Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

maanantai 19. joulukuuta 2011

Jospa se nyrkki aukeaisi...

Olen viime vuosina ihmetellyt, miksi kirkkoa koskevan keskustelun sävy on muuttunut hyökkääväksi. Halutaan nähdä vain pahaa tai huonoa.

Ei se vastakohtakaan oikein olisi, siis että hymistellen vain ihasteltaisiin kaikkea hyvää ja kaunista.

Totuus samoin kuin oikeus ja kohtuus on jossakin siinä välissä.

Kriittinen saa ja pitääkin olla. Mutta pään lisäksi pitää käyttää sydäntä.

Kirkkoa koskevissa asioissa me kirkon jäsenet saamme olla etulinjassa, jossa ei pärjääkään ensin ja lujimmin iskevä, vaan se jolla on sydän paikallaan, joka on valmis käärimään hihansa ja tekemään hyvää.

Ja jos vielä oppisimme myös ajattelemaan ja puhumaan hyvää toisistamme...

Se olisi mieluinen suunnanmuutos.

torstai 8. joulukuuta 2011

Kuninkaan kruunu

Tuomiokapitulin talon alakertaan avattiin kahvila King's Crown. Siellä kuulee iltaisin elävää musiikkia. Pari lounasvaihtoehtoakin löytyy. Jos haluaa räplätä soittimia ostomielessä, siihenkin on mahdollisuus.

Ihan mukava juttu. Nyt ei lounaalle lähtiessä tarvitse vetää takkia niskaan, sen kun ulos astuu ja pian taas sisään pujahtaa.

Jäin tuota kahvilan nimeä maistelemaan, kun kapitulin vahtimestari Osmo Karppinen sen oli ensin hoksannut. King's Crown. Kuninkaan kruunu.

Onhan sitä komeita kruunuja siniverisillä.

Mutta sillä suurimmalla kuninkaalla on orjantappurakruunu.

lauantai 26. marraskuuta 2011

Piispaehdokkaiden vahvuudet ja heikkoudet

Minulta on usein kysytty, mitä hyvää ja mitä huonoa kussakin Kuopion kuudessa piispaehdokkaassa on. Suorasukaisimmat utelevat, ketä aion äänestää tai kenet tahdon piispaksi.

Nuo ovat jossakin määrin kiusallisia kysymyksiä, koska katson asemani tuomiokapitulin virkamiehenä vaativan ns. kielen pitämistä keskellä suuta. En aio elämöidä sillä, kenet tahdon tai ketä en tahdo esimiehekseni.

Toki minulla on jo aika selkeä käsitys siitä, ketä aion äänestää, vieläpä suunnitelma B sen varalle, että ehdokkaani ei pääse 2. kierrokselle. Mutta ei sitä ole pakko selostaa ääneen.

Enkä oikein pidä siitäkään, että kysytään ehdokkaiden miinuspuolia. Minusta hyvä keskustelu rakentuu enemmän vahvuuksien ja visioiden varaan.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Suuntana parempi huominen

Kävin piispaksi pyrkivän Miikka Ruokasen vaalitilaisuudessa Kuopiossa. Mieleen nousi ajatus, jota ei siellä sanottu ääneen, mutta joka ei nyt jätä minua rauhaan.

Kirkolla on monia kiistattomia oneglmia,  esim. talousvaikeuksia, jäsenkato, henkistä hajaannusta. Eikä niitä pidä väheksyä tai peitellä.

Nyt voisi kuitenkin olla suunnanmuutoksen paikka. Itsesäälissä rypemisen ja surkuttelun sijaan kääritään hihat ja käydään töihin. Rakennetaan kirkosta yhdessä parempi.

On tullut rakentamisen aika repimisen sijaan.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Valo loistaa pimeässä

Marraskuun harmaus tuntuu imevän kaiken valon.
Olen kuullut arvailuanalyyseja kansamme joskus synkänsävyisestä luonteesta ja sen yhteydestä ilmasto-olosuhteisiin.
Ehkä onkin helpompi hymyillä vaikkapa välimerellisessä kirkkaudessa ja lämmössä.
Toisaalta eikö ole upeaa, että meillä on selvästi erottuvat vuodenajat?
Nythän valo todella erottuu pimeydestä, voi tunnelmoida kynttilöiden kanssa ja ulkoillessa ihmetellä, miten erilaiselta maasto näyttää nyt ja sitten kohta, kun lunta vihdoin saadaan.
Iloitaan siitä mitä on ja otetaan vastaan se mikä tulee.
Eihän mikään mököttämällä muutu, ja ilmastossa tai vuodenajoissa ei todellakaan ole vaihto- tai palautusoikeutta. Mitä nyt joillakin mahdollisuus matkustella.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Pappisvihkimys

Olen viran puolesta mukana Kuopion hiippakunnan pappisvihkimyksissä, viimeksi pyhjäinpäivänä 5.11.2011. Notaarina kannan kulkueristiä, luen virkamääräykset, luetutan pappislupaukset.

Tuntuu hyvältä olla sen juhlan ja ordinaatiokoulutusajan nuoren papin rinnalla, ohjata ja rohkaista, siunata eteenpäin.

Vihkimyksessä piispa panee stolan uuden papin niskan päälle, mistä se roikkuu eteen kahta puolta. Stola, tuo roomalaisten käsipyyhe, kuvaa liturgisessa vaatetuksessa Kristuksen iestä. Se raamatunkohtakin luetaan (Matt. 11:29-30)

Mietin, onko se ies sovelias ja kuorma kevyt? Vai onko pappeudessa taakkoja?

On. On niitä.

Silti kun ajattelen omaa vihkinystäni 21.12.1977 ja sen jälkeistä aikaa, on päällimmäisenä kiitollisuus ja hyvä mieli. Olen saanut palvella. Varmasti olen tehnyt virheitä, mutta merkillisesti tulee vastaan nuorempia, jotka sanovat ryhtyneenäs papiksi minun innoittamana tai minua esikuvanaan pitäen.

Se on sitäkin omituisempaa, kun en ole esikuvaksi pyrkinyt enkä mielestäni mikään huippupappi koskaan ollut.

Mutta Herran tiet ovat ihmeelliset.

Ja pappeja hän kutsuu edelleen siinä missä muutakin työväkeä suureen sadonkorjuuseensa. Kukin antaa panoksensa, mutta työ on hänen.

Kantakoon hän myös noita kuutta äsken Kuopiossa vihittyä: Kristiinaa, Harria, Leilaa, Sofiaa, Camillaa ja Anua.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Uskotko Jumalaan vai Raamattuun?

Törmään usein kristittyihin, joille tuntuu usko Raamattuun olevan tärkeämpää kuin usko Jumalaan.

Minusta sen pitää olla toisin päin. Jumala on ykkönen. Hänestä ja hänen tahdostaan kertova kirja ei ole uskon kohde, vaan sillä on välinearvo.

Toki asia ei ole noin yksinkertainen, vaan jännitteinen. Toisaalta emme tune Jumalan tahtoa juuri muualta kuin Raamatusta. Raamattu on usein myös kriteeri, jolla siilataan pois harhaopit.

Mutta silti: se on väline, se on kirja.

Usko kohdistukoon kolmiyhteiseen Jumalaan.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Ihme juttu

Eräällä keskustelupalstalla yritin selvittää kantaani Jeesuksen tekemiin ihmeisiin. Se ei vielä ole loppuun asti selvä.

En kiistä ihmeitä enkä keksi miksi pitäisikään. Ei kaikea tarvitse järjellä selittää.

Kuitenkin tuntuu, että ihmeteot ovat Raamatussa lähinnä pakollista rekvisiittaa, apuvälineitä alleviivaamaan jotakin muuta kuin itseään. Vaikkapa osoittamaan, että muuan nasaretilainen toimii Jumalan asialla. Se pääasia ei kuitenkaan ole ihme, vaan se henkilö, johon ihme liitetään.

Antiikki oli täynnä ihmeitä tekeviä jumalallisia ihmisiä, theios aneer, kuten Apollonios Tyanalainen. Heistä monista kerrotaan myös "mahdottomia ihmeitä" kuten luonnonjärjestykseen puuttumista. Niinhän Jeesuskin ruokki tuhanet yhden pojan eväillä, tyynnytti myrskyn ja herätti kuolleita.

Myös neitseestä syntyviä jumalan poikia oli useita. Ehkä se kuului tuolloin asiaan.

Entä kuollut ja ylösnouseva Jumala? Tavallaan sekin oli tuttu, mutta yleensä kyse oli vuoden kierrosta ja toistuvuudesta. Vaikkapa Attis ja Kybele. Ba'al. Mithra.

Sen sijaan häpeällisesti teloituspuulla kuoleva Jumalan poika on uutuus. Tai se, että tuolla ristin tapahtumalla on pysyvä merkitys. Ja että kaiken häpeän jälkeen tuo teloitettu sitten ilmestyy elävänä!

Jos henkilökohtaiselle tasolle mennään, niin suurimpia ihmeitä taitaa olla se, että minä uskon.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Muutoksen tuulia kirkossa?

Kuopion hiippakunnan kirkkoherrat ja talouspäälliköt ovat koolla 11.-12.10.2011. Muutama esiin noussut ajatus:

- Kun seurakuntien rahat vähenevät, päästään eroon monitouhuisuudesta ja löydetään olennaisin
- Seurakunta voisi olla puuhakerhon sijaan lepopaikka
- Onko sen toimintamallin aika lopuillisesti ohi, että ihmiset kutsutaan seurakunnan tiloihin harrastamaan seurakuntaa?
- Meillä on mobiiliyhteiskunta. Onko siinä paikoilleen jämähtänyt kirkko?
- Byrokratiatalkoot edelleen ajankohtaisia

Ole oma itsesi

Pidin maailman mielenterveyspäivänä 10.10.2011 luennon Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa, Snellmaniassa. Aiheena "Ole oma itsesi."

Muutama esiin tullut ajatus:

- Jos haluat elämääsi muutosta, muista että juuri tuota omaa tahtotilaasi tarvitaan
- Muutos voi tehdä kipeää - ja olla sen arvoista
- Elätkö omaa elämääsi vai säätelevätkö muut sitä?
- Millaisia rooleja kannat, omia vai vieraita?
- Jokainen voi kehittyä ainakin jossakin määrin
- Pelkojen kohtaaminen tekee kummasti ne pelot tai pelkojen aiheet pienemmiksi

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Erilaisuus on elämän rikkautta

Käyn Helsingissä jälkitarkastuksessa erikoislääkärin luona. Uskon, että kaikki on kunnossa.

Mukavalta tuntuu, että sain yhdistettyä käyntiini neljä luentotilaisuutta koululaisille ja opiskelijoille. Pääsen puhumaan erilaisuudesta ja sen merkityksestä.

Paljon on jo saavutettu, jos nuoret ymmärtävät, ettei erilaisuus ole uhka, vaan mahdollisuus ja elämän rikkautta.

Erilaista ei siis tarvitse syöstä kalliolta alas (muinaissuomalaisten vanhuspoliittinen ratkaisu), vaan hänestä ja häneltä voi vaikka oppia jotakin.

Eikä tarvitse puhua vain erilaisuuden sietämisestä, suvaitsemisesta tai hyväkstymisestä. Voidaan reilusti puhua tasa- ja moniarvoisesta yhteiskunnasta.

Kaiken kehityksen ehto on valmius muutoksiin, vaika kipeää tekisi. Ja asennemuutoksesta se alkaa.

Minullakin.

torstai 29. syyskuuta 2011

Sen voi sanoa myös asiallisesti

Minulla on pahoja aavistuksia.
Ei, en pelkää maailmanloppua. Enkä monta muutakaan asiaa.
Mutta sitä pelkään, että ihmisten kielenkäyttö ja sen takana olevat asenteet ovat edelleen kovenemassa.

Syitä siihen on monia. En väitä kaikkia niitä edes tuntevani.
Mielessä nyt kuitenkin on tämä rakas ja raskas Internet. Monessa suhteessa siunattu mahdollisuus avartaa maailmaa ja luoda yhteyksiä.

Ja samalla  niin suuri mahdollisuus ampua puskista ja puukottaa selkään. Erityisesti nimettömänä kommentointi tuntuu joitakin inspiroivan sellaiseen ilkeyteen, ettei siihen päin kasvoja pystyisi.
Väitetään, ettei haukku haavaa tee. Olen nähnyt ja osin kokenutkin, että kyllä tekee.

En nyt yritä parantaa koko maailmaa. Yritän itse noudattaa Netikettiä. Haastan siihen muitakin. Yritetään kirjoittaa ihmisiksi silloinkin, kun olemme jonkun kanssa eri mieltä.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Lasten riemu: lätäköt!

Kirkkomatkalla katselin lapsia, jotka hyppivät lätäkössä. Asianmukaisesti puettu, saappaat ja kurahousut.


Ja voi sitä riemun määrää kiljahduksineen!

Minussa oleva lapsi halusi siihen mukaan. Ainakin siihen riemun jakamiseen!

perjantai 23. syyskuuta 2011

Kuopioon piispa

Kuopion piispanvaaliin putkahtelee ehdokkaita kuin sieniä sateella. Hyvä niin. Saadaan oikea vaali.

Yksikään ehdokas ei tietysti ole virallinen ennen kuin valitsijayhdistys on perustettu, ehdokkaan suostumus saatu ja paperit jätetty tuomiokapituliin. Aika alkoi 21.9. ja jatkuu 2 kk aina 21.11.2011 asti.

Tässä iässä ja asemassa on se etu, että tuntee tai ainakin tietää ehdokkaat.

Heitä on mainittu julkisuudessa ainakin Miikka Ruokanen, Jaana Marjanen, Sakari Häkkinen, Pauliina Kainulainen ja Jari Jolkkonen. Ehkä joku muukin, kun kaikki mahdolliset lehdet eivät satu silmiin.

Toivoisin näistä vaaleista poikkeuksellisia siinä suhteessa, että kukaan ei keskittyisi loan heittoon. Kehutaan omaa ehdokasta minkä sielu sietää, mutta ei mollata ketään.

Toinen toiveeni on, että ennen henkilöön lukittumista mietittäisiin  hiippakunnan tarpeita ja piispanviran tehtäviä. Siis ensin se, mitä piispalta odotetaan ja mitä hänen tulee tehdä. Sen jälkeen tulee se, kuka siihen ehkä parhaiten pystyisi.

Haasteita on varmasti paljon: kirkon jäsenkato, kirkon yhtenäisyyden kokoon kursiminen, talousasiat, seurakuntarakenteen muutokset, johtajuus...  Eikä unohdeta kaitsijan (episkopos - piispa) hengellistäkään vastuuta.

Eiköhän panna itsekin käsiä ristiin.

torstai 25. elokuuta 2011

Jeesukselle vieraat asiat

Jeesukselle vieraat asiat:


Koti, uskonto, isänmaa



Suomalaisen kristillisyyden juuriin katsotaan usein kuuluvan, että arvostaa kotia, uskontoa ja isänmaata. Niin minäkin teen.

Mutta muuttuuko kuva, jos ajatellaan, mitä Jeesus arvosti?

Oikeastaan täysin. Hän ei tainnut pitää mitään noista asioista kovin suuressa arvossa.

Hänellä ei ollut kotia. Ketuilla on luolansa, mutta ihmisen pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaa. Kapernaumissa hän viihtyi Pietarin kodissa, Betaniassa taas Martan, Marian ja Lasaruksen luona. Omaa kotia ei tainnut olla. Vietti kuljeskelevaa elämää.

Entä uskonto? Evankeliumit pitävät yhtä: harvaa asiaa Jeesus vastusti tiukemmin kuin aikansa järjestynyttä uskonnollisuutta. Toki hän kävi temppelissä ja synagogissa, mutta joutui jatkuvasti hakauksiin virallisen uskonnollisuuden kanssa. Tai kansanhurskauden tulkkien fariseusten.

Isänmaa? Ei tainnut se maallinen valtakunta pahemmin kiinnostaa. Hänen kuninkuutensa ei ollut tästä maailmasta. Roomalaisia vastaan hän ei suostunut nousemaan eikä poliittiseksi messiaaksi asettumaan.

Niin että kotia, uskontoa ja isänmaata ei hänen suuhunsa juuri saa, mutta eipä meidän uskonelämämme muutenkaan ole yksi yhteen 2000 vuoden takaisen roomalaishallintoisen Palestiinan kanssa.

Ja arvostetaan ihan rauhassa ja suomalaisessa mielessä kotia, uskontoa ja isänmaata.

perjantai 5. elokuuta 2011

Nautiskellen luonnossa

Huhtikuisen ison leikkauksen jälkeen olen kuntoutunutt kohtalaisen hyvin. Liikun ja nuuhkin ulkoilmaa.

Muutama rajoitus on. En sa juosta, hyppiä, ajaa polkupyörällä tai uida. Erikseen ei ole kielletty esim. motocrossia, mutta sanoo se järkikin jotakin. Jopa minulla.

Rauhallinen kävely on muutenkin se minulle hyvin sopiva laji, erityisesti jos jalkojen alla ei ole asvaltti tai tiukkaan tintattu hiekkatie. Metsäpolku on se paras, kimmoisa, maisemiltaan vaihtuva ja ainakin mäntymetsissä tai jättipalsamin lähellä vielä hyvältä tuoksuva.

Joka paratiisissa on käärme. Suomen luonnossa sen muodostavat hyttyset ja myöhemmin syksyllä hirvikärpäset. Molemmat ovat ihastuneet minuun.

Se on kuitenkin pieni hinta siitä, että voin vapaasti omin jaloin liikkua kauniissa, puhtaassa luonnossa, ihmetellä pikku sammakoita kuten tänään tai mitä milloinkin kohtaan .

Menkää metsään, hyvät ihmiset! Ja varmuuden vuoksi astiat mukaan, jos vaikka eteen sattuisi marja- tai sieniapaja.

tiistai 2. elokuuta 2011

Avoin demokratia

Norjan tragediasta on jo kirjoitettu paljon. Niin paljon, että sanojen köyhyys jo näkyy. Ihan kaikkea haluamaansa kukaan ei voi ilmaista, vain likiarvoja ja suuntaa antavasti.

Olen miettinyt kahden pohjoismaan eroja henkisessä ilmastossa.

Suomessa innostuttiin heti vaatimaan tiukkaa linjaa. Kovemmat aselait (vaikka niitä on juuri kovennettu), selkeät rajoitukset, sellaiset rangaistukset, että tuntuu.

Entä Norjassa?

Pääministeri Stoltenberg vakuuttaa, että demokratiasta ja avoimesta yhteiskunnasta ei tingitä. Lisätään luottamusta ja vuorovaikutusta.

Tässä on ero kuin yöllä ja päivällä. Norjan eduksi, sanoisin.

Veritekoja ei estetä lainsäädännöllä, vaan lisäämällä ihmisten hyvinvointia ja luottamusta.

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Maisteri tai opiskelija papin töihin?

Työkseni yritän mm. löytää töitä papeille ja maistereille, ja mitalin toisena puolena löytää työntekijöitä seurakunnille. Usein nämä toiveet kohtaavat, mutta eivät aina.

Erityisen hankalaksi on osoittautunut löytää lyhyiden sijaisuuksien tekijöitä, muutamasta viikosta puoleen vuoteen.

Valmiit papit eivät juuri hievahda kotoaan, koska sijaisuutta voi harvoin hoitaa kotoa käsin. Toisen asunnon hankinta tai työmatkat vievät äkkiä ison osan ansiosta.

Maistereita tai opiskelijoita taas ei voi ohjata seurakuntiin kuin rajoitettuihin tehtäviin. Ilman vihkimystä et aseta ehtoollista, et kasta, vihi etkä siunaa hautaan.

Olen alkanut miettiä miksi.

Lääketieteen opiskelija hoitaa terveyskeskuksessa hommia lääkärin valtuuksin. Monella muullakin alalla opiskelija voi hoitaa valmiin ammattilaisen tehtäviä.

Mutta ei kirkossa.

Repeäisikö maa, jos esim. maistereille annettaisiin vihityn papin oikeuksia?

Kenenkään etu ei ole, että seurakunnat itkevät työvoimapulaa samaan aikaan kun maistereita tai opinnoissaan pitkällä olevia on työtä jonottamassa.

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Innovaatio avuksi liikuntaan

Muutama vuosi sitten hikoilin kävely- tai hiihtolenkillä kai yhtä paljon kuin nykyisinkin. Olo oli ikävä, kun hiki teki pesän siihen kulahtaneeseen puuvillaiseen T-paitaan, joka oli ihoa vasten.

Sitten joku kertoi käyttävänsä teknistä alusasua, joka johtaa hien pois.

Hetkinen, onko se mahdollista?

On. Kävin kaupan kautta ja kokeilin. Ero on todella huomattava. Kivaa liikunta on ollut ennenkin, mutta laatu sen kun parani.

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Välillä vihkimään

Tulevana lauantaina pääsen Viekin kirkkoon papin tehtäviin. Nuoripari sanoo: Tahdon.

Rakastan työtäni tuomiokapitulin notaarina. Silti sykähdyttää, kun pyydetään myös papillisiin töihin.
On se vain mukavaa, että on tällainen kaksoispätevyys.

Kun päivät kertoo puhelimessa, että "Kirkkoherralla on kuitenkin oikeus myöntää seurakunnan muun papinviran haltijalle vapaa-ajat, vuosilomat ja enintään kuukauden pituiset virkavapaudet..." (KJ 6:12,1 §), niin viikonvaihteessa saa aloittaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Kirkko ei maksa siitä minulle pennin latia, vaan katsoo sen vapaa-ajan harrastukseksi. Mutta entäs sitten. On se niin kivaa!

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Kirjanurkka

En yleensä harrasta mainostamista.
Tänään teen poikkeuksen esittelemällä hyvin lyhyesti kolme kirjaa, jotka olisivat - Lutheria siteeratakseni - hyödylliset ja hyvät lukea, vaikka eivät Jumalan sanaa olekaan.


Ensimmäinen on Tiia Aarnipuun parin vuoden takainen tietokirja TRANS - sukupuolen muunnelmia. Sen luettuaan Erkkikin tajuaa, että helpoimmin asian selittää ajattelemalla, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi.

Toiseksi Olli Stålströmin ja parin muunkin toimittama "Saanko olla totta?". Siinä on monta selviytymistarinaa sukupuoleltaan tai seksuaalisuudeltaan erilaisten elämästä.

Kolmanneksi vetäisen esiin professori Paavo Kettusen monet häpeätutkimukset, tuoreimpana  "Kätketty ja vaiettu". Häpeä ja syyllisyys ovat kaksi eri asiaa. Synnit voi saada anteeksi, häpeä taas on käsiteltävä toisin.

Lomalla jossakin - ilman paineita

Myös keskikesän juhlan jälkeen on elämää, olkoonkin että puoli Suomea on kiinni väen lomaillessa. Muutamat urhoolliset paiskivat töitä.

Suomalaiseen lomakulttuuriinkin on merkillisesti saatu iskostettua mukaan suorituspaineita. Aikanaan se tarkoitti kesämökin rakentamista ja sen jälkeen siellä hullun lailla työskentelyä. Tiedän tapauksia, joissa nurmikko näyttää kynsisaksilla viimeistellyltä ja saunapuita on 20 vuoden tarpeiksi.

Sittemmin paineita on luotu matkusteluun ja virikkeiden hakuun. Voi sitä joka ei ole kiertänyt Eurooppaa ja ottanut valokuvia joka maasta. Minuuttiaikataululla on juostu kieli vyön alla eikä aina tiedetty, ollaanko Milanon La Scalassa vai Pietarin Eremitaasissa, pääasia että ollaan ja on hienoa.

Nykyinen riesa on paine sosiaalisten suhteiden hoitoon. Lukemattomat perheet jättävät ihmissuhteensa selvittämättä ajatellen, että sitten lomalla. Mutta eiväthän ne silloinkaan selviä ellei vaivaa nähdä ja olla molemmin puolin halukkaita. Suuret odotukset, suuret pettymykset. Toinen lähtee kalaan ja vatkaa siimaa hullun lailla, toinen mököttää terassilla. Näinkö meille aina täällä käy käy käy...

Mitäpä jos niitä lomapaineita voisi olla ottamatta, tai sitten ne laitetaan yhdessä syrjään? Onhan se kiva jossakin käydä, mutta ei koko lomaa pidä ohjelmoida. Ja ne sosiaaliset suhteetkin hoituvat parhaiten, kun kumpikaan ei mieti, mitä kataluuttaan toinen nyt hyvittelee, vaan ollaan vain, luonnollisesti.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Juhannus on meillä herttainen

Juhannus on mikä on, yöttömän yön ja suven juhla. Kesäpäivän seisaus oli jo 21.6. joten päivät lyhenevät.

Alun perin sana "juhannus" pohjautuu Johanes Kastajaan.

Merkillisesti hänen ja Jeesuksen syntymäjuhlien ajankohdat on saatu puolen vuoden päähän toisistaan, kun on tulkittu evankeliumin kohtaa Joh 3:30, jossa Johannes Kastaja sanoo Jeesuksesta: "Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi." Niinpä Jeesuksen syntymäjuhla on siinä, missä juhlitaan päivien alkavaa pidentymistä, Johanneksen taas siinä, missä juhlitaan pisintä päivää.

Raamattu ei oikeastaan kerro yhtään mitää noiden herrojen syntymäpäivän ajankohdasta. Ei se oikeastaan olekaan tärkeää,MILLOIN se tapahtui, vaan se ETTÄ se tapahtui.

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Karjalan kannas takaisin?

Työpaikkaporukan kanssa käytiin Pietarissa. Karjalan kannaksen läpi ajettiin vähän eri reittejä, Terijoen hiekatkin nähtiin. Ja syötiin Viipurissa pyöreässä tornissa.

Tuli ties monennenko kerran mieleen Karjalan palautus. Puolesta ja vastaan voi argumentoida. Vääryydellähän se vietiin. Mutta mitä maksaisi kunnostus? Ja voiko kuvitella tilannetta, että Venäjän federaatio mistään maapalasta vapaaehtoisesti luopuisi? Onhan se investoinut rajusti mm. Koiviston öljysatamaan. Terijoen datsatkin ovat ihan muuta kuin päälle kaatuvia hökkeleitä.

Entä väestö? Siinä tulisi mukana satojatuhansia venäläisiä ja vähän muitakin kansallisuuksia. Suomi jätti alueen tyhjäksi.

Näitä kun aikansa pyörittelee, saa vain päänsä kipeäksi. Sitä Kannasta, josta piti lähteä 1939 ja 1944, ei oikeastaan enää ole. Nyt siellä asuu jo kolmannen polven nykykannakselaisia, joilla ei ole mitään siteitä eikä kai tietoakaan Suomesta.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Leijonat juhlivat

TV on herkutellut sillä kun maalivahtivalmentaja Pasi Nurminen laskeutuu koneesta ja jatkaa laskeutumistaan aina köntsölleen punaiselle matolle. Kauppatorin juhlassakin oli niitä jellonia, joilta puuttui koko kansan juhlaan tarvittava pelisilmä: kaikkien edessä olisi hyvä olla tolkullisessa tilassa. Onneksi enemmistö leijonista osasi erottaa erikoistilannepelaamisen tiukan väännön korkin auki väännöstä.

En ole absolutisti enkä mielestäni tiukkapipo. Sen sijaan kyselen, mihin kohtuukäyttö unohtuu? Onko pakko "juhlia" kaatokänniin asti? (Nurminen ilmeisesti saateltiin jonnekin lepäämään, koska miestä ei torikuvissa näkynyt.)

Minun käsitykseni hyvästä juhlasta edellyttää mm. sitä, että seuraavana päivänä on hyvä olo ja että muistaa, mitä juhlissa tapahtui.

Kaikki kunnia leijonille loistavista ja pitkäjänteisistä pelisuorituksista. Läträämisestä osalle joukkuetta tuli miinuspuolen merkintää.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Pienin askelin eteenpäin

Toipuminen on hiukan hidastunut, kun sain rajun nuhan, joka on jatkunut jo viikon. Tukkoinen olo eikä tee mieli ulos. Ulkoilu ja varovainen liikunta ovat kuitenkin tärkeitä kuntoutumisen kannalta.

Muutaman kerrann olen kävellyt keskustaan ja takaisin (5 km), mutta toistaiseksi vauhti on hidas ja olo hikinen. Jokainen päivä kuitenkin parempi kuin edellinen.

Voi jos voisin jonnekin myydä räkää.... Sitä riittäisi.

maanantai 2. toukokuuta 2011

Pikku hiljaa parempaan

Olen 11.4. alkaen sairastellut, toista viikkoa sairaalassakin, ja vointi yhä ajoittain heikohko. Blogiakaan en ole jaksanut hoitaa. Päivä päivältä kuitenkin parempi olo. Tällä tietoa palaan töihin 23.5.

On se metkaa miten pienistäkin asioista oppii itse iloitsemaan, kun on heikoilla ollut: eka kerta ilman letkuja, eka kerta yksin vessassa, eka kerta ulkona jne.

Kyllä tämä tästä!

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Sateenkaarimessu

Kävin Joensuussa 6.4. saarnaamassa sateenkaarimessussa. Jaoin myös ehtoollista ja luin Herran siunauksen.

Taas kerran ihmettelin, mikä tässä messussa joitakin ihmisiä nyppii. Tunnelma oli käsin kosketeltavan harras.

Ei kirkkoon tultu julistamaan seksuaalista tai sukupuolista vähemmistöä, vaan etsimään elävää Jumalaa ja lähimmäisyyttä.

torstai 31. maaliskuuta 2011

Pieni Ilona

Tulevana sunnuntaina minulla on ilo kastaa pieni Ilona. Hän on kahdeksas lastenlapseni. Toivottavasti ei viimeinen.

Kun Ilona on sen ikäinen kuin minä nyt, eletään vuotta 2067. Minua ei tietenkään enää ole. Toivottavasti Ilonalla on silloin ympärillään perheensä, hänelle rakkaita ja tärkeitä ihmisiä. Olisi töitä ja olisi maailma, jossa tolkku ja inhimillisyys vallitsevat, voisi vapaasti hengittää ja kulkea aurinkoisinakin päivinä ulkona.

Nuo pienet rakkaat, joita siunaten elämän matkalle saatan, opettavat myös elämän rajallisuutta. Niin lyhyt ja hauras on ihmiselo. Veljeni kuoli marraskuun lopussa, enoni nyt maaliskuussa, setäni eilen. Kohta edustan lähisuvussa vanhinta elossa olevaa sukupolvea.

Kuitenkin ihan äsken olin nuorimpia, lapsi itsekin. Mihin se elämä on siinä välissä humahtanut?

Kun katson kolmea lastani, tiedän vastauksen. Se on mennyt elämiseen yrityksineen ja erehdyksineen, mutta rakkauden kanssa.

Enpä tiedä, moniko minut muistaa työurastani. Se olisi minulle tärkeämpää, että minut muistettaisiin ämminä, joka halasi ja otti syliin.

Tuon kaltaiset pienet ja muka itsestään selvät asiat ovat niitä, jotka on tärkeä edelleen opettaa.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Pogosta valloitettu 3. kerran

Kävin 12.3. lauantaina taas hiihtämässä Pogostan hiihdon Ilomantsissa.

On se tämänikäiselle/painoiselle/kuntoiselle aika raskas juttu, mutta toisaalta maaliin tulon tunne on sanoin kuvaamaton. Selvisin! Se on taas tehty (3. vuosi peräkkäin).

En hiihdä kilpaa muuten kuin itseni kanssa.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

100 parasta naista

Helsingin Sanomat julkaisi 6.3. kai naistenpäivää ennakoiden jutun, jossa oli Suomen 100 parasta naista värikuvin ja kommentein.

Tuo "paras" on minusta kovin vaativa adjektiivi.

Olen kuitenkin otettu mukaan pääsystä todella tasokkaaseen joukkoon monen tuntemani ja kunnioittamani muun naisen rinnalle.

Tahdon omistaa saamani huomionosoituksen kaikille niille, jotka kärsivät esim. sukupuolensa takia epäoikeudenmukaista kohtelua.

Kyllä tämä tästä! Kuljetaan vankasti eteenpäin ja rakennetaan yhdessä parempaa huomista.

Ja ne jotka kestävät lukea enemmän ajatuksiani: Kurkistakaa Kotimaa 24 blogit sivulta Hannu Kiurun naistenpäivähaastattelu minusta.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Maaseutu nousussa?

Joensuun maaseutuseminaarista 14.2. jäi yhtä ja toista hampaankoloon myönteisessä mielessä.
Johtaja Eero Uusitalon luennosta bongaan tähän pari viitettä otsikolla "Makromuutokset vihdoin myönteisiä maaseudulle".

- asumisessa
- matkailussa
- kaivostoiminnassa
- energian tuotannossa
- metsien monipuolisessa hyödyntämisessä
- etä/lähityössä
- luovassa työssä
- maataloudessa.

"Mitään ei kuitenkaan saada ilmaiseksi, ellei asioita ajeta ja kehittämisttyötä tehdä. Maaseutua tarvitaan ja avaralla, monialaisella maaseutupolitiikalla sen tulvaisuutta tehdään."

Vielä kun tässäkin usko muuttuisi näkemiseksi!

perjantai 11. helmikuuta 2011

Rukousohjeet

Piispainkokous on antanut väljät pastoraaliset ohjeet rukoilemisesta rekisteröidyssä parisuhteessa elävien kanssa tai puolesta.
Ohjeet ovat juuri niin väljät kuin odotin. Mistään kaavasta ei ole kysymys. Sellaiseen ei uskallus riitä, kun tietää toisinajattelijoiden kannan.
Plussaa on, että nyt myös julkinen, yhteisöllinen rukous on laillistettu.
Miinuspuolena pitäisin, että ainakin lehtitietojen mukaan nimenomaan kielletään kysymykset ja sormukset, ettei kukaan vain erehtyisi rinnastamaan suhdetta avioliittoon (?)

Rukoileminen sinänsä on erinomaisen hyvä asia. Meitä kehotetaan isossa kirjassa rukoilemaan mm. esivallan ja kaikkien ihmisten puolesta. Onpa myös selvä kehotus rukoilla vihamiesten puolesta.
Kuinka siis voisi olla sydäntä kieltää esirukous kirkon jäseneltä, joka sitä pyytää?

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Sateenkaarikansa kuuluu kirkon sisälle

Kotimaa24.fi -blogissaan Risto Rautkoski osoittaa ovea koko sateenkaariväelle. Pois kirkosta, perustakaa oma yhdistys, älkää olko loukkauksena kunnon kristityille.

Kirjoitus on saanut toistakymmentä sivua kommentteja. En ihmettele.

Minua kylmää, kun kristittyjä käydään ajamaan pois kirkosta sukupuoli-identiteetin tai suuntautumisen takia.

Yhtä hyvin voisi karkoittaa vaikkapa sinisilmäiset, vasenkätiset tai kiharatukkaiset. Hekin poikkeavat enemmistöstä eivätkä hekään ole osaansa valinneet.

Muuan nasaretilainen ei harrastanut pois ajamista (mitä nyt kaupustelijat ja rahanvaihtajat), vaan kutsuvaa toimintaa. Hän ei rakennellut eroja, vaan kokosi. Kärsivää hän armahti, ei käskenyt ulos.

Rautkoski muuten pistää yhtäläisyysmerkit homojen ja sateenkaaritoiminnan välille. Mihin hän unohtaa kaikki muut HLBTI-ihmiset ja sen, että useimmat tulevat myös sateenkaarimessuihin perheenjäsenten, sukulaisten tai ystävien kanssa?

Kokemukseni mukaan "sateenkaarikansa" ei pydä erioikeuksia, vaan edes murusia siitä, mitä muut saavat automaattisesti. Eri tilaisuuksia on ollut pakko järjestää, kun "kunnon ihmisten" jumalanpalveluksissa on niitä, jotka fyysisesti tai henkisesti heittävät ulos erilaiset.

Kun vielä näkisin päivän, jolloin seurakunnan yhteyteen kaikki olisivat oikeasti tervetulleita!

maanantai 7. helmikuuta 2011

Papiksi vihkiminen

Eilen sunnuntaina 6.2. oli Kuopion tuomiokirkossa juhlamessu. Kaksi maisteria, Sanna ja Sami, vihittiin papiksi.
Sain itse olla toimituksen avustajana / notaarina ja ristin kantajana.
Jotenkin koskettava juhla.
Tuntuu niin hyvältä saatella virkauran alkuun nuoria, osaavia ja innokkaita ihmisiä.
Ei ole Isä Jumala kirkkoaan hylännyt, vaan elämän merkkejä siinä näkyy.

perjantai 4. helmikuuta 2011

Maaseutuseminaarin ongelma

Sattuneesta syystä osallistun Joensuussa 14.2. valtakunnalliseen seminaariin, joka teemana on "Tarvitaanko maaseutua?". Yksi järjestäjistä on ev.lut. kirkko.

Seminaari on törmännyt ongelmaan.

Ei, ei sitä peruta kun väkeä on liian vähän.

Ongelma on päinvastainen.

Tulijoita on paljon enemmän kuin käytettävissä olevat tilat sallivat. Ensimmäiset 250 pääsivät mukaan, osa sen jälkeen ilmoittautuneista varasijoille, mutta jo hyvän aikaa on vastattu eioota. Kun ei mahdu niin ei mahdu.

Minusta on hyvä merkki, että maaseudun ongelmista kiinnostuneita riittää. Vielä kun olisi tekijöitäkin, niitä jotka oloja kohentaisivat.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Oikeus voitti

Aamun lehdissä mukava uutinen oli, että Johanna Korhonen voitti oikeusjuttunsa Lapin Kansaaa ja Alma-Mediaa vastaan.

Tässä maassa voi siis yksityinen ihminen vielä voittaa oikeudessa rahakkaan, todella ison mediajätin.

Samnalla päätöksen sisältö on selvä viesti. Ei mikään taho saa syrjiä sukupuolisen suuntautumisen perusteella.
(Eikä myöskään sukupoli-identiteetin, mikä koskee mm. transsukupuolisia).

Julkinen ennakkopäätös on aina avuksi tuleviin käsittelyihin. Esim. Arja Voipion asia on vielä kesken Finanssipuolella.

maanantai 31. tammikuuta 2011

Kirkko 2020

Selasin vihkosta "Kirkko 2020. Suomen evnkelis-luterilaisen kirkon tulevaisuusselonteko."

Se ei oikeastaan yllättänyt missään kohdassa. Puhutaan globaaleista asioista, yhteisöllisyydestä, murroksesta, ihmisarvosta ilman työsuoritesidonnaisuutta, levon tarpeesta, arvojen ja uskonnollisuuden uusista muodoista.

Oikeastaan se pieni yllätys on siinä, mitä vihkosessa ei ole. Siinä ei ole tarvetta kiihkoilla mihinkään suuntaan homoasiassa. Pieni mutta sitäkin äänekkäämpi konservatiivis-fundamentalistinen porukka siitä jaksaa kohkata. Kirkko keskittyy olennaisempiin kysymyksiin - ihmisoikeuskysymyksiä unohtamatta.

perjantai 28. tammikuuta 2011

Ystävä tukee kun aika on

Olen lukenut ja antanut itselleni kertoa kaikenlaista marsalkka Gustaf Mannerheimista, joka on pariin kertaan äänestetty suurimmaksi suomalaiseksi kautta aikojen.

Asia, josta moni ei taida tietää, on naisten vaikutus hänen elämänuraansa. Ratkaisevissa vaiheissa on aina ollut apuna nainen tai useampikin, jotka ovat tulleet avuksi. Marski oli hyväkäytöksinen, aatelinen ja mestari luomaan ja käyttämään hyväksi sosiaalisia suhteita.

Saatuaan Suomessa potkut niin koulusta kuin kadettikoulusta hän siirtyi Pietariin kummitätinsä vaikutuspiiriin. Tädin avulla aukenivat ovet niin Mihailovin ratsastuskouluun kuin Chevalier-kaartiinkin, ja se apu tarkoitti myös tuntuvia rahasummia.

Entä sen jälkeen? Shuvalova, Lubomirskaja ja monet muut. Oikeasta narusta nykäisemällä avautui aina uusia ovia ja yhteyksiä, ja nuoren upseerin ura eteni.

Tällä en lainkaan vähättele hänen omia lahjojaan, sinnikkyyttään, taitojaan erityisesti poliittisiin tilannearvioihin.

Mutta hyvät ystävät oikeaan aikaan ovat kullanarvoisia.

tiistai 25. tammikuuta 2011

Nimi voi kertoa paljon

Mikä sinun nimesi on?

Yllättävän suuri osa tavallisesta etunimistöstämme perustuu edelleen kristilliseen perinteeseen, joko lännen tai idän kirkon pyhimyskalenteriin. Monen supisuomalaiselta tuntuvan nimen tausta on hepreassa, kreikassa tai latinassa.

Oma nimeni Marja-Sisko Anneli on pariltakin osalta hepreaa. Marjan toinen pääjuuri on Mariassa, joka on yleisseemiläinen nimi ja tunnettu myös muinaisessa Egyptissä, tunnettu myös muodossa Miriam/Myriam/Maryam. Merkitys on eri aikoina ja maissa vaihdellut, eikä alkuperäisestä ole täyttä varmuutta. Mutta ihan mukava olla Mooseksen siskon ja Vapahtajamme äidin kaima.

Sisko nyt on sisar. Kun pari vuotta sitten Moskovan TV:n englanninkielisessä haastattelussa käänsin nimeni toimittaja Amanda Smithille, siitä tuli väkisinkin "Sister Mary", joka sai hänet nauramaan ja puhuttelemaan minua abbedissaksi.

Anneli on Anna / Hanna nimen johdannaisia. Taustalla on heprean verbi hanaan, "hän on osoittanut armoaan". Vastaava miehen nimi on Johannes, joka suomessa on vääntynyt lukemattomiin muotoihin Jannesta, Jukasta ja Hanneksesta alkaen. Naispuolisia kaimojani ovat Annet, Annikit, Jaanat ja ties ketkä.

Hepreaa ovat esim. nimet Mika ja Mikko ("Kuka on kuin Jumala?"), Liisa ja Elisabet (nimi liittyy Jumalaan ja valan vannomiseen, kai siis Jumalan uskollisuuteen) ja Matti (Mattitjaa = Herran lahja).

Kreikkaa esim. Pekka (petra/petros = kallio), Antero (miehekäs), Risto (kristitty), Helena (aurinkoinen)...

Latinasta taas esim. Tiina (christina = kristitty), Pia (hyveellinen), Markku (Mars-jumalalle pyhitetty)...

Tiedätkö, mitä sinun nimesi merkitsee? Miksi vanhempasi antoivat juuri ne nimet? Jos voit, kysy niiltä jotka tietävät.

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Seteli on käypää rahaa

Monilla työpaikoilla kannustetaan henkilöstöä hyviin harrastuksiin. On esim. liikunta- ja kulttuuriseteleitä. Niissä saattaa olla omavastuu, mutta muuten ideana on, että seteli on esim. uimahallin tai teatterin kassalla käteisen rahan veroista, ja työantaja siis sponsoroi ainakin osittain.

Leikin ajatuksella, mitä muita seteleitä voisi olla. Kirkkoseteli? Sen voisi panna kolehtiin ja saada hyvän mielen. Aika moni ystävä on sanonut vaivautuneensa kolehtia kerätessä.

Tai naapuriavun seteli. Sillä ei saa mitään itselle, mutta sillä voisi maksaa vaikka riuskalle miehelle, joka kolaa ja lapioi vähän vaivaisen naapurin lumet. Tai puistelee matot ja siivoaa muutenkin tuvan raikkaaksi.

Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian seteli? Voisi edistää vaikkapa raamatunkäännöstä ja lukutaitoa ties missä maailman äärissä.

perjantai 21. tammikuuta 2011

Torinkulman julistaja

Olen miettinyt erästä Herramme pienimmistä. Töistä palatessa tuossa ennen puoli viittä ohitan usein Kuopion torin kulmilla naisihmisen, joka laulaa ja välillä hihkuu. Sanoista en saa selvää. Välillä kuitenkin Halleluja ja Jeesus. Hihkaisuissa samoin. Sävelmä lienee omatekoinen ja vaihtuva, mutta hetkittäin tunnistaa jonkin hengellisen laulun tai virren.

Näitä ihmisiä lienee useimmilla paikkakunnilla. Jumalan hupsuja tai miten heistä sanoisi. Monella on vaikea suhtautua, on kiusaantunut olo. Itse olen ohi mennessä päivää sanonut, mutta keskustelua ei synny. Laulu jatkuu, kun olen jonkin matkan päässä.

Miten pitäisi suhtautua?

Kiirehtiä ohi ja leikkiä, ettei näe eikä kuule mitään? Mennä juttelemaan? (taitaa onnistua huonosti) Vai mitä?

Tuolla ihmisellä lienee palava halu julistaa Jeesusta ohikulkijoille.

En tiedä, mikä on vaikutus. Ainakin on raamatullisesti astuttu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla.

Mieleen on noussut Mika Waltarin romaani Felix Onnellinen. Sen päähenkilöllä oli pakottava tarve sanoa päivittäin jollekin tuntemattomalle, että tämän synnit on annettu anteeksi, jos tämä tahtoo. Joitakin hän auttoi, itseään ei koskaan.

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Kuopiossa hyvä olla

Kuopiossa on muuten hyvä olla.

Kohta kolme kuukautta täällä asuttu, eikä ole pahaa sanaa kuultu. Ihmiset ovat ystävällisiä tai sitten sen verran hienotunteisia, etteivät tule irvistelemään. Kadulla pysäytellään tuon tuostakin ja kysellään, miltäs nyt tuntuu ja onko kotiuduttu. Hyvältä ja on.

Myös työ on mielekästä ja haasteita tarjoavaa. Vähän pelkäsin liikaa rutiineja, mutta onhan tuota tullut paljon muutakin. Ensi viikoksi olen valmistellut ordinaatiokoulutuksen (vihkimys 6.2.), sitten 14.2. tulee hiippakuntavaltuusto ja 25.-27.2. ensimmäinen piispantarkastukseni Pyhäjärvellä.

Jos olivat liikuntapaikat hyvät jo Imatralla ja Helsingin Oulunkylä-Paloheinässä, niin ovat ne Kuopiossakin. Lemppariladukseni on tullut nousta Puijon mäelle, sieltä selännettä pitkin Puijonsarveen ja alalatua takaisin. On pari tosi vinkeää mäkeä, joissa meinaa pipo singahtaa.

Tiedänhän minä, että joka paratiisissa on käärme ja että joskus vielä tulee lunta tupaan, mutta nyt nautin siitä, että on hyvä olla. Muun Suomen ovat vain rakentaneet vähän kauas täältä...

lauantai 8. tammikuuta 2011

Liikkukaa hyvät ihmiset

Työmatkani on vähän alle kolme kilometriä. Minulla on se ilo, että voin kävellä sen mennen tullen. Tulee mukavasti liikuntaa.
Vaikka kotiin palatessa vastassa on Puijonlaakson tolkuton mäki, sekään ei puuskututa niin kuin aluksi. Peruskunto on kohentunut huomaamatta.
Nykyaikaiseen kerrostalon elämänmenoon sisältyy niin vähän hyötyliikuntaa, lähinnä roskien vienti, että pitää keksiä muuta.
Työmatkan kävely on hieno juttu, jos siihen  on mahdollisuus.
Iltaisin, lauantaina ja sunnuntaina ehdin sitten hiihtämään.
Muutama vuosi sitten ihastuin lajiin uudelleen, kun vihoin tajusin hankkia ns. teknisen alusasun. Se vie hikisyyden pois iholta, ja olo on paljon mukavampi.
Imatralla on paljon hyviä latuja. Sitten tuli tutuksi Paloheinä, jossa ei ole juuri muuta vikaa kuin lällyhelpot mäet, ja nyt sitten Puijo. Jos joku epäilee, ettei täällä saa mäen nousun harjoitusta, niin tulkoon katsomaan...

Liikunta on kivaa.
Minulle se on oikeastaan myös terveydenhoidollinen välttämättömyys.
Verenpainetaudin hoito hidastaa munuaisten toimintaa, ja ilman liikuntaa turpoan kuin Michelin-ukko. Tuntuu kuin hölskyisin.
Mutta riittävä hikiliikunta rauhallisella sykkeellä pitää paikat kunnossa ja olon hyvänä.
Suosittelen.