Palaan
asiaan, johon olen jo aiemmin puuttunut. Kirkkomme on jättämässä väliin yhden
työntekijäsukupolven tai ainakin merkittävän osan siitä.
Seurakunnilla
on suuria säästöpaineita. Eivät kai sitä enää kiistä kuin vapaa-ajattelijat.
Henkilöstömenot
ovat 65-70 % seurakuntien menoista. Sieltä ja kiinteistöistä on tehtävä
säästöt, koska muut menot ovat roposia näiden rinnalla.
Mutta mihin
säästö johtaa?
Itse olen
kevään mittaan vastannut parillekymmenelle toiveikkaalle papinpaikan
kyselijälle ei oota. Aivan sama murhe on muissakin kirkon töissä.
Nytkin
keväällä valmistuu iso joukko ammattipäteviä ja motivoituneita ihmisiä, jotka
sydämensä halusta tekisivät kirkon työtä. Mutta mitenkäs teet, kun avoimia
paikkoja on todella vähän?
Minun
moraaliini ei sovi ehdottaa, että menkää tekemään talkoilla palkatonta työtä.
Monet noista ovat sitä jo tehneet. Nyt heidän tekisi mieli oikeisiin töihin.
Palkkakaan ei olisi pahitteeksi, että saisi opintolainoja maksuun ja elämistä
uuteen järjestykseen.
Työttömäksi
kouluttamisessa ei ole mitään järkeä. Moni nuori ammattiin valmistuva miettii,
onko kirkko heidät työnantajana pettänyt.
Kertokaa
viisaat, mitä pitäisi tehdä.
---
Miten tulikaan mieleen tarina lentotukialukselta. Nuori vänrikki komensi sulkeisharjoitusosastoa. Miten olikaan, hänelle tuli oikosulku sellaisen käskyn jälkeen, joka johti porukat marssimaan kohti parrasta. Lähellä seisonut kapteeniluutnantti huomautti: - Jos ette muuta keksi, huutakaa heille edes hyvästit. (Sitten hän karjaisi itse OSASTO SEIS.)
