Kun leirikeskusta ei enää ole

Kuluvana kesänä moni seurakunta pyörittää kesätoimintaansa ilman ennen käytössä ollutta leirikeskusta. Kokemuksia karttuu, hyvää ja pahaa.

Keskuksista on luovuttu kustannussyistä. Käyttö on ollut vähäistä ainakin kesäsesongin ulkopuolella. Saattoipa kunnon lämmitys puuttuakin.

Aluksi leirejä pidettiin enemmän tai vähemmän improvisoiden. Telttailtiin tai majoituttiin ties mihin katoksiin tai majoihin. Vähitellen vaatimustaso nousi. On mukavampi olla lämpimässä, lakanoiden välissä ja sisävessan tuntumassa. Ruokapalvelukin saisi olla muuta kuin nuotion kypsentämät antimet.

Tason nousu nosti kustannuksiakin, erityisesti kun palvelut edellyttivät ammattitaitoista henkilökuntaa.

Nyt on huomattu, ettei se rippileirin pito ilmaista ole vuokratiloissakaan. Moni muu retki tai leiri saattaa jäädä pitämättäkin.

Aika entinen ei koskaan enää palaa, ei näissä leirikeskusasioissakaan. Haikailu ei auta, vaan tarvitaan rohkeutta ja luovia ratkaisuja. Mitä ne ovat, se tiedetään parhaiten paikan päällä.

Ostin puhelimen, myyjä jätti olennaisen kertomatta

Jokin aika sitten kävin ostamassa uuden puhelimen perusmallin hajottua. Myyjänä oli iso monikansallinen kodintekniikan jätti, jolla oli myynnissä sopuhintaan erilaisia malleja. Ei tosin enää peruspuhelimia, vaan vain niitä älymalleja.

Sellainen tuli taskuun. Käytin uutta puhelinta kuten entisiä: soitin ja vastaanotin puheluita, kirjoitin tekstiviestejä ja sain niitä. Kaikki hyvin. Niin luulin.

Kunnes tuli ensimmäinen puhelinlasku. Se pudotti minut pyrstölleni. Lasku oli aivan tolkuton, reilusti enemmän kuin puhelimen hinta.

Ei kun operaattorin pakeille selvittämään laskua. Siellä kävi ilmi, että älypuhelin on älykkäämpi kuin minä. Se availee monta kertaa päivässä täysin omin päin nettiyhteyksiä, hakee ties mihin sovelluksiin päivityksiä ja huvittaa itseään minun tietämättä mitään.

Laskusta kävi myös kiistatta ilmi, etten itse ollut tehnyt mitään, vaan asioinut netissä normaalin tietokoneen kautta, en puhelimella.

Operaattori totesi, että heillä kuuluu asiakaspalveluun kertoa, että älypuhelinta ostettaessa liittymä pitää tarvittaessa vaihtaa sellaiseksi, ettei nettiyllätyksiä tule. Näin siis operaattorin myymälä toimii.

Monikansallinen kodinkonejätti sen sijaan myy puhelimen kertomatta liittymän tarkistamisen välttämättömyydestä.

Onneksi operaattori selvitti asioita, vaihtoi maksutta liittymän ja tuli vielä vastaan käsittämättömän suuruisessa laskussa.

Entä se jätti? Sen asiakaspalvelu oli ”tilapäisesti ruuhkautunut.” En jaksanut odottaa. Laitoin sähköpostiviestin. Siihen tuli vastaus: ”Palvelumme on kausiluonteisesti ruuhkautunut, vastaamiseen voi mennä useita työpäiviä.”

Mitä tästä opin? Ehkä sen, että taidan vastedes asioida myymälässä, jossa myyjällä on aikaa selostaa perusasiat asiakkaalle. Kannattaa maksaa kymppi tai kaksi enemmän laitteesta, johon saa käyttöopastuksen ja muut tarvittavat tiedot.

Jostakin syystä mieleeni nousi myös se, että kirkon ja seurakuntien vahvuus on lähipalveluissa, jotka toimivat.

Puhujapyyntöjä tulee ja kiva niin

Te monet ihanat ihmiset, jotka pyydätte minua puhumaan kuka minnekin, kiitos luottamuksesta!
Arvostan sitä, että minuun luotetaan ja minulla katsotaan olevan asiallista sanottavaa.

Pyydän kuitenkin muistamaan pari realiteettia.

Asun Kuopiossa. Jos pitäisi olla Helsingissä vaikka vain tunti, pari, niin minulta menee joka tapauksessa koko päivä. Junassa istumista noin 9 tuntia. Vielä ei kukaan ole lentolippua tarjonnut.

Minulla on päivittäin töitä 8.00 - 16.15 maanantaista perjantaihin. Jos siis arkipäivinä minun pitäisi olla muualla sanaista arkkuani avaamassa, minun pitää anoa tuomiokapitulilta palkatonta virkavapautta yksityisasioiden hoitamista varten. Puheidenpito kun ei kuulu notaarin tehtäviin, niin hauskaa kuin se olisikin.
Palkattomat virkavapaudet taas käyvät äkkiä kukkarolle.

Pyydän siis ymmärtämään, että joskus vastaan ei.

Jos vastaan kyllä, se on usein ehdollinen kyllä. Jos saan vapaata ja jos tilaisuuden järjestäjiltä löytyy matkarahat ja sen verran palkkiota ja/tai päivärahaa, etten ihan tappiokseni työtä tee.

Tämä ei siis ole diivailua, vaan elämän realitetteja. Myös minun pitäisi syödä päivittäin jne.

Mutta mielelläni kierrän puhumassa, jos teemoista sovitaan, jos päivä sopii - ja jos rahasta voidaan sopia. Karu juttu, mutta minkäs teet.