Olen hakenut johtavia virkoja, mutta myös ihan kuraportaasta kuten seurakuntapastoriksi. Sehän on vastavalmistuneen papin aloitusvirka, usein sijaisuus tai muu määräaikaisuus takana. Niihinkään en ole kelvannut.
Hain kahtakin sotilaspapin virkaa ja sain kuulla olevani liian vanha. Heillä on 55 vuoden eroamisikä.
Hain perheneuvontaan, en tullut valituksi.
Hain 3 eri sairaalapapin virkaa. Perästä ei ole kuulunut.
Hain hallintovirkoja. Yhteen olen päässyt haastatteluun. Ratkaisu on vielä edessäpäin.
Hain töitä erilaisista järjestöistä. Tarjottiin talkootyötä, yhdestä olisin saanut matkakorvauksen ja aterian. Muuten hyvä, mutta sillä ei elä.
Olen tehnyt ns. keikkapapin työtä eli hoitanut tavallisten ihmisten kirkollisia toimituksia heidän pyynnöstään. Kivaa ja säilyttää tuntumaa työhön, mutta kun se on palkatonta.

Ymmärrän, että ainakin osa työhönottajista arkailee minua seurakuntapapin näkyvään tehtävään. Onhan myös niitä ihmisiä, joilla on hyvin erilainen, syrjintää lähenevä käsitys transsukupuolisuudesta.
Mutta mikä estää palkkaamasta erityisvirkoihin, joissa ihmiset kohdataan pienryhmissä tai kahden kesken?
Sitä on vaikea ymmärtää.

En halua mitään erityisetua. Haluan vain saada työpaikan. Onko se kohtuuton toive?

PAM poissaolo

2010-07-27T21:53:00.000-07:00

Sähköpostissa tuli vielä vahvistamaton tieto, että PAM:in luottamusmiehelle olisi ilmoitettu väärä kellonaika paneeliin. Jos niin on, kyseessä ei olisi jänistys, vaan inhimillinen erhe.

Oulun terveisiä

2010-07-25T13:16:00.000-07:00

Palasin reilu tunti sitten Oulusta North Pride tapahtumasta 23.-25.7.2010. Olin siellä kutsuttuna töissä.

Perjantaina osallistuin tutkija Kati Mustosen ja SETA:n puheenjohtaja Outi Hannulan kanssa paneeliin, jossa pohdiskeltiin sateenkaariväkeä työelämässä. Oulun seudun PAM:in pääluottamusmies (?) jänisti, vaikka oli varmasti luvannut osallistua. Osin aika karua faktaa ilmeni. Esim. transsukupuolisista puolen elintaso romahti, kun he menivät tutkimuksiin ja hoitoihin. Hämmästyttävän monen kohdalle osui "tuotannollisia ja taloudellisia syitä", joiden takia irtisanottiin. Keskimääräistä huomattavasti useampi heistä on yrittäjä tai muuten itsenäisessä asemassa työskentelevä. Se kertonee jotakin työyhteisön kyvyttömyydestä nähdä asia rikkautena tai mahdollisuutena, ei ongelmana. Ruotsissa ja erityisesti Islannissa tilanne on aivan toinen. Kati Mustonen lanseerasi termin "sateenkaarikompetenssi", jonka hän toivoo lähivuosina ilmestyvän CV:hen ja ansioluetteloon myönteisenä terminä.

Lauantaina osallistuin Pride-kulkueeseen, joka iloisesti, ystävällisesti ja asiallisesti toi esiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asioita. Mitään järjestyshäiriöitä ei ollut. Osanottajia oli noin 500, mikä ylitti selvästi järjestäjien toiveet. Vaikka Oulun kaupunki arvoissaan kertoo olevansa suvaitsevainen, sateenkaariväen kokemukset ovat olleet osin toiset.

Sunnuntaina oli vuorossa sateenkaarihartaus, jonka toimitin Pikisaaressa arkkitehtikillan talossa sanajumalanpalveluksen kaavan mukaan ja päivän tekstiin Matteus 7:15-23 liittyen. Kirkkoon emme päässeet emmekä voineet pitää ehtoollisjumalanpalvelusta eli messua, koska Oulun seurakuntayhtymä oli sen nimenomaisesti kieltänyt. Siitä moni pahoitti mielensä. Onhan niin moni sateenkaari-ihminen mulkoiltu ulos tavallisesta messusta. He ovat ihmisiä siinä missä muutkin, monet hartaita kristityitä ja täynnä kaipuuta kristittyjen yhteyteen Jumalan sanan ääressä. "Tule sellaisena kuin olet". Tuohon hartauteen he kokivat voivansa niin tulla.

Väkeä oli ahtautunut pieniin tiloihin satakunta, ja harvoin kuulee niin harrasta ja voimallista veisuuta. Kirkkokahvien keskustelu osoitti sekin, että tilaisuus tuli tarpeeseen, olkoonkin, että ehtoollista jäätiin kaipaamaan.

En tahdo leimautua pelkästään sateenkaariväen papiksi, mutta palvelen heitä, kun minulla työttömänä on aikaa ja he pyytävät. Seurakunnat eivät pyydä, vaikka olen tarjoutunut niin suoraan seurakuntiin kuin Helsingin ja Espoon kapitulien kautta.

Sydämestäni toivon, että saisin pian työtä. Neljän kuukauden työttömyys alkaa tuntua jo taloudessakin, mutta ennen muuta sielu huutaa kirkon palvelukseen.

Väkivalta ei ole ratkaisu mihinkään

2010-07-10T09:29:00.000-07:00

En ole ainoa, jota on järkyttänyt se väkivalta, jonka kohteeksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ja heitä puolustavat ovat viime päivinä joutuneet.

Helsinki Pride kulkueeseen hyökättiin savupanoksin ja pippurisumuttein. Niistä kärsivät myös naiset ja pikkulapset. "Urhot" osoittivat urhokkuutensa juoksemalla karkuun. Onneksi poliisi sai tuoreeltaan kolme heistä kiinni.

Toinen isku tehtiin Helsingin SETA:n toimistoon. Siellä rikottiin paikkoja ja töhrittiin mm. hakaristejä oveen.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen ja johtavien puolueiden edustajat ovat tuoreeltaan tuominneet iskut. Niillä on vaikutusta jopa maamme julkisuuskuvaan ulkomailla. Onhan Suomi ollut mallimaa siinä, että täällä vähemmistöjen (siis muidenkin kuin SETA:an liittyvien) ei ole tarvinnut pelätä väkivaltaa läheskään samoissa mitoissa kuin vaikkapa itärajan takana.

Surulliseksi minut on tehnyt kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen, joka hämmästyttävästi näyttää haluavan ymmärtää väkivallantekijöitä. He olivat "vastareaktio poliittisen vallan arvoliberalismille." Kun toimistoon hyökättiin, se oli "yksittäinen ilmiö". Noille kannanotoille en anna arvoa. Väkivalta on aina väkivaltaa, vaikka se sattuisikin tällä kertaa tukemaan kd:n linjauksia. (Räsäsen lausuntoja on voitu lukea mm. Helsingin Sanomista 10.7.)

Suomessa poliittinen väkivalta oli voimissaan 1930-luvulla. Sen ajan paluuta ei toden totta ole syytä haikailla.

Pride

2010-07-02T22:27:00.000-07:00

Tällä viikolla on Helsinki Pride tapahtuma. Se kokoaa sateenkaariväkeä ja heidän läheisiään. Toivottavasti myös muut ihmiset ottavat edes vähän selvää, mistä on kysymys, ja edelleen toivottavasti asenteet edes vähän lievenevät.

Yleismaailmallisesti näistä tapahtumista käytetään nimitystä pride (ylpeys). Sillä haluttaneen kuvata, että ihmisyyden moninaisuudessa ei ole mitään häpeämistä.

"Sateenkaari" kuvaa monenlaisia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, joista voidaan toki käyttää muitakin nimityksiä kuten GLBTI (gay, lesbian, bi, trans, inter). Heidän yhteisenä tunnuksenaan sateenkaari kuvaa kirjoa ja moninaisuutta. Minua viehättää, kun se on jo Raamatun vedenpaisumuskertomuksessa rauhan merkki Jumalan ja ihmisten välillä. Ei enää koskaan vedenpaisumuksen kaltaista tuhoa!

Sain pitää saarnan tapahtumasarjaan liittyvässä Kallion kirkon iltamessussa 2.7. Kolmisensataa kuulijaa. Tunnelma käsin kosketeltava. Moni sateenkaari-ihminen on aidosti uskova tai etsivä.

Lomamatkan kokemuksia

2010-06-29T22:46:00.001-07:00

Tein Birgitan kanssa yhteisen lomamatkan. Siinä vierähtikin 12 päivää.

Aluksi Varkauteen ja Leppävirralle häätilaisuuteen. Se on aina koskettava kokemus, ehkä maalaishäät pihamaalla vielä erityisesti. Varkauden kirkko oli kaunis, mutta seurakunnan veisuuta en juuri kuullut. Yritin kyllä itse.

Savosta sitten Lappiin, aluksi Kolariin ja sieltä sitten Enontekiölle. Monta päivää vaeltelua, väliillä lyhyitä ja kevyitä matkoja, välillä pitempiä. Rankin oli käynti 3 valtakunnan rajapyykillä. Kävelimme sen edestakaisin, mitä paikalliset ihmettelivät. Useimmile on ihan tarpeeksi vaativaa mennä sinne veneellä ja kävellä pois. Arktinen luonto oli ihmisen jäjiltä pahasti kulunut. Reitti kulkee kansallispuistossa, joten polulta ei saa poiketa. Ihmisjalat olivat kuluttaneet polut paikoin puolimetrisiksi uriksi, jonka pohjat olivat pelkää kiveä. Kiveltä kivelle astelu kipeytti jalkapohjat, vaikka oli kunnon vaelluskengät. Muutamaan pahaan rakkakohtaan oli rakenneltu helpotusta, mutta sulamisvedet saivat purot tulvimaan, ja pahimpia paikkoja piti kiertää. Se vesiputos, kymmeniä metrejä korkea, on sykähdyttävä näky!

Poikkesimme myös Pelkosenniemen ametisikaivoksessa, missä saaimme kaivaa onnenkivet. Kai meillä oli tuurin tynkää, kun molemmat löysimme jalokiviluokan kiteet itsellemme. Löysin myös pari pienempää, joita sitten järjestäjät jakoivat lohdutukseksi niille, jotka eivät itse löytäneet. Aika harva taitaa tästä koru/jalokivikaivoksesta tietääkään, vaikka se on tiettävästi Euroopan ainoa toimiva ametistilouhos.

Tuolla keikalla Birgitta harmitteli, ettei poroja juuri näkynyt. Kun palasimme Vuontispirtin pihaan, ne olivat siinä. Nelisenkymmentä! Seuraavana aamuna laskimme niitä 61 kappaletta! Avaralla piha-alueella ei kai ollut hyttysiä niitä vaivaamassa, ja ne ovat oppineet henkilökunnan harmiksi makoilemaan ovisyvennyksissä ja varjoisilla seunustoilla.

Birgitta on innokas valokuvaaja, mutta hänen harmikseen joutsenia ei nähty. Mutta aina on Lapin luonto niin koskettava, että myös kuvattavaa löytyy.

Tunturissa on jotenkin niin itsensä kanssa, että harmit unohtuvat. Enkä liene ainoa, jolle myös Luoja on mielessä, kun noita massiivisia hahmoja katselee ja rinnettä nousee.

Paluumatkalla poikettiin Pohjois-Karjalaan Kuosmalanvaaraan ystävien luokse. Lepo teki ihan hyvää, kun ajomatkaakin kertyi yli 3.600 km. Heillä on navetan ylisillä ihastuttava ruokasali/olohuone kristallikruunuineen. Mitäpä kesäillasta puuttuisi, kun siellä iltaa istuttiin, hyttyset inisivät, hepo hirnui ja hyvässä seurassa maailmaa parannettiin.

Juridisesti korjattu sukupuoli

2010-06-17T05:09:00.000-07:00

Tänään 17.6.2010 se sitten tapahtui. Helsingin maistraatti teki juridisen sukupuolenkorjauksen. Minulla on siis nyt virallisesti paitsi naisen etunimet myös naisen henkilötunnus. Kun saan passin, siihen tulee tunnuskirjain F.

"Juridisesti nainen" kuullostaa tietysti aika omituiselta, mutta transsukupuolisella tämä on ollut ja on edelleen pitkä tie. Läheteen tutkimuksiin sain 23.10.2007, ja vasta 16.6.2010 tuli viimeinen korjaukseen tarvittu asiakirja, Tampereen hoitoyksikön psykiatrin puoltava lausunto.

Iloitsen joka askelesta, pienistäkin, koska ne ovat olleet viime vuosina aina oikeaan suuntaan.
Seuraava odotuskohde on kutsu Töölön sairaalaan kirurgiseen hoitoon. Milloin sen saan, sitä en voi tietää, mutta toivottavasti jo 2-3 kuukauden kuluessa. Jonon pituudesta on vähän vaihtelevia tietoja.

Keikkaa pukkaa

2010-06-05T21:37:00.000-07:00

Kesäkuu jo hyvin alullaan, vakituisesta työstä ei edelleenkään tietoa. Keikkaa sen sijaan pukkaisi enemmän kuin ehdin tehdä. Eilen hautajaisissa, tiistaina taas. Luennoimaan, saarnaamaan ja panelikeskusteluihin kysytään ympäri Suomea. Yritän harkita, mihin on järkevää mennä. Yleensä niistä saa matkakulut ja aterian, ei aina niitäkään. Niin että ei tässä ole rikastumaan päässyt.

Muutaman lehden kuten Hymy ja 7 päivää olen päättävästi torjunut. Hymyn päätoimittaja vähän keljuili, etten taida tuntea lehden nykyistä linjaa. Lukaisin yhden numeron ja se riitti. Ei linja miellytä nytkään.

Samoin kielteisen päätöksen ovat saaneet mielestäni asiattomat TV-ohjelmat kuten Miitta Sorvali. Kakkosen kesärenkiäkän en ole halunnut, koska minusta olisi aika kornia ottaa työttömälle renki.

Mieluiten tekisin kutsumukseni mukaan täysiaikaista kirkon työtä. Milloin ja mistä sitä saan?

Luennointiin mahdollisuuksia

2010-05-18T22:18:00.000-07:00

Se Helsingin seminaaripäivä 12.3. on poikinut mukavia jatkoja. Viimeksi pääsin Korkeasaaren Karhu-auditorioon puhumaan eräälle Helsingin kaupungin henkilöstöryhmälle ihmisyydestä, kohtaamisesta ja herkkyyden säilyttämisestä.

Tämänkaltaisia pyyntöjä on tullut muitakin. Esiintyminen on mieluisaa, ja vastaanotto on ollut hyvä. Toisaalta valmistautuminen vie runsaasti aikaa, ja on vaikea sitoutua kovin pitkän ajan päähän. Elättelenhän yhä toiveita työpaikan saamisesta.

YLE aamu-TV:n haastattelusta 18.5. tuli paljon hyvää palautetta. Eihän siinä ihmeitä ollut, ihan vain jutustelua työpaikan tarpeesta ja sen sellaisesta. Katsojat pitivät siitä, etten syytellyt ketään, en ollut katkera enkä paatoksellinen, vaan rauhallinen ja lämmin. Siihen minun ei tarvitse tsempata, koska edelleen uskon tätä maailmaa muutettavan hyvällä, ei pahalla.

Saarnavuoro

2010-05-13T08:46:00.000-07:00

Tänään helatorstaina sain pitää saarnan Oulunkylän kirkossa. Väkeä riitti ja kättelijöitä. Teemana Mark 16:14-20, mistä poimin kirkon tehtävän KL 1:2 § mukaan ja siitä erityisesti lähimmäisenrakkauden toteuttamisen.

Leimakirves on heilahtanut

2010-04-27T22:19:00.000-07:00

Helsingissä Virka-galleriassa Sofiankatu 1on kaksikin koskettavaa valokuvanäyttelyä. Johannes Romppasen ja Sirkku Varjosen "Identity Search" antaa kuvan ja tekstitilan maahanmuuttajille. Paino ei ole siinä, mistä kukin on tuillut, vaan kuka hän on ja millaisia asioita hän tärkeänä pitää. Minulle tutumman Elina Relanderin "Sidoksia" taas kertaa TV-TS-TG teemaa. Olenpa itsekin kolmen kuvan mallina. Näyttelystä julkaistaan tulevana syksynä kirja.

Työnhakijana mietin, missä mättää.

Onko minut leimattu jotenkin pelkästään yhden ominaisuden takia, siis "se transihminen"? Vai mistä johtuu, että melkoinen oppineisuus, koeteltu ammattipätevyys ja monet inhimilliset vahvat ominaisuudet eivät nyt paina mitään viranhaussa?

Kuvittelevatko työhönottajat, että elän ja julistan vain TS-asiaa?

Pitäisi normaalijärkisen hyvin ymmärtää, että pappina tekisin papin töitä, keskittyisin virkaan ja sen vaatimuksiin. Niinhän tein Imatrallakin, missä ei yli 4 kk aikana ilmestynyt yhtään lehtijuttua TS teemalla.

Omasta mielestäni olen edelleen ihan hyvä pappi.

Helsingissä työnhakijana

2010-04-15T22:55:00.000-07:00

Työnhaku jatkuu. Toiveita on.
Kotimaahan saan kirjoittaa 10 artikkelin sarjan.
Oulunkylän seurakunta antoi saarnavuoron 13.5.
Mieluiten tietysti tekisin täysipäiväistä papintyötä. Eiköhän sitäkin vielä järjesty.

Helsingin koti on vielä päälaellaan, mutta tavarat löytävät vähitellen paikkansa. Imatran päässä oli tarkka suunnitelma, mitkä tavarat menevät häkkivarastoon ja mitkä tuodaan sisään. Melkein se onnistuikin.

Välimatka kasvaa

2010-04-03T22:14:00.000-07:00

Olen viettänyt pääsiäistä sukuloiden Helsingissä. Olen kävellyt, levännyt, syönyt Birgitan hyviä ruokia ja käynyt usein Oulunkylän kirkossa. Samalla olen selvitellyt työmahdollisuuksia. Kotimaa-lehti jo jotakin kertoi.

Muutama iäkäs Imatran seudun ystävä, jolla ei ole Internet-yhteyttä, on jo murehtinut hylkäämisen kokemuksiaan. Onhan välimatkalla merkitystä, vaikka maailman sanotaan pienentyneen. Mutta aina voi soittaa, kirjoittaa tai tulla käymään, puolin ja toisin.

Oikeita ystäviä ei hylätä. Yhteydenpito voi harventua tai vaikeutua, mutta jos puolin ja toisin on tahtoa, se jatkuu.

Tavaton määrä on tullut pyyntöjä vihkiäisiin, muutama vahvasti ennakoitu hautaansiunaamispyyntökin vielä eläviltä. Mielellänihän minä pyhissä toimituksissa palvelen, mutta täytyy taas olla realisti. Jos saan täältäpäin seurakuntatyötä, on minulla todennäköisesti viikonvaihteet kiinni uuden työnantajan tarpeisiin. Vaikka olisi miten kivoja ja tuttuja ihmisiä muualla, papin on ensisijaisesti palveltava omaa seurakuntaansa. Se nyt vain on kirkon järjestyksen mukaista.

Lähtöjuhlan tuntua

2010-03-28T22:54:00.001-07:00

Eilen sunnuntaina sain pitää lähtösaarnan Tainionkosken kirkossa. Väkeä oli kerrankin täyden kirkon tuntuisesti. Kahville en pitkään aikaan ehtinyt, kun eteisessä oli kädestä ottajia, halaajia ja haastajia niin paljon.
1.4. alkaen kirkkoherran sijaisena toimiva Arto Marttinen esitti virallisen osan antaen seurakunnan lähtölahjana virsikirjan ja kukat. Heini Vesterisen viulu soi kauniisti. Laulettiin paastonajan mielivirteni "Rakkauden, armon lähde" (80).
Tavalliset ihmiset pitivät pikku puheita ja lausuivat runoja niin että tippa tuli silmään.
Joku kuiskasikin, että pitää lähteä useammin, niin kerrankin kuulee kauniita sanoja.
Erään tarinan mukaan pappi on parhaimmillaan noin 6 kk sen jälkeen kun on seurakunnasta lähtenyt. Niin ne muistot kultautuvat ennen kuin unohtuvat.
Keitä jäin messusta ja kahvilta kaipaamaan?
Ainakin työtovereita ja seurakunnan luottamushenkilöitä. Kumpiakin oli, mutta harvakseltaan.
Olisin mielelläni tavannut useamman.
No, sainhan minä seurakunnalta kupin kahvia, pullan, virsikirjan ja kukat.
Ja tavallisilta ihmisiltä käsittämättömän määrän lämpöä ja siunauksen toivotuksia.
On aika lähteä 28 Imatran vuoden jälkeen.
Nämä muutamat viimeiset päivät käytän ehtoollisenjakoihin laitoksissa ja työhuoneen siistimiseen.

Lähdön tunnelmissa

2010-03-25T00:44:00.000-07:00

Minulta on toistuvasti kysytty, millä mielellä lähden Imatralta.

Vastaus on aika odotettu: haikean surullisena ja kuitenkin toiveikkaana ja tarmoa täynnä.

Haikea suru, kun 28 vuoden työrupeama päättyy. Mieli olisi palanut edelleen palvella kotiseurakuntaa, mutta erinäisistä syistä se ei enää ollut mahdollista. Harkitsin olevan sekä itseni että seurakunnan edun mukaista antaa tilaa uudelle. Sanalaskun mukaan viisas väistää.

Toiveikkuus ja tarmo taas siitä, että tiedän nauttivani uuden kokemisesta ja työnhausta. Minulla on 9 työvuotta jäljellä ennen eläkeikää ja motivaatiotaso korkealla. Fyysinen kunto on ikäisekseni huomattavan hyvä.

Uutta ei voi saada, ellei osaa irrottautua entisestä. Se voi tehdä kipeää, mutta niin se tekee kipeää kasvaminenkin.

Ellei papintyötä löydy, täytyy katsastaa muuta. Ihmettelen, jos kukaan ei tarvitsisi kokenutta ammattilaista, jolla on melkoiset kyvyt kirjalliseen ja suulliseen ilmaisuun ja vuosikymmenten mieluisat kokemukset monenlaisista julkisista esiintymisistä.

---

Olen jo pariin haastatteluun sanonut, että kirkossa ja muillakin työantajilla pitäisi olla järjestelmä TS-työntekijöiden mahdollista uudelleenkoulutusta ja uudelleensijoitusta varten. Itse olen 1,5 vuotta pyytänyt toista työpaikkaa, vaikka vaatimatontakin, mutta piispat Huotari, Paarma ja Häkkinen eivät ole asialle syttyneet. "Sellaista käytäntöä kirkossa ei ole." Ei ole, mutta voisi hyvin olla. Meitä TSiä on hyvin vähän, mutta tilastollinen todennäköisyys on, että jossakin joku putkahtaa ennen pitkää esiin, ja sitten on päättäjillä taas sormi suussa.

Laki (2003) takaa työpaikan säilymisen, mutta tietyissä julkisissa tehtävissä se ei toimi. Tunnen henkilökohtaisesti muutaman työstään täysin kohtuuttomasti savustetun.

Pogostan kokemuksia

2010-03-23T06:32:00.001-07:00

Viime lauantaina 20.3. hiihdin toisen kerran elämässäni Pogostan hiihdon. Vain naisten retkisarjan 35 km, en kilpasarjan 51 km:ä. Kovin kilpailuhenkinen en ole koskaan ollut. On mukavampi hiihtää rauhallisesti ja katsella vaikkapa Ilomantsin kauniita harjumaisemia vesistöineen.
Tänä vuonna keli oli hyyvin raskas. Räntää tuli melkein koko ajan, ja se vei luiston. Aikaa tuhrautui 3.58, ja vaikka tulin hyvävoimaisena maaliin, se oli 18 min enemmän kuin viime vuonna. Viimeksi olikin hyvä keli paitsi viimeisen tunnin ajan, kun meni suojan puolelle ja alkoi kerryttää suksen pohjiin jarruja.
Hiihdon jälkeen odotti sauna ja ystävän tarjoama ateria. Viihdyinkin siellä useamman päivän, lepäsin ja nautin. Kun iso taakka on pois harteilta, kroppa vaati ja sai lepoa.
Muutenkin tuntuu hyvältä sen minkä jo piispa Seppo Häkkiselle sanoin: harva aikuinen saa tällä tav oin mahdollisuuden ja aikaa kunnola pohtia tulevaisuuttaan.

Hektisen päivän ilta

2010-03-16T13:46:00.000-07:00

Dokumentti YLE TV 1 ti 16.3. klo 20 on herättänyt keskustelua. Molempien puhelinteni viestitila tukkeutui. Sähköpostiviestejä tuli kolmatta sataa ensi tunnin aikana. FB viestejä lähes 30. Lisäksi puhelin soi kunnes sen suljin.

Yhteistä noissa yhteydenotoissa oli se, että kaikki olivat kannustavia.

Olen surullinen, kun tietty vaihe elämässä, virka Imatran seurakunnassa, on nyt 28 vuoden jälkeen päättymässä. Uudesta työpaikasta ei ole vielä tietoa. Jumala omistaan huolen pitää ja työn syrjään ohjaa. Niin uskon. Uskon myös toimineeni seurakunnan edun mukaisesti.

Jotkut kysyvät, pitääkö heidän erota kirkosta solidaarisuuden osoituksena. Heille sanon jyrkästi EI. Edelleen itsekin rakastan kirkkoani ja myös Imatran seurakuntaa. Minkä vaikeampi aika, sen tärkeämpää on, että ihmiset sitoutuvat seurakuntaansa ja pyrkivät toimimaan sen parhaaksi. Jos kirkossa on muutostarpeita, niihin vastataan sisältäpäin, työtä tehden ja rukoillen, ei ulkoa arvostellen.

Luentopäivä Helsingin Yliopistossa 12.3.

2010-03-12T22:04:00.000-08:00

Olin eilen 12.3.2010 Helsingin Yliopistossa Seksuaalisuus 2010 -luentopäivässä luennoimassa ja pitämässä lehtori, seksuaaliterapeutti Pirjo Näkin (Diak eteläinen) kanssa työpajaa sensitiivisyydestä asiakasta kohdatessa, auttajan omista peloista ja varjoista jne. Luentoni aihe oli seksuaalisuuden moninaisuuden aiheuttamat pelot ja muut tunteet työntekijässä. Minusta tapahtuma oli hyvä. Läsnä oli enimmäkseen terveydenhuoltoalaa, sosiaalityöntekijää, mielenterveyden ammattilaisia, lääkäreitäkin. Kirkon työntekijät enimmäkseen diakonian alalta ja erityistyömuodoista.

Kun olin päättänyt työpajavaiheen yhteenvedon isossa salissa (Porthania II), Leena Vanne Espoosta pyysi puheenvuoron. Hän kiitti rohkeuttani ja asiallisuuttani. Koko salillinen väkeä nousi seisomaan ja taputti. Olin kerrankin sanaton, minäkin. Tuli tippa silmään. Tuollaisia hetkiä ei ole monta kertaa elämässä.

Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto (saisi olla)

2010-02-23T01:37:00.001-08:00

Joskus sitä ei oikein tiedä, mitä tähän voi kirjoittaa, kun palaute on niin kummallista.

Jos kirjoitan "kissa", saan moitteita siitä, etten kirjoita "koira".

Viime pyhän evankeliumiin Matteus 4:1-11 viitaten tuntuu siltä, että ainakin joku lukee tätä kuin piru Raamattua etsimällä etsien huomautettavaa, ja hänen mielestään minua on aina kiireesti ojennettava nimettömällä sähköpostilla tai nimettömällä puhelulla.

Jos etsimällä etsii, aina löytää tai luulee löytävänsä.

Kuitenkin tämä blogi on mielestäni harmiton väylä kirjoittaa jatuksia ja kuulumisia. Sen syvällisempiä piilomerkityksiä on ihan turha hakea.

Aion säilyttää positiivisen elämänasenteeni, vaikka lunta on tupaan tullut. Teen työni, elän rauhallista elämää, harrastan muutamia hyviä asioita.

Töissä taas

2010-02-14T23:42:00.000-08:00

Loma on ohi ja työ jatkuu. Hiihtämään ehdin kohtuullisesti. Nyt on jo noin 200 km alla. Jos työtilanne sallii, hiihdän tulevana lauantaina Erähiihdon, joko Syvähuuhkajan mutkan tai sen Oiningin lenkin.
Vihdoin olen myös päässyt tekemään pyhiä toimituksia, taas viime lauantaina hautajaiset ja myös ristiäisistä on sovittu. Vähän hidasta ja arastelevaa on tässä asiassa suhtautuminen ollut. Annan ihmisille aikaa sopeutua. Kun tiedän työtoverien paineet (onhan meiltä otettu pois jo useampi papin virka seurakunnasta), mielelläni tässä palvelisin pappina.

Lomasuunnitelmia

2010-01-28T23:17:00.000-08:00

Aika rankka työputki takana. Olen tehnyt pitkää päivää ja mielestäni hyvää työtä tai ainakin siihen vilpittömästi pyrkien. Nyt on helmikuun alkupuolella edessä lyhyt lomanpätkä, joka tulee tarpeeseen. Pääsen toivottavasti hiihtämään.

Lomaani ajoittuu väistämättä myös työtehtäviä kuten työnohjaus Helsingissä. Pidän sitä tärkeänä.

Toinen mieluisa asia on veteraanien ja maanpuolustusjärjestöjen jäsenten kanssa tehtävä retki Mikkeliin ja siihen liittyvät museokäynnit ja piispan vastaanotto. Niin kauan kuin veteraaneilla itsellään jalka nousee ja he jaksavat kokoontua, olen katsonut tehtäväkseni olla mukana. Lapin sodan päättymisestäkin tulee 27.4. kuluneeksi 65 vuotta. Miehet - ja naiset - vanhenevat, vaivat nuortuvat, ja viimeinen iltahuuto koskettaa kutakin vuorollaan. Tuntuu hyvältä ja kunnia-asialta saada edes jotakin pientä heidän kanssaan tai heidän puolestaan tehdä. Aika pian heitä ei enää ole. Monet järjestöt ovat lopettelemassa toimintaansa ja käyttämässä varansa loppuun vielä elossa olevien veteraanien hyväksi. Se on ilmeisen oikea ja yleisesti hyväksytty tie.

Reservin upseerina ja pappina en ole mikään sotaintoilija, mutta kunnioitan sodat kokeneiden ikäluokkien uhrauksia ja niillä saavutettuja tuloksia. En kauheasti pidä sotaelokuvistakaan, mutta silti voi olla hyvä asia, että Ilta-Sanomien kylkiäisenä voi ostaa Rukajärven tien tai nyt näköjään myös Käskyn. Elokuva on elokuva ja todellisuus on todellisuus, mutta jotakin niistä oppii. Toivottavasti hyviä asioita.

Pieni ihminen hellyttää

2010-01-18T01:56:00.001-08:00

Tuli hellyttävä tekstiviesti.
Nyt minulla ja Birgitalla on 7 lastenlasta. Uusin tulokas on pikkuneiti.

Vaikka aluksi oli poikavaltaista, tytöt ovat nyt tasoittamassa tilanteen, enää 4-3.
Käsittämätöntä, miten hyvälle mielelle vauvauutinen saa.

Jos Luoja suo, olen ensi viikonloppuna pientä elämän ihmettä ihmettelemässä.

Liikkuessa ei sammaloidu

2010-01-12T01:06:00.001-08:00

Olen pyrkinyt pitämään yllä fyysistä terveyttä ja kuntoa, vaikka kovat pakkaset ovatkin ulkoilua rajoittaneet. Aina sitä jotakin voi tehdä sisälläkin, esim. pelata lentopalloa. Pidän tuota ystäväporukkaa, miehiä ja naisia, taivaan lahjana.

Hiihtoonkin on hyvät mahdollisuudet. Kilometrejä on yhä alle 100, mutta lisää tulee. On sitten kiva lopputalvesta osallistua mahdollisuuksien mukaan laturetkiin. Eilen maanantaina kävin Ollinmajalla. Ilmaisjakelulehti "Imatralainen" arveli syksymmällä, että sen nimi muutettaisiin vielä Marja-Siskon majaksi, mutta se muutos ei kuulemani mukaan ole vireillä. Mitäpä sitä perinteisiä, ihmisille tuttuja nimiä muuttamaan. Panin nimeni merkintävihkoon, koska kävijämäärää seurataan. Kun kaupungillakin ovat rahat tiukassa, mietitään tarkkaan, mihin latuja vedetään ja millä tasolla niitä ylläpidetään. Palvelut säilyvät parhaiten, kun niitä käytetään.

Hyvää mieltä liikunnasta kaikille lukijoilleni! Se oma laji voi olla mikä tahansa, pääasia ettei jäädä sohvaperunoiksi.

Kotikirkko

2010-01-03T23:28:00.000-08:00

Eilen sunnuntaina saarnasin Tainionkoskella Jumalan huoneen ihanuudesta.

Muistutin ystävän kertoman muiston Hankasalmelta. Hän oli ihastellut kirkonmäen kauneutta, johon vanha seurakunnan työntekijä oli todennut: - Kaikki on kaunista, kun sitä katselee rakkauden silmin.

Yritin sanoa, että suhde kotikirkkoon saisi olla juuri tuollainen. Katselisimme sitä rakastavin silmin emekä niinkään tarkkaisi puutteita, vaan iloitsisimme hyvästä.

Monelle kotikirkon tekee rakkaaksi se, mitä siellä on koettu, esim. asteltu yhdessä alttarille tai polvistuttu ensi kertaa ehtoolliselle. Se kaikkein tärkein tekijä on kuitenkin elävän Jumalan läsnäolo. Jos sitä kaivataan tai siitä iloitaan, ollaan oikealla tiellä.

On kiva ajatella jostakin kirkosta, että tämä on minun kotikirkkoni, minun paikkani on täällä. Muuan nasaretilainenkin meni tapansa mukaan synagogaan, ja Joosef ja Maria tapasivat käydä Jerusalemin pääsiäisjuhlilla.