Uudenvuodenlupauksiin en oikein usko. Ihmismieli kun on mitä on. Tahto hyvään meillä riittää, voiman kanssa taas on vähän niin ja näin, ehkä ajoittain motiivipohjankin.
Mutta toivoa voin.
Mitä toivon vuodelta 2012?
Työtäni ajatellen toivon kirkon monien vaalien sujuvan suotuisasti ja aktiivisuutta osoittaen. Kirkolliskokous ja hiippakuntavaltuustot ansaitsevat saada innokkaita, järkeviä ja asioihin perehtyviä jäseniä.
Tai Kuopion piispanvaali. Kuka kuudesta ehdokkaasta tuleekaan työhuoneeni naapuriin? Uskon itse pystyväni työskentelemään kaikkien kanssa. Omasta puolestani olen valmis tarjjoamaan lämmintä kättä ja aitoa yhteistyötä. Pieni epäilys on mielessä, voivatko kaikki ehdokkaista tehdä samoin. Jonkun kanssa olisi varmasti helpompaa kuin jonkun toisen. En silti lähde elämöimään sillä, kenet tahdon esimiehekseni ja piispakseni.
Ylipäätään toivon voivani tehdä rauhassa työtäni yhteisen kirkon hyväksi.
Yksityiselämässä toivon, että rakkaat ja hyvåt suhteet läheisiin säilyvät. Saan halata riittävästi ja aina joskus joku hipsii syliin. Muutaman vuoden kuluttua vanhimmat lastenlapset jo miettivät olevansa liian isoja siihen.
Toivon myös kohtuullista terveyttä. En ihmeitä, muta mukava olisi jaksaa edelleen liikkua ja nauttia luonnosta.
On kiva kun näen yhä rasittumatta lukea. Ihan pöljäkään en ole, kun opin yhä uutta, vaikkapa teknisten vempainten käsittelyssä.
Ja kun säilyisi uteliaisuus sanan myönteisessä merkityksessä!
Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa
tiistai 3. tammikuuta 2012
maanantai 19. joulukuuta 2011
Jospa se nyrkki aukeaisi...
Olen viime vuosina ihmetellyt, miksi kirkkoa koskevan keskustelun sävy on muuttunut hyökkääväksi. Halutaan nähdä vain pahaa tai huonoa.
Ei se vastakohtakaan oikein olisi, siis että hymistellen vain ihasteltaisiin kaikkea hyvää ja kaunista.
Totuus samoin kuin oikeus ja kohtuus on jossakin siinä välissä.
Kriittinen saa ja pitääkin olla. Mutta pään lisäksi pitää käyttää sydäntä.
Kirkkoa koskevissa asioissa me kirkon jäsenet saamme olla etulinjassa, jossa ei pärjääkään ensin ja lujimmin iskevä, vaan se jolla on sydän paikallaan, joka on valmis käärimään hihansa ja tekemään hyvää.
Ja jos vielä oppisimme myös ajattelemaan ja puhumaan hyvää toisistamme...
Se olisi mieluinen suunnanmuutos.

torstai 8. joulukuuta 2011
Kuninkaan kruunu
Tuomiokapitulin talon alakertaan avattiin kahvila King's Crown. Siellä kuulee iltaisin elävää musiikkia. Pari lounasvaihtoehtoakin löytyy. Jos haluaa räplätä soittimia ostomielessä, siihenkin on mahdollisuus.
Ihan mukava juttu. Nyt ei lounaalle lähtiessä tarvitse vetää takkia niskaan, sen kun ulos astuu ja pian taas sisään pujahtaa.
Jäin tuota kahvilan nimeä maistelemaan, kun kapitulin vahtimestari Osmo Karppinen sen oli ensin hoksannut. King's Crown. Kuninkaan kruunu.
Onhan sitä komeita kruunuja siniverisillä.
Mutta sillä suurimmalla kuninkaalla on orjantappurakruunu.

lauantai 26. marraskuuta 2011
Piispaehdokkaiden vahvuudet ja heikkoudet
Minulta on usein kysytty, mitä hyvää ja mitä huonoa kussakin Kuopion kuudessa piispaehdokkaassa on. Suorasukaisimmat utelevat, ketä aion äänestää tai kenet tahdon piispaksi.
Nuo ovat jossakin määrin kiusallisia kysymyksiä, koska katson asemani tuomiokapitulin virkamiehenä vaativan ns. kielen pitämistä keskellä suuta. En aio elämöidä sillä, kenet tahdon tai ketä en tahdo esimiehekseni.
Toki minulla on jo aika selkeä käsitys siitä, ketä aion äänestää, vieläpä suunnitelma B sen varalle, että ehdokkaani ei pääse 2. kierrokselle. Mutta ei sitä ole pakko selostaa ääneen.
Enkä oikein pidä siitäkään, että kysytään ehdokkaiden miinuspuolia. Minusta hyvä keskustelu rakentuu enemmän vahvuuksien ja visioiden varaan.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011
Suuntana parempi huominen
Kävin piispaksi pyrkivän Miikka Ruokasen vaalitilaisuudessa Kuopiossa. Mieleen nousi ajatus, jota ei siellä sanottu ääneen, mutta joka ei nyt jätä minua rauhaan.
Kirkolla on monia kiistattomia oneglmia, esim. talousvaikeuksia, jäsenkato, henkistä hajaannusta. Eikä niitä pidä väheksyä tai peitellä.
Nyt voisi kuitenkin olla suunnanmuutoksen paikka. Itsesäälissä rypemisen ja surkuttelun sijaan kääritään hihat ja käydään töihin. Rakennetaan kirkosta yhdessä parempi.
On tullut rakentamisen aika repimisen sijaan.

tiistai 22. marraskuuta 2011
Valo loistaa pimeässä
Marraskuun harmaus tuntuu imevän kaiken valon.
Olen kuullut arvailuanalyyseja kansamme joskus synkänsävyisestä luonteesta ja sen yhteydestä ilmasto-olosuhteisiin.
Ehkä onkin helpompi hymyillä vaikkapa välimerellisessä kirkkaudessa ja lämmössä.
Toisaalta eikö ole upeaa, että meillä on selvästi erottuvat vuodenajat?
Nythän valo todella erottuu pimeydestä, voi tunnelmoida kynttilöiden kanssa ja ulkoillessa ihmetellä, miten erilaiselta maasto näyttää nyt ja sitten kohta, kun lunta vihdoin saadaan.
Iloitaan siitä mitä on ja otetaan vastaan se mikä tulee.
Eihän mikään mököttämällä muutu, ja ilmastossa tai vuodenajoissa ei todellakaan ole vaihto- tai palautusoikeutta. Mitä nyt joillakin mahdollisuus matkustella.

maanantai 7. marraskuuta 2011
Pappisvihkimys
Olen viran puolesta mukana Kuopion hiippakunnan pappisvihkimyksissä, viimeksi pyhjäinpäivänä 5.11.2011. Notaarina kannan kulkueristiä, luen virkamääräykset, luetutan pappislupaukset.
Tuntuu hyvältä olla sen juhlan ja ordinaatiokoulutusajan nuoren papin rinnalla, ohjata ja rohkaista, siunata eteenpäin.
Vihkimyksessä piispa panee stolan uuden papin niskan päälle, mistä se roikkuu eteen kahta puolta. Stola, tuo roomalaisten käsipyyhe, kuvaa liturgisessa vaatetuksessa Kristuksen iestä. Se raamatunkohtakin luetaan (Matt. 11:29-30)
Mietin, onko se ies sovelias ja kuorma kevyt? Vai onko pappeudessa taakkoja?
On. On niitä.
Silti kun ajattelen omaa vihkinystäni 21.12.1977 ja sen jälkeistä aikaa, on päällimmäisenä kiitollisuus ja hyvä mieli. Olen saanut palvella. Varmasti olen tehnyt virheitä, mutta merkillisesti tulee vastaan nuorempia, jotka sanovat ryhtyneenäs papiksi minun innoittamana tai minua esikuvanaan pitäen.
Se on sitäkin omituisempaa, kun en ole esikuvaksi pyrkinyt enkä mielestäni mikään huippupappi koskaan ollut.
Mutta Herran tiet ovat ihmeelliset.
Ja pappeja hän kutsuu edelleen siinä missä muutakin työväkeä suureen sadonkorjuuseensa. Kukin antaa panoksensa, mutta työ on hänen.
Kantakoon hän myös noita kuutta äsken Kuopiossa vihittyä: Kristiinaa, Harria, Leilaa, Sofiaa, Camillaa ja Anua.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)