Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

maanantai 25. lokakuuta 2010

Pakkaajan mietteitä

Tänään aloitettiin pakkaaminen täydellä teholla. Aamukahdeksalta tuotiin laatikot. Autoa kuormataan perjantaina klo 8 alkaen.

Jo kuukausien ajan on oltu kriittisiä. Tarvitaanko tuota? Siis aikuisten oikeasti? Vai saako UFF / Fida /jokin muu, mikä / siitä lahjoituksen? Vai onko se jo jätekunnossa?

Silti jo ensimmäinen päivä toi mukanaan käsittämättömät määrät retkiä pihan perälle. Kaapin uumeniin ja ties minne oli pesiytynyt mielenkiintoinen otos tarpeetonta tavaraa. Kuka kumma ne oli sinne arkistoinut?

Fidan auto hakee kuorman torstaina. Keskiviikkoilta ystäväperhe huonekaluja. Teologi sai jo pienen osansa kirjoista.

Muutto on hyvä aika opetella luopumista. Se on tärkeä taito koko elämää ajatellen.

Silloin joskus sitä nautti saadessaan, nyt antaessaan.

lauantai 16. lokakuuta 2010

TV:n suuri homoilta - yli 10.000 lähti kirkosta

Medialla on valtaa ja vaikutusta. Muutamassa päivässä on TV:n homoilta johtanut yli 10.000 lähinnä nuoren ja keski-ikäisen ihmisen eroon kirkosta. Päivi Räsänen, Sonja Falk ja eräät muut äärimmäisen jyrkkine mielipiteineen eivät tunnista itselleen siitä mitään vastuuta.

Mikko Malkavaara FB-sivullaan selostaa, miten uuspietismin kirkkonäkemys on äärimmäisen ahdas, vain samanmielisistä "oikeista" uskovista koostuva. Muut saavat mennä. Nyt mennäänkin niin että ovipielet paukkuvat.

Jani Toivola, Jari Tervo ja eräät muut ovat korottaneet äänensä. Osittain heidän kritiikkinsä menee ohi, ja minusta ero ei ratkaise mitään, mutta perusasiassa he ovat oikeassa. Kansa mieltää kristillisen liiton ja uuspietismin poliitikkojen kannat kirkon ahdasmielisyydeksi ja äänestää jaloillaan. Ei haluta olla mukana porukassa, joka syrjii, tuomitsee, vie ihmisarvon.

Nyt ollaan tilanteessa, jossa ääripäät vahvistuvat ja keskivaiheilla ollaan ymmällä.

Media rakastaa vastakkainasetteluja, ja homoillan järjestäjät osuivat napakymppiin valitessaan keskustelijoiksi niitä, jotka eivät yritäkään keskustella, vaan julistelevat totuuksiaan toisten yli.

Suomessa on paljon myös tolkullisia kirkon vastuun kantajia. Eikö heitä olisi voinut kutsua mukaan? Niitä jotka näyttäisivät, että vaikeista asioista eri mieltä olevat mahtuvat saman pöydän ääreen ja että toista voi kunnioittaa?

Nyt vahinko on jo tapahtunut. Minkäänlainen missio ei kalasta takaisin niitä kymmeniä tuhansia, jotka ovat mielesä syvästi pahoittaneet ja jotka nyt ovat jo eronneet tai sitä harkitsevat.

Ihan vain tiedoksi päiviräsäsille, että homotaipumus koskettaa välittömästi noin 10 % suomalaisista. Useimmilla heistä on vanhemmat, sisarukset, ehkä omakin perhe. Heitä syrjimällä satutetaan isoa osaa kansasta. Se ei myöskään ole luonnotonta, koska luonnossa on valtava määrä esimerkkejä homosuhteista. Enkä voi ymmärtää PRäsäsen kantaa, että homo saa olla, mutta ei ilmentää itseään. Yhtä loogista kuin että silmät saa olla, mutta niillä ei saa katsoa.

En itse katso olevani homo, mutta syvältä sattuu, kun heitä lyödään tutkimatta. Tuli minulta vuodatus ja tunteella. Minä ja lukemattomat muut, jotka teemme työtä sateenkaariväen parissa, saimme taas lunta tupaan, ja monien kanssa joutuu pitkään selittämään, mikä on kirkon kanta ja mikä ei.

Klassinen kysymuys: Mitähän Jeesus olisi sanonut homoillan keskustelussa?

torstai 14. lokakuuta 2010

Prinsessa

Kävin Birgitan kanssa katsomassa elokuvan "Prinsessa". Se kertoo Anna Lappalaisesta, joka eli vuosina 1945-1988 Kellokosken  ja Nikkilän sairaalassa prinsessan elämää.

Ilmeisesti se oli hänelle harha, jonka hän itse vain ajoittain harhaksi ymmärsi. Kuolinvuoteella hän toki totesi, ettei hän mikään prinsessa ollut.

Mutta mitä tuo harha hänen elämäänsä vaikutti?

Todennäköisesti paljon hyvää. Se antoi elämänvoimaa, uskoa ihmisiin, laatuaikaa. Ketään hän ei vahingoittanut, vaan enemmänkin auttoi. Lähipankkikin teki lahjoituksen sairaalan hyväksi, kun palaute prinsessasta oli niin positiivinen.

Kysymys, joka esitettiin myös elokuvassa: Onko harhainen ihminen aina palautettava tähän todellisuuteen?
Kumpi hänelle on hyväksi, elämä Anna Lappalaisena mielisairaalassa vai elämä prinsessana hoviväen keskellä isossa palatsissa?

Todellisuuteen palauttaminen on ainakin teoriassa askel kohti kuntoutumista. Kroonikon suhteen se ei liene niin yksioikoista, jos oikeastaan muidenkaan.

Kuvittelen itseni prinsessan paikalle. Jos valinnanvaraa olisi, olisin juuri prinsessa, en mielisairaalan potilas.

perjantai 8. lokakuuta 2010

Yleissairaalapsykiatrian päivät 7.-8.10.2010 Turku

Pääsin tällä kertaa luennoimaan Turkuun yleissairaalapsykiatrian opintopäiville 8.10.2010. Aiheena "Transsukupuolisen näkökulmia tutkimus- ja hoitojärjestelmään." Edellä Tampereen yksikön johtaja, LT, psykiatrian erikoislääkäri Aino Mattila esitteli sen virallisen puolen,  lähtien mielenkiintoisesta kysymyksestä sukupuolen määrittämisestä.

Mattila esitti transihmisille tutun ajatuksen siitä, että dikotominen tai binäärinen jako mies - nainen, toisensa pois sulkevina, on aikansa elänyt. Helpommin asioita selvittää dimensionaalinen ajattelu, jossa sukupuolilla on ulottuvuuksilla. Jos mies - nainen akseli ajatellaan janaksi, niin siihen sijoittuu ihmisiä moneen kohtaan. Aika monet toki lähelle ääripäitä, mutta siinä välillä on merkittävä joukko ihmisiä. Tuoreen tutkimuksen mukaan 6 % suomalaisista on ainakin joskus tuntenut selvästi kuuluvansa toiseen sukupuoleen kuin mitä biologia näyttää. Kuusi prosenttia ei ehkä tunnu paljolta. Miten sitten yli 300.000 ihmistä? Ei paljon puutu ruotsia äidinkielenään puhuvien suomalaisten määrästä.

Mattila totesi, että vuoden 2003 lainsäädäntö tukee kohtuullisesti transsukupuolisten tutkimusta ja hoitoa, mutta muiden transihmisten kuten transgendereiden osalta tilanne on epäselvempi, ja he joutuvat ainakin osittain tukeutumaan kalliimpaan yksityiseen sektoriin.

Omaa esitystäni kooten esitin ainakin näitä kehittämiskohteita:

- Odotusajat kohtuullisiksi ja hoitotakuun mukaisiksi.

-  Lisää henkilöresursseja, erityisesti päätoimisia työntekijöitä. (mitoitus sopii v. 2003 tilanteeseen, jolloin tutkimuksiin tuli 30 henkeä vuodessa, mutta on kestämätön, kun nyt tulee yli 150 ja suunta on edelleen nouseva.)

- Henkilöstöltä odotetaan realistisia lupauksia, ei ylioptimismia. Tunnettava yhteistyökumppanien resurssit.

- Hoitosuunnitelma laadittava eri tahojen yhteistyönä asialliseksi ja kirjalliseksi.

- Jollekin selkeä kokonaisvastuu koko prosessin etenemisestä kunkin asiakkaan osalta.

maanantai 4. lokakuuta 2010

Asunto on

Asuntohuolet näyttävät ratkenneen onnellisesti. Kiinteistö-KYS tuli apuun, ja edessä on muutaman viikon päästä muutto Taivaanpankolle.

3 h + k + s + vh. Tuo vh on viherhuone. Lattialämmitys, ATK-verkko, taloyhtiössä suksienhoitohuone... En oikein keksi mitä enää puuttuisi.

Vuosia on asuttu aika vaatimattomasti. Kai sitä saa iloita siitä, että nyt näyttää saavan parempaa kuin osasi toivoa.

Vertaistuen tärkeys

Vietin taas viikonlopun hyvässä seurassa. Transvestiittiyhdistys DWC järjestää kahdesti vuodessa seminaarin, jossa runsaan kahden vuorokauden ajan annetaan vertaistukea ja rohkaistaan elämässä eteenpäin.

Olen mukana transvestiittiyhdistyksen toiminnassa, vaikka en tiitti olekaan. Sen sijaan iloitsen lukemattomista heidän joukostaan saamistani hyvistä ystävistä eri puolilta Suomea. Ulkopuolinen ei ehkä heti käsitä, mutta niin se vain on: en näe heitä ensisijaisesti tiitteinä, vaan ihmisinä. He ovat sen verran sinut itsensä kanssa, fiksuja ja rohkeita, että tulevat näihin turvallisiin yhteisiin tapaamisiin. Niistä saa aina enemmän kuin mitä virallinen ohjelma kertoo.

Mukana on aina myös ns. asia-aiheita. Tällä kertaa SETA:n edustajat kertoivat aviolittolain muutospaineista kohti yleistä, kaikille avointa avioliittolakia, ja tautiluokitusjärjestelmä ICD-10:n muutoksista. Tällä tietoa transvestismi ja eräät muutkin ilmiöt vihdoin poistetaan tautiluokituksesta. Ihmeen kauan se on kestänyt, kun vuosikymmeniä on tiedetty, ettei kyseessä ole sairaus. Luokituksessa se on erittäin ikävästi vielä ryhmässä F, jossa pääsääntöisesti on mielenterveyden häiriöitä.

Transsukupuolisuus on aivan eri asia, ja se luokituksessa säilyy, tosin sekin F-ryhmästä sopivampaan kohtaan siirrettynä. Myöskään transsukupuolisuus ei ole sairaus, vaan ominaisuus, jonka kantaja usein toivoo terveydenhuollon toimenpiteitä. Diagnosointi on lainsäädännön perusteella välttämätön, jotta olisi oikeutettu korjaaviin hoitoihin ja niistä KELA:n korvauksiin.

Toinen asia-aihe oli stylisti Anne Helistön hersyvä ja havainnollinen runsaat kaksi tuntia kestänyt luento tyylikkäästä naisellisuudesta. Miten istutaan, seistään, kävellään, tervehditään. Missä pidät kädet? Muistitko huolehtia pääasian eli hiukset kuntoon? Onhan hampaat harjattu? Kengät asuun sopivat ja hyväkuntoiset? Muka pikku asioita, mutta niillä on selvä vaikutus ensivaikutelman syntyyn.

Puhetta oli myös pukeutumisesta. Vastoin harhaluuloa moni ulkoileva transvestiitti on aika väritön halutessaan sulautua joukkoon. Anne H. rohkaisi käyttämään reilusti värejä.

Tärkeitä ovat myös asusteet kuten huivit ja korut. Joulukuuseksi ei kenenkään tule ruveta, mutta koruja voi olla muitakin kuin sormus nimettömässä ja napit korvissa. Huivin taas voi sitoa ties kuinka monella tavalla, ja aina ilme muuttuu. Hups vain, ja olkapäällä on perhonen!

Ohjelmassa oli myös teatterikäynti siihen halukkaille ja ennen muuta lukematon  määrä keskusteluja ryhmissä ja kahden kesken. Puhuttavaa tällä joukolla riittää.

Pienimmän julkistetun arvion mukaan Suomessa on miespuolisia transvestiitteja noin 53.000 eli prosentti väkiluvusta. Oikea luku saattaa olla kaksinkertainen. Ihan pieni vähemmistö se siis ei ole. Se ei pyydä muuta kuin asiallista kohtelua. Siihen meillä muilla luulisi olevan varaa. Naispuolisia transvestiittejahan ei enää juuri edes noteerata.