Useimmilla heistä on korkea motivaatiotaso päästä papin virkaan ja käytännössä soveltamaan opittua.
Tässä maisterit törmäävät tulppaan.
Vihkimystä ei heru, koska ei ole osoittaa virkaa, jossa voisi palvella vähintään kuusi kuukautta.
Kun vihkimys on ollut ja mennyt, nämä sitä vaille jääneet maisterit lukevat lehdestä, että se ja se eläkeläinen on saanut määräyksen hoitaa sitä ja sitä virkaa. Osa ärtyneistä soittaa notaarille ja tekee klassisen kysymyksen HÄH?
Notaari kertoo, että seurakuntaan tuli ennalta arvaamaton sijaistarve eikä vihittyjen pappien reserviä tässä hiippakunnassa juuri ole. Kun ei työikäisiä työttömiä pappeja ole, on huudettava apuun eläkeläisiä, joista joku vielä jaksaa. Kaunis kiitos heille palvelualttiudesta.
Työttömiä maistereita vain jurppii se, että he olisivat käytettävissä, jos vain olisi vihkimys. Mutta niin se vain on, että vihkimystä ei tule, kun ei ole työtä, ja työtä ei tule, kun ei ole vihkimystä. Ollaan kuin sadun harakat vasta tervatulla sillalla. Kun saa nokan irti tervasta, pyrstö tarttuu kiinni, kun pyrstön saa irti, tupsahtaa nokka kiinni.
Tiedän, että joissakin etelän hiippakunnissa ihmetellään, etteikö muka ole valmiiden pappien reserviä. No ei ehkä siellä ei mitään pulaa olekaan. Täällä raukoilla rajoilla on.
Tunnetusti ihmiset ovat eteviä tietämään, mitä muiden pitäisi tehdä, joten toistan aiemmin esittämääni: mitä jos rohkeasti vihittäisiin pappeja vähän yli tarpeen tai alle kuuden kuukauden työjaksoihin? Vihityn papin – vaikka työttömänkin – on helpompi työllistyä kuin ehkä jo kauan odottaneen maisterin.
Kommentoijille voin valmiiksi sanoa, että tiedän myös muihin kirkon ammatteihin nyt olevan vaikea työllistyä ja että monilta osin ongelma koskee koko yhteiskuntaa.
