Järjetöntä: Ei syntiä - Eikä silti saa

Olen parhaani mukaan yrittänyt ymmärtää evlut kirkon kantaa kieltää avioliittoon vihkiminen samaa sukupuolta olevilta.
Kieltoa voidaan perustella lähinnä ikiaikaisella käytännöllä ja perinteellä.
Päätös kieltää vihkiminen on mielestäni jotenkin outo. En nyt sano skitsofreeninen, vaikka tuonkin sanan olen tässä yhteydessä kuullut.
Väännän rautalankaa:
1) Kirkon virallinen seksuaali- ja sukupuoliopetus toteaa, että homoseksuaalisuus, transsukupuolisuus, intersukupuolisuus ja muunsukupuolisuus tai vaikeasti määriteltävä sukupuolisuus on OK eikä missään nimessä synti. Syntiä olisi esim. vastuuttomuus, itsekkyys, hyväksikäyttö jne. - ja se koskee myös heteroita.
2) Kun samaa sukupuolta oleva pari haluaa solmia avioliiton rukouksen ja siunauksen hengessä ja Jumalan kasvojen edessä, kirkko ilmoittaa, ettei se käy. Muille käy, teille ei.
3) Kirkolta pakit saaneet kokevat, että valtio (jonka lainsäädäntö vihkimisen sallii) osoittaa armoa, kirkko jotakin muuta.
Loogisempi systeemi olisi joko todeta homot kauheiksi syntisiksi (mikä ei todellakaan enää onnistu) tai antaa halukkaiden saada kuulla papin aamen.
Toimin kirkon sääntöjen mukaan. Pidän rukoushetkiä solmittujen avioliittojen puolesta. Vihkisin, jos kirkkoni sen sallisi.
Kirkolliskokouksen vaali on aivan pian. Kokemus osoittaa, että vanhoilliset äänestävät varmimmin. Ehtinenkö elää niin kauan, että käytäntö muuttuu?

Luther ja tunnustuskirjat pitävät avioliittoon vihkimistä maallisen yhteiskunnan päätettävänä asiana - ei siis suinkaan pelastuskysymyksenä.

Toi tuolla vielä elää, ammu sinne

Uutiset kertovat, miten Venäjän ilmavoimat moukaroivat Aleppon kaupunkia Syyriassa. Viimeisetkin sairaalat maan tasalle. Kymmeniä tuhansia uhreja. Raunioissa vielä eletään, vaikka kaikesta on pulaa puhtaasta vedestä alkaen.

Venäjän uutisissa ilmavoimat on sankari tuhotessaan terroristien tukikohtia.

Muu maailma ihmettelee, miten siviilikohteita saa rankaisematta räjäyttää taivaan tuuliin. Kokonaisen suurkaupunginkin.

Politiikan asiantuntija antaa lausunnon: Vaikka Al-Assadin hallinto on julma, se on sentään hallinto, ja silloin koko maa ei vajoa anarkiaan.

Minä annan lausunnon, että en ymmärrä ihmisten pahuutta.
Mitä ihmettä me voisimme tehdä?

Se on syntiä!

Tunnettu herätyspuhuja ähisi saunassa ystäviensä kanssa. Siinä vilvoitteluvaiheessa juteltiin niitä näitä, mutta myös vakavia.

Puhuja tuumi:

-         On se oikeastaan kumma, että saunan kaltainen kerta kaikkiaan mahtava nautinnon lähde ei ole päässyt mihinkään syntiluetteloon.

Sitä ihmeteltiin pian yhdessä. Ulkomaan elävien epäiltiin pitävän alastomuutta arveluttavana, mutta Suomessa saunassa olon alastomuus ei ole mikään seksististen juttujen aihe.

Mutta millaisia ne syntilistat voisivat olla?

Ehkä joskus ne olivat lyhyitä. Vaikkapa viinan juonti, kortin lyönti ja vieraat naiset. Nautintoaineet kuten tupakka ja alkoholi.

Joillakin listat pitenivät hyvinkin yksityiskohtaisiksi, joillakin toisilla homma meni hälläväliksi. Ei voisi vähemmän kiinnostaa.

Kai se on kristityilläkin ikiaikainen kiusaus ainakin epäillä synniksi sitä, mitä joku muu tekee, kun taas omaa toimintaa ja sen motiiveja selitetään parhain päin.

Viime vuosina olen hämmästellyt, miten paljon energiaa on haaskattu kiivailuun seksuaalisuuden eri muodoista. Erityisesti on muistettu kovistella homoja.

Olen rohjennut ääneen ihmetellä, eikö evankeliumin aarre sisällä muitakin vivahteita, varsinkin kun eräältä nasaretilaiselta ei ole tähän asiaan säilynyt minkäänlaista kannanottoa. No, sen ääneen sanominen nyt ainakin on synti, kuulin.

Mietiskelen, että nykyajan syntiluetteloista unohtuvat kovin usein mm. kaikki muut Roomalaiskirjeen 1. luvun lopussa mainitut.

Vääryys, halpamaisuus, ahneus, pahuus, kateus? Kuka niistä puhuu? Puhumattakaan rakkaudettomuudesta ja säälimättömyydestä.

Omat syntini eivät yhtään vähene sillä, että osoittelen muiden syntejä, todellisia tai kuviteltuja.

 

Lunastuskunnossa

Samppa Asunnan tekstistä ”Kirkkokahvit”-sivustolta kaappasin mielenkiintoisen määritelmän. Sen mukaan seurakunta on lunastuskuntoista porukkaa.

”Lunastuskuntoinen” viittaa arkisessa kielenkäytössä ajoneuvon vaurioitumiseen siinä määrin, ettei vakuutusyhtiö näe mielekkääksi sitä korjauttaa, vaan arvioi jälleenmyyntiarvon ennen vahinkoa. Aika rypistelty ja kolhittu ajoneuvo silloin on.

Millainen sitten on lunastuskuntoinen seurakunta?

Rypistelty ja kolhittu? Siinä tilassa, ettei sitä kannata enää korjata?

Ei nyt ihan niinkään. Toki Jumalan seurakunta on – Lutheria muistaen – suuri sairastupa.  Kirkon isät puhuivat compositio oppositorum et permixtasta, siis että kaikenlaiset ainekset ovat sekaisin. Eikä se ole kaukana Jeesuksen vertauksesta pellon lusteesta (rikkavilja), joka saadaan pois vasta sadonkorjuun yhteydessä.

Paavalin seurakunnissa oli älyttömiä galatalaisia ja korinttilaisia, joilta hän kyseli, tuleeko kepin kanssa tervehtimään.

Seurakuntaa leimaa synti ja rajoittuneisuus, ei siitä mihinkään pääse. Ilman tahraa ja ryppyä se on vasta iankaikkisuudessa.

Minua on kauan viehättänyt tarina K.R. Kareksesta. Hän sanoi ihmetelleensä, miksi pyhä Jumala uskoi niin suuren tehtävän kuin evankeliumin viemisen meille heikoille ja syntisille. Miksei hän pannut enkeleitä asialle? Tarinan mukaan hän olisi  jatkanut:      - Mutta kun minä teitä lapualaisia katselen, niin tiedän, että te viimeistään kuukauden päästä tulisitte kuiskuttamaan, että Ilmajoen kirkon enkelillä on pitemmät siivet…

Mutta totta on myös toinen puoli. Seurakunta on myös pyhien yhteisö. Sitä kuvaa esim. evankeliumin julistaminen ja sakramenttien toimittaminen Kristuksen käskyn mukaisesti. Tai että pyhyyden antaa Kristus itse läsnä olollaan ja toiminnallaan.

Lunastuskunnosta kertoo esim. Ef. 1:7  ”Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto.”

 

Kenen syntejä osoittelen

Eräät lehdet maksavat vihjepalkkioita paljastuksista ja ilmiannoista. Kännykkäkamerat käyvät, yksityisyys on uhattu ja kulttuuria leimaa kyttääminen. Myyvin uutinen on jonkun maineen ryvettäminen, mieluiten kuvien kanssa ja houkutuslinnun avointa tilitystä ihastellen.

Kenen etua pitemmän päälle palvelee se, että puhutaan pahaa, kytätään, tahrataan maine, tuhotaan toisten elämän edellytyksiä?

Sensaatiolehti saa isoja otsikoita ja parantaa myyntiään. Julkisuudenkipeät saavat nimensä esiin, ehkä rahaakin. Mutta millä hinnalla? Montako särkynyttä sydäntä, luhistunutta unelmaa ja katkennutta kehitystä jää taakse?

Salarakas keikistelee vähissä vaatteissa hymyillen. Hänestä tehdään sankari. Sitä on vaikea ymmärtää, kun vielä muutama vuosikymmen sitten salarakasta olisi sanottu julkihutsuksi. Mitä salaista siinä on, kun kaikki kerrotaan, ehkä vielä vähän väritettynä, lehtien keskiaukeamalla?

Toisaalta on selvää, että siitähän jutut tehdään, mikä myy. Moni noita skandaaleja kauhistelee, mutta eipä malta olla irtonumeroa ostamatta.

Aikanaan Hymy-lehdessä naureskeltiin, että Suomessa on yli 100.000 kampaamoa. Kukaan kun ei myöntänyt lehteä tilaavansa tai ostavansa, vaan oli ihan sattumalta kampaajalla tullut selailleeksi, ja voitteko uskoa, mitä siinä kerrottiin…

Julkinen asema tuo myös tuon kielteisen julkisuuden mahdollisuuden. Sitä on perusteltu hankalasti määriteltävän kansan edessä vastuullisuuden avulla. Tiedän, että myös iso kirja puhuu toimellisesti johtamisesta ja antaa esimiesasemaan asetetuille melkoiset eettiset vastuut.

Silti jään kysymään, eivätkö samat säännöt sopisi kaikille. Eihän siitä kenenkään moraali kohene, että päästään nokkimaan sen ja sen isokenkäisen hairahduksia. Pahaa puhuvan oma sieluntila ei taatusti kohene, enemmänkin päinvastoin.

Sanonnan mukaan vanhenevan väestön mukavimmat keskustelunaiheet ovat omat sairaudet ja toisten synnit. Jos niin on, elämänsuunnassa olisi ainakin tuon toisen kohdan osalta parantamisen varaa.

Kristittyä kun ei kehotella osoittelemaan ja kauhistelemaan toisten syntejä, vaan omiaan.