Olen
onnistunut joitakin suututtamaan sanomalla, että kristinuskon olennaisin
sisältöä ei ole homojen tuomitseminen tai tasa-arvoisen avioliiton
vastustaminen.
Mikä sitten
olisi olennaisempaa?
Jospa vaikka
Kristuksen ristinkuolema ja sen merkitys, ylösnousemus, armo? Tietyt eettiset
ja toiminnalliset periaatteet kuten heikommista huolehtiminen ja yleisemmin
epäitsekäs hyvän tekeminen? Sana ja sakramentit?
Noista vain
on vaikeampi saada riitaa syntymään.
Joillekin
sopii, että kirkossa ja kirkosta kiistellään ja saadaan asiat näyttämään siltä
kuin oltaisiin koko ajan toisin ajattelevien kraivelissa kiinni.
Tuossa on
jossakin määrin onnistuttu. Eri tavoin ajattelevat on saatu etääntymään
toisistaan. Kuuntelu ja rehti vuoropuhelu on unohtunut. Pidän kehitystä
surullisena.
Ajoittain
kiivas keskustelu on johtanut sivujuonteisiin, joissa näkyvät vaaran merkit.
Kuten aina,
jyrkät mielipiteet suuntaan tai toiseen saavat mieliä kuohuksiin ja kuuluu
tuttu huuto: - Nyt erotaan kirkosta!
Kirkon
sisällä on alettu panostaa kristillisen avioliittokäsityksen tutkintaan, ja sen
eräänä osana selvitetään mahdollisuutta, että kirkko luopuisi
vihkioikeudestaan.
Tuo
oikeudesta luopuminen voisi johtaa siihen, että vihkimisen – sinänsä maallisen
asian – esirukousluonne ja muistutus Jumalan edessä olemisesta feidautuisi
menneisyyteen.
Laajempana
ongelmana olisi, että kirkko pelattaisiin yhä enemmän vilttiketjuun tai elämän
reuna-alueille. Julkisoikeudellinen asema pirstoutuisi taas yhdeltä nurkalta.
Eräs
mahdollisuus olisi tehdä vihkimisestä (tai siunaamisesta, jos kirkossa ei
edelleenkään vihittäisi samaa sukupuolta olevia) omantunnon kysymys. Pappi
voisi siis perustelemastaan syystä kieltäytyä vihkimästä. Se kuulostaa
hurskaalta ja sovittelevalta kannalta, mutta voisi sekin johtaa vaikeuksiin.
Kuka vihkii, jos pienen seurakunnan ainoa pappi sanoo ei?
Eräistä
aiemmista kipukohdista kuten eronneiden vihkimisestä ja suhtautumisesta naisen
oikeuteen toimia pappina on omantunnonvapauden tarjoaminen johtanut
kiusallisiin tilanteisiin. Vuosien vieriessä ei ole päästy suurempaan
yksimielisyyteen, vaan enemmänkin onnistuttu kärjistämään keskustelua ja
jakamaan mielipiteitä.
Jotenkin
selkeämpää ja ennalta arvattavampaa kirkon toiminta olisi, jos ratkaisu olisi
periaatteellisella ja myös lainsäädännön tasolla kyllä tai ei, eivätkä
seurakuntalaiset joutuisi eriarvoiseen asemaan sen perusteella, mitä heidän
pappinsa asiasta ajattelee.
(Tämä on julkaistu 7.2.2017 Savon Sanomissa "Ajassa" alakertana.)
