Kuopion hiippakunnassa vaihtuu runsaan vuoden sisänn viidennes kirkkoherroista.
Huomiota on herättänyt, että hakijoita on hyvin vähän. Joitakin virkoja on pantu uuteen hakuun, jonnekin valittu ainoa hakija siinä pelossa, että hänkin peruu, jos ei heti valita.
Miksi kirkkoherraksi ei haluta, vaikka muodollisesti päteviä olisi paljonkin? Kappalaiseksi pyrkii toistakymmentä, kirkkoherraksi hyvä jos se yksi.
Onko palkkaus kohdallaan suhteessa odotuksiin, työaikaan, työmäärään ja vastuisiin?
Onko maaseudulle halukkuutta, jos ei ole hyvämaineista lukiota lapsille ja töitä myös puolisolle?
Ollaanko mieluummin työttömänä kasvukeskuksessa kuin vakinaisessa virassa vähän syrjemmällä?
Kysymyksiä osaan esittää. Vastaaminen on vaikeampaa.