Oikeastaan kivaa - ja samalla raskasta - että myös hallintovirassa saan pohtia yhä uudestaan eettisiä kysymyksiä.
Tällä hetkellä päällimmäiset liittyvät työllistämiseen. Vajaa vuosi sitten lähes kaikille kysyjille oli papintöitä. Nyt tilanne on olennaisesti huonontunut, ja kymmenkunta pappia Kuopion hiippakunnasta on käytännössä ilman työtä.
Vihkimystä kyseleviä maistereita on parikymmentä, hiippakuntasiirtoa tuumivia tai seurakunnasta toiseen haluavia reilusti enemmän.
Mutta missä järjestyksessä virkoihin sijoitellaan?
Otetaanko fiksu maisteri, jolla olisi tuore täsmäkoulutus ja palava halu pappisvirkaan?
Vai pitääkö ottaa valmis pappi, jonka määräaikainen virkamääräys päättyy ihan pian?
Otetaanko uusi viranhaltija Helsingin seudulta (siellä niitä maistereita tuntuu olevan niin että päät kolkkaavat) vai katsellaanko oman hiippakunnan väkeä?
Onko siis autuaampaa välttää jo valmistuneen papin työttömyys vai pitää papiksi haluavaa maisteria työttömänä tai muissa hommissa?
Vielä keljummaksi kuvio tulee, kun näyttää yhä useammin siltä, että valintojen edessä vain osalle voi tarjota apua.
Eräs syrjäseudun puolikasvirka ei ole aikoihin kiinnostanut ketään. Enkä oikeastaan ihmettele. Kaikkialle pitkä matka. Puolikasvirasta saa vain puolikaspalkan, ja sillä taas ei elä saati lainoja maksele.
Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa
keskiviikko 29. joulukuuta 2010
torstai 23. joulukuuta 2010
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!
"Tulkoon tie sinua vastaan, olkoon tuuli aina myötäinen, päivä poskillesi paistakoon, sade pelloillesi virratkoon. Ja kunnes kohdataan, elämäsi jääköön käsiin Jumalan."
Olisiko tämä Arcus-yhteisön sivulta kähvelletty vanha kelttiläinen rukous sopiva hyvän joulun ja uuden vuoden toivotus?
Olisiko tämä Arcus-yhteisön sivulta kähvelletty vanha kelttiläinen rukous sopiva hyvän joulun ja uuden vuoden toivotus?
tiistai 14. joulukuuta 2010
Puhujapyyntöjä tulee ja kiva niin
Te monet ihanat ihmiset, jotka pyydätte minua puhumaan kuka minnekin, kiitos luottamuksesta!
Arvostan sitä, että minuun luotetaan ja minulla katsotaan olevan asiallista sanottavaa.
Pyydän kuitenkin muistamaan pari realiteettia.
Asun Kuopiossa. Jos pitäisi olla Helsingissä vaikka vain tunti, pari, niin minulta menee joka tapauksessa koko päivä. Junassa istumista noin 9 tuntia. Vielä ei kukaan ole lentolippua tarjonnut.
Minulla on päivittäin töitä 8.00 - 16.15 maanantaista perjantaihin. Jos siis arkipäivinä minun pitäisi olla muualla sanaista arkkuani avaamassa, minun pitää anoa tuomiokapitulilta palkatonta virkavapautta yksityisasioiden hoitamista varten. Puheidenpito kun ei kuulu notaarin tehtäviin, niin hauskaa kuin se olisikin.
Palkattomat virkavapaudet taas käyvät äkkiä kukkarolle.
Pyydän siis ymmärtämään, että joskus vastaan ei.
Jos vastaan kyllä, se on usein ehdollinen kyllä. Jos saan vapaata ja jos tilaisuuden järjestäjiltä löytyy matkarahat ja sen verran palkkiota ja/tai päivärahaa, etten ihan tappiokseni työtä tee.
Tämä ei siis ole diivailua, vaan elämän realitetteja. Myös minun pitäisi syödä päivittäin jne.
Mutta mielelläni kierrän puhumassa, jos teemoista sovitaan, jos päivä sopii - ja jos rahasta voidaan sopia. Karu juttu, mutta minkäs teet.
Arvostan sitä, että minuun luotetaan ja minulla katsotaan olevan asiallista sanottavaa.
Pyydän kuitenkin muistamaan pari realiteettia.
Asun Kuopiossa. Jos pitäisi olla Helsingissä vaikka vain tunti, pari, niin minulta menee joka tapauksessa koko päivä. Junassa istumista noin 9 tuntia. Vielä ei kukaan ole lentolippua tarjonnut.
Minulla on päivittäin töitä 8.00 - 16.15 maanantaista perjantaihin. Jos siis arkipäivinä minun pitäisi olla muualla sanaista arkkuani avaamassa, minun pitää anoa tuomiokapitulilta palkatonta virkavapautta yksityisasioiden hoitamista varten. Puheidenpito kun ei kuulu notaarin tehtäviin, niin hauskaa kuin se olisikin.
Palkattomat virkavapaudet taas käyvät äkkiä kukkarolle.
Pyydän siis ymmärtämään, että joskus vastaan ei.
Jos vastaan kyllä, se on usein ehdollinen kyllä. Jos saan vapaata ja jos tilaisuuden järjestäjiltä löytyy matkarahat ja sen verran palkkiota ja/tai päivärahaa, etten ihan tappiokseni työtä tee.
Tämä ei siis ole diivailua, vaan elämän realitetteja. Myös minun pitäisi syödä päivittäin jne.
Mutta mielelläni kierrän puhumassa, jos teemoista sovitaan, jos päivä sopii - ja jos rahasta voidaan sopia. Karu juttu, mutta minkäs teet.
perjantai 10. joulukuuta 2010
Kunnon talvi - taas kerran
Muistini mukaan tuntuu olevan menossa kolmas ns. kunnon talvi peräkkäin.
Jonkun mielestä pakkasta on ollut liikaakin, etelässä ja kaakossa myös lunta.
Toisaalta en ainakaan minä kaipaa sitä sadetuhnua, sumua ja litsläts keliä pöpöineen, mihin takavuosina piti tottua.
Ja kun liikunnasta tykkään, on kiva kävellä työmatkat raikkaassa ilmassa. Ja sitten työpäivän jälkeen ei kun sukset mukaan ja Puijon suuntaan. On meinaan melkoiset ladut.
Jos ette usko, tulkaa kokeilemaan.
Jonkun mielestä pakkasta on ollut liikaakin, etelässä ja kaakossa myös lunta.
Toisaalta en ainakaan minä kaipaa sitä sadetuhnua, sumua ja litsläts keliä pöpöineen, mihin takavuosina piti tottua.
Ja kun liikunnasta tykkään, on kiva kävellä työmatkat raikkaassa ilmassa. Ja sitten työpäivän jälkeen ei kun sukset mukaan ja Puijon suuntaan. On meinaan melkoiset ladut.
Jos ette usko, tulkaa kokeilemaan.
keskiviikko 1. joulukuuta 2010
Kuolema
Veljeni Erkki kuoli eilen 30.11.2010 aamulla.
Ei mikään yllätys, mutta aina se riipaisee.
Veljen menetys muistuttaa osaltaan elämän rajallisuudesta. Kaikella on aikansa. Ja meidän aikamme täällä päättyy joskus. En tiedä milloin omalla kohdalla, mutta tiedän, että tilastollisen todennäköisyyden mukaan seuraavan 30 vuoden kuluessa.
Meitä sisaruksia on sitten enää seitsemän. Luultavasti olemme kaikki koolla hauitajaisissa. Siunaan isonveljeni Anteron kanssa. Pitäisi muistaa halata kaikki ja kertoa, miten tärkeitä he ovat.
Erkin luona piti käydä tässä joulukuussa. Elävänä en häntä enää tapaakaan. Mutta lämpimät jäähyväiset jätän, jälleennäkemisen toivossa siellä missä ei enää tauti runtele.
Kun suuri pysäyttäjä vierailee, ollaan hiljaa.
Muitta hiljaa myös kiitetään.
Ei mikään yllätys, mutta aina se riipaisee.
Veljen menetys muistuttaa osaltaan elämän rajallisuudesta. Kaikella on aikansa. Ja meidän aikamme täällä päättyy joskus. En tiedä milloin omalla kohdalla, mutta tiedän, että tilastollisen todennäköisyyden mukaan seuraavan 30 vuoden kuluessa.
Meitä sisaruksia on sitten enää seitsemän. Luultavasti olemme kaikki koolla hauitajaisissa. Siunaan isonveljeni Anteron kanssa. Pitäisi muistaa halata kaikki ja kertoa, miten tärkeitä he ovat.
Erkin luona piti käydä tässä joulukuussa. Elävänä en häntä enää tapaakaan. Mutta lämpimät jäähyväiset jätän, jälleennäkemisen toivossa siellä missä ei enää tauti runtele.
Kun suuri pysäyttäjä vierailee, ollaan hiljaa.
Muitta hiljaa myös kiitetään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)