Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

torstai 12. syyskuuta 2013

Oikeudenmukaisuus on kristillistä

Edellinen blogini siitä, että myös kristilliset yhteisöt (kirkon seurakunnatkin) voisivat maksaa oikeaa palkkaa oikeasta työstä, tuntui osuneen mehiläispesään.
Tähän sivulle on tullut vähän ja melko asiallista palautetta, henkilökohtaisesti minulle paljon muuta. Olen mm. uskosta luopunut, kun esitän, että työstä maksettaisin palkkaa, sopimuksista pidettäisiin kiinni eikä uskon varjolla rohkaistaisi laittomuuksiin kuten veronkiertoon. Tai verosuunnitteluahan se nyt on. Mielenkiintoista.
Autuas on siis edelleen se joka virren sanoin "palkkaa pyytämättä ojentaa hoivan kättä."
Kysyn vain, miten tuo hoivan käden ojentaja saa elatuksensa ja miten hänen perheensä jaksaa?
Tuntematon sähköisessä mediassa lähestynyt kertoi työskentelevänsä hoitajana kristillistaustaisessa laitoksessa. Ei enää kauan, koska hän ei tule palkallaan toimeen. Talon henki on sellainen, että odotetaan henkilöstön itse tarjoutuvan ilmaiseen ylityöhön, jättävän lisät anomatta ja tyytyvän, jos palkanlaskenta taas vahingossa jätti osan tilistä pois. Olisi epäkristillistä kysellä virka- ja työehtoehtosopimuksessa luvatun minimin perään.
Lienenkö tyhmä, kun minusta epäkristillistä on päin vastoin laillisten palkkojen ja sitä kautta henkilöstön polkeminen?
Pitäisikö uhata facebookista löytämälläni tavalla: - Varokaa! Minulla on musta pipo ja punainen kolmio lääkepakkauksessa!

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Työmies on palkkansa ansainnut


 
Helluntaievankelistojen eläkeasiat on hoidettu huonosti. Jos omaa ahneutta, pyrkyryyttä ja ns. eteensä katsomista ei ole ollut (erityisen kristillisiähän nuo ominaisuudet eivät ole), niin tyhjän päälle on jääty ja kansaneläkkeen perusosan varaan, kun eläkepäivät koittavat.


Tilanne ei ole kunniaksi kenellekään.

Kristillisissä piireissä paljon laajemminkin kuin vain helluntaisaarnaajien osalta on opittu kummallinen käytäntö: työ ei olekaan työtä. Ainakaan siitä ei makseta palkkaa. Jos sitä varovasti kysyy, saa ihmetystä ja syyllistämistä osakseen.

– Kuinka sinä nyt noin? Eikö sinulle riitä, että saat meidän tilaisuuksissa palvella Herraa? Sinähän saat palkan taivaassa!

Niin annetaan sitten palkaksi pullakahvit ja puolilämmintä kättä, ehkä joskus osa kilometrikorvauksista.

Palkka taivaassa on kaunis ajatus, mutta kun sitä tarvittaisiin jo maan päällä, kun pitäisi asua jossakin ja syödä. Matkustaa ja perhettä elättää.

Olen teeman muunnelmineen kuullut lukemattomat kerrat. Ryöstöviljely ja hyväksikäyttö koskee myös monia muusikoita. Nykyisin myös ”oikean työn” tekijöitä. Uskovainen maalari ei saisi hengellistä yhteisöä työstään tai edes tarpeistaan laskuttaa.

En todellakaan ole vapaaehtoistyötä vastaan. Se on upea asia. Mutta pakotettua, kiristettyä ja hengellisesti ujutettua se ei saisi koskaan olla, vaan sydämestä tulevaa.

Eikä todellakaan anna kaunista kuvaa seurakunnan tai muun kristillisen yhteisön sieluntilasta, jos se väärinkäyttää jäsentensä tai muiden ammattitaitoa ja työpanosta.

Apostoli Paavali korostaa, että työmies on palkkansa ansainnut. Puivan härän suuta ei saa sitoa. Paavalin mukaan tämä on Jumalan kehotus maksaa palkkaa seurakunnissa. (1 Kor. 9:8, 1 Tim. 5:17-18)

Moni noista maksamattomista yhteisöistä ylpeilee erinomaisella uskollaan ja Raamatun kirjaimellisella tulkinnalla. Ja hups vain, tuo selvä sanankohta käännetään päälaelleen.

Saatetaanpa myös kehottaa suoranaiseen veronkiertoon eli rikolliseen toimintaan, mihin linkki seuraavassa:


”Kokousviikonlopun jälkeen sunnuntai-iltana kun tuli palkanmaksun aika, pyysi seurakunnan pastori minut takahuoneeseen ja sanoi, että uhri oli niin suuri, että hän ei halua antaa minulle kuin 300 euroa, ja loput uhrista he käyttäisivät uuden kirkkonsa tuleviin vuokriin ja kuluihin. Hän neuvoi minua viemään antamansa summan kirjanpitoon kilometrikorvauksena, jolloin siitä ei tarvitse maksaa veroa. Eli se oli suorastaan veronkiertoon yllyttämistä. Tämä 300e ei riittänyt kattamaan edes lakisääteistä kilometrikorvausta.”