Tällä nelivuotiskaudella on muutama takuuvarma aihe. Yksi niistä on seurakuntarakenne. Edellinen kirkolliskokous ei monelle yllätyksenä hyväksynytkään yhtymämallia. Veikkaan, että sama malli tulee ehkä vähän viilattuna uudelleen esille. Kun on pakko tehdä jotakin, että myös pienet ja vähäväkiset seurakunnat saavat hengelliset peruspalvelunsa.
Jos joku löytää paremman mallin, niin onnittelen.
Toinen takuuvarma aihe on tasa-arvoisen avioliittolain voimaan tulo 1.3.2017 ja sen vaikutukset kirkossa. Yhteiskunnallinen laki on ja pysyy, mutta kirkkomme empii ja selvittää. Johdon taholta on toistettu, että kirkon avioliittokäsitys on yksinkertainen: se on yhden miehen ja yhden naisen pysyväksi tarkoitettu liitto. Erinäisissä selvityksissä on päädytty samaan.
Mielelläni näkisin suomalaisen analyysin siitä, millä perusteilla niin moni muu kirkkokunta on päätynyt viime vuosikymmeninä toisenlaiseen näkemykseen ja pystyy antamaan kirkollisen seremonian myös samaa sukupuolta oleville vihkipareille. Suomessa puhutaan maallisen viranomaisen edessä solmitun avioliiton siunaamisesta, mikä tyydyttää kovin harvoja.
Kirkolliskokous ei ole mikään kirkon parlamentti. Jo vaalitapa on toinen. Välillinen vaali suosii perinteitä ja jo valittujen uudelleen valintaa. Veikkaan, että kansanvaalilla koottu kirkolliskokous olisi nuorekkaampi ja rohkeampi.
Vanhan sanonnan mukaan vakaat konservatiivit pitävät kirkkoa pystyssä, radikaalit taas sitä kehittävät. Löytyisikö tähän dynaamiseen jännitteeseen oikea tasapaino Turussa?
