Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Lähtöjuhlan tuntua

Eilen sunnuntaina sain pitää lähtösaarnan Tainionkosken kirkossa. Väkeä oli kerrankin täyden kirkon tuntuisesti. Kahville en pitkään aikaan ehtinyt, kun eteisessä oli kädestä ottajia, halaajia ja haastajia niin paljon.
1.4. alkaen kirkkoherran sijaisena toimiva Arto Marttinen esitti virallisen osan antaen seurakunnan lähtölahjana virsikirjan ja kukat. Heini Vesterisen viulu soi kauniisti. Laulettiin paastonajan mielivirteni "Rakkauden, armon lähde" (80).
Tavalliset ihmiset pitivät pikku puheita ja lausuivat runoja niin että tippa tuli silmään.
Joku kuiskasikin, että pitää lähteä useammin, niin kerrankin kuulee kauniita sanoja.
Erään tarinan mukaan pappi on parhaimmillaan noin 6 kk sen jälkeen kun on seurakunnasta lähtenyt. Niin ne muistot kultautuvat ennen kuin unohtuvat.
Keitä jäin messusta ja kahvilta kaipaamaan?
Ainakin työtovereita ja seurakunnan luottamushenkilöitä. Kumpiakin oli, mutta harvakseltaan.
Olisin mielelläni tavannut useamman.
No, sainhan minä seurakunnalta kupin kahvia, pullan, virsikirjan ja kukat.
Ja tavallisilta ihmisiltä käsittämättömän määrän lämpöä ja siunauksen toivotuksia.
On aika lähteä 28 Imatran vuoden jälkeen.
Nämä muutamat viimeiset päivät käytän ehtoollisenjakoihin laitoksissa ja työhuoneen siistimiseen.

torstai 25. maaliskuuta 2010

Lähdön tunnelmissa

Minulta on toistuvasti kysytty, millä mielellä lähden Imatralta.

Vastaus on aika odotettu: haikean surullisena ja kuitenkin toiveikkaana ja tarmoa täynnä.

Haikea suru, kun 28 vuoden työrupeama päättyy. Mieli olisi palanut edelleen palvella kotiseurakuntaa, mutta erinäisistä syistä se ei enää ollut mahdollista. Harkitsin olevan sekä itseni että seurakunnan edun mukaista antaa tilaa uudelle. Sanalaskun mukaan viisas väistää.

Toiveikkuus ja tarmo taas siitä, että tiedän nauttivani uuden kokemisesta ja työnhausta. Minulla on 9 työvuotta jäljellä ennen eläkeikää ja motivaatiotaso korkealla. Fyysinen kunto on ikäisekseni huomattavan hyvä.

Uutta ei voi saada, ellei osaa irrottautua entisestä. Se voi tehdä kipeää, mutta niin se tekee kipeää kasvaminenkin.

Ellei papintyötä löydy, täytyy katsastaa muuta. Ihmettelen, jos kukaan ei tarvitsisi kokenutta ammattilaista, jolla on melkoiset kyvyt kirjalliseen ja suulliseen ilmaisuun ja vuosikymmenten mieluisat kokemukset monenlaisista julkisista esiintymisistä.

---

Olen jo pariin haastatteluun sanonut, että kirkossa ja muillakin työantajilla pitäisi olla järjestelmä TS-työntekijöiden mahdollista uudelleenkoulutusta ja uudelleensijoitusta varten. Itse olen 1,5 vuotta pyytänyt toista työpaikkaa, vaikka vaatimatontakin, mutta piispat Huotari, Paarma ja Häkkinen eivät ole asialle syttyneet. "Sellaista käytäntöä kirkossa ei ole." Ei ole, mutta voisi hyvin olla. Meitä TSiä on hyvin vähän, mutta tilastollinen todennäköisyys on, että jossakin joku putkahtaa ennen pitkää esiin, ja sitten on päättäjillä taas sormi suussa.

Laki (2003) takaa työpaikan säilymisen, mutta tietyissä julkisissa tehtävissä se ei toimi. Tunnen henkilökohtaisesti muutaman työstään täysin kohtuuttomasti savustetun.

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Pogostan kokemuksia

Viime lauantaina 20.3. hiihdin toisen kerran elämässäni Pogostan hiihdon. Vain naisten retkisarjan 35 km, en kilpasarjan 51 km:ä. Kovin kilpailuhenkinen en ole koskaan ollut. On mukavampi hiihtää rauhallisesti ja katsella vaikkapa Ilomantsin kauniita harjumaisemia vesistöineen.
Tänä vuonna keli oli hyyvin raskas. Räntää tuli melkein koko ajan, ja se vei luiston. Aikaa tuhrautui 3.58, ja vaikka tulin hyvävoimaisena maaliin, se oli 18 min enemmän kuin viime vuonna. Viimeksi olikin hyvä keli paitsi viimeisen tunnin ajan, kun meni suojan puolelle ja alkoi kerryttää suksen pohjiin jarruja.
Hiihdon jälkeen odotti sauna ja ystävän tarjoama ateria. Viihdyinkin siellä useamman päivän, lepäsin ja nautin. Kun iso taakka on pois harteilta, kroppa vaati ja sai lepoa.
Muutenkin tuntuu hyvältä sen minkä jo piispa Seppo Häkkiselle sanoin: harva aikuinen saa tällä tav oin mahdollisuuden ja aikaa kunnola pohtia tulevaisuuttaan.

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Hektisen päivän ilta

Dokumentti YLE TV 1 ti 16.3. klo 20 on herättänyt keskustelua. Molempien puhelinteni viestitila tukkeutui. Sähköpostiviestejä tuli kolmatta sataa ensi tunnin aikana. FB viestejä lähes 30. Lisäksi puhelin soi kunnes sen suljin.

Yhteistä noissa yhteydenotoissa oli se, että kaikki olivat kannustavia.

Olen surullinen, kun tietty vaihe elämässä, virka Imatran seurakunnassa, on nyt 28 vuoden jälkeen päättymässä. Uudesta työpaikasta ei ole vielä tietoa. Jumala omistaan huolen pitää ja työn syrjään ohjaa. Niin uskon. Uskon myös toimineeni seurakunnan edun mukaisesti.

Jotkut kysyvät, pitääkö heidän erota kirkosta solidaarisuuden osoituksena. Heille sanon jyrkästi EI. Edelleen itsekin rakastan kirkkoani ja myös Imatran seurakuntaa. Minkä vaikeampi aika, sen tärkeämpää on, että ihmiset sitoutuvat seurakuntaansa ja pyrkivät toimimaan sen parhaaksi. Jos kirkossa on muutostarpeita, niihin vastataan sisältäpäin, työtä tehden ja rukoillen, ei ulkoa arvostellen.

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Luentopäivä Helsingin Yliopistossa 12.3.

Olin eilen 12.3.2010 Helsingin Yliopistossa Seksuaalisuus 2010 -luentopäivässä luennoimassa ja pitämässä lehtori, seksuaaliterapeutti Pirjo Näkin (Diak eteläinen) kanssa työpajaa sensitiivisyydestä asiakasta kohdatessa, auttajan omista peloista ja varjoista jne. Luentoni aihe oli seksuaalisuuden moninaisuuden aiheuttamat pelot ja muut tunteet työntekijässä. Minusta tapahtuma oli hyvä. Läsnä oli enimmäkseen terveydenhuoltoalaa, sosiaalityöntekijää, mielenterveyden ammattilaisia, lääkäreitäkin. Kirkon työntekijät enimmäkseen diakonian alalta ja erityistyömuodoista.

Kun olin päättänyt työpajavaiheen yhteenvedon isossa salissa (Porthania II), Leena Vanne Espoosta pyysi puheenvuoron. Hän kiitti rohkeuttani ja asiallisuuttani. Koko salillinen väkeä nousi seisomaan ja taputti. Olin kerrankin sanaton, minäkin. Tuli tippa silmään. Tuollaisia hetkiä ei ole monta kertaa elämässä.