Mikäs siinä, halpaa mainontaa.
Mitähän numeroita minä pitäisin esillä?
666 - ei sentään.
Mutta näitä pienempiä:
1 - ykkösasia on rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään.
2- Raamatussa on 2 pääosaa, Vanha ja Uusi testamentti. Molempia kannattaa lukea tolkun kanssa ja kokonaislinjaa etsien.
3 - Pyhä kolminaisuus on ehkä hankala selittää mutta helppo uskoa. Yhdellä Jumalalla on kuin kolmet kasvot. Kohtaamme hänet Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä.
4 - Kanonisia evankeliumeja on neljä. Samaa juurta Matteus, Markus, Luukas, hyvin erilainen Johannes.
5 - Tyhmiä neitsyitä oli Jeesuksen vertauksessa 5. Mutta saman verran oli viisaitakin.
6 - Kuusi päivää tee työtä ja pyhitä se seitsemäs. Ikivanha työsuojelullinen ohje. Mutta idea on pyhittää lepopäivä eikä levätä pyhäpäivä.
7 - Pääsiäistä edellyttää 7-viikkoinen paastonaika. Hyvää kannattaa odottaa. Syytä myös valmistautua.
8 - Monella alalla on kahdeksan tunnin työpäivä. Kiky-sopimus lisäsi siihen 6 minuuttia. Tee työsi iloiten! Tai ison kirjan ohjeen mukaisesti kuin Herralle eikä ihmisille. Se isolla kirjoitettu Herra on kolmiyhteinen Jumala itse.
9 - Jeesus paransi kerralla kymmenen pitalista. Heistä vain yksi palasi kiittämään. Mitähän minä itse olisin tehnyt?
10 - Kymmeneen käskyyn on paha lisätä mitään. Korkeintaan "Mitä se on" -jutut Lutherin katekismuksesta.