Dramaattinen jumalanpalvelus

Kun kirkossa tuntuu olevan messu joka lähtöön, niin olen pohtinut, miksei kukaan kehitä Ilmestyskirjan jumalanpalvelusta?

Siinä on alkuluvuissa melkoista taivaallista kirkkodraamaa. Hettäydytään kasvoileen, viskataan kruunut valtaistuimen juureen, availlaan sinettejä ja puhalletaan pasuunaan, selaillaan kirjakääröjä...

Täyteen draamaan tulee jo vähän vaikeampaa, kun pitää löytää ne hallavat hevoset ja monenlaiset ratsastajat...

…

Vakavammin sanoen Ilmestyskirjassa kuvattu jumalanpalvelus todennäköisesti heijastaa joidenkin varhaiskristittyjen messua. Sillä silmällä lukien voi tekstistä aueta uusia näköaloja.

Erivapaus olla julma

 Antaako usko erivapauksia?

Ensi kuulemalta kysymys on kummallinen. Ei tietenkään. Kaikilla tulee olla samat säännöt.

Käytäntö on kuitenkin nostanut esiin tapauksia, joissa on hiljaa hyväksytty jonkun tai joidenkin toiminta ikään kuin heillä olisi uskonsa tähden erivapaus olla noudattamatta lakia, järjestyneen yhteiskunnan sääntöjä tai hyviä tapoja.

Monesti asiaan liittyy ongelmia, jotka ovat syvällä ja vaikeasti ratkaistavia. Eräs toimintamalli on haikailla mennyttä ja takertua siihen pyrkimällä jäädyttämään olemassa oleva tilanne, status quo. Sitä saatetaan pitää jämäkkyytenä, jopa uskon sankaruutena. Usein kuitenkin jokin osapuoli kärsii tuosta muutosvastarinnasta. Eikä hyvältä tunnu siitäkään, joka kokee, että häntä pakotetaan muuttamaan ajattelutapaansa.

Hyvin hurskaalta kuullostaa, kun yhteiskunnan lakien muuttuessa muistutetaan, että ennemmin tulee totella Jumala kuin ihmistä.

Mutta mistä kukaan voi varmasti tietää Jumalan tahdon? Raamatusta tietysti, ja siihen mielellään vedotaan. Raamattua ei kuitenkaan kukaan voi lukea ”suoraan”, ilman jonkinasteista esiymmärrystä ja tulkintaa. Rehellisempää olisikin sanoa, että minun tai meidän liikkeemme raamattukäsityksen ja tulkintaperinteen mukaan pyhä kirja opettaa näin ja näin.

Eräs kipupiste on suhtautuminen vuoden päästä voimaan tulevaan uuteen avioliittolakiin tai laajemmin seksuaalisuuden ja sukupuolen monimuotoisuuteen.

Sattuneesta syystä olen kuullut monien vastavirtaan uivien kertovan, että raskaimmin heitä on lyöty Raamatulla ja uskonnollisuudella, jossa on suunnilleen yhtä paljon liikkuvia osia kuin rautakangessa.

Roomalaiskirjeen 1. luvun lopussa viitataan paheksuvassa sävyssä eräisiin poikkeavan seksuaalisuuden muotoihin. Siitä on tullut useimpien tuntema lyömäase kaikkea enemmistöstä poikkeavaa rakkautta kohtaan, vaikka konteksti ja tarkoitus on kovin toinen.

Uuden testamentin paheluettelot pyrkivät osoittamaan, että uskossaan tavalla tai toisella nyrjähtäneet ovat kaikin tavoin pahoja, moraalittomia ja kavahdettavia ihmisiä. Siksi sen esimerkkejä luetellaan täydeltä laidalta, Room 1:ssäkin paljon, paljon muutakin kuin seksuaalisuuteen liittyvä. Miksiköhän vain yksi teema on poimittu esiin?

Olisi virkistävää kuulla röykytystä myös vaikkapa ahneille, pahansuoville ja parjaajille… Uskoville, maallistuneille ja kaikille muillekin.

 

 

Ei miestä, ei naista, vaan yhtä Kristuksessa

Joissakin asioissa tarkoitetaan hyvää, mutta toteutus on kummallinen ja eriarvoistava.

Naistenpäivän kunniaksi kaksi esimerkkiä.

Seurakunnassa innostuttiin ajatuksesta lisätä vanhempien ja lasten yhteistä aikaa. Aloitettiin isien ja poikien ja vastaavasti myös äitien ja tyttärien leirit.

Kuulosti niin hyvältä, kunnes neljän tytön isä kysäisi, milloin hän pääsee leirille lastensa kanssa.

Arvaattekin, miten siinä kävi. Isää pidettiin kummallisena ja hänet hyssyteltiin hiljaiseksi. Eihän noin saa sanoa. Isät ja pojat, äidit ja tyttäret. Niin se on hyvä.

Isä jäi ihmettelemään, miksi asia piti sukupuolittaa ja hänen mahdollisuutensa leiriin lastensa kanssa torpata.

Toisen ajatusnyrjähdyksen kuulin jo kuuluisaksi tulleessa kapitulin kahvipöydässä.

Aikanaan juhlittiin sitä, että naisetkin olivat saaneet olla 10 vuotta pappeina. Hiippakunnan papistoa kutsuttiin koolle, mutta valikoidusti. Naispuoliset papit juhlivat olemassaoloaan.

Kun kuitenkin oli ajatus juhlia tasa-arvoa ja yhteistä pappeutta, olisi kai ollut järkevää kutsua miehet myös. Siinä olisi tuntunut ja näkynyt yhteinen pappeus. Olisi edetty siihen suuntaan, ettei ole enää miespappeja ja naispappeja, vaan pappeja.