Jeesukselle vieraat asiat

Jeesukselle vieraat asiat:


Koti, uskonto, isänmaa



Suomalaisen kristillisyyden juuriin katsotaan usein kuuluvan, että arvostaa kotia, uskontoa ja isänmaata. Niin minäkin teen.

Mutta muuttuuko kuva, jos ajatellaan, mitä Jeesus arvosti?

Oikeastaan täysin. Hän ei tainnut pitää mitään noista asioista kovin suuressa arvossa.

Hänellä ei ollut kotia. Ketuilla on luolansa, mutta ihmisen pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaa. Kapernaumissa hän viihtyi Pietarin kodissa, Betaniassa taas Martan, Marian ja Lasaruksen luona. Omaa kotia ei tainnut olla. Vietti kuljeskelevaa elämää.

Entä uskonto? Evankeliumit pitävät yhtä: harvaa asiaa Jeesus vastusti tiukemmin kuin aikansa järjestynyttä uskonnollisuutta. Toki hän kävi temppelissä ja synagogissa, mutta joutui jatkuvasti hakauksiin virallisen uskonnollisuuden kanssa. Tai kansanhurskauden tulkkien fariseusten.

Isänmaa? Ei tainnut se maallinen valtakunta pahemmin kiinnostaa. Hänen kuninkuutensa ei ollut tästä maailmasta. Roomalaisia vastaan hän ei suostunut nousemaan eikä poliittiseksi messiaaksi asettumaan.

Niin että kotia, uskontoa ja isänmaata ei hänen suuhunsa juuri saa, mutta eipä meidän uskonelämämme muutenkaan ole yksi yhteen 2000 vuoden takaisen roomalaishallintoisen Palestiinan kanssa.

Ja arvostetaan ihan rauhassa ja suomalaisessa mielessä kotia, uskontoa ja isänmaata.

Nautiskellen luonnossa

Huhtikuisen ison leikkauksen jälkeen olen kuntoutunutt kohtalaisen hyvin. Liikun ja nuuhkin ulkoilmaa.

Muutama rajoitus on. En sa juosta, hyppiä, ajaa polkupyörällä tai uida. Erikseen ei ole kielletty esim. motocrossia, mutta sanoo se järkikin jotakin. Jopa minulla.

Rauhallinen kävely on muutenkin se minulle hyvin sopiva laji, erityisesti jos jalkojen alla ei ole asvaltti tai tiukkaan tintattu hiekkatie. Metsäpolku on se paras, kimmoisa, maisemiltaan vaihtuva ja ainakin mäntymetsissä tai jättipalsamin lähellä vielä hyvältä tuoksuva.

Joka paratiisissa on käärme. Suomen luonnossa sen muodostavat hyttyset ja myöhemmin syksyllä hirvikärpäset. Molemmat ovat ihastuneet minuun.

Se on kuitenkin pieni hinta siitä, että voin vapaasti omin jaloin liikkua kauniissa, puhtaassa luonnossa, ihmetellä pikku sammakoita kuten tänään tai mitä milloinkin kohtaan .

Menkää metsään, hyvät ihmiset! Ja varmuuden vuoksi astiat mukaan, jos vaikka eteen sattuisi marja- tai sieniapaja.

Avoin demokratia

Norjan tragediasta on jo kirjoitettu paljon. Niin paljon, että sanojen köyhyys jo näkyy. Ihan kaikkea haluamaansa kukaan ei voi ilmaista, vain likiarvoja ja suuntaa antavasti.

Olen miettinyt kahden pohjoismaan eroja henkisessä ilmastossa.

Suomessa innostuttiin heti vaatimaan tiukkaa linjaa. Kovemmat aselait (vaikka niitä on juuri kovennettu), selkeät rajoitukset, sellaiset rangaistukset, että tuntuu.

Entä Norjassa?

Pääministeri Stoltenberg vakuuttaa, että demokratiasta ja avoimesta yhteiskunnasta ei tingitä. Lisätään luottamusta ja vuorovaikutusta.

Tässä on ero kuin yöllä ja päivällä. Norjan eduksi, sanoisin.

Veritekoja ei estetä lainsäädännöllä, vaan lisäämällä ihmisten hyvinvointia ja luottamusta.

Maisteri tai opiskelija papin töihin?

Työkseni yritän mm. löytää töitä papeille ja maistereille, ja mitalin toisena puolena löytää työntekijöitä seurakunnille. Usein nämä toiveet kohtaavat, mutta eivät aina.

Erityisen hankalaksi on osoittautunut löytää lyhyiden sijaisuuksien tekijöitä, muutamasta viikosta puoleen vuoteen.

Valmiit papit eivät juuri hievahda kotoaan, koska sijaisuutta voi harvoin hoitaa kotoa käsin. Toisen asunnon hankinta tai työmatkat vievät äkkiä ison osan ansiosta.

Maistereita tai opiskelijoita taas ei voi ohjata seurakuntiin kuin rajoitettuihin tehtäviin. Ilman vihkimystä et aseta ehtoollista, et kasta, vihi etkä siunaa hautaan.

Olen alkanut miettiä miksi.

Lääketieteen opiskelija hoitaa terveyskeskuksessa hommia lääkärin valtuuksin. Monella muullakin alalla opiskelija voi hoitaa valmiin ammattilaisen tehtäviä.

Mutta ei kirkossa.

Repeäisikö maa, jos esim. maistereille annettaisiin vihityn papin oikeuksia?

Kenenkään etu ei ole, että seurakunnat itkevät työvoimapulaa samaan aikaan kun maistereita tai opinnoissaan pitkällä olevia on työtä jonottamassa.

Innovaatio avuksi liikuntaan

Muutama vuosi sitten hikoilin kävely- tai hiihtolenkillä kai yhtä paljon kuin nykyisinkin. Olo oli ikävä, kun hiki teki pesän siihen kulahtaneeseen puuvillaiseen T-paitaan, joka oli ihoa vasten.

Sitten joku kertoi käyttävänsä teknistä alusasua, joka johtaa hien pois.

Hetkinen, onko se mahdollista?

On. Kävin kaupan kautta ja kokeilin. Ero on todella huomattava. Kivaa liikunta on ollut ennenkin, mutta laatu sen kun parani.

Välillä vihkimään

Tulevana lauantaina pääsen Viekin kirkkoon papin tehtäviin. Nuoripari sanoo: Tahdon.

Rakastan työtäni tuomiokapitulin notaarina. Silti sykähdyttää, kun pyydetään myös papillisiin töihin.
On se vain mukavaa, että on tällainen kaksoispätevyys.

Kun päivät kertoo puhelimessa, että "Kirkkoherralla on kuitenkin oikeus myöntää seurakunnan muun papinviran haltijalle vapaa-ajat, vuosilomat ja enintään kuukauden pituiset virkavapaudet..." (KJ 6:12,1 §), niin viikonvaihteessa saa aloittaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Kirkko ei maksa siitä minulle pennin latia, vaan katsoo sen vapaa-ajan harrastukseksi. Mutta entäs sitten. On se niin kivaa!

Kirjanurkka

En yleensä harrasta mainostamista.
Tänään teen poikkeuksen esittelemällä hyvin lyhyesti kolme kirjaa, jotka olisivat - Lutheria siteeratakseni - hyödylliset ja hyvät lukea, vaikka eivät Jumalan sanaa olekaan.


Ensimmäinen on Tiia Aarnipuun parin vuoden takainen tietokirja TRANS - sukupuolen muunnelmia. Sen luettuaan Erkkikin tajuaa, että helpoimmin asian selittää ajattelemalla, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi.

Toiseksi Olli Stålströmin ja parin muunkin toimittama "Saanko olla totta?". Siinä on monta selviytymistarinaa sukupuoleltaan tai seksuaalisuudeltaan erilaisten elämästä.

Kolmanneksi vetäisen esiin professori Paavo Kettusen monet häpeätutkimukset, tuoreimpana  "Kätketty ja vaiettu". Häpeä ja syyllisyys ovat kaksi eri asiaa. Synnit voi saada anteeksi, häpeä taas on käsiteltävä toisin.