Mitä
kirkkoon kuuluu 10 tai 20 vuoden päästä?
Toivottavasti
voin vastata, että kiitos, hyvää kuuluu. Joiltakin osin olen siitä varma.
Tietty perusta on ja pysyy. Iso kirjakin vakuuttaa, että uskon kalliolle
perustettua kirkkoa eivät tuonelan portitkaan voita.
Yhtä
varmasti voin sanoa, että jotkin asiat varmasti muuttuvat. Tästä on vaikeampi
selvittää, mikä muuttuu ja mihin suuntaan.
Arkkipiispa
Tapio Luoma on todennut, että kirkon vihkimiskäytäntö laajennee lähivuosina koskemaan
myös samaa sukupuolta olevia pareja.
Sukupuolikäsityksen
vanhentunut binäärimuoto (on vain miehiä tai naisia) unohdetaan, kun elämä
osoittautuu sitä rikkaammaksi.
Kirkon
jäsenmäärä laskee edelleen, joten kansankirkosta puhuminen on ongelmallista. Kaikille
tarkoitettu ei ole sama kuin suuren enemmistön omakseen kokema.
Seurakuntien
talous kiristyy entisestään. Kun kiinteistöt ja maat on myyty, on pakko yhä
rajummin puuttua henkilöstömäärään. Suurissakaan seurakunnissa ei riitä
palkattua työntekijää joka ripsaukseen. Ei ainakaan kokoaikaista.
Henkilöstöstä
merkittävä osa saa varsinaisen toimeentulonsa muualta ja palvelee kirkossa
enemmän tai vähemmän talkoohengessä. Tämä koskee myös papistoa.
Jo nyt
kirkko on suurelta osin toimitusten ja rituaalien yhteisö. Se kehitys jatkuu.
Jumalanpalvelus ei ole IN, mutta hautaan siunaa pappi. Vihkimisen suosio
kasvaa, kun kaikki konfirmoidut kirkon jäsenet saavat siihen oikeuden.
Kirkon
yhteiskunnallinen asema on kauan sitten lipsahtanut alas kansakunnan kaapin päältä.
Yhä harvempaa päättäjää tai vaikuttajaa arvostetaan statuksen, muodollisen
aseman perusteella. Enemmän tarkataan sitä, mitä sanotaan ja mitä tehdään.
Sanojen ja tekojen välillä ei saa olla ristiriitaa.
Hengellisessä
mielessä polarisoituminen eli ääripäiden etääntyminen jatkuu. Karrikoiden
toisessa päässä on pieni tosiuskovien yhteisö, joka heristelee tuomion sormea
ja keskittyy raamatullisesti hyvin valikoituihin raamatunkohtiin. Toinen laita
taas avautuu yhä enemmän yhteiskuntaan ja humaanisuuteen.
Teologisesti
mielenkiintoista on konservatiivien lisääntynyt keskittyminen Jeesukseen,
jolloin Isä Jumala jää vähälle huomiolle.
Onhan näitä
visioita. Jotkin niistä ovat toivottavasti vääriä tai ainakin pahasti
liioiteltuja. Toivon ja uskon, on se että vielä riittää käsiensä ristijöitä ja
lähimmäisen auttajia. Vielä kun saisi elävän ja kunnioittavan
keskusteluyhteyden eri suuntiin vetävien välille.
