Töitä nuorille

Osa työtäni on etsiä sopivia pappeja seurakuntiin ja vastaavasti papeille ja maistereille töitä seurakunnista.


Työ on ollut hauskaa ja antoisaa.


Nyt siinä on vuosi vuodelta kasvanut surullinen lisämauste.


Maisterijono kasvaa eikä pappisvihkimystä voi antaa, kun ei ole varmuutta kuuden kuukauden työpaikasta.


Samaan aikaan virkani puolesta esittelen viranhoitomääräyksiä jo eläkeläisten joukkoon siirtyneille, kun ei muitakaan ole käytettävissä.


Täällä raukoilla rajoilla kun ei ole käytännössä juuri lainkaan muuta pappireserviä, jota ottaa palvelukseen.


Kun sitten vaikkapa joku sairastuu tai jää eläkkeelle, etsitään muutaman kuukauden sijaista, jota ei ole. Niinpä seurakunta joko säästää toimimalla vajaalla tai sitten otetaan työhön reipas eläkeläinen.


Älkää käsittäkö väärin. Minulla ei ole mitään eläkeläisiä vastaan. Itsekin liityn joukkoon vielä tämän vuoden puolella. Monella heistä on huikea kokemus ja hiljainen tieto, sydämen halua ja kutsumus kai hautaan saakka. Yhä paljon annettavaa.


Silti tunnen, että jossakin mättää, kun viisi vuotta akateemisesti opiskelleet nuoremmat pyörittelevät peukaloitaan ja emeritus eläkevaarit ja -muorit paiskivat töitä.


Teologit ovat niin kilttiä porukkaa, ettei siellä maisterien joukossa näy kapinalipun heiluttajaa. Ehkä jonkun pitäisi. Olisi kutsumus, olisi virallisesti todettu sopivuus alalle, olisi tutkinto - vaan vihkimystä ja työtä ei siunaannu läheskään kaikille.

Tulppa tiellä papiksi

Suomessa on edelleen kohtuullisen paljon halukkuutta tulla papiksi. Maistereita myös valmistuu Helsingistä, Turusta ja Joensuusta.

Useimmilla heistä on korkea motivaatiotaso päästä papin virkaan ja käytännössä soveltamaan opittua.
Tässä maisterit törmäävät tulppaan.

Vihkimystä ei heru, koska ei ole osoittaa virkaa, jossa voisi palvella vähintään kuusi kuukautta.
Kun vihkimys on ollut ja mennyt, nämä sitä vaille jääneet maisterit lukevat lehdestä, että se ja se eläkeläinen on saanut määräyksen hoitaa sitä ja sitä virkaa. Osa ärtyneistä soittaa notaarille ja tekee klassisen kysymyksen HÄH?

Notaari kertoo, että seurakuntaan tuli ennalta arvaamaton sijaistarve eikä vihittyjen pappien reserviä tässä hiippakunnassa juuri ole. Kun ei työikäisiä työttömiä pappeja ole, on huudettava apuun eläkeläisiä, joista joku vielä jaksaa. Kaunis kiitos heille palvelualttiudesta.

Työttömiä maistereita vain jurppii se, että he olisivat käytettävissä, jos vain olisi vihkimys. Mutta niin se vain on, että vihkimystä ei tule, kun ei ole työtä, ja työtä ei tule, kun ei ole vihkimystä. Ollaan kuin sadun harakat vasta tervatulla sillalla. Kun saa nokan irti tervasta, pyrstö tarttuu kiinni, kun pyrstön saa irti, tupsahtaa nokka kiinni.

Tiedän, että joissakin etelän hiippakunnissa ihmetellään, etteikö muka ole valmiiden pappien reserviä. No ei ehkä siellä ei mitään pulaa olekaan. Täällä raukoilla rajoilla on.

Tunnetusti ihmiset ovat eteviä tietämään, mitä muiden pitäisi tehdä, joten toistan aiemmin esittämääni: mitä jos rohkeasti vihittäisiin pappeja vähän yli tarpeen tai alle kuuden kuukauden työjaksoihin? Vihityn papin – vaikka työttömänkin – on helpompi työllistyä kuin ehkä jo kauan odottaneen maisterin.

Kommentoijille voin valmiiksi sanoa, että tiedän myös muihin kirkon ammatteihin nyt olevan vaikea työllistyä ja että monilta osin ongelma koskee koko yhteiskuntaa.
 

Papinvirkojen alennusmyynti

Pappi, älä jää eläkkeelle tai muuten jätä paikkaasi!

Kartoitus eri hiippakunnista osoitti, että papinvirkoja avautuu näinä aikoina hakuun poikkeuksellisen vähän.

Papinvirkoja kyllä vapautuu, mutta niitä ei täytetä. Päinvastoin ne on otettu erityisiksi säästämiskohteiksi. Ahaa, tälle on maksettu palkkaakin. Kun virka tulee vapaaksi, ei kun pannaan se jäihin tai lakkautetaan. Olipa helppoa tämä säästäminen!

Totta, rahaa säästyy. Papit ovat vielä niin kutsumustietoista ja kilttiä porukkaa, että yrittävät vähin äänin tehdä pois jääneidenkin työt.

Mutta mitä tapahtuu siinä ohessa?

Syntyy mielikuva, että papin työ seurakunnassa on siitä joutavimmasta päästä.

Syntyy vinoutuma seurakunnan henkilöstörakenteeseen.

Seurakunnan hengellisen perustehtävän hoito vaikeutuu.

Turhemmastakin asiasta on valtakunnallisia parranpäristysseminaareja pidetty. Minusta tämä papinvirkojen alennustila olisi julkisen keskustelun paikka.

Luotetaan maistereihin

Seurakuntapapeilla on nyt korkeasuhdanne. Töitä riittää, kun osa on lomalla tai leirillä. Ainakin hääjuhlissa on sesonki päällä.
Kun sijaistyövoimaa on kovin niukasti, alkaa vanhenevan papiston vauhti hiipua. Yksi ja toinen jää sairauslomalle, kun ei kerta kaikkiaan jaksa eikä ehdi joka paikkaan.
Mistä sijainen?
Käytännössä ei mistään, jos lähialueella ei ole virkeitä ja palvelualttiita eläkeläispappeja. Pappeja kun ei jostakin syystä vihitä reserviin, vaan piispainkokouksen linjauksen mukaan vain silloin, kun on osoittaa vähintään 6 kuukaudeksi työpaikka.
Hiippakunnassani ei käytännössä ole työttömiä pappeja. He valuvat täältä etelään. Ei sieltäkään helpolla töitä saa, muta lienevätkö muut edut mukavammat.
Maistereita olisi jonossa vaikka kuinka, mutta he eivät saa vihkimystä, kun ei ole osoittaa riittävän pitkää työsuhdetta.
Seurakunnissa taas murehditaan kroonista sijaispulaa ja kutsutaan eläkeläisiä remmiin. Kaikki kunnia eläkeläisille ja heidän palvelualttiudelleen, mutta minusta on jotenkin moraalitonta olla työllistämättä maisterin tutkinnon suorittaneita.
Monessa terveyskeskuksessa kandi hoitaa lähes kaikkia lääkärin tehtäviä. Hänellä on taustatukenaan joku kokenut lääkäri, jota konsultoida. Vastaavaa on muillakin aloilla.
Milloin kirkossa uskalletaan luottaa teologian maistereihin? Nyt heiltä puuttuvat oikeudet pyhiin toimituksiin ja ehtoollisjumalanpalveluksen liturgiaan. Siksi heitä ei voi käyttää pienen seurakunnan ainoan papin tuuraajina.

 - See more at: http://www.kotimaa24.fi/blogit/maistereille-oikeuksia-ja-toeitae#sthash.VBC1KRqo.dpuf

Papiston kuva muuttuu

1960-luvun koululaisena kuulin usein pilkallisia lausuntoja siitä, että papiksi on turha ruveta, kun kirkko kohta lakkautetaan ja sen rikkaudet jaetaan köyhille.

Nyt kuulen taas jotakin samankaltaista. Opiskelijat kertovat, että heitä varoitetaan kirkon ammateista. Ei niissä työllisty. Jos töitä saa, se on pätkissä. Kohta loppu kaikki, kun kirkko kaatuu.

Itse olen saanut olla yli 35 vuotta pappina ja siitä ajasta vain noin 8 kuukautta työttömänä.    

Työseurakuntien määrä mahtuu hyvin yhden käden sormiin.

Kun siten katselen nuorten pappien nimikirjoja, tulee eteen kovin toisenlainen todellisuus. Määräaikainen virkasuhde sinne, tänne ja tuonne, välillä työttömyysjaksojakin.

Siinä on vaikea maksaa opinto- ja autovelkoja, puhumattakaan että voisi jonnekin asettua ja juurtua esim. asunnon ostamalla.

Kun joku jää eläkkeelle (sitäkin tapahtuu, vaikka työurat pitenevät myös kirkossa), se ei läheskään aina avaa työpaikkaa. Virkoja lakkautetaan tai jätetään määräajaksi täyttämättä, kun taloudellinen epävarmuus jäytää.

Täältä raukoilta rajoilta hiljattain vihitty papisto valuu etelän hiippakuntiin. Liekö siellä töitä sen paremmin, muuten mukavampaa, virikkeellisempi ympäristö tai mikä lienee syynä. Kun meillä siten pappia tarvittaisiin, ei omasta takaa löydykään, vaan pitää odottaa uutta vihkimystä. Tai huudetaan apuun eläkeläisiä, vaikka maistereita olisi työtä vailla.

Vikaa on tietysti niin sysissä kuin sepissäkin. Seurakunnat ilmoittavat kovin viime hetkellä tuumailuistaan ja työvoimatarpeistaan. Niihin on äkkiseltään vaikea vastata, kun meillä ei valmiita pappeja makoile arkiston hyllyllä komennusta odottamassa.

Mielenkiintoinen ajan ilmiö on myös eläkeikää lähestyvät seurakuntapastorit, joilla ei ole aikomustakaan suorittaa pastoraalitutkintoa.

Pappisvihkimys

Olen viran puolesta mukana Kuopion hiippakunnan pappisvihkimyksissä, viimeksi pyhjäinpäivänä 5.11.2011. Notaarina kannan kulkueristiä, luen virkamääräykset, luetutan pappislupaukset.

Tuntuu hyvältä olla sen juhlan ja ordinaatiokoulutusajan nuoren papin rinnalla, ohjata ja rohkaista, siunata eteenpäin.

Vihkimyksessä piispa panee stolan uuden papin niskan päälle, mistä se roikkuu eteen kahta puolta. Stola, tuo roomalaisten käsipyyhe, kuvaa liturgisessa vaatetuksessa Kristuksen iestä. Se raamatunkohtakin luetaan (Matt. 11:29-30)

Mietin, onko se ies sovelias ja kuorma kevyt? Vai onko pappeudessa taakkoja?

On. On niitä.

Silti kun ajattelen omaa vihkinystäni 21.12.1977 ja sen jälkeistä aikaa, on päällimmäisenä kiitollisuus ja hyvä mieli. Olen saanut palvella. Varmasti olen tehnyt virheitä, mutta merkillisesti tulee vastaan nuorempia, jotka sanovat ryhtyneenäs papiksi minun innoittamana tai minua esikuvanaan pitäen.

Se on sitäkin omituisempaa, kun en ole esikuvaksi pyrkinyt enkä mielestäni mikään huippupappi koskaan ollut.

Mutta Herran tiet ovat ihmeelliset.

Ja pappeja hän kutsuu edelleen siinä missä muutakin työväkeä suureen sadonkorjuuseensa. Kukin antaa panoksensa, mutta työ on hänen.

Kantakoon hän myös noita kuutta äsken Kuopiossa vihittyä: Kristiinaa, Harria, Leilaa, Sofiaa, Camillaa ja Anua.

Kenelle töitä

Oikeastaan kivaa - ja samalla raskasta - että myös hallintovirassa saan pohtia yhä uudestaan eettisiä kysymyksiä.
Tällä hetkellä päällimmäiset liittyvät työllistämiseen. Vajaa vuosi sitten lähes kaikille kysyjille oli papintöitä. Nyt tilanne on olennaisesti huonontunut, ja kymmenkunta pappia Kuopion hiippakunnasta on käytännössä ilman työtä.
Vihkimystä kyseleviä maistereita on parikymmentä, hiippakuntasiirtoa tuumivia tai seurakunnasta toiseen haluavia reilusti enemmän.

Mutta missä järjestyksessä virkoihin sijoitellaan?
Otetaanko fiksu maisteri, jolla olisi tuore täsmäkoulutus ja palava halu pappisvirkaan?
Vai pitääkö ottaa valmis pappi, jonka määräaikainen virkamääräys päättyy ihan pian?
Otetaanko uusi viranhaltija Helsingin seudulta (siellä niitä maistereita tuntuu olevan niin että päät kolkkaavat) vai katsellaanko oman hiippakunnan väkeä?

Onko siis autuaampaa välttää jo valmistuneen papin työttömyys vai pitää papiksi haluavaa maisteria työttömänä tai muissa hommissa?
Vielä keljummaksi kuvio tulee, kun näyttää yhä useammin siltä, että valintojen edessä vain osalle voi tarjota apua.

Eräs syrjäseudun puolikasvirka ei ole aikoihin kiinnostanut ketään. Enkä oikeastaan ihmettele. Kaikkialle pitkä matka. Puolikasvirasta saa vain puolikaspalkan, ja sillä taas ei elä saati lainoja maksele.