Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

perjantai 12. kesäkuuta 2020

Vaikeat sanat

Vaikeimmaksi osaksi Isä meidän -rukousta on sanottu tätä:

  • niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.

Sitä jos jää miettimään, alkaa tuntea oman pienuutensa tai sielunliikkeittensä vajavuuden. Olenko oikeasti antanut kaikille anteeksi? Myös sille kaikkein mahdottomimmalle ihmiselle, sille vihoviimeiselle, ärsyttävälle kiusanhengelle?

Jeesus näyttää kiusallisesti sitovan yhteen oman anteeksi saamisemme ja anteeksi antamisemme. Kun tarkastelee rukouksen kontekstia Matteuksen 6. luvussa, käsitys vain vahvistuu.

Niin että eipä jätetä mitään ikävää hampaankoloon ketään vastaan.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2020

Nyt metsä kirkkoni olla saa

Tunnustan: rakastan luonnossa liikkumista. Minut ja Birgitan löytää usein metsästä. Minut sieltä, missä on mäntyjä, kallioita ja edes pilkahdus vettä. Luojan suuri luonto vetoaa niin monen aistiin. Tavallaan metsä on minulle myös kirkko, koska koen luonnon kertovan Luojastaan.
Muta onko se riittävä "kirkko"?
Hyvän vastauksen sain, kun minun todettiin olevan Covid-19 riskiryhmää. Piti varoa tuttujenkin tapaamisia. Kirkko alkoi tulla striimattuna tai tallennettuna, ja aina etänä eli itse en ollut mukana.
Konkreettisesti koin, että jotakin olennaista puuttuu. Ehtoollinen erityisesti, mutta myös paljon muuta, sellaistakin, mitä en pysty täsmällisesti ilmaisemaan.
Kuvittelen itseni seurakunnan kokoontumiseen kotikirkossa. Laulamista pitää välttää tartuntavaaran takia, muta kuvitelmassani laulan, että raplinki rapisee.
Tuolla on NN, rakas vanhus, joka on aina uskollisesti paikallaan. Tuossa taas OO, joka jostakin syystä minua ärsyttää, mutta eikö vain ole saanut sydämelleen tulla kirkkoon. PP on tuonut kylässä olevat lapsenlapsensa, hyvä! Rippikoululaiset ovat levottomia, mutta kirkossa kuitenkin. Jospa jotakin hyvää tarttuisi...
Metsä on hyvä, muta ei korvaa kirkkoa. Tällä en halua kumpaakaan rakasta paikkaani kritikoida.