Näinä aikoina juhlitaan jo
etupainotteisesti 100-vuotiasta Suomen valtiota. Etupainotteisesti siinä
mielessä, että oikeastaan juhlapäivä on vasta 6.12.2017.
Toinen hyvin
ajankohtainen aihe on vuoden 1918 tapahtumat.
Ajattelen erityisesti
alkupuolta tuosta vuodesta. Tammikuun lopulla 99 vuotta sitten alkoi sota,
jolla on monta nimitystä. Kaikkia niitä voidaan jossakin määrin perustella.
-
Vapaussota
-
Sisällissota
-
Kansalaissota
-
Luokkasota
-
Punakapina
-
Eräitä muitakin nimityksiä on. Kaikissa on hyvät ja huonot puolensa.
Näinä aikoina on myös
muistettu sodan alkamispäivää. Siinäkin on keskustelun varaa. Lasketaanko se
siitä, kun suojeluskunnat alkoivat riisua venäläisiä varuskuntia aseista? Kun
legendaarinen punainen lyhty loisti Helsingissä työväentalon tornissa? Kun oli
ensimmäisiä yhteenottoja? Tammisunnuntaina?
Tässä ei ole tarkoitus
ärsyttää tai loukata ketään, vaan todeta, että asioilla on monenlaisia nimityksiä,
jotka ovat enemmän tai vähemmän osuvia. Kuka sitten minkäkin niistä omakseen
kokee.
Vuoden 1918 haavat
ovat arpeutuneet, mutta ne ovat yhä olemassa. Talvisota ja sen aikaan
sijoittuva ns. tammikuun kihlaus olivat merkittäviä yhdistäviä tekijöitä. Lisää
tarvittaisiin yhä. Toki merkittäviä askeleita on otettu, mm. siirretty
teloitettujen ruumiita siunattuun maahan ja järjestetty muiston ja sovinnon
hetkiä.
Lienenkö idealisti,
kun toivon itsenäisyyden juhlavuoden olevan suuren sovinnonteon vuosi? Voisiko
antaa kaikkien levätä rauhassa? On asioita, joita on vaikea unohtaa, eikä
kaikkea pidäkään. Mutta on myös asioita, joissa voi opetella anteeksi antamisen
ja puolitiehen vastaan tulemisen vaikeita taitoja. Ei polteta siltoja, vaan
rakennetaan niitä.
Yhtenäinen kansa on aina vahvempi kuin
ristiriitojen repimä.
(Julkaistu Kuopion hiippakunnan blogissa 29.1.2017)
(Julkaistu Kuopion hiippakunnan blogissa 29.1.2017)