Sateenkaarimessu

Kävin Joensuussa 6.4. saarnaamassa sateenkaarimessussa. Jaoin myös ehtoollista ja luin Herran siunauksen.

Taas kerran ihmettelin, mikä tässä messussa joitakin ihmisiä nyppii. Tunnelma oli käsin kosketeltavan harras.

Ei kirkkoon tultu julistamaan seksuaalista tai sukupuolista vähemmistöä, vaan etsimään elävää Jumalaa ja lähimmäisyyttä.

Pieni Ilona

Tulevana sunnuntaina minulla on ilo kastaa pieni Ilona. Hän on kahdeksas lastenlapseni. Toivottavasti ei viimeinen.

Kun Ilona on sen ikäinen kuin minä nyt, eletään vuotta 2067. Minua ei tietenkään enää ole. Toivottavasti Ilonalla on silloin ympärillään perheensä, hänelle rakkaita ja tärkeitä ihmisiä. Olisi töitä ja olisi maailma, jossa tolkku ja inhimillisyys vallitsevat, voisi vapaasti hengittää ja kulkea aurinkoisinakin päivinä ulkona.

Nuo pienet rakkaat, joita siunaten elämän matkalle saatan, opettavat myös elämän rajallisuutta. Niin lyhyt ja hauras on ihmiselo. Veljeni kuoli marraskuun lopussa, enoni nyt maaliskuussa, setäni eilen. Kohta edustan lähisuvussa vanhinta elossa olevaa sukupolvea.

Kuitenkin ihan äsken olin nuorimpia, lapsi itsekin. Mihin se elämä on siinä välissä humahtanut?

Kun katson kolmea lastani, tiedän vastauksen. Se on mennyt elämiseen yrityksineen ja erehdyksineen, mutta rakkauden kanssa.

Enpä tiedä, moniko minut muistaa työurastani. Se olisi minulle tärkeämpää, että minut muistettaisiin ämminä, joka halasi ja otti syliin.

Tuon kaltaiset pienet ja muka itsestään selvät asiat ovat niitä, jotka on tärkeä edelleen opettaa.

Pogosta valloitettu 3. kerran

Kävin 12.3. lauantaina taas hiihtämässä Pogostan hiihdon Ilomantsissa.

On se tämänikäiselle/painoiselle/kuntoiselle aika raskas juttu, mutta toisaalta maaliin tulon tunne on sanoin kuvaamaton. Selvisin! Se on taas tehty (3. vuosi peräkkäin).

En hiihdä kilpaa muuten kuin itseni kanssa.

100 parasta naista

Helsingin Sanomat julkaisi 6.3. kai naistenpäivää ennakoiden jutun, jossa oli Suomen 100 parasta naista värikuvin ja kommentein.

Tuo "paras" on minusta kovin vaativa adjektiivi.

Olen kuitenkin otettu mukaan pääsystä todella tasokkaaseen joukkoon monen tuntemani ja kunnioittamani muun naisen rinnalle.

Tahdon omistaa saamani huomionosoituksen kaikille niille, jotka kärsivät esim. sukupuolensa takia epäoikeudenmukaista kohtelua.

Kyllä tämä tästä! Kuljetaan vankasti eteenpäin ja rakennetaan yhdessä parempaa huomista.

Ja ne jotka kestävät lukea enemmän ajatuksiani: Kurkistakaa Kotimaa 24 blogit sivulta Hannu Kiurun naistenpäivähaastattelu minusta.

Maaseutu nousussa?

Joensuun maaseutuseminaarista 14.2. jäi yhtä ja toista hampaankoloon myönteisessä mielessä.
Johtaja Eero Uusitalon luennosta bongaan tähän pari viitettä otsikolla "Makromuutokset vihdoin myönteisiä maaseudulle".

- asumisessa
- matkailussa
- kaivostoiminnassa
- energian tuotannossa
- metsien monipuolisessa hyödyntämisessä
- etä/lähityössä
- luovassa työssä
- maataloudessa.

"Mitään ei kuitenkaan saada ilmaiseksi, ellei asioita ajeta ja kehittämisttyötä tehdä. Maaseutua tarvitaan ja avaralla, monialaisella maaseutupolitiikalla sen tulvaisuutta tehdään."

Vielä kun tässäkin usko muuttuisi näkemiseksi!

Rukousohjeet

Piispainkokous on antanut väljät pastoraaliset ohjeet rukoilemisesta rekisteröidyssä parisuhteessa elävien kanssa tai puolesta.
Ohjeet ovat juuri niin väljät kuin odotin. Mistään kaavasta ei ole kysymys. Sellaiseen ei uskallus riitä, kun tietää toisinajattelijoiden kannan.
Plussaa on, että nyt myös julkinen, yhteisöllinen rukous on laillistettu.
Miinuspuolena pitäisin, että ainakin lehtitietojen mukaan nimenomaan kielletään kysymykset ja sormukset, ettei kukaan vain erehtyisi rinnastamaan suhdetta avioliittoon (?)

Rukoileminen sinänsä on erinomaisen hyvä asia. Meitä kehotetaan isossa kirjassa rukoilemaan mm. esivallan ja kaikkien ihmisten puolesta. Onpa myös selvä kehotus rukoilla vihamiesten puolesta.
Kuinka siis voisi olla sydäntä kieltää esirukous kirkon jäseneltä, joka sitä pyytää?

Sateenkaarikansa kuuluu kirkon sisälle

Kotimaa24.fi -blogissaan Risto Rautkoski osoittaa ovea koko sateenkaariväelle. Pois kirkosta, perustakaa oma yhdistys, älkää olko loukkauksena kunnon kristityille.

Kirjoitus on saanut toistakymmentä sivua kommentteja. En ihmettele.

Minua kylmää, kun kristittyjä käydään ajamaan pois kirkosta sukupuoli-identiteetin tai suuntautumisen takia.

Yhtä hyvin voisi karkoittaa vaikkapa sinisilmäiset, vasenkätiset tai kiharatukkaiset. Hekin poikkeavat enemmistöstä eivätkä hekään ole osaansa valinneet.

Muuan nasaretilainen ei harrastanut pois ajamista (mitä nyt kaupustelijat ja rahanvaihtajat), vaan kutsuvaa toimintaa. Hän ei rakennellut eroja, vaan kokosi. Kärsivää hän armahti, ei käskenyt ulos.

Rautkoski muuten pistää yhtäläisyysmerkit homojen ja sateenkaaritoiminnan välille. Mihin hän unohtaa kaikki muut HLBTI-ihmiset ja sen, että useimmat tulevat myös sateenkaarimessuihin perheenjäsenten, sukulaisten tai ystävien kanssa?

Kokemukseni mukaan "sateenkaarikansa" ei pydä erioikeuksia, vaan edes murusia siitä, mitä muut saavat automaattisesti. Eri tilaisuuksia on ollut pakko järjestää, kun "kunnon ihmisten" jumalanpalveluksissa on niitä, jotka fyysisesti tai henkisesti heittävät ulos erilaiset.

Kun vielä näkisin päivän, jolloin seurakunnan yhteyteen kaikki olisivat oikeasti tervetulleita!