Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa
Näytetään tekstit, joissa on tunniste julkisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste julkisuus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Kenen syntejä osoittelen

Eräät lehdet maksavat vihjepalkkioita paljastuksista ja ilmiannoista. Kännykkäkamerat käyvät, yksityisyys on uhattu ja kulttuuria leimaa kyttääminen. Myyvin uutinen on jonkun maineen ryvettäminen, mieluiten kuvien kanssa ja houkutuslinnun avointa tilitystä ihastellen.

Kenen etua pitemmän päälle palvelee se, että puhutaan pahaa, kytätään, tahrataan maine, tuhotaan toisten elämän edellytyksiä?

Sensaatiolehti saa isoja otsikoita ja parantaa myyntiään. Julkisuudenkipeät saavat nimensä esiin, ehkä rahaakin. Mutta millä hinnalla? Montako särkynyttä sydäntä, luhistunutta unelmaa ja katkennutta kehitystä jää taakse?

Salarakas keikistelee vähissä vaatteissa hymyillen. Hänestä tehdään sankari. Sitä on vaikea ymmärtää, kun vielä muutama vuosikymmen sitten salarakasta olisi sanottu julkihutsuksi. Mitä salaista siinä on, kun kaikki kerrotaan, ehkä vielä vähän väritettynä, lehtien keskiaukeamalla?

Toisaalta on selvää, että siitähän jutut tehdään, mikä myy. Moni noita skandaaleja kauhistelee, mutta eipä malta olla irtonumeroa ostamatta.

Aikanaan Hymy-lehdessä naureskeltiin, että Suomessa on yli 100.000 kampaamoa. Kukaan kun ei myöntänyt lehteä tilaavansa tai ostavansa, vaan oli ihan sattumalta kampaajalla tullut selailleeksi, ja voitteko uskoa, mitä siinä kerrottiin…

Julkinen asema tuo myös tuon kielteisen julkisuuden mahdollisuuden. Sitä on perusteltu hankalasti määriteltävän kansan edessä vastuullisuuden avulla. Tiedän, että myös iso kirja puhuu toimellisesti johtamisesta ja antaa esimiesasemaan asetetuille melkoiset eettiset vastuut.

Silti jään kysymään, eivätkö samat säännöt sopisi kaikille. Eihän siitä kenenkään moraali kohene, että päästään nokkimaan sen ja sen isokenkäisen hairahduksia. Pahaa puhuvan oma sieluntila ei taatusti kohene, enemmänkin päinvastoin.

Sanonnan mukaan vanhenevan väestön mukavimmat keskustelunaiheet ovat omat sairaudet ja toisten synnit. Jos niin on, elämänsuunnassa olisi ainakin tuon toisen kohdan osalta parantamisen varaa.

Kristittyä kun ei kehotella osoittelemaan ja kauhistelemaan toisten syntejä, vaan omiaan.

torstai 12. tammikuuta 2012

Julkinen, rajoitetusti julkinen, ei-julkinen vai salainen

Savon Sanomat on nostattanut myrskyä vesilasissa ihmetellessään, miksi Kuopion tuomiokapituli panttaa tietoa piispanvaalin maallikkovalitsijoista.

Väite on sikäli ihmeellinen, että lehti sai pyytämänsä tiedot.

Sen mielestä tiedot olisi pitänyt julkistaa netissä jonkinlaisena automaationa. Kuuroille korville kaikuivat oikeusoppineiden vakuutukset siitä, että asiassa jokaisella tuomiokapitulilla on kiistaton harkintavalta tai oikeastaan harkintavelvollisuus, ja että missään piispanvaalissa mikään tuomiokapituli ei ole vastaavaa listaa nettiin pannut. Espoossa ei kukaan edes kysynyt valitsijoiden nimiä.

Jos johonkin - vaikkapa nimilistan julkistamiseen - on oikeus, ei oikeus koskaan ole sama asia kuin velvollisuus.

Edustan itse luultavasti avarampaa ja julkisuutta lähestyvämpää suhtautumistapaa kuin lakimiesasessorimme. Toisaalta haluan julkisesti puolustaa hänen oikeuttaan harkita itse. Lakimies katselee asioita vähän toisin kuin pappi. Yleensä asioille on hyväksi, että eri näkökulmia sovitetaan yhteen.

Useampikin laki - esim. henkilötietoL ja julkisuusL - säätelevät sitä, mitä tietoja ja keistä saa julkisuuteen päästää. Osasta on selkeästi määritellyt rajat, joiden puitteissa operoidaan. Hyvin tarkkana pitää olla esim. osoitetiedoissa, ja henkilötunnusta on paras olla antamatta kuin viranomaisille ja heiltäkin yksilöityyn, lailliseen pyyntöön vastattaessa. Moni haluaa nykyisin kieltää nimensä ja yhteystietojensa antamisen.

Tulevien vuosien kirkollisia vaaleja ajatellen olisi selkeintä, jos esim. kirkon vaalijärjestykseen tai muuhun säädäntöön lisättäisiin yksiselitteinen pykälä siitä, mitä tietoja ehdokkaista ja valitsijoista saa julkaista, missä rajoissa ja minkä julkistaminen taas on kiellettyä.