Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

torstai 3. syyskuuta 2009

Maria! Maria!

Eilinen suora TV talk show Maria Veitolan vieraana oli siinä mielessä rankka, että olen aamuvirkku illan torkku ja yleensä jo levolla tai haukottelemassa klo 22.

Muuten se oli kiva kokemus. Ihmiset ystävällisiä ja huomattavasti ohjelman vanhaa mainetta asiallisempia.

Yritin kertoa enemmän elämäntilanteesta, läheisten merkityksestä, työkuviosta ja tuloevaisuudesta, mutta kai se pitää ymmärtää, että juontajaa kiinnosti erityisesti korjaushoito.

Siitä olen iloinen, että sain sanottua hyvän sanan piispani Seppo Häkkisen puolesta. Hän kun jokin aika sitten korosti lehtihaastattelussa, että kirkossakin on hyvä tottua moniin eri näkemyksiin ja erilaisiin ääniin. En muista tarkaka sanamuotoa, mutta minusta ajatus lämmitti.

Kirkko on monessa maassa edistyksen veturi, Suomessa valitettavasti eräissä asioissa jarruttaja. Uudelleen arvioinnin ja syvällisen teologisen pohdinnan paikkoja olisi vaikka kuinka. Kun vain olisi näkijöitä ja tekijöitä, rohkeita ja rationaalisia ihmisiä.