Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

tiistai 14. elokuuta 2012

Arvot ja uskonnollisuus

World Values Survey on muutaman vuosikymmenen ajan mitannut eri yhteiskuntien arvoja, nykyisellään noin 80 maassa.

Timo Vihavaisen (Kanava 5/2012, s. 70-71) mukaan 70 prosenttia hajonnasta selittyy kahden ulottuvuuden perusteella. Niistä hän käyttää nimityksiä individuaalisuus ja rationaalisuus.

Ne sijoitetaan xy-koordinaatistoon (x = vaaka-akseli, jossa individualismi kasvaa vasemmalta oikealle, y = pystyakseli, jossa rationaalisuus kasvaa alhaalta ylös).

Miten eri yhteiskunnat sijoittuvat?

Äärimmäisenä oikealla ylhäällä on Ruotsi vanavedessään muut pohjoismaat. Niiden alapuolelta löytyvät maat, joissa anglikaaninen vaikutus tuntuu. Äärivasemmalla alhaalla ovat islamin maat.

Pohjoismaat siis edustavat yksilöllisyyttä ja rationalismia, islamin maat yhteisöllisyyttä ja irrationaalisuutta?

Tuo on liian yksioikoinen tulkinta, mutta niin WVS kuin Vihavainenkin yllättyivät uskonnon suurta vaikutusta arvojärjstelmiin. Protestanttisuus ja erityisesti luterilaisuus ajaa tiettyyn sijaintiin koordinaatistolla samoin islam.

Heijastavatko arvot uskontoja vai uskonnot arvoja? Kuvittelen, että vaikutussuunta on ainakin ollut uskonnosta arvoihin päin, mutta nykyisellään on myös voimakasta akanvirtaa.