Pappi, ministeri vai molemmat?

Miten papiksi tullaan?
Tietyt ulkoiset edellytykset on suhteellisen helppo selvittää. Pitää olla tehtävän edellyttämä terveys, on saatava kutsu seurakunnalta, on vakuutettava piispa ja tuomiokapituli. Osallistutaan ordinaatiovalmennukseen, joka useimmissa hiippakunnissa on jo koko viikon juttu. Suoritetaan pappistutkinto tuomiokapitulissa. Tarkastetaan, että on kastettu ja konfirmoitu kirkon jäsen.
Sitä ennen tarvitaan tietysti yliopistosta loppututkinto, yleensä teologian maisteri.
Töitäkin pitää olla tiedossa vähintään puoleksi vuodeksi. Muuten ei vihkimystä heru.
Mutta onko tässä kaikki?
Ei ole.
Tuo yllä oleva kuuluu pitkälti vocatio externaan, ulkoiseen kutsumukseen. Siihen liittyvän tulee olla kunnossa, mutta muutakin tarvitaan.
Siitä muusta käytetään nimitystä vocatio interna, sisäinen kutsumus.
Siihen liittyy sellaisia asioita kuin usko ja kutsumustietoisuus. Otan kirkon uskonkappaleet todesta, uskon niiden auttavan elämässä ja jopa viimeisen rajan yli. Haluan jakaa sitä hyvää, minkä koen itse saaneeni. On palvelemisen mieltä. Vanha nimitys papille onkin Minister Verbi Divini, Jumalan sanan palvelija. Tuo ministeri ei viittaa herrahissiin, vaan palvelemiseen. Jumalaa palvellaan palvelemalla hänen luotujaan.
Säädöksissä on lueteltu suoraan ja epäsuoraan hyvän papin ominaisuuksia. Niitä on hyvä miettiä, mutta ei siitä ahdistuen, että vaadittaisiin täydellisyyttä. Kasvuakin sopii toivoa, jos ei muuten niin kristinopin mukaista pyhittymistä eli lisääntyvää synnin ja armon tuntoa.
Ehkä on hyvä, että protestanttisilla papeilla on lupa avioitua ja useimmat perheellisiä ovatkin. Säilyy kosketus arkielämään.

Pappisvihkimys

Olen viran puolesta mukana Kuopion hiippakunnan pappisvihkimyksissä, viimeksi pyhjäinpäivänä 5.11.2011. Notaarina kannan kulkueristiä, luen virkamääräykset, luetutan pappislupaukset.

Tuntuu hyvältä olla sen juhlan ja ordinaatiokoulutusajan nuoren papin rinnalla, ohjata ja rohkaista, siunata eteenpäin.

Vihkimyksessä piispa panee stolan uuden papin niskan päälle, mistä se roikkuu eteen kahta puolta. Stola, tuo roomalaisten käsipyyhe, kuvaa liturgisessa vaatetuksessa Kristuksen iestä. Se raamatunkohtakin luetaan (Matt. 11:29-30)

Mietin, onko se ies sovelias ja kuorma kevyt? Vai onko pappeudessa taakkoja?

On. On niitä.

Silti kun ajattelen omaa vihkinystäni 21.12.1977 ja sen jälkeistä aikaa, on päällimmäisenä kiitollisuus ja hyvä mieli. Olen saanut palvella. Varmasti olen tehnyt virheitä, mutta merkillisesti tulee vastaan nuorempia, jotka sanovat ryhtyneenäs papiksi minun innoittamana tai minua esikuvanaan pitäen.

Se on sitäkin omituisempaa, kun en ole esikuvaksi pyrkinyt enkä mielestäni mikään huippupappi koskaan ollut.

Mutta Herran tiet ovat ihmeelliset.

Ja pappeja hän kutsuu edelleen siinä missä muutakin työväkeä suureen sadonkorjuuseensa. Kukin antaa panoksensa, mutta työ on hänen.

Kantakoon hän myös noita kuutta äsken Kuopiossa vihittyä: Kristiinaa, Harria, Leilaa, Sofiaa, Camillaa ja Anua.