Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Jos ihan itse saisi


 

Jos ihan itse saisi

Mitä kirkossa nyt tarvitaan?

Uutta ajattelua, uusia avauksia, sen miettimistä, voisiko hommat tehdä toisinkin.

Kyllä, juuri noin. Mutta rajauksen siihen panisin: Yritetään välttää tarpeettomia vastakkainasetteluja, toisinajattelevien vähättelyä ja riidan haastamista.

Toki kärjistämällä moni asia tulee selvemmäksi, muitta kun reippaasti kärjistää, se aina joihinkin sattuu.

Olisi piristävää nähdä välillä vaikkapa innovaatioita. Meillä on alettu tehdä näin ja näin, mitenkäs teillä?

On selvä, että Espoon lähiössä ja Hyrynsalmen perukoilla saatetaan tarvita erilaisia oivalluksia, mutta varmasti yhteisen hyvän jakamisesta olisi monelle hyötyä.

Kun seurakuntalaiset itse saavat olla mukana miettimässä ja heidän ajatuksensa otetaan vakavasti, voi syntyä vaikka mitä. Ei se seurakuntalainen aina odota valmiiksi pureskeltua ohjelmapakettia, vaan ehkä pienimuotoisempaa, mutta jotenkin omempaa.

Seurakunnassa X oli oivallettu, että vapaaehtoistyö on tulevaisuutta. Uusi työntekijä piti kylällä tilaisuuden, jossa kertoi vapaaehtoistyötä organisoivansa ja että hänelle voi ilmoittautua koulutukseen. Hänen ihmetyksekseen tulos jäi laihaksi.

Vasta kauan myöhemmin hänelle selvisi, että sillä kylällä ihmiset pitivät jo monin tavoin toisistaan huolta eivätkä toivoneet käytännön tekojaan kirjattaviksi mihinkään tilastoon.

(Tällä ei sitten ollut tarkoitus suututtaa ketään eikä tehdä vääriä vastakkainasetteluja.)