Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

perjantai 19. tammikuuta 2024

Vaalit ovat jo käynnissä

 


Presidentinvaalien ennakkoäänestys on hyvässä vauhdissa. Jo 2018 ennakkoon äänestäneitä oli enemmän kuin varsinaisena vaalipäivänä äänestäneitä. Kehitys todennäköisesti jatkuu.

Kuluneet kuukaudet ovat osoittaneet, että ehdokkuus on täysipäiväistä työtä. Yksin televisiossa on lukemattomia tenttejä. Sitten radio ja muut mediat. Luulisi, että jokainen on saanut moneen kertaan ilmaista kantansa perusteluineen.

Kun pohdin ehdokkaita numerot 2-10, tulee mieleen tietty tasapaksuus ja värittömyys. Vasta viime viikkoina on nähty jonkin tason irtiottoja, joissa yhden väitetään puhuvan omiaan ja toisella mopo keulii, vaikka miestä matillisuudessaan yleensä sanotaan töin tuskin tapetista erottuvaksi.

Kaksi ehdokkaista on ollut tutkimusten kärjessä pitkään. Muiden joukosta kahdella on nostetta. Näinköhän se riittää vaalitulokseen asti? Varmin arvio taitaa olla, että tarvitaan toinen kierros.

Entä ne viisi muuta ehdokasta? Luulisi osaa heistä kiusaavan, kun oma kannatus on selvästi alempi kuin oman puolueen.

Hyvää kampanjoissa on se, että hyvin vähän on näkynyt loanheittoa ja toisten ehdokkaiden mustamaalausta. Maailmalla on toisenlaisiakin esimerkkejä. Ja sitten tietysti Venäjä, jossa  hyväksytään muutama muodollinen ”opposition ehdokas”.

Kuka sitten tulee valituksi? Tunnen ennusteet laskelmineen. Onko enää tilaa yllätykselle? Voisi olla, koska erot ovat pienet. Kumman taakse tulevat toiselta kierrokselta pudonneiden ehdokkaiden kannattajat?

Ei ole ns. yks hailee, kuka presidentin virkaa hoitaa seuraavat kuusi vuotta. Asian kääntöpuoli on, että hyviä ehdokkaita on useita. Tuskin maa repeää, tulisi sanotaan 4-6 kärkiehdokkaasta kuka tahansa valituksi.