Rovasti

Nyt olen rovasti. Ja sekös miellyttää kovasti!

Muutaman tunnin olen ehtinyt makustella tuota nimeä ja arvoa. "Erittäin taitava ja huolellinen viranhoito ja ansioituminen muillakin elämän alueilla..." Ihan tässä punastun.

Edes osa rakasta kirkkoamme arvostaa työtäni, ammattitaitoani ja persoonaani.

Enpä ole aikuisiällä ammatillisesti muuta pyytänytkään kuin saada olla kirkkoni uskollinen, sitoutunut, tunnollinen ja ahkera palvelija. 

Siunattu Wille-piispa, minkä teit!

Juhlaistuntoa odotellessa

On tuo asunnon muutto ollut niin aikaa ja voimia vievä projekti, että on jäänyt bloggaaminen vähiin. Nyt jo helpottaa.

Tänään 13.4.2012 Kuopion tuomiokapituli pitää juhlaistunnon piispa Wille Riekkisen eläkkeelle jäämisen kunniaksi. Arvokkaita puheita, vähän pönötystäkin, emeritus-ristin luovutus, hyvää musiikkia ja seitsemän arvonimeä, rovasteja ja laulunjohtajia (director cantus).

Ennakkotieto kertoo, että... 

Enpäs sanokaan vielä.

Muuttopuuhia

Käsillä on muutto uuteen kotiin. Ei kauas, vaan saman Puijon mäen toiselle syrjälle. Paljon siinä kuitenkin on puuhaa.

Käymme kriittisesti läpi tavaroita. Onko tuotakaan natvaletta oikeasti tarvittu viime vuosina? Viekö tuo vain tilaa? Mikä mahtuu mukavasti? Mistä on iloa, mille tarpeellista käyttöä?

Pitäisi muuttaa usein, niin oppisi luopumaan turhasta tavarasta.

Pogostan hiihto 2012

Terveisiä Pogostan hiihdosta!

Neljäntenä vuonna peräkkäin sen hiihdin. 30 km perinteistä. Keli luistava, tunnelma hyvä, huolto pelasi ja maisemat mahtavat.

Vuosien mittaan olen oppinut hitaasti kiiruhtamisen taidon. Rauhalliseen tahtiin (noin 3.39 koko matka eli 8 km/h) ehtii jutella, katsella maisemia, pysähtyä kaikessa rauhassa  huoltopisteissä. On myös mukava tulla maaliin hyväkuntoisena naureskellen sen sijaan että lyyhistyy heti maalilinjan jälkeen. Muutama tarvitsi piipaa-auton kyytiäkin.

Ihmisluonto nyt on sellainen, että monen kannustimena on kilpailu, kelloa, kaveria tai jotakin muuta vastaan. Minulle riittää osanotto ja se että maalivaatteen nähdessäni tiedän taas mukavasta urakasta selvinneeni.

Näillä vuosilla palautumiseen kannattaa varata aikaa ja konstinsa.

Tarpeetonta tietoa ei pidä kysellä

Minua on pitkään ihmetyttänyt, miksi kaikissa mahdollisissa yhteyksissä kysytään sukupuolta.
Todella harvoin tulee vastaan kaavake, jossa sitä ruksin kohtaa ei olisi heti alussa.

Mutta jos vaihtoehtoja on vain mies tai nainen, ollaan metsässä. Sattuneesta syystä tunnen paljon ihmisiä, joita tuollainen jako vaivaa. He kaipaisivat lisää vaihtoehtoja.

Vaikkapa näin:

Vastaaja on
o mies
o nainen
o matkalla mieheksi
o matkalla naiseksi
o vaihtelee
o siltä ja väliltä
o ei osaa sanoa
o jotakin muuta, mitä

Tai jos jätettäisiin tarpeettoman tiedon keruu pois. Senkö täyteistä se postimyyntiin tai hammaslääkäriin kuuluu, onko asiakas mies, nainen tai jotakin muuta

Läträän postimerkkejä

Filatelia on harrastus, joka ei ihan kaikille avaudu.

Viime viikkoina olen selannut internetin postimerkkiluetteloita ja järjestänyt valtavaa kasaa japanilaisia merkkejäni. Pikku hiljaa ne löytävät paikkansa albumien taskuista.

Siinä oppii kaikenlaista. Ensinnä ehkä maan postitaksoja, mutta pian myös näkemään, miten sota-ajat vaikuttivat paperin laatuun, milloin alkoi tulla värejä enemmän, miten kullakin maalla on omia kansallisia erityispiirteitään. Japanissa näyttää olevan arvossaan esitellä oman maan kulttuuriperinteitä ja niistä erityisesti puupiirroksia ja temppeleitä. Tietysti myös esim. tekniikan kehitys ja merkittävät ihmiset on merkille pantu.

Suuri ja mahtava naapurimaamme, mikä sen nimi nyt olikaan, taas harrasti puolen lakanan kokoisia näyttäviä juhlamerkkejä ja toisaalta aatteen paloa henkiviä iskulauseita postimerkeissään.

Pieni ja sisukas Suomi taas oli 1980-luvulle asti maltilinen ja arvostettu julkaisija. Nykyiset hirmuiset määrät postinkulun kannalta tarpeettomia julkaisuja ovat aiheuttaneet tietynlaisen turtumusinflaation, ja moni keräilijä on jättäytynyt markka-ajan merkkeihin.

Mutta jos saat käsiisi esim. LaPe-luettelon Suomen postimerkeistä, niin selaapa sitä! Kaikenlaista ne merkit kertovat. Maailmanlaajuisesti taas esim. freestampscatalogue.com antaa käsityksen haluamasi valtion tai muun julkaisijan valikoimasta.

Ei eroteta ketään - rakennetaan yhdessä

Eräs minän defensseistä eli puolustuskeinoista on projektio. Siinä ongelma siirretään itsen ulkopuolelle, usein toiseen ihmiseen, ryhmään tai yhteisöön.

Nettikeskusteluissa olen viime aikoina törmännyt ehkä pieneen mutta sitäkin äänekkäämpään ja useammin kirjoittelevaan joukkoon, jonka mukaan kirkko olisi nyt ajamassa ulos uskollisimmat jäsenensä.

Olen oikeasti yrittänyt ymmärtää, keitä kirkosta oltaisiin ajamassa ulos. En ole löytänyt ensimmäistäkään ryhmää. Ei vanhalestadiolaisia, joiden parissa on ilmennyt hämmästyttävä määrä peiteltyjä pedofiliatapauksia. Ei edes Luther-säätiötä, vaikka se monin eri tavoin rikkoo kirkon  oppia ja järjestystä esim. omalla piispallaan ja papistollaan kirkon sisällä.

Valittajien joukkoa näyttäisi karkeasti yhdistävän tietty arvokonservatiivisuus. Homoseksualismi olisi syntiä, Raamattua tulisi tulkita vain heidän tavallaan, naisia ei saa vihkiä papeiksi, on otettava jyrkkä kanta kaikkeen maailmalliseen.

Kun tällaiset ihmiset murehtivat sitä, että kirkko ajaa heidät ulos, ei kyse ole oikeastaan kirkon toiminnasta, vaan heidän omastaan. Siis se projektioilmiö. Siirretään aktiivisen toimijan ja syyllisen osa kirkolle, heittäydytään itse uhreiksi. Takana on huonosti peitelty uhkaus itse erota. Joillakin mukana voi olla myös pelkoja, pettymyksiä katkeruuttakin.

Itse toivoisin, että me erilaisen Luojan luomat osaisimme toinen toisemme kunnioittamisessa kilpailla keskenämme ja rakentaa siltoja, ei erottavia muureja. Kirkkoa ei nyt kehitetä jyrkin äänenpainoin, vaan kuuntelemalla ja aidosti keskustelemalla, ehkä omat itsekkäät pyyteet sivuun pannen ja miettien yhteistä hyvää.