Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

maanantai 31. tammikuuta 2011

Kirkko 2020

Selasin vihkosta "Kirkko 2020. Suomen evnkelis-luterilaisen kirkon tulevaisuusselonteko."

Se ei oikeastaan yllättänyt missään kohdassa. Puhutaan globaaleista asioista, yhteisöllisyydestä, murroksesta, ihmisarvosta ilman työsuoritesidonnaisuutta, levon tarpeesta, arvojen ja uskonnollisuuden uusista muodoista.

Oikeastaan se pieni yllätys on siinä, mitä vihkosessa ei ole. Siinä ei ole tarvetta kiihkoilla mihinkään suuntaan homoasiassa. Pieni mutta sitäkin äänekkäämpi konservatiivis-fundamentalistinen porukka siitä jaksaa kohkata. Kirkko keskittyy olennaisempiin kysymyksiin - ihmisoikeuskysymyksiä unohtamatta.

perjantai 28. tammikuuta 2011

Ystävä tukee kun aika on

Olen lukenut ja antanut itselleni kertoa kaikenlaista marsalkka Gustaf Mannerheimista, joka on pariin kertaan äänestetty suurimmaksi suomalaiseksi kautta aikojen.

Asia, josta moni ei taida tietää, on naisten vaikutus hänen elämänuraansa. Ratkaisevissa vaiheissa on aina ollut apuna nainen tai useampikin, jotka ovat tulleet avuksi. Marski oli hyväkäytöksinen, aatelinen ja mestari luomaan ja käyttämään hyväksi sosiaalisia suhteita.

Saatuaan Suomessa potkut niin koulusta kuin kadettikoulusta hän siirtyi Pietariin kummitätinsä vaikutuspiiriin. Tädin avulla aukenivat ovet niin Mihailovin ratsastuskouluun kuin Chevalier-kaartiinkin, ja se apu tarkoitti myös tuntuvia rahasummia.

Entä sen jälkeen? Shuvalova, Lubomirskaja ja monet muut. Oikeasta narusta nykäisemällä avautui aina uusia ovia ja yhteyksiä, ja nuoren upseerin ura eteni.

Tällä en lainkaan vähättele hänen omia lahjojaan, sinnikkyyttään, taitojaan erityisesti poliittisiin tilannearvioihin.

Mutta hyvät ystävät oikeaan aikaan ovat kullanarvoisia.

tiistai 25. tammikuuta 2011

Nimi voi kertoa paljon

Mikä sinun nimesi on?

Yllättävän suuri osa tavallisesta etunimistöstämme perustuu edelleen kristilliseen perinteeseen, joko lännen tai idän kirkon pyhimyskalenteriin. Monen supisuomalaiselta tuntuvan nimen tausta on hepreassa, kreikassa tai latinassa.

Oma nimeni Marja-Sisko Anneli on pariltakin osalta hepreaa. Marjan toinen pääjuuri on Mariassa, joka on yleisseemiläinen nimi ja tunnettu myös muinaisessa Egyptissä, tunnettu myös muodossa Miriam/Myriam/Maryam. Merkitys on eri aikoina ja maissa vaihdellut, eikä alkuperäisestä ole täyttä varmuutta. Mutta ihan mukava olla Mooseksen siskon ja Vapahtajamme äidin kaima.

Sisko nyt on sisar. Kun pari vuotta sitten Moskovan TV:n englanninkielisessä haastattelussa käänsin nimeni toimittaja Amanda Smithille, siitä tuli väkisinkin "Sister Mary", joka sai hänet nauramaan ja puhuttelemaan minua abbedissaksi.

Anneli on Anna / Hanna nimen johdannaisia. Taustalla on heprean verbi hanaan, "hän on osoittanut armoaan". Vastaava miehen nimi on Johannes, joka suomessa on vääntynyt lukemattomiin muotoihin Jannesta, Jukasta ja Hanneksesta alkaen. Naispuolisia kaimojani ovat Annet, Annikit, Jaanat ja ties ketkä.

Hepreaa ovat esim. nimet Mika ja Mikko ("Kuka on kuin Jumala?"), Liisa ja Elisabet (nimi liittyy Jumalaan ja valan vannomiseen, kai siis Jumalan uskollisuuteen) ja Matti (Mattitjaa = Herran lahja).

Kreikkaa esim. Pekka (petra/petros = kallio), Antero (miehekäs), Risto (kristitty), Helena (aurinkoinen)...

Latinasta taas esim. Tiina (christina = kristitty), Pia (hyveellinen), Markku (Mars-jumalalle pyhitetty)...

Tiedätkö, mitä sinun nimesi merkitsee? Miksi vanhempasi antoivat juuri ne nimet? Jos voit, kysy niiltä jotka tietävät.

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Seteli on käypää rahaa

Monilla työpaikoilla kannustetaan henkilöstöä hyviin harrastuksiin. On esim. liikunta- ja kulttuuriseteleitä. Niissä saattaa olla omavastuu, mutta muuten ideana on, että seteli on esim. uimahallin tai teatterin kassalla käteisen rahan veroista, ja työantaja siis sponsoroi ainakin osittain.

Leikin ajatuksella, mitä muita seteleitä voisi olla. Kirkkoseteli? Sen voisi panna kolehtiin ja saada hyvän mielen. Aika moni ystävä on sanonut vaivautuneensa kolehtia kerätessä.

Tai naapuriavun seteli. Sillä ei saa mitään itselle, mutta sillä voisi maksaa vaikka riuskalle miehelle, joka kolaa ja lapioi vähän vaivaisen naapurin lumet. Tai puistelee matot ja siivoaa muutenkin tuvan raikkaaksi.

Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian seteli? Voisi edistää vaikkapa raamatunkäännöstä ja lukutaitoa ties missä maailman äärissä.

perjantai 21. tammikuuta 2011

Torinkulman julistaja

Olen miettinyt erästä Herramme pienimmistä. Töistä palatessa tuossa ennen puoli viittä ohitan usein Kuopion torin kulmilla naisihmisen, joka laulaa ja välillä hihkuu. Sanoista en saa selvää. Välillä kuitenkin Halleluja ja Jeesus. Hihkaisuissa samoin. Sävelmä lienee omatekoinen ja vaihtuva, mutta hetkittäin tunnistaa jonkin hengellisen laulun tai virren.

Näitä ihmisiä lienee useimmilla paikkakunnilla. Jumalan hupsuja tai miten heistä sanoisi. Monella on vaikea suhtautua, on kiusaantunut olo. Itse olen ohi mennessä päivää sanonut, mutta keskustelua ei synny. Laulu jatkuu, kun olen jonkin matkan päässä.

Miten pitäisi suhtautua?

Kiirehtiä ohi ja leikkiä, ettei näe eikä kuule mitään? Mennä juttelemaan? (taitaa onnistua huonosti) Vai mitä?

Tuolla ihmisellä lienee palava halu julistaa Jeesusta ohikulkijoille.

En tiedä, mikä on vaikutus. Ainakin on raamatullisesti astuttu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla.

Mieleen on noussut Mika Waltarin romaani Felix Onnellinen. Sen päähenkilöllä oli pakottava tarve sanoa päivittäin jollekin tuntemattomalle, että tämän synnit on annettu anteeksi, jos tämä tahtoo. Joitakin hän auttoi, itseään ei koskaan.

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Kuopiossa hyvä olla

Kuopiossa on muuten hyvä olla.

Kohta kolme kuukautta täällä asuttu, eikä ole pahaa sanaa kuultu. Ihmiset ovat ystävällisiä tai sitten sen verran hienotunteisia, etteivät tule irvistelemään. Kadulla pysäytellään tuon tuostakin ja kysellään, miltäs nyt tuntuu ja onko kotiuduttu. Hyvältä ja on.

Myös työ on mielekästä ja haasteita tarjoavaa. Vähän pelkäsin liikaa rutiineja, mutta onhan tuota tullut paljon muutakin. Ensi viikoksi olen valmistellut ordinaatiokoulutuksen (vihkimys 6.2.), sitten 14.2. tulee hiippakuntavaltuusto ja 25.-27.2. ensimmäinen piispantarkastukseni Pyhäjärvellä.

Jos olivat liikuntapaikat hyvät jo Imatralla ja Helsingin Oulunkylä-Paloheinässä, niin ovat ne Kuopiossakin. Lemppariladukseni on tullut nousta Puijon mäelle, sieltä selännettä pitkin Puijonsarveen ja alalatua takaisin. On pari tosi vinkeää mäkeä, joissa meinaa pipo singahtaa.

Tiedänhän minä, että joka paratiisissa on käärme ja että joskus vielä tulee lunta tupaan, mutta nyt nautin siitä, että on hyvä olla. Muun Suomen ovat vain rakentaneet vähän kauas täältä...

lauantai 8. tammikuuta 2011

Liikkukaa hyvät ihmiset

Työmatkani on vähän alle kolme kilometriä. Minulla on se ilo, että voin kävellä sen mennen tullen. Tulee mukavasti liikuntaa.
Vaikka kotiin palatessa vastassa on Puijonlaakson tolkuton mäki, sekään ei puuskututa niin kuin aluksi. Peruskunto on kohentunut huomaamatta.
Nykyaikaiseen kerrostalon elämänmenoon sisältyy niin vähän hyötyliikuntaa, lähinnä roskien vienti, että pitää keksiä muuta.
Työmatkan kävely on hieno juttu, jos siihen  on mahdollisuus.
Iltaisin, lauantaina ja sunnuntaina ehdin sitten hiihtämään.
Muutama vuosi sitten ihastuin lajiin uudelleen, kun vihoin tajusin hankkia ns. teknisen alusasun. Se vie hikisyyden pois iholta, ja olo on paljon mukavampi.
Imatralla on paljon hyviä latuja. Sitten tuli tutuksi Paloheinä, jossa ei ole juuri muuta vikaa kuin lällyhelpot mäet, ja nyt sitten Puijo. Jos joku epäilee, ettei täällä saa mäen nousun harjoitusta, niin tulkoon katsomaan...

Liikunta on kivaa.
Minulle se on oikeastaan myös terveydenhoidollinen välttämättömyys.
Verenpainetaudin hoito hidastaa munuaisten toimintaa, ja ilman liikuntaa turpoan kuin Michelin-ukko. Tuntuu kuin hölskyisin.
Mutta riittävä hikiliikunta rauhallisella sykkeellä pitää paikat kunnossa ja olon hyvänä.
Suosittelen.