Minä olen olemassa

Ilta-Sanomissa 29.2.2020 nainen purki sydäntään, kun viranomaiset olivat sotkeneet hänen henkilötunnuksensa jonkun toisen tunnukseen. Terveyspuolen palveluissa hän sai sitten kuulla, ettei häntä ole olemassa.

Mielenkiintoista, mutta ei tavatonta tai edes harvinaista.

Me transtaustaiset ihmiset joudumme silloin tällöin samaan ikävään tilanteeseen, kun palvelu ei pelaa ja asiakasta pompotellaan.

Meille on maistraatissa tehty virallinen muutos niin etunimiin kuin henkilötunnukseen. Ainakin Helsingissä sain pyytämättä ja maksutta vielä virkatodistuksen, jossa kerrottiin entiset ja uudet tiedot ja selostettiin, miksi muutos on tehty. Lukemattomissa viranomaisissa siitä on ollut apua.

Tiedot eivät kuitenkaan välity muualle ilman omaa aktiivisuutta.

Ensimmäiseksi törmäsin asiaan pankissa (Nordea Oulunkylä). Siellä paperit eivät riittäneet, vaan vaadittiin lisäselvityksiä. Oman tilin muuttaminen omalle nimelle oli yllättävän hankala asia vuonna 2010.

Seuraavana vuonna tarvitsin hoitoa kotikaupunkini Kuopion ylpeydessä KYS:ssä eli yliopistollisessa sairaalassa. En yllättynyt, kun minut käännytettiin pois. - Hoitaisimme teitä, mutta kun teitä ei tietojemme mukaan ole olemassa. Menkää omalle lääkärillenne Helsinkiin (400 km suuntaansa). Jos nyt välttämättä haluatte hoitoa Kuopiossa, pyytäkää häneltä se ja se lisäselvitys. Maistraatin selväkieliset paperit eivät siis riittäneet.

Lääkehoidon jatkuttua säädetyn ajan menin SPR:n veripalveluun Kuopiossa. Arvaatte jo: - Ette voi luovuttaa verta, koska teitä ei ole olemassa. Useita puhelinsoittoja ja lisäselvityksiä. Lopulta myös Veripalvelu uskoi, että olen olemassa. Pino asiakirjoja ei aluksi riittänyt.

Vuonna 2017 auton osto viivästyi, kun Nordean Kuopion konttori ei uskaltanut yhdistää minua ja tiliäni. Omien rahojen nosto oli yllättävän vaikeaa ja hidasta. Ei auttanut, vaikka konttorinjohtaja kävi paikan päällä ja sanoi tunnistavansa minut. Oli kuulemma Helsingistä tulleet tiukat ohjeet.

Sitten vaihdoin DNA:n tietokoneliittymän nopeampaan. Ei onnistunut kerralla sekään, vaikka taas oli peukalohangallinen papereita mukana. Laskut olivat lähes 10 vuotta tulleet oikealla nimellä, mutta nyt kaivettiin jostakin 12 vuotta vanha sopimuskopio, jossa oli toinen nimi. - Ei nimi ja hetu voi kellään muuttua! tuli lisäkaneetiksi. Tällä kertaa selvisin marssimalla kaupungin toiseen DNA-liikkeeseen, jossa asia ei ollut minkäänlainen ongelma. Nimen ja hetun muutos oli myös yksinkertainen juttu.

Mahdollisesti näitä tapauksia on muitakin.

Tiedoksi, että nimet ja henkilötunnus voivat laillisesti muuttua. Yleensä tällaisella ihmisellä on asiasta paperit mukana, koska hän on tottunut siihen, että muuten ei mitään tapahdu. On myös nöyryyttävää joutua julkisessa tilassa selventämään ääneen, että sukupuoli on korjattu.

Yleissairaalapsykiatrian päivät 7.-8.10.2010 Turku

Pääsin tällä kertaa luennoimaan Turkuun yleissairaalapsykiatrian opintopäiville 8.10.2010. Aiheena "Transsukupuolisen näkökulmia tutkimus- ja hoitojärjestelmään." Edellä Tampereen yksikön johtaja, LT, psykiatrian erikoislääkäri Aino Mattila esitteli sen virallisen puolen,  lähtien mielenkiintoisesta kysymyksestä sukupuolen määrittämisestä.

Mattila esitti transihmisille tutun ajatuksen siitä, että dikotominen tai binäärinen jako mies - nainen, toisensa pois sulkevina, on aikansa elänyt. Helpommin asioita selvittää dimensionaalinen ajattelu, jossa sukupuolilla on ulottuvuuksilla. Jos mies - nainen akseli ajatellaan janaksi, niin siihen sijoittuu ihmisiä moneen kohtaan. Aika monet toki lähelle ääripäitä, mutta siinä välillä on merkittävä joukko ihmisiä. Tuoreen tutkimuksen mukaan 6 % suomalaisista on ainakin joskus tuntenut selvästi kuuluvansa toiseen sukupuoleen kuin mitä biologia näyttää. Kuusi prosenttia ei ehkä tunnu paljolta. Miten sitten yli 300.000 ihmistä? Ei paljon puutu ruotsia äidinkielenään puhuvien suomalaisten määrästä.

Mattila totesi, että vuoden 2003 lainsäädäntö tukee kohtuullisesti transsukupuolisten tutkimusta ja hoitoa, mutta muiden transihmisten kuten transgendereiden osalta tilanne on epäselvempi, ja he joutuvat ainakin osittain tukeutumaan kalliimpaan yksityiseen sektoriin.

Omaa esitystäni kooten esitin ainakin näitä kehittämiskohteita:

- Odotusajat kohtuullisiksi ja hoitotakuun mukaisiksi.

-  Lisää henkilöresursseja, erityisesti päätoimisia työntekijöitä. (mitoitus sopii v. 2003 tilanteeseen, jolloin tutkimuksiin tuli 30 henkeä vuodessa, mutta on kestämätön, kun nyt tulee yli 150 ja suunta on edelleen nouseva.)

- Henkilöstöltä odotetaan realistisia lupauksia, ei ylioptimismia. Tunnettava yhteistyökumppanien resurssit.

- Hoitosuunnitelma laadittava eri tahojen yhteistyönä asialliseksi ja kirjalliseksi.

- Jollekin selkeä kokonaisvastuu koko prosessin etenemisestä kunkin asiakkaan osalta.

Vertaistuen tärkeys

Vietin taas viikonlopun hyvässä seurassa. Transvestiittiyhdistys DWC järjestää kahdesti vuodessa seminaarin, jossa runsaan kahden vuorokauden ajan annetaan vertaistukea ja rohkaistaan elämässä eteenpäin.

Olen mukana transvestiittiyhdistyksen toiminnassa, vaikka en tiitti olekaan. Sen sijaan iloitsen lukemattomista heidän joukostaan saamistani hyvistä ystävistä eri puolilta Suomea. Ulkopuolinen ei ehkä heti käsitä, mutta niin se vain on: en näe heitä ensisijaisesti tiitteinä, vaan ihmisinä. He ovat sen verran sinut itsensä kanssa, fiksuja ja rohkeita, että tulevat näihin turvallisiin yhteisiin tapaamisiin. Niistä saa aina enemmän kuin mitä virallinen ohjelma kertoo.

Mukana on aina myös ns. asia-aiheita. Tällä kertaa SETA:n edustajat kertoivat aviolittolain muutospaineista kohti yleistä, kaikille avointa avioliittolakia, ja tautiluokitusjärjestelmä ICD-10:n muutoksista. Tällä tietoa transvestismi ja eräät muutkin ilmiöt vihdoin poistetaan tautiluokituksesta. Ihmeen kauan se on kestänyt, kun vuosikymmeniä on tiedetty, ettei kyseessä ole sairaus. Luokituksessa se on erittäin ikävästi vielä ryhmässä F, jossa pääsääntöisesti on mielenterveyden häiriöitä.

Transsukupuolisuus on aivan eri asia, ja se luokituksessa säilyy, tosin sekin F-ryhmästä sopivampaan kohtaan siirrettynä. Myöskään transsukupuolisuus ei ole sairaus, vaan ominaisuus, jonka kantaja usein toivoo terveydenhuollon toimenpiteitä. Diagnosointi on lainsäädännön perusteella välttämätön, jotta olisi oikeutettu korjaaviin hoitoihin ja niistä KELA:n korvauksiin.

Toinen asia-aihe oli stylisti Anne Helistön hersyvä ja havainnollinen runsaat kaksi tuntia kestänyt luento tyylikkäästä naisellisuudesta. Miten istutaan, seistään, kävellään, tervehditään. Missä pidät kädet? Muistitko huolehtia pääasian eli hiukset kuntoon? Onhan hampaat harjattu? Kengät asuun sopivat ja hyväkuntoiset? Muka pikku asioita, mutta niillä on selvä vaikutus ensivaikutelman syntyyn.

Puhetta oli myös pukeutumisesta. Vastoin harhaluuloa moni ulkoileva transvestiitti on aika väritön halutessaan sulautua joukkoon. Anne H. rohkaisi käyttämään reilusti värejä.

Tärkeitä ovat myös asusteet kuten huivit ja korut. Joulukuuseksi ei kenenkään tule ruveta, mutta koruja voi olla muitakin kuin sormus nimettömässä ja napit korvissa. Huivin taas voi sitoa ties kuinka monella tavalla, ja aina ilme muuttuu. Hups vain, ja olkapäällä on perhonen!

Ohjelmassa oli myös teatterikäynti siihen halukkaille ja ennen muuta lukematon  määrä keskusteluja ryhmissä ja kahden kesken. Puhuttavaa tällä joukolla riittää.

Pienimmän julkistetun arvion mukaan Suomessa on miespuolisia transvestiitteja noin 53.000 eli prosentti väkiluvusta. Oikea luku saattaa olla kaksinkertainen. Ihan pieni vähemmistö se siis ei ole. Se ei pyydä muuta kuin asiallista kohtelua. Siihen meillä muilla luulisi olevan varaa. Naispuolisia transvestiittejahan ei enää juuri edes noteerata.