Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

perjantai 18. syyskuuta 2015

Rumaa tekstiä virsikirjassa


Virsikirjauudistus etenee. Kohta on taas paljon uusia hyviä virsiä käytettävänä vanhojen hyvien ohella.

Nimimerkkinä ”Yksi monien puolesta, ääni takametsistä” lausun silti syvän paheksumiseni siitä, että virsikirjassa syrjitään ja kohdellaan loukkaavasti tietyn sukunimen omaavia.

Ajatelkaa nyt vaikka Aalto-nimisiä. Ihanassa virressä 307 ”Kiitos olkoon Jumalalle” ihastellaan taivasta, jossa ei Aalto uhkaa laivaa (5. säkeistö). Ainakaan minä en myönnä ikinä laivoja uhanneeni.

Virressä 319 ”Sä kuljet seurassa Jeesuksen” varoitetaan siitä, että kiinnytään Aallon leikkeihin eikä tiedetä syvyyden helmistä mitään (2. säkeistö).

Virsi 462 ”Soi kunniaksi Luojan” on suvussa ollut häävirtenä. 2. säkeistössä me muutamme yhden sanan. Annamme Luojan tainnuttaa laineet Aaltojen sijaan.

Tasapuolisuuden nimissä vaadin noiden karkeasti loukkaavien kohtien poistamista tai sitten vastavuoroisesti muiden sukunimien vaihtamista määrävälein tilalle. Pannaan vaikka Korhoset uhkaamaan laivaa, Virtaset leikkimään kevytmielisen pinnallisesti ja tainnutetaan Toropaiset.

Niih!

(Jos joku innostuu nyt Aallon tainnuttamiseen, yritän ymmärtää.