Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

maanantai 29. lokakuuta 2018

Pyhäinpäivä eikä mikään hello waan

Ilmoitan - enkä nöyrimmästi, vaan reilusti ja avoimesti - että aion viettää pyhäinpäivää enkä mitään halloweenia. Hellowaan, sanon sille.
Minusta kuoleman ja kauhun populaari makaberisointi on yksinkertaisesti mautonta.
Sen sijaan tuntuu hyvältä muistaa vainajia. Muistan myös kristikunnan pyhiä, eläviä ja edesmenneitä. Lämmöllä kiitän esim. Martti Lutheria, joka otti ja rojautti pyhät maan päälle.

lauantai 29. syyskuuta 2018

Mikko Mikkelissä




On muuten Mikon nimipäivä. Päivänsankareita on tuttavapiirissä niin paljon, että saatte yhteiset onnittelut.
Nimi on hepreaa ja alun perin kolmetavuinen Mi - K(h)a - El.
Kuten kaikki heprealaiset nimet se on kokonainen lause: Kuka - kuin - Jumala. Olisiko järkevä suomalainen käännös "ketä voisi verrata Jumalaan?"
Mikael oli juutalaisen mytologian ylienkeleitä, taivaallisen sotajoukon johtaja ja yleensä miekka kädessä kuvattu. Niin myös ni-mikko-kaupunkinsa Mikkelin tuomiokirkon lasimaalauksessa.
Jospa kaimat olisivat vähän rauhallisempia.
Suomalaisissa kansansaduissa Mikko on Repolaisen etunimi. Tarkoitaneeko, että Mikko on ovela tai neuvokas?

tiistai 17. heinäkuuta 2018

Lämmin kädenpuristus

Tunnustan: olen suurella lämmöllä seurannut suurvaltajohtajien tapaamista Helsingissä. On hyvä, että on puhevälit. Hienommin sanottuna, että käydään dialogia.
Upeita ovat myös olleet Helsingissä näkyneet "lakanat", joissa kehotetaan lämmittämän sydämiä, ei maapalloa, ja että autuaita ovat rauhantekijät, koska heitä kutsutaan Jumalan lapsiksi.
Donald Trump on vain yksi ihminen. Samoin Vladimir Putin. Silti heihin kulminoituu moni asia suurvaltasuhteissa. On hyvä, jos he muistavat ison kirjan ajatuksen siitä, että siltä, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan.
Joka johtaa, johtakoon toimellisesti. Lisäisin siihen, että - kuten jo Antti Rokka opetti - tehdään asiat jären kanssa.
Eikä unohdeta sydäntä. Sykkikööt sydämet siihen malliin, että apua tarvitsevat myös apua saavat ja että tämä maailma rauhoittuisi.
NHL-pelipaidan tai MM-jalkapallon lahjoitus ovat pieniä eleitä. Isompia olisi esim. Syyrian jälleenrakentaminen ja pakolaisten paluun tukeminen.

lauantai 23. kesäkuuta 2018

Kun leirikeskusta ei enää ole

Kuluvana kesänä moni seurakunta pyörittää kesätoimintaansa ilman ennen käytössä ollutta leirikeskusta. Kokemuksia karttuu, hyvää ja pahaa.
Keskuksista on luovuttu kustannussyistä. Käyttö on ollut vähäistä ainakin kesäsesongin ulkopuolella. Saattoipa kunnon lämmitys puuttuakin.
Aluksi leirejä pidettiin enemmän tai vähemmän improvisoiden. Telttailtiin tai majoituttiin ties mihin katoksiin tai majoihin. Vähitellen vaatimustaso nousi. On mukavampi olla lämpimässä, lakanoiden välissä ja sisävessan tuntumassa. Ruokapalvelukin saisi olla muuta kuin nuotion kypsentämät antimet.
Tason nousu nosti kustannuksiakin, erityisesti kun palvelut edellyttivät ammattitaitoista henkilökuntaa.
Nyt on huomattu, ettei se rippileirin pito ilmaista ole vuokratiloissakaan. Moni muu retki tai leiri saattaa jäädä pitämättäkin.
Aika entinen ei koskaan enää palaa, ei näissä leirikeskusasioissakaan. Haikailu ei auta, vaan tarvitaan rohkeutta ja luovia ratkaisuja. Mitä ne ovat, se tiedetään parhaiten paikan päällä.

perjantai 18. toukokuuta 2018

Ämpäreitä virkaa hakeneille!

Kuopion hiippakunnassa vaihtuu noin kahden vuoden sisällä neljännes kirkkoherran viran haltijoista. Hyvin monen eläkkeelle siirtyminen osuu samoihin aikoihin.


Tuomiokapitulissa eläteltiin toiveita, että työttömyyttä tai urakierron hitautta valittavat nuoret teologit riemurinnoin rientävät hakemaan vapautuvia virkoja. Onhan joka vuosi huomattavan monta johtamistaidon kurssien kautta virkaan pätevöityviä.


Vaan toisin on käynyt. Hyvä jos on saatu yksi hakija virkaa kohti.


Miksi kirkkoherran virka ei houkuttele? Sitä saisi pohtia painavammallakin foorumilla.


Palkka on yksi selitys, ehkä vielä painavampana rannaton työkenttä ja työn muuttuminen yhä enemmän kirjoituspöydän takaa tehtäväksi. Moni papin kutsumuksen saanut kun tahtoisi kiertää pitäjällä eikä laatia turvaselvityksiä, tilastoja tai vapaa-aikasuunnitelmia. Syitä on varmasti muitakin.


Esitin juuri kahvipöydässä ajatuksen, joka on vapaasti käytettävissä:
  • Tuomiokapituli lahjoittaa logollaan varustetun muoviämpärin jokaiselle kirkkoherran virkaa hakeneelle!

maanantai 7. toukokuuta 2018

Vähän on tarpeen

Olen jäämässä pian vuosilomalla ja sen jälkeen eläkkeelle.
Johan sitä tuli oltua pappina yli 40 vuotta.
Joku kysyi, mitä jättäisin nuoremmille henkiseksi perinnöksi. Hän varmaan toivoi jotakin hyvin syvällistä ja pitkään pohdiskeltua.
Enpä tiedä. Paperinmakuista tai harvojen ymmärtämää en halua lausua.
Enemmän uskon olevani tässä Lutherin linjoilla, joka lupasi kaikki kirjansa poltettaviksi, kunhan jätetään Katekimukset ja Sidottu ratkaisuvalta.
Samaan tapaan huomaan, että elämä opettaa keskittymään olennaiseen. Mitenkään laajempaa tai syvempää tietämistä väheksymättä huomaan miettiväni usein kristinuskon peruskysymyksiä. Vaikkapa p. Anselmin kanssa sitä, miksi Jumala tuli ihmiseksi.
Paavali halusi tuntea vain Kristuksen ja hänet ristiinnaulittuna.
Ei siihen ole paljon lisäämistä. Jos nyt kuitenkin se, että pidetään välit kunnossa myös ihmisten kesken. Ainakin jos se meistä riippuu.

torstai 19. huhtikuuta 2018

Keskiluokan puolesta


Kuuntelin radiosta puheohjelmaa. Viisaat keskustelivat siitä, mitä vaaroja meidän hyvällä suomalaisella yhteiskunnallamme on.
Useampaan kertaan nousi esiin ajatus, että hyvinvoiva ja riittävän laaja keskiluokka on erityisen tarpeellinen. Miksi? Siksi että jos keskiluokka kutistuu ja voi huonosti, alkavat ääripäät korostua.
Hienosti sanottuna kyse on polarisoitumisesta. Ajaudutaan tilanteeseen, jossa hyvinvoiva väestönosa eristäytyy omaksi saarekkeekseen ja yhä kasvava huono-osaisten joukko ajautuu toivottomuuteen.
Äärimmäisiä esimerkkejä löytyy niin USA:sta kuin Venäjältä: Rikkaiden asuma-alueet ovat aidattuja ja vartioituja. Sinne ei ole asiaa kuin hyväksytyillä. Toisaalta ollaan turvassa ja toisaalta turvattomia. Aitojen ulkopuolelle meno on aina riskinottoa.
Sata vuotta sitten Suomessa huudettiin, että köyhälistöllä on menetettävänä vain kahleensa. No, oli muutakin, henkikin meni monilta. Oman maamme surkea jakso johtui osin siitä, että oma keskiluokka puuttui. Ei ollut omaa järjestysvaltaa, armeijaa, virkamieskuntaa. Niitä rakenneltiin pikavauhtia ja usein vähän sinnepäin eikä kohdalleen.
Tuohon tapaan ne viisaat puhuivat. Kuuntelin hiljaa. Vaikka keskusteluohjelmaan kuuluu monenlaisten kärjistysten esittäminen, tunsin kohdanneeni tiedon jyviä.
Kun on virkamiestä ja toimihenkilöä, työnjohtoa ja pikkupomoa, eri alojen ammattilaisia, siitä kasvaa se porukka, joka verotuloillaan tukee heikompiaan ja luo vakautta ja uskottavuutta koko yhteiskuntaan.