Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

tiistai 3. tammikuuta 2017

Genitaalit uskon ytimessä


Tiedätkö, mitä on genitaalikristillisyys?

Minäkin opin sen vasta hiljattain. Mainittu suunta pitää kristinuskon ytimenä heteroseksuaalista avioliittoa ja muistaa kohkata kaikesta, mihin sukupuolisuus saadaan jotenkin yhdistetyksi. Vaikkapa naisen oikeudesta pappisvirkaan, mistä kirkolliskokous päätti marraskuussa 1986. Myös sana tasa-arvo herättää heti intohimoja.

En millään lailla väheksy ihmisten oikeutta pitää esillä asioita, jotka he kokevat tärkeiksi.

Toisaalta en liene ainoa, jota väsyttää törmätä yhä uudestaan samaan juupas-eipäs väittelyyn, jossa ei aikoihin ole esitetty mitään uutta.

Keskustelut tuskin ovat myöskään lähentäneet osapuolia. Viime marraskuun kirkolliskokous keskusteli taas, mutta lopputulemana oli havainto, että yhteistä linjaa näyttä olevan aivan mahdoton saada. Jotkut uumoilevat näkemyserojen päin vastoin kasvaneen.

Puhutaan genitaaliasioista, jos siihen on erityistä syytä.

Mutta kristinuskon ytimessä minä näkisin uskon Jumalaan, jolla on meitä kohtaan hyvä tahto. Eikä unohdeta Jeesusta, jonka risti ja ylösnousemus olivat esim. Paavalin teologian ydintä.

 

lauantai 24. joulukuuta 2016

Jouluksi 2016



(Tämä on julkaistu Savon Sanomissa 24.12.2016 "Ajassa" alakertana)
Ihmeiden ihme

Jouluun kuuluu, että yritetään sanoa ja ymmärtää jotakin sellaista, mikä ei sanoiksi tai ymmärrykseen taivu. Miten Jumala voi tulla ihmiseksi tai sana lihaksi?

Siihen on Uuden testamentin sisällä lukemattomia eri polunpäitä vastaukseksi. Se on vähän kuin sokeat norsua tutkisivat. Yksi tunnustelee kärsää, toinen korvaa, kolmas torahammasta, neljäs jalkaa, viides kylkeä ja kuudes häntää. Kukin voi kertoa jotakin olennaista ja varmasti norsuun kuuluvaa, mutta kukaan ei hallitse koko totuutta.

Vanhimmat Uuden testamentin tekstit ovat Paavalilta. Hän mainitsee ohimennen ajan täyttyneen ja Jumalan lähettäneen Poikansa syntymään naisesta, mutta muuten häntä ei tuntunut juuri lainkaan kiinnostavan Kristus ”lihan mukaan”. Hänelle tärkeintä olivat ristinkuolema ja ylösnousemus. Mainitsee hän toki myös parusian, sen että Kristus tulee vielä takaisin. Ehkä hyvinkin pian.

Evankeliumeissa kohtaamme Markuksella eräänlaista adoptio-oppia tai nykykäsityksen mukaan mieluummin possessionaalisuutta. Henki valtaa Jeesuksen ja ohjaa suureen tehtävään. Jumala tavallaan ottaa Jeesuksen pojakseen ja julkistaa sen. Matteus ja Luukas eivät tyytyneet tähän, vaan heidän täytyi kertoa Jeesuksen lapsuudesta. Hyvin erilaiset kertomukset muuten. Ihmeet ovat olleet mukana alusta asti, ei vasta kasteen ja kirkastusvuoren jälkeen.

Johanneksen evankeliumi on kuin toisesta maailmasta. Siellä on pyhä Sana, joka oli luomisesta asti Jumalan luona kunnes laskeutui tänne maailmaan ja tuli lihaksi. Vähän samantapainen on Paavalin siteeraama kenosis-hymni, jossa ennalta ollut Kristus tyhjentää itsestään taivaallisen olemuksensa voidakseen olla kuolevainen. Jos Markuksen Jeesus on paljolti ihminen, Johanneksella hän on taivaallinen olento keskellämme.

Luukkaan evankeliumissa ja Apostolien teoissa edellytetään erityinen kirkon aika, kun Kristuksen paluu näytti viipyvän. Kirkon tehtävä oli kastaa ja opettaa, murtaa leipää nälkäisille ja viedä sana kaikkeen maailmaan.
Monesta kohdasta voi uumoilla, että ne kuvaavat myöhemmän seurakunnan käytäntöä esimerkiksi ehtoollisen vietossa ja kasteessa. Ydinasiat kuvataan yhä kiteytetymmin, joskin vielä oli pitkä matka esimerkiksi kolmeen ekumeeniseen uskontunnustukseen.

Kaiken kaikkiaan Uuden testamentin kuvaukset Jumalan Pojasta ja hänen ihmiseksi tulostaan eivät ole yksi ja yhtenäinen kertomus. Yhdessä ne antavat hänestä sen kuvan, jota kirkko opettaa. Joulua ajatellen ydin voisi olla sanoissa ”Teille on syntynyt Vapahtaja.”

Kirjoittaja on rovasti ja notaari.
Marja-Sisko Aalto

maanantai 5. joulukuuta 2016

Herra, armahda!

Olin ajatellut olla kommentoimatta Imatran hirveää ampumistapausta. Vaan enpä voinut.
Syvä myötätuntoni kaikille uhreille ja heidän läheisilleen.
Pienessä kaupungissa moni tuntee monen. Luultavasti minäkin tunsin tai tiesin heidät kaikki.
Kun kuolema tulee arvaamatta lähelle, se koskettaa kovalla kädellä.
Moni on myös voimaton. Mitä ihmettä voimme tehdä? Sytyttää sen kynttilän? "Suo Herra toivon kynttilöiden loistaa..."
Rukoilen, että Herra armahtaisi meitä. Millaiseksi olemme tehneet hänen hvyäksi luomansa maailman? Maran ata, tule Herra Jeesus, anna valosi voittaa pimeys!

perjantai 25. marraskuuta 2016

Papinvaali on kovin, kovin hidas

Kirkossamme tehdään uudistuksia ja hyvä niin.


Kaikissa asioissa ei ihan kaikki ole mennyt parhaalla tavalla.


Esimerkiksi otan kirkkoherran vaalin. Nykyisin on yleisintä, että vaali on välillinen eli luottamushenkilöt hoitavat vaalin. Tässä vaalitavassa on useita etuja. Papit arvostavat sitä, etteivät samalla tavalla ole kaiken kansan sylkykuppeina kuin kansanvaalissa. Todelliset lahjat, koulutus, kokemus ja kyvyt voidaan punnita ja haastattelussa vielä osoittaa, mikä on miehiään tai naisiaan. Pienempi valitsijoiden joukko on paremmin informoitu kuin koko kirkkokansa.


On jo nähty, että välilliseen vaaliin on paremmin ehdokkaita kuin kansanvaaliin, joka on yhä mahdollinen. Ja kun se sitä on, en arvostele seurakuntia, jotka tuota vaalitapaa pyytävät.


Välillinen vaali ehkä  hiukan nopeuttaa kirkkoherran vaalia, joka - kaikella rakkaudella sanottuna - on edelleen kovin hitaasti etenevä vaalitavasta riippumatta.


Mutta ikävämpi yllätys odottaa prosessin loppupäässä. Saavutettu nopeusetu hupenee siinä, että vaalin jälkeinen prosessi on kaksi kuukautta aiempaa hitaampi. Aiemminkin on odotettu vaalin tuloksen lainvoimaisuus, mutta nyt siihen lätkäistään päälle kirkkoherran irtisanomisaika nykyisestä virastaan. Jos hän jo on kirkkoherra, irtisanomisaika on kaksi kuukautta. Eikä fiksu vaalivoittaja sano itseään irti ennen kuin valitusaika on ohi. Muutenhan hän saattaisi joutua tyhjän päälle, jos valitus tulee ja sitä tutkitaan. Valituksen käsittely kun voi kestää yli vuodenkin.


Siinä muuten olisi toinen nopeamman prosessin paikka, valitusten käsittely. Eikä se johdu kirkosta.

torstai 17. marraskuuta 2016

Liikettä niveliin

Kirkkoa on sanottu vaeltavaksi Jumalan kansaksi. Historiallisena taustana lienee Israelin autiomaavaellus kohti luvattua maata, mistä sitten saatiin esikuva kristityn vaellukselle kohti taivasta. Erityisesti Heprealaiskirjeessä sitä kuvataan kauniisti ja yhteishengessä. Pitäkäähän huoli, ettei kukaan jää matkasta!


Kirkkohallitus on antanut yleiskirjeessään ohjeita liikkuvasta seurakunnasta, mutta siinä ei vaelleta mihinkään eikä kirkoista tehdä telttapyhäkköjä.


Sen sijaan kannustetaan istuvaa ja uskovaa seurakuntaa liikkumaan ja nauttimaan muutakin kuin sananrieskaa, kahvia ja pullaa.


Ohjeet ovat yksinkertaisia ja helposti sovellettavia:
  • Kirjatkaa ylös, mitä jo nyt tehdään
  • Lisätkää liikettä omaan ja työyhteisön arkeen
  • Liikkukaa yhdessä seurakuntalaisten kanssa
On niitä vihjeitä tietysti netissäkin: https://www.facebook.com/Liikkuvaseurakunta/
Ylös, ulos ja lenkille!


Monen mielestä se on mukavinta kaverin kanssa tai porukassa. Moni pikkuisen yllytyshöperö lähtee mukaan, kun saa numerolapun rintaansa, vaikka ei oltaisi minkäänlaisessa kilpailussa.

torstai 20. lokakuuta 2016

Vesitetty koko hiippakunta...

Kauhukseni olen huomannut työskenteleväni Suomen ehkä vesitetyimmässä hiippakunnassa!

Kuopion hiippakunnan seurakuntien nimistä reilusti puolet sisältää jonkin vesiaiheen ja lopuista muutama selvästi viittaa jotenkin veteen. Onhan esim. Ilomantsi merkitykseltään suunnilleen ”mantsilaisten vesireitin latvavedet”. Ilo on samaa juurta kuin ylä, ja Mantsinsaari Laatokalla. Rääkkylä lienee ”Rääkykylä” eli siellä on salmen yli soutua pyydetty vastarannalle huutamalla.

Suoraan vetisiä seurakuntia ovat esim. Heinävesi, Kallavesi, Kiuruvesi, Konnevesi, Pielavesi ja Riistavesi. Järviä on vielä enemmän: Polvijärvi, Pyhäjärvi, Ristijärvi, Siilinjärvi, Sonkajärvi, Varpaisjärvi ja Järvi-Kuopio.

Järvien väliin mahtuu tietysti salmi: Hankasalmi, Hyrynsalmi, Iisalmi, Suomussalmi, Vehmersalmi. Yksi perinteikäs pitäjä tyytyy lampeen, siis Rautalampi.

Järvessä on tietysti lahtia: Kontiolahti, Lapinlahti. Niemikin on,Tuusniemi, ja saamenkielinen venepaikka Kaavi. Saamea on myös Lieksa, joka tarkoittanee suota.

Jos ei salmi riitä, vesien väliin tulee joki: Suonenjoki, Leppävirta. Pielisensuu viitannee Pielisjoen suuhun. Niin kuin Joensuukin. Veden reippaampaa liikettä kuvaavat Eno ja Juankoski.

Pyhäselässä se selkä viittaa järvenselkään. Rantakylä taas on Pielisjoen rannalla…

Osa noista seurakunnista on jo liitetty naapureihin, mutta nimet ovat tallella.

Luoja ja jääkausi ovat ainakin venereittejä ja rantasaunan paikkoja tänne runsaasti siunanneet. Eteläisissä vesissämme polskii saimaannorppakin.

torstai 6. lokakuuta 2016

Toi tuolla vielä elää, ammu sinne

Uutiset kertovat, miten Venäjän ilmavoimat moukaroivat Aleppon kaupunkia Syyriassa. Viimeisetkin sairaalat maan tasalle. Kymmeniä tuhansia uhreja. Raunioissa vielä eletään, vaikka kaikesta on pulaa puhtaasta vedestä alkaen.

Venäjän uutisissa ilmavoimat on sankari tuhotessaan terroristien tukikohtia.

Muu maailma ihmettelee, miten siviilikohteita saa rankaisematta räjäyttää taivaan tuuliin. Kokonaisen suurkaupunginkin.

Politiikan asiantuntija antaa lausunnon: Vaikka Al-Assadin hallinto on julma, se on sentään hallinto, ja silloin koko maa ei vajoa anarkiaan.

Minä annan lausunnon, että en ymmärrä ihmisten pahuutta.
Mitä ihmettä me voisimme tehdä?