Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

perjantai 29. tammikuuta 2010

Lomasuunnitelmia

Aika rankka työputki takana. Olen tehnyt pitkää päivää ja mielestäni hyvää työtä tai ainakin siihen vilpittömästi pyrkien. Nyt on helmikuun alkupuolella edessä lyhyt lomanpätkä, joka tulee tarpeeseen. Pääsen toivottavasti hiihtämään.

Lomaani ajoittuu väistämättä myös työtehtäviä kuten työnohjaus Helsingissä. Pidän sitä tärkeänä.

Toinen mieluisa asia on veteraanien ja maanpuolustusjärjestöjen jäsenten kanssa tehtävä retki Mikkeliin ja siihen liittyvät museokäynnit ja piispan vastaanotto. Niin kauan kuin veteraaneilla itsellään jalka nousee ja he jaksavat kokoontua, olen katsonut tehtäväkseni olla mukana. Lapin sodan päättymisestäkin tulee 27.4. kuluneeksi 65 vuotta. Miehet - ja naiset - vanhenevat, vaivat nuortuvat, ja viimeinen iltahuuto koskettaa kutakin vuorollaan. Tuntuu hyvältä ja kunnia-asialta saada edes jotakin pientä heidän kanssaan tai heidän puolestaan tehdä. Aika pian heitä ei enää ole. Monet järjestöt ovat lopettelemassa toimintaansa ja käyttämässä varansa loppuun vielä elossa olevien veteraanien hyväksi. Se on ilmeisen oikea ja yleisesti hyväksytty tie.

Reservin upseerina ja pappina en ole mikään sotaintoilija, mutta kunnioitan sodat kokeneiden ikäluokkien uhrauksia ja niillä saavutettuja tuloksia. En kauheasti pidä sotaelokuvistakaan, mutta silti voi olla hyvä asia, että Ilta-Sanomien kylkiäisenä voi ostaa Rukajärven tien tai nyt näköjään myös Käskyn. Elokuva on elokuva ja todellisuus on todellisuus, mutta jotakin niistä oppii. Toivottavasti hyviä asioita.

maanantai 18. tammikuuta 2010

Pieni ihminen hellyttää

Tuli hellyttävä tekstiviesti.
Nyt minulla ja Birgitalla on 7 lastenlasta. Uusin tulokas on pikkuneiti.

Vaikka aluksi oli poikavaltaista, tytöt ovat nyt tasoittamassa tilanteen, enää 4-3.
Käsittämätöntä, miten hyvälle mielelle vauvauutinen saa.

Jos Luoja suo, olen ensi viikonloppuna pientä elämän ihmettä ihmettelemässä.

tiistai 12. tammikuuta 2010

Liikkuessa ei sammaloidu

Olen pyrkinyt pitämään yllä fyysistä terveyttä ja kuntoa, vaikka kovat pakkaset ovatkin ulkoilua rajoittaneet. Aina sitä jotakin voi tehdä sisälläkin, esim. pelata lentopalloa. Pidän tuota ystäväporukkaa, miehiä ja naisia, taivaan lahjana.

Hiihtoonkin on hyvät mahdollisuudet. Kilometrejä on yhä alle 100, mutta lisää tulee. On sitten kiva lopputalvesta osallistua mahdollisuuksien mukaan laturetkiin. Eilen maanantaina kävin Ollinmajalla. Ilmaisjakelulehti "Imatralainen" arveli syksymmällä, että sen nimi muutettaisiin vielä Marja-Siskon majaksi, mutta se muutos ei kuulemani mukaan ole vireillä. Mitäpä sitä perinteisiä, ihmisille tuttuja nimiä muuttamaan. Panin nimeni merkintävihkoon, koska kävijämäärää seurataan. Kun kaupungillakin ovat rahat tiukassa, mietitään tarkkaan, mihin latuja vedetään ja millä tasolla niitä ylläpidetään. Palvelut säilyvät parhaiten, kun niitä käytetään.

Hyvää mieltä liikunnasta kaikille lukijoilleni! Se oma laji voi olla mikä tahansa, pääasia ettei jäädä sohvaperunoiksi.

maanantai 4. tammikuuta 2010

Kotikirkko

Eilen sunnuntaina saarnasin Tainionkoskella Jumalan huoneen ihanuudesta.

Muistutin ystävän kertoman muiston Hankasalmelta. Hän oli ihastellut kirkonmäen kauneutta, johon vanha seurakunnan työntekijä oli todennut: - Kaikki on kaunista, kun sitä katselee rakkauden silmin.

Yritin sanoa, että suhde kotikirkkoon saisi olla juuri tuollainen. Katselisimme sitä rakastavin silmin emekä niinkään tarkkaisi puutteita, vaan iloitsisimme hyvästä.

Monelle kotikirkon tekee rakkaaksi se, mitä siellä on koettu, esim. asteltu yhdessä alttarille tai polvistuttu ensi kertaa ehtoolliselle. Se kaikkein tärkein tekijä on kuitenkin elävän Jumalan läsnäolo. Jos sitä kaivataan tai siitä iloitaan, ollaan oikealla tiellä.

On kiva ajatella jostakin kirkosta, että tämä on minun kotikirkkoni, minun paikkani on täällä. Muuan nasaretilainenkin meni tapansa mukaan synagogaan, ja Joosef ja Maria tapasivat käydä Jerusalemin pääsiäisjuhlilla.