Vähiin käy ennen kuin loppuu. Siis vuosi.

Nuorilta olen oppinut, että asiaa ei oikeastaan ole olemassa, ellei se ole Facebookissa. Jokin muukin sosiaalisen median (some) muoto käy.

Itse olen kohtuullisen ahkera FB päivittäjä. Mukava on myös lukea ystävien kuulumisia. Palvelun tarjoaja tekee aina myös yllätyksiä. Viimeisin ja sieltä mukavasta päästä on Vuosikatsaus. Sieltä voi katsella joitakin vuoden aikana tapahtuneita juttuja, yleensä itse liitetyn kuvan kanssa.

Omassa vuoden 2013 katsauksessani näkyy mm. moneen kertaan hiihtämistä, vanhoja ja uusia autoja, auton vaihtokin. Kirkkoja on pilvin pimein, monissa rovasti tyyriinä seisomassa tai istumassa. Muutaman kerran olen päässyt messussa avustamaan esim. saarnan pidossa tai ehtoollisen jaossa.

Monenlaista retkeä on näköjään tehty. Poseerataan kaupunkikohteissa, mutta tyypillisempää on puskissa möyriminen tai metsäpolun taaperrus. Kuntorastit on koluttu. Suomen luonto kun vetää puoleensa enkä juuri vastustele. Mitä nyt työ haittaa harrastuksia.

Syksyllä maailmaan pullahti esikoinen. Siis romaani. Oma tuskansa oli luomisessa, mutta oli se vain mukava kirjan selkämystä hivellä ja ajatella, että tämän perusteella ties ketkä voivat vuosien päästä selvittää, miten höperösti ajattelen. Rikosromaanistakin kun tuli liian kiltti. Pahoittelen, en oikein osaa olla karkea. Enkä aio opetella.

Muutama näkyvä lehtihaastattelukin näyttää olleen. Onko olennainen sanottu ja näkyykö se lehdessä, sen arvioivat lukijat.

Mitä sinun vuoteesi on mahtunut?

Miten ensi vuoden käyttäisi viisaammin?

Ostin puhelimen, myyjä jätti olennaisen kertomatta

Jokin aika sitten kävin ostamassa uuden puhelimen perusmallin hajottua. Myyjänä oli iso monikansallinen kodintekniikan jätti, jolla oli myynnissä sopuhintaan erilaisia malleja. Ei tosin enää peruspuhelimia, vaan vain niitä älymalleja.

Sellainen tuli taskuun. Käytin uutta puhelinta kuten entisiä: soitin ja vastaanotin puheluita, kirjoitin tekstiviestejä ja sain niitä. Kaikki hyvin. Niin luulin.

Kunnes tuli ensimmäinen puhelinlasku. Se pudotti minut pyrstölleni. Lasku oli aivan tolkuton, reilusti enemmän kuin puhelimen hinta.

Ei kun operaattorin pakeille selvittämään laskua. Siellä kävi ilmi, että älypuhelin on älykkäämpi kuin minä. Se availee monta kertaa päivässä täysin omin päin nettiyhteyksiä, hakee ties mihin sovelluksiin päivityksiä ja huvittaa itseään minun tietämättä mitään.

Laskusta kävi myös kiistatta ilmi, etten itse ollut tehnyt mitään, vaan asioinut netissä normaalin tietokoneen kautta, en puhelimella.

Operaattori totesi, että heillä kuuluu asiakaspalveluun kertoa, että älypuhelinta ostettaessa liittymä pitää tarvittaessa vaihtaa sellaiseksi, ettei nettiyllätyksiä tule. Näin siis operaattorin myymälä toimii.

Monikansallinen kodinkonejätti sen sijaan myy puhelimen kertomatta liittymän tarkistamisen välttämättömyydestä.

Onneksi operaattori selvitti asioita, vaihtoi maksutta liittymän ja tuli vielä vastaan käsittämättömän suuruisessa laskussa.

Entä se jätti? Sen asiakaspalvelu oli ”tilapäisesti ruuhkautunut.” En jaksanut odottaa. Laitoin sähköpostiviestin. Siihen tuli vastaus: ”Palvelumme on kausiluonteisesti ruuhkautunut, vastaamiseen voi mennä useita työpäiviä.”

Mitä tästä opin? Ehkä sen, että taidan vastedes asioida myymälässä, jossa myyjällä on aikaa selostaa perusasiat asiakkaalle. Kannattaa maksaa kymppi tai kaksi enemmän laitteesta, johon saa käyttöopastuksen ja muut tarvittavat tiedot.

Jostakin syystä mieleeni nousi myös se, että kirkon ja seurakuntien vahvuus on lähipalveluissa, jotka toimivat.