Onko kirkolla yksi ja selvä kanta avioliittoon?
Ne, jotka kieltävät papeilta oikeuden vihkiä samaa sukupuolta olevia avioliittoon 1.3.2017 jälkeen, antavat mielellään ymmärtää, että kirkon kanta on yksi ja selvä. Kyse on yhden miehen ja yhden naisen liitosta. Ja piste.
Perusteluksi on kaivettu luomisjärjestys. Avioliiton suhteen luomiskertomusten tiimoilta toki löytyy mm. ohje miehelle luopua isästään ja äidistään ja yhtyä vaimoonsa. Muitakin raamatunkohtia on vedetty esiin. Jotkut tuntuvat relevanteilta, jotkut eivät niinkään.
Viisaat ja varmaan tyhmätkin ovat iät ja ajat pohtineet sitä, mikä Raamatun teksteissä on aikaan sidottua ja millä on pysyvä arvo. Samoin sitä, mikä olisi keskeinen ja tärkeä asia, mikä vähemmän tärkeä. Martti Lutherille eräs ratkaisun avaimista oli Christum agere eli se on tärkeää, mikä Kristukseen liittyy ja hänen asiaansa ajaa.
Avioliittoa ajatellen voisi tuon raamattukysymyksen pelkistää siihen, ovatko monesti esiin nostetut kohdat tarkoitettu ikiaikaisiksi ja kaikkia koskeviksi ohjeiksi, vai ovatko ne johonkin aikaan ja sen tapakulttuuriin sidottuja kuvauksia.
Ihminen on mestari löytämään yhä uusia perusteita omalle mielipiteelleen, kannalleen ja vakaumukselleen. Vastaavasti toisella tavalla asian näkevää sopii epäillä. Mahtaneeko olla uskossakaan, kun...
Kaikki mikä edes vähän viittaa seksuaalisuuteen, on aina kiehtonut. Erityisen ihanaa on päästä mestaroimaan toisten omiatuntoja ja löytää rajoitteita, jotka eivät kipeästi osu itseen.
Olen ymmärtänyt, että kirkon sisällä on melkoinen kirjo käsityksiä. Jopa konservatiivien vankasti miehittämä kirkolliskokous on joutunut myöntämään, että avioliittonäkemys ei olekaan niin yksiselitteinen. Voidaan perustellusti esittää myös toisenlaisia kantoja. Huomattava osa papistosta olisi valmis vihkimään yhteiskunnan lain hyväksymät parit.
Lääkkeeksi on kaivettu esiin vanhoja selvityksiä ja tehty uusia sitä silmällä pitäen, mitä ennen on ajateltu. Anteeksi vain, mutta kun minä näen tarvetta toisenkin suunnan selvitykseen, siis siitä, millainen on tulevaisuus. Menneet voivat olla tärkeitä, mutta tärkeää on myös tietää, minne mennään ja miksi. Vai kuuluuko sadan vuoden päästä hörönauru, kun tutkitaan tämän hetken puuhailujamme?
Olisi myös mielenkiintoista nähdä ajantasainen analyysi siitä, millä perusteilla niin monet muut kirkot ovat päätyneet avarampaan näkemykseen ja suoneet jonkin tason siunauksen myös samaa sukupuolta olevien liitoille. Suomihan ei ole näissä asioissa suinkaan etulinjan kiirehtijä, vaan vankasti peräpäässä läntisiä demokratioita ajatellen. Kiire ei ole kunniaksi, mutta ei jälkeen jääminenkään.
Salomon viisautta ja Jobin kärsivällisyyttä päättäjille, ja Jumalan armoa meille kaikille.
