Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Teatterissa kannattaa käydä

Kävin Lappeenrannan teatterissa. Taidan olla jossakin määrin teatterifriikki. Nautin, kun seuraan hallittua, osaavaa toimintaa näyttämöllä.

Lappeenrannassa oli ohjelmassa Suuri humppamusikaali, jossa ruodittiin humppafestivaalien nousua ja tuhon alkua kriisivuonna 1980. Heikki Hietamies, Åke Blomqvist ja vähän Matti J. Kuronenkin pääsivät framille, mutta pääasiassa tietysti tuo tietynlainen musiikin ja tanssin laji. Jos siitä saat näppylöitä, älä mene katsomaan, muuten voin suositella.

Edellinen teatterikokemus reilu viikko aiemmin oli hyvin toisenlainen, kuopiolaisen tanssiteatteri Minimin Sulaketta lainaamassa. Siitä tunnisti pohjalta Maiju Lassilan ja tulitikkujen lainaamisen, mitä nyt modernisoitu oli. Potsi oli yhä potsi, mutta tamman korvasi Polski Fiat. Poliitikotkin saatiin mukaan, ja ihmeen monipuolisesti se auto kääntyi myös Hyvärisen pirtiksi ja saunaksi, Tanssiteatteria kun oli, niin musiikki se pelasi, kun...  Tanssit sinänsä OK, mutta nykyajan vaatima alastoman miesvartalon ylenmääräinen näyttö lantionketkutuksineen oli minusta jo vähän liikaa.

Mutta en nyt niinkään aio selostaa teatterikappaleita, vaan mietin, miksi niitä on niin mukava katsella. Yksi syy on tietysti se, että on mukava tälläytyä. En osaa mennä teatteriin farkuissa ja villapaidassa, vaan enemmän tai vähemmän juhlavasti, en kuitenkaan ylipukeutuen.

Itse aktit näyttämöllä taas ovat jotenkin niin tosia ja lähellä, että ne peittoavat tv-ruudun ja elokuvasalin kirkkaasti. Kun hörpin Birgitan kanssa linssikeittoa Minimin esityksen jälkeen näyttelijöiden kanssa (Petriikka Pohjanheimolle kiitos kutsusta!), piti ihan keskittyä ajattelemaan, että tämä on se ja se elävä ihminen, näyttelijä, eikä siis Vatanen tai Ihalainen. Hyvä näyttelijä ei näyttele rooliaan, vaan elää sen, ja sen huomaa katsomossakin.

Teatteri voi olla myös esim. tunteiden tulkki, keskustelun herättäjä tai naurattaa niin että vatsaan koskee. Äärimmäisen harvoin olen lähtenyt teatterista pettyneenä, todella usein taas henkisesti rikastuneena ja elämyksiä saaneena.