Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

torstai 28. helmikuuta 2013

Työhaastattelu


Työhaastattelussa oli viisi matkasaarnaajan paikkaa hakenutta.
Ensimmäinen oli pieni, tummakulmainen vanhapoika. Papereista näkyi, että hänellä oli sosiaalinen media hallinnassa ja kirjuriapua löytyi. Toisaalta taustaselvitys kertoi, että hän oli riidoissa eräiden seurakuntien kanssa, jopa itse perustamiensa. Hänestä liikkui juttuja, että kirjeissä hän on polleaa poikaa, mutta heikko tosi paikan tullen kansan edessä. Aika tiukka oli opistaan ja taustasta löytyy jopa oikeusmurhassa avustaminen. Fariseus-kokemusta.
Toinen oli avioitunut mies, joka tahtoi matkaedut myös vaimolleen. Myönsi itsekin, että oli tullut myös pelkurin lailla toimittua. Opillinen sivistys vähän niin ja näin, enemmän kalamiehiä. Näkyjä on nähnyt ja niistä kertoo. Kuulunut sisäpiiriläisten hyvä veli –verkostoon. Herkästi innostuva, mutta onko kestävyyttä?
Kolmas vakuutteli musiikillisia kykyjään. Laulaa heläytti Jumalan kunniaksi jotakin Jumalan suuruudesta, joka ilmeni vihollisen mereen heittämisenä.
Neljäs oli selvä haihattelija. Käski turvautumaan Jumalaan eikä ihmisiin, kehotteli uskomaan, koska muuten ei kestetä. Ei selvästi ollut realisti ihmissuhteissa, koska kielsi kaikki sopimukset ja liittoumat.
Viides oli kyllä innokas, mutta mitenhän tuon opin kanssa oikein on, kun tekoja painottaa? Pitäisi tehdä hyvää ja väittää vielä, että usko ilman tekoja on kuollut.
Haastatteluryhmä ei kauan vateloinut päätöksessään. Ei valittu näistä ketään, pantiin paikka uuteen hakuun.

Ja hups heijaa: Paavali, Pietari, Mirjam, Jesaja ja Jaakob jäivät muita töitä kyselemään.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Mitä välii



Moni tuntuu olevan huolissaan ateismin kasvusta. Itse olen viisaammiltani kuullut, että sitä ei oikeastaan tapahdu. Päinvastoin: valtioateismiin pakotetuista maista on vapauduttu erityisesti Itä-Euroopassa ja entisen Neuvostoliiton suunnalla.

Se mikä Euroopassa kasvaa on maallistuminen eli sekularisaatio.

Vapautuminen ei tuonutkaan uskonnon renessanssia ja uutta elämää, vaan länsimaisuuden kielteiset puolet kuten kovan markkinatalouden.

Enää ei ole ateismin pakkosyöttöä ja vaadittua taistelua uskontoa vastaan, mikä itse asiassa saattoi kääntyä uskontojen eduksi. Nyt on välinpitämättömyyttä. Usko ja uskonto ovat asioita, joita vastaan ei taistella, koska niille ei enää ole sijaa elämässä. Ei vain osu kohdalle. Ei kolahda, ei millään lailla.

Hienompi nimi tuolle välinpitämättömyydelle voisi olla ignorismi.

Isossa kirjassa puhutaan mm. penseydestä, siitä ettei olla kuumia eikä kylmiä.

Tarttis tehdä jotakin. On helppo heitellä sloganeja kuten ”Kiittimet ristiin, evankelioikaa kansat evankelioimaan kansoja, antakoon pasuuna selvän äänen. ” Iskusanat eivät riitä. Tarvitaan sisältöä.

Tietenkin tulee uskoa siihen, että Jumala itse toimii kuten parhaaksi näkee. Mutta ehkä hän näkee parhaaksi, että mekin teemme jotakin.

tiistai 12. helmikuuta 2013

Hengellisyys ja esimerkin arvo

Työkseni lueskelen mielenkiintoisia papereita ja laadin usein vähän tylsempilukuisia. Eräästä toimintalinjauksesta hyppäsi silmille lause, joka on niin itsestään selvä, että se usein jää kirjaamatta.
- Rohkaistaan hengellisen elämän kehittämiseen ja näytetään itse esimerkkiä.
Seurakunta ja kirkko on hengellinen yhteisö. Se tieto löytyy myös kirkon lakikirjasta.
On jotenkin mieltä lämmittävää nähdä se kuitenkin auki kirjoitettuna ja toimenpideluettelon kärjessä.
Hengellistä elämää on vaikea käskeä. Innostaa tai rohkaista voi. Jaakkiman kristillisen opiston oven päällä oli ainakin takavuosina ”Rohkaisuakatemia”.
Rohkaistaan hengellisen elämän kehittämiseen. Se ei ole vain luvan antamista, vaan eteenpäin auttamista, sekä takaa pönnäten että edestä vetäen, mutta ennen muuta rinnalla kulkien.
Siihen rinnalla kulkemiseen viitannee tuo ”näytetään itse esimerkkiä”.
On eri juttu käskeä: - Menkää ja tehkää! kuin sanoa: - Mennäänpäs ja tehdään yhdessä.
Moni suuren maailman viisaus ei toteudu, kun unohtuu tuo oma esimerkki.