Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

torstai 29. lokakuuta 2009

Olisiko vaihtoehto häämöttämässä?

Kuluneen vuoden aika on käynyt ilmi, että työllistymiseni on osoittautunut vaikeaksi.

Mahdollisia ratkaisuja on ollut tarjolla ainakin neljä:

1) Palaan virkavapaaltani virkaani Imatran seurakunnassa.
2) Jos seurakunta ei halua minun palaavan, se neuvottelee kanssani sopimuksen, joinka mukaisilla ehdoilla jätän palaamatta. Tämän rinnakkaisväylä olisi laiton irtisanominen korvauksineen.
3) seurakunta, hiippakunta tai laajemmin kirkkotyönantaja (esim. kirkkohallitus) osoittaa minulle muun asiallisen työpaikan, jonka voin hyväksyä.
4) Omalla aktiivisella toiminnalla saan itse uuden työpaikan.

Seurakunta (kohta 2) ja piispat (kohta 3, herrat Huotari, Paarma ja Häkkinen) ovat vastanneet, etteivät vaihtoehdot 2 ja 3 tule kysymykseen. Jäljelle jäävät siis 1 ja 4, joista 1 toteutuu 1.11. alkaen.

Onko kirkko tehnyt muuta? On. Imatran seurakunnan työntekijöille ja luottamushenkilöille on tarjottu ammattiapua ja järjestetty tilaisuuksia keskustella tilanteesta. Minulle on annettu mahdollisuus käyttää rekrytointipalveluja eli valmennusta työnhakuun. Se olikin antoisaa.

Kohtaa 4 olen myös aktiivisesti toteuttanut, erityisesti sen jälkeen kun ilmeni, ettei kirkkotyönantaja aio minulle työtä osoittaa.

Monen turhaksi osoittautuneen hyvän yrityksen jälkeen nyt on pientä valoa putken päässä. Neuvotteluyhteys on syntynyt. Lisää voin kertoa vasta kun tiedän varmemmin.

Jotenkin on pari kuukautta tuntunut, että minua on ajettu väkisin tilanteeseen, jota minä en ole tahtonut eikä seurakuntakaan. Haluaisin viimeiseen asti välttää kärjistykset ja vastakkainasettelut, saati että minä sen enempää kuin muutkaan asianosaiset haluaisi vahinkoa seurakunnalle tai kirkolle. Toivon, ja sen lisäksi teen vakavasti parhaani, että sitä ei syntyisi tai että se olisi mahdollisimman lievää ja korjattavissa.

perjantai 23. lokakuuta 2009

Työrauha on myös tiedotuksen niukkuutta

Olen saanut ihmettelevää palautetta, kun piispan, seurakunnan ja minun linja tiedotuksessa on nyt 21.10. jälkeen hyvin niukka.

Se perustuu useamman neuvottelun osallistujien selvän enemmistön selvään tahtoon.

On harkittu, että käydessäni pian hoitamaan virkaani 11 kk:n poissaolon jälkeen seurakunta tarvitsee mahdollisimman häiriöttömän työrauhan.

Toivon sille ymmärrystä.

Semanttista tarkkuutta

Mukava huomata, että tätä blogia luetaan. Olen saanut pari sinänsä aivan asiallista palautetta eräistä ilmaisutavoista.

Kun tätä blogia kirjoitan vähän päiväkirjan tapaan, en aina tule olleeksi ehdottoman tarkka sanavalinnoissa. Niinpä muutama transsukupuolinen katsoo, että ei aina käy ilmi, puhunko vain itsestäni ja tilanteestani, vai transsukupuolisista yleensä. Siinä varmaan onkin syytä olla tarkkana.

Uusin kommentti oli, etten saisi sanoa antaneeni TS-ilmiölle kasvot, koska se ja se toinen TS on aivan toisennäköinen ja -tapainen.

Tässä törmäämme semanttiseen ongelmaan ja mielenkiintoiseen väärinkäsitysten mahdollisuuksien kenttään.

Tuolla ilmaisulla transsukupuolisuuden kasvoista en tarkoita, että kaikki olisivat kuin minä tai että olisin jotenkin esikuvaksi kelpaava. Se on vähän kuin lauseenlyhenne siitä, että yritän sanoa kenen tahansa vastaantulijan oikeasti voivan olla transsukupuolinen. Minä nyt satun olemaan 55-vuotias ja sielua ja sydäntä myöten kirkon palvelija. Joku toinen meistä ehkä 2.000 - 2.500:sta näyttää aivan toiselta, on eri ikäinen, eri sukupuolta, ajattelee monesta asiasta toisin jne.

Mutta kuten sanoin, kuka tahansa voi olla TS. Emme mahdu mihinkään ennakkoluulojen luomaan stereotypiaan - ja hyvä niin.

Syyllistynköhän taas väärään yleistykseen, kun sanon tämän: Moni TS on joutunut kokemaan niin paljon pahan puhumista ja ikäviä asenteita, että hän voi herkistyä kokemaan kipeää arvostelua tai asioiden vääristelyä myös siellä, missä sitä ei ainakaan tarkoituksellisesti ole. Mutta tunnekokemus on aito, ja asiat on hyvä ottaa puheeksi ja selvittää.

Niin että kiitos palautteesta! Yritän ottaa opikseni.

maanantai 19. lokakuuta 2009

Pieni muutto

Tänään 19.10. muutan pienen kuorman kanssa Imatralle. Ihan vain välttämätöntä. Ostan lisää paikan päältä. Olo on kovin kaksijakoinen, koska näen, miten raskaasti Birgitta ottaa sen, etten jää työttömäksi Helsinkiin hänen luokseen. Omat työhalut ovat kovat.

Elämä ei ole helppoa. Nallekarkkeja ei voi sekä syödä että säästää.

Säätiedotuksen sanoin odottelen, että selkiytyy ja myrskyt laantuvat.

torstai 15. lokakuuta 2009

Kotimaa24 blogihaastattelu

Kotimaa24 verkkosivustolla on Hannu Kiurun ("Liberona kirkon liukkaalla kentällä") tuore blogihaastattelu minusta. Se on hyvin sovinnollinen luonteeni mukaan. Saa nähdä, tartutaanko tarjoamaani käteen.

Tähän en voi valitettavasti antaa linkkiä, koska kone herjaa, ettei muistia ole tarpeeksi. Kotimaa24 blogit uusimmat vie kyllä perille.

tiistai 13. lokakuuta 2009

TS on ihminen ja lähimmäinen

Tässä blogissa on palautemahdollisuus sähköpostiini.
Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Niinhän sitä sanotaan.

Harkitsen palautekanavan tukkimista, koska viime aikoina on tullut "veljellisiä ohjeita" tunnustaviksi kristityiksi itseään nimittäviltä siinä määrin, että tuntuu pahalta. Osa sentään reilusti nimellä, pahimmat herjaukset tietysti nimettöminä. Se siitä kristillisyydestä.

Yhteistä on voimakas halu lyödä ja masentaa. Minua kehotetaan takaisin siihen helvettiin, josta päättävästi murtauduin ulos kolmatta vuotta sitten hankkiessani lähetteen tutkimuksiin. Kun asia ei kosketa itseä eikä sitä ymmärretä, voidaan muka hyvää tarkoittaen antaa ohjeita, jotka toteutettuina orjuuttaisivat taas.

Edelleen on yhteistä se, että kirjoittaja ei lainkaan tunne transsukupuolisuutta. Kirjeistä päätellen se sotketaan seksuaalisiin perversioihin, vaikka trans-ilmiöllä ei ole mitään tekemistä seksuaalisuuden kanssa. Kysehän on sukupuoli-identiteetistä. Karkeasti sanottuna asia on pään sisällä, ei jalkovälissä. Mutta sehän ei tuomitsijoille ole auennut. Heille olen moraaliton, hillitön pervertikko, jonka elämän täyttää villi himo milloin mihinkin. Pahemmin on vaikea erehtyä.

Edelleen syytetään siitä, että olisin vaihtanut oman olemukseni johonkin. Taas totuus on päinvastainen. Olen lopettanut vuosikymmenten tuskaisen itseni kieltämisen, olen hyväksynyt itseni tällaisenani Jumalan luomaksi ja lunastamaksi. Savi ei enää riitele valajaansa vastaan, vaan opettelee kiittämään siitä, että Hän jostakin syystä näki hyväksi tehdä minusta TS:n. Ehkä opettaakseen tälle kansalle, mistä on kysymys, ehkä myös osoittaakseen, mikä uskossa on olennaisempaa, Jumalan armo Kristuksessa vai ennakkoluulojen sävyttämä tuomitseva moralismi. En siis vaihda mitään, vaan annan oman itseni tulla esiin. Se vaatii hirmuisen määrän rohkeutta ja itsetuntoa. Minulla siihen kypsyminen vei (monen ulkoisen hidastavan tekijän vaikuttaessa) vuosikymmeniä.

TS (transsukupuolisuus) ei ole sairaus, vaan pysyvä lääketieteellinen ilmiö, johon suositellaan korjaavia hoitoja. Siis erikoislääkärit suosittelevat.

TS ei ole päähänpisto tai hankittu ominaisuus. Se ei tartu eikä siihen voi opetella. Se vain on. Nykytietämyksen mukaan kyse on sikiökaudella, siis ennen syntymää, tapahtunut identiteettileimautuminen, joka ei vastaa fyysistä sukupuolta. Pienen pieni prosentti ihmisistä syntyy tässä mielessä väärään kehoon. Ei tunneta minkäänlaista hoitoa tai terapiaa, jolla tuo sukupuolen identiteettileimautuminen voitaisiin hoitaa "normaaliksi". Siksi on helpompaa hoitaa ulkoisia sukupuolituntomerkkejä. Suomessaa se tapahtuu vasta erikoislääkärien vahvistaman diagnoosin jälkeen, heidän suosituksestaan ja jatkuvassa valvonnassaan.

Tämä korjaava hoito on ainoa tunnettu tapa parantaa TS:n elämänlaatua.

Hän tarvitsee tukea ja lähimmäisyyttä, ei tuomiota.

TS ei ole vaarallinen. Sen sijaan moni tuntemani on masentunut, jopa itsemurhaa hautova. Syynä on poikkeuksetta se, että jotkut lähipiirissä ovat jatkuvasti kohtuuttoman julmia häntä kohtaan. Minulla tätä ongelmaa ei ainakaan toistaiseksi ole. Kiitän Luojaa läheisistäni, joille saan olla minä ilman vieraita rooleja. Surulliseksi tekee, että jo kahdesti olen käynyt itsemurhaa yrittäneen TS:n sairasvuoteen äärellä. Molemmilla kerroilla syynä oli läheisten hylkääminen.

torstai 8. lokakuuta 2009

Vihdoin hyviä uutisia työstä

Kaunis päivä eilisen syysmyrskyn jälkeen.
Sain Mikkelistä hyviä uutisia.
Jonkin ajan päästä pääsen istumaan samaan pöytään kirkon työmarkkinajohtajan, ammattiliittoni toiminnanjohtajan, piispan ja sijaiseni kanssa.
Pohditaan, miten työhönpaluuni edellytyksiä voisi rakentaa ja edistää.
Tuntuu todella hyvältä, että isokenkäiset ovat kirjeeni johdosta ottaneet asiakseen tulla koolle ja tarttua härkää sarvista. (En kylläkään tiedä, kuka se härkä on, minua ovat jotkut sanoneet vuoroin pässiksi ja lampaaksi.)

torstai 1. lokakuuta 2009

Kiitosaihe

Tulevana viikonloppuna on DWC:n seminaari, jossa olen Birgitan kanssa ohjelmavastuussa kuten jo pari kertaa ennenkin.

Tuollainen tapaaminen, "kokoontumisajo", pari kertaa vuodessa on monelle T-ihmiselle ainutlaatuinen kokemus. Voi pukeutua haluamallaan tavalla eikä kukaan ihmettele. Tapaa "lajitovereita", voi jakaa kokemuksia, kysellä ja ymmärtää elämää vähän paremmin. Oma kyky elämänhallintaan paranee.

Erityisesti iloitsen siitä, että tällä kertaa mukaan on ilmoittautunut peräti 11 "luomunaista", siis T-ihmisen puolisoita tai muita läheisiä. Myös heille vertaistuki ja mahdollisuus tavata samassa tilanteessa olevia on kullanarvoinen.

Ties kuinka monta kertaa olen jo kuullut tarinan, miten T:n läheinen on kuvitellut olevansa ainoa maailmassa ilman ketään, kelle voisi sydäntään purkaa. Kyllä niitä kanavia on. On upeaa nähdä se vapautuneisuus ja ilo, mikä loistaa kohtalotoverin löytäneen kasvoilta. Toinen toistaan tukien sitä taas jaksaa eteenpäin.

Hienoa että on DWC:n kaltaisia järjestöjä, jotka tarjoavat mahdollisuuksia kasvuun ja elämänhallintaan. Sanotaan sitä nyt vielä hienosti kolmannen sektorin vapaaehtoisjärjestöksi. Onhan se sitäkin. Tunnen useita sen aktiiveja, jotka ovat vuosikausia tehneet korvauksetta pyyteetöntä työtä muiden hyväksi.

Aina vain tuntuu löytyvän kiitosaiheita Jumalan edessä.