Ulkomaan
elävä istui suomalaisessa kahvilassa ja katseli, miten asiakkaat asettuivat.
Jokainen omaan pöytäänsä, korkeintaan pariskunta tai yhdessä tullut porukka
samaan pöytään.
Miksi
ihmeessä tuo etäisyys?
Miksi
ihmiset eivät halua mennä toistensa lähelle, tutustua ja jutella?
- Kun se ei täällä ole tapana, hänelle selitettiin.
Erääseen
perheeseen tuli yhdysvaltalainen AFS:n stipendiaatti asumaan. Talon nuoret
tekivät koulutehtäviä hiljaisuuden vallitessa. Amerikan veli makoili sohvalla ja
ihmetteli.
Lopulta
hänen oli pakko kysyä:
- Miksi te ette puhu mitään? Oletteko riidoissa keskenänne?
- Täh? tuli perisuomalainen vastaus.
Kaukaa
tullut määräaikainen perheenjäsen koki vihamielisenä, jopa uhkaavana sen, että
oltiin lähekkäin mutta hiljaa.
Vieraan
voi olla vaikea ymmärtää hiljaa olon perinnettämme.
Suomalaisuuteen
kuuluu, että kaksi ihmistä voi vaikka punakoina ähistä saunan terassilla, mutta
sanaakaan ei tarvita. On ihan hyvä vain olla. Sen se toinen tietää
sanomattakin.
- Ähh….
