Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

lauantai 23. kesäkuuta 2018

Kun leirikeskusta ei enää ole

Kuluvana kesänä moni seurakunta pyörittää kesätoimintaansa ilman ennen käytössä ollutta leirikeskusta. Kokemuksia karttuu, hyvää ja pahaa.
Keskuksista on luovuttu kustannussyistä. Käyttö on ollut vähäistä ainakin kesäsesongin ulkopuolella. Saattoipa kunnon lämmitys puuttuakin.
Aluksi leirejä pidettiin enemmän tai vähemmän improvisoiden. Telttailtiin tai majoituttiin ties mihin katoksiin tai majoihin. Vähitellen vaatimustaso nousi. On mukavampi olla lämpimässä, lakanoiden välissä ja sisävessan tuntumassa. Ruokapalvelukin saisi olla muuta kuin nuotion kypsentämät antimet.
Tason nousu nosti kustannuksiakin, erityisesti kun palvelut edellyttivät ammattitaitoista henkilökuntaa.
Nyt on huomattu, ettei se rippileirin pito ilmaista ole vuokratiloissakaan. Moni muu retki tai leiri saattaa jäädä pitämättäkin.
Aika entinen ei koskaan enää palaa, ei näissä leirikeskusasioissakaan. Haikailu ei auta, vaan tarvitaan rohkeutta ja luovia ratkaisuja. Mitä ne ovat, se tiedetään parhaiten paikan päällä.

perjantai 18. toukokuuta 2018

Ämpäreitä virkaa hakeneille!

Kuopion hiippakunnassa vaihtuu noin kahden vuoden sisällä neljännes kirkkoherran viran haltijoista. Hyvin monen eläkkeelle siirtyminen osuu samoihin aikoihin.


Tuomiokapitulissa eläteltiin toiveita, että työttömyyttä tai urakierron hitautta valittavat nuoret teologit riemurinnoin rientävät hakemaan vapautuvia virkoja. Onhan joka vuosi huomattavan monta johtamistaidon kurssien kautta virkaan pätevöityviä.


Vaan toisin on käynyt. Hyvä jos on saatu yksi hakija virkaa kohti.


Miksi kirkkoherran virka ei houkuttele? Sitä saisi pohtia painavammallakin foorumilla.


Palkka on yksi selitys, ehkä vielä painavampana rannaton työkenttä ja työn muuttuminen yhä enemmän kirjoituspöydän takaa tehtäväksi. Moni papin kutsumuksen saanut kun tahtoisi kiertää pitäjällä eikä laatia turvaselvityksiä, tilastoja tai vapaa-aikasuunnitelmia. Syitä on varmasti muitakin.


Esitin juuri kahvipöydässä ajatuksen, joka on vapaasti käytettävissä:
  • Tuomiokapituli lahjoittaa logollaan varustetun muoviämpärin jokaiselle kirkkoherran virkaa hakeneelle!

maanantai 7. toukokuuta 2018

Vähän on tarpeen

Olen jäämässä pian vuosilomalla ja sen jälkeen eläkkeelle.
Johan sitä tuli oltua pappina yli 40 vuotta.
Joku kysyi, mitä jättäisin nuoremmille henkiseksi perinnöksi. Hän varmaan toivoi jotakin hyvin syvällistä ja pitkään pohdiskeltua.
Enpä tiedä. Paperinmakuista tai harvojen ymmärtämää en halua lausua.
Enemmän uskon olevani tässä Lutherin linjoilla, joka lupasi kaikki kirjansa poltettaviksi, kunhan jätetään Katekimukset ja Sidottu ratkaisuvalta.
Samaan tapaan huomaan, että elämä opettaa keskittymään olennaiseen. Mitenkään laajempaa tai syvempää tietämistä väheksymättä huomaan miettiväni usein kristinuskon peruskysymyksiä. Vaikkapa p. Anselmin kanssa sitä, miksi Jumala tuli ihmiseksi.
Paavali halusi tuntea vain Kristuksen ja hänet ristiinnaulittuna.
Ei siihen ole paljon lisäämistä. Jos nyt kuitenkin se, että pidetään välit kunnossa myös ihmisten kesken. Ainakin jos se meistä riippuu.

torstai 19. huhtikuuta 2018

Keskiluokan puolesta


Kuuntelin radiosta puheohjelmaa. Viisaat keskustelivat siitä, mitä vaaroja meidän hyvällä suomalaisella yhteiskunnallamme on.
Useampaan kertaan nousi esiin ajatus, että hyvinvoiva ja riittävän laaja keskiluokka on erityisen tarpeellinen. Miksi? Siksi että jos keskiluokka kutistuu ja voi huonosti, alkavat ääripäät korostua.
Hienosti sanottuna kyse on polarisoitumisesta. Ajaudutaan tilanteeseen, jossa hyvinvoiva väestönosa eristäytyy omaksi saarekkeekseen ja yhä kasvava huono-osaisten joukko ajautuu toivottomuuteen.
Äärimmäisiä esimerkkejä löytyy niin USA:sta kuin Venäjältä: Rikkaiden asuma-alueet ovat aidattuja ja vartioituja. Sinne ei ole asiaa kuin hyväksytyillä. Toisaalta ollaan turvassa ja toisaalta turvattomia. Aitojen ulkopuolelle meno on aina riskinottoa.
Sata vuotta sitten Suomessa huudettiin, että köyhälistöllä on menetettävänä vain kahleensa. No, oli muutakin, henkikin meni monilta. Oman maamme surkea jakso johtui osin siitä, että oma keskiluokka puuttui. Ei ollut omaa järjestysvaltaa, armeijaa, virkamieskuntaa. Niitä rakenneltiin pikavauhtia ja usein vähän sinnepäin eikä kohdalleen.
Tuohon tapaan ne viisaat puhuivat. Kuuntelin hiljaa. Vaikka keskusteluohjelmaan kuuluu monenlaisten kärjistysten esittäminen, tunsin kohdanneeni tiedon jyviä.
Kun on virkamiestä ja toimihenkilöä, työnjohtoa ja pikkupomoa, eri alojen ammattilaisia, siitä kasvaa se porukka, joka verotuloillaan tukee heikompiaan ja luo vakautta ja uskottavuutta koko yhteiskuntaan.
 

tiistai 20. maaliskuuta 2018

Vakituinen virka ei kiinnosta - miksi?

Kuopion hiippakunnassa vaihtuu runsaan vuoden sisänn viidennes kirkkoherroista.
Huomiota on herättänyt, että hakijoita on hyvin vähän. Joitakin virkoja on pantu uuteen hakuun, jonnekin valittu ainoa hakija siinä pelossa, että hänkin peruu, jos ei heti valita.
Miksi kirkkoherraksi ei haluta, vaikka muodollisesti päteviä olisi paljonkin? Kappalaiseksi pyrkii toistakymmentä, kirkkoherraksi hyvä jos se yksi.
Onko palkkaus kohdallaan suhteessa odotuksiin, työaikaan, työmäärään ja vastuisiin?
Onko maaseudulle halukkuutta, jos ei ole hyvämaineista lukiota lapsille ja töitä myös puolisolle?
Ollaanko mieluummin työttömänä kasvukeskuksessa kuin vakinaisessa virassa vähän syrjemmällä?
Kysymyksiä osaan esittää. Vastaaminen on vaikeampaa.

tiistai 13. helmikuuta 2018

Älä ammu omaan jalkaasi

Äkkinäinen lähti kostamaan. Hän varasi mukaansa pistoolin, mutta esiin otettaessa se laukesi ja äkkinäinen ampui itseään jalkaan.
Kostamatta jäi, mikä on tarinassa hyvä asia.
Ajattelen Konneveden seurakuntaa, jossa kymmenien kerrotaan eronneen kirkosta protestiksi sille, että heidän mieleisensä kirkkoherra erotettiin virasta.
En ota kantaa itse erottamiseen.
Sen sijaan mietin noita eroajia. He ovat tehneet protestiratkaisun, johon heillä on lain mukaan oikeus. En moiti heitä.
Mutta, mutta, mutta! Kohdistuuko protesti oikeaan asiaan? Vai tuliko ammuttua omaan jalkaan?
Kun erotaan kirkosta, se tarkoittaa eroa omasta seurakunnasta. Jokainen eroaja syö oman seurakunnan voimavaroja ja mahdollisuuksia tehdä hyvää.
Jotenkin tuntuu, että sitä oman seurakunnan vahingoksi toimimista eroajat eivät ole halunneet.
Tulevia seurakuntavaaleja ajatellen vielä on aikaa liittyä takaisin, jotta voi oikeasti vaikuttaa asioihin.
Kirkossakin jäsenet päättävät.

perjantai 5. tammikuuta 2018

Töitä nuorille

Osa työtäni on etsiä sopivia pappeja seurakuntiin ja vastaavasti papeille ja maistereille töitä seurakunnista.


Työ on ollut hauskaa ja antoisaa.


Nyt siinä on vuosi vuodelta kasvanut surullinen lisämauste.


Maisterijono kasvaa eikä pappisvihkimystä voi antaa, kun ei ole varmuutta kuuden kuukauden työpaikasta.


Samaan aikaan virkani puolesta esittelen viranhoitomääräyksiä jo eläkeläisten joukkoon siirtyneille, kun ei muitakaan ole käytettävissä.


Täällä raukoilla rajoilla kun ei ole käytännössä juuri lainkaan muuta pappireserviä, jota ottaa palvelukseen.


Kun sitten vaikkapa joku sairastuu tai jää eläkkeelle, etsitään muutaman kuukauden sijaista, jota ei ole. Niinpä seurakunta joko säästää toimimalla vajaalla tai sitten otetaan työhön reipas eläkeläinen.


Älkää käsittäkö väärin. Minulla ei ole mitään eläkeläisiä vastaan. Itsekin liityn joukkoon vielä tämän vuoden puolella. Monella heistä on huikea kokemus ja hiljainen tieto, sydämen halua ja kutsumus kai hautaan saakka. Yhä paljon annettavaa.


Silti tunnen, että jossakin mättää, kun viisi vuotta akateemisesti opiskelleet nuoremmat pyörittelevät peukaloitaan ja emeritus eläkevaarit ja -muorit paiskivat töitä.


Teologit ovat niin kilttiä porukkaa, ettei siellä maisterien joukossa näy kapinalipun heiluttajaa. Ehkä jonkun pitäisi. Olisi kutsumus, olisi virallisesti todettu sopivuus alalle, olisi tutkinto - vaan vihkimystä ja työtä ei siunaannu läheskään kaikille.