Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

lauantai 29. elokuuta 2009

Papin töihin edes hetkeksi

Huomenna sunnuntaina 30.8.pääsen täällä Helsingissä kastepapiksi ristiäisiin. Voi että tuntuu hyvältä!

On ollut antoisaa ja mielenkiintoista tehdä tutkimustyötä Diakonian tutkimuksen seuran toimeksiannosta, ja on kiva kun työtäni arvostetaan niin että diakoniabarometri julkistetaan 21.9. (siinä Tomi Oravasaari ja Anne Birgitta Pessi ovat tehneet varsinaiset yhteenvedot ja tulkinnat) ja kommentoiva suomalaisen diakonian bibliografiani painettuna ja internetissä syksyn mittaan, viimeistään kai 27.11.

Silti ne häät ja ristiäiset, joissa olen kesän mittaan saanut pappina palvella, vain vahvistavat vakaumustani siitä, että sydämestäni haluan tehdä työtä ihmisten parissa, heidän iloonsa yhtyen ja heitä surussa tukien (hautajaisia ei toki ole nyt ollut).

Taisin jo aiemmin kirjoittaa, että minulla on seurakuntapapin sydän ja sielu. Olen terve ja puhkun työintoa. Vielä kun olisi se seurakunta, joka uskaltaisi minut palkata!

Isä Jumalan ajatuksia en aina ymmärrä. Miksi hän antaa kutsumuksen, mutta ei osoita työtä? No, ehkä olen nyt liian kärsimätön. Yritän muistaa ystäväni Riitta Uosukaisen kerran Karjala-kysymyksessä lausuman viisauden: - Jumala on oikeudenmukainen ja hänen tahtonsa vielä tapahtuu, mutta hänen toimitusaikansa ovat joskus harmillisen pitkät.

perjantai 28. elokuuta 2009

Transtutkimuskeskus pitää huolta omistaan

Tänä aamuna kävin tapaamassa omahoitajaani transtutkimusten ja -hoidon keskuksessa. Ihan mukava ja asiallinen juttutuokio. Seuraava tapaaminen taas n. 3 kk päästä. Ihan hyvä, että pidetään yhteyttä hoidossa oleviin ja tarkistetaan, mikä on olo ja missä mennään. Itse tunnen olevani vahva ja motivoitunut, mutta kaikki eivät sitä ole.

Oikeastaan ainoa stressitekijä on työpaikka 1.11. alkaen. Imatralla olisi virka, mutta myös julkivastustaja, jonka mielestä kirkkoherra menetti luottamuksensa sillä hetkellä kun kertoi olevansa transsukupuolinen. Se on jännitteinen tilanne.

Omahoitajan mukaan hoitojen aikana (ensi kesään asti harvakseltaan) pitäisi välttää stressitekijöitä.

Olisiko jollakulla tarjota asiallista työtä?

torstai 27. elokuuta 2009

Hyvä Suomen naiset!

Entisenä urheilijana ja nyt hissukseen lenkkeilevänä seuraan yhä mielelläni urheilua. Kävin jo alkukesästä stadikalla katsomassa, kun suomen futisnaiset kellistivät Italian 3-2. Nyt on EM-kisoissa jatkunut sama tahti. Ensin kaatui Tanska 1-0 ja eilen Hollanti 2-1. Kyllä se vain kummasti tuntuu mukavalta. Hyvä naiset!

Ammattiurheilusta en ole kauheasti innostunut, mutta toivon hyvien esimerkkien innostavan tavallisia ihmisiä liikkumaan. Totta on, että on muitakin terveydelle hyvin haitallisia juttuja, vaikkapa ylipaino, tupakka, alkoholi, kiukkuinen luonne jne. - mutta kaikkein vaarallisinta on liikkumattomuus.

(Ja sitten voin vastaan väittäjille nostaa esiin loistavan argumentin: presidentti Juho Kusti Paasikivi eli lähes 87-vuotiaaksi, vaikka oli ylipainoinen, sai raivokohtauksia, poltti urakalla ja maisteli muutakin kuin viinipuun antia - ja inhosi liikuntaa.)

torstai 20. elokuuta 2009

Tutkimukseni julkaistaan!

Eilen illalla tuli Mikko Malkavaaralta puhelinviesti, että Diakonian tutkimuksen seuran (DTS) eli työnantajani hallituksen puheenjohtaja Kari Latvus on sitä mieltä, että päätyöni "Diakonian kommentoiva bibliografia 1989-2009" on niin tasokas, että he haluavat julkaista sen kokonaan (lähes 100 sivua) aikakauskirjansa Diakonian tutkimus 5-vuotisjuhlanumerossa 2/2009 vielä tänä syksynä. Samaa mieltä ovat muutkin kuulemani hallituksen jäsenet, ja sen on aikamoinen JIHUU:n aihe.

Mutkana matkassa on viimeistelyn ja täydennyksen todella kireä aikataulu. Jos kaiken pitää olla painokunnossa 15.9. tulee kiire, ja tekstiin jää epätarkkuutta ja rosoa. Vielä enemmän minua vaivaa, että jotakin tärkeääkin voi jäädä pois, kun aikataulu olisi 1,5 kk kireämpi kuin aiemmin suunniteltu. Aika näyttää, tehdäänkö näin vai siirretäänkö julkaisuaikataulua, esim. lehden ilomestymistä, tai sitten numeroon 1/2010.

Tutkimus julkaistaan vähän myöhemmin, ehkä 27.11. DTS:n seminaarissa, nettiversiona monenlaisine hakupalveluineen (indeksointi). Sitä versiota DTS itse sitoutuu päivittämään.

Mutta pääasia on se, että olen saanut arvostetuilta tieteentekijöiltä merkittävää tunnustusta osaamisestáni. Se tuntuu todella hyvältä, kun edellinen varsinainen tieteellinen työskentelyjakso sijoittui vuosiin 1992-94 (ylempi pastoraalitutkinto, joka vaaditaan asessorin ja tuomiorovastin virkoihin).

Saas nähdä, mikä minusta tulee isona.

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Foniatri katsoi kurkkuun

Tänään ke 19.8.2009 kävin ensi kertaa foniatrilla. Lähete 3.10.2008, nyt jo sisään, vain 10,5 kk jonotusta... Meille TS-asiakkaille niin loputtoman tuttua ja ikävää tämä jonotus yli kohtuuden menevine aikoineen.

Mutta itse lääkärin kanssa juttelu oli mukava kokemus. Hän otti tosi intiimiä kuvaakin, suorastaan sisäisiä paljastuksia. Kuinkahan moni lukijoistani on nähnyt omat äänihuulensa, vieläpä käytössä? (Sain lausua syvällisen ja vaativan harjoitteen hii-iii.)

Tältä alalta vielä edessä tapaamisia äänenkäyttöterapeutin kanssa ja konsultaatio kirurgin kanssa. Äänihuulia voi tietyllä tavalla kaventaa, jolloin ääni hiukan pehmenee, joskaan ei nouse korkeammalle. Siihen vaaditaan harjoittelua ja käytännössä kokeilua. En ole ihan varma, annan- ko työntää puukon kurkkuuni. Päivittäin tapaan naisia, jotka mörisevät minua alempaa.

Kun lisäksi haluan jatkaa ammatissani, jossa sekä puhe- että lauluääni ovat tarpeen, en halua ainakaan hätiköidä.

maanantai 17. elokuuta 2009

Paras aikaansaannos

Kolme ihanaa poikaa vanhempineen tavattu Tampereella! Kivaa oli, vaikka ilmat (holotnaa ja sunnuntaina jatkuva sade) eivät suosineet ja pienessä oli räkätautia.

Olen monesti miettinyt, mikä on parasta, mitä olen elämässäni saanut aikaan. Kakenlaista ylevää ja korkealentoista olen siirtänyt syrjään. Ei se ja se NIIN tärkeä ollutkaan.

Parasta on sittenkin nuo kolme tervettä, aikuista lasta, kukin jo omassa perheessään, jalat oman pöydän alla ja oma jälkikasvu kasvamassa.

Tällaiset perusasiat kun muistaisi!

perjantai 14. elokuuta 2009

Kivaa luvassa: lapsia ja nimpparit

Tänään perjantaina pakerran vielä tiedekunnan kirjastossa Helsingissä. Huomenna on tarkoitus jo varhain mennä Tampereelle lapsenlapsia laskemaan. Luvassa on "ämmin" käyttö Särkänniemessä ym.

Huomenna voin myös ensi kertaa virallisesti viettää Marjan nimipäivää. Se on omalla tavallaan juhlahetki. Olin joskus toisen niminen, mikä se nimi nyt olikaan, mutta nyt täysillä nainen ja onnellinen siitä.

Asetuksista löysin maininnan, että blogiani on luettu 61 kertaa. Onkohan se paljon vai vähän? Ehkä se on niin, että oikeat ihmiset lukevat. En ole mainostanut tätä muualla kuin facebook sivustollani.

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Työstä ja toimeentulosta huolia

Olen virkavapaalla Imatran kirkkoherran virasta 31.10.2009 asti. Yhtä pitkään jatkuu määräaikainen projektitutkijan tehtäväni Diakonian tutkimuksen seurassa.

Jos palaan Imatralle, siellä odottaa väistämättä konflikti.

Jos taas en palaa Imatralle, olen työtön. Siihen ei oikein olisi varaa. En myöskään ymmärrä, miten kirkolla olisi varaa sysätä pois kaltaiseni pian 32 vuotta pappina palvellut työntekijä.

Oma piispani Seppo Häkkinen tukee minua lähettämällä AresPartners rekrytointipalveluun selvittämään, missä muualla voisin työllistyä kuin kirkossa. Oma toivomukseni on ja pysyy: palveleminen pappina kirkossa.

Arkkipiispa Jukka Paarma neuvoi juuri väistymään kirkon edun nimissä. Olen neuvoon syvästi pettynyt. Se on mielestäni moraaliton ja lainvastainen, koska mukana ei ollut minkäänlaista ehdotusta muusta työstä. Kirkkotyönantaja ei näytä vieläkään lainkaan perehtyneen vuonna 2003 voimaan tulleeseen lakiin transseksuaalien tutkimuksista ja hoidoista, missä taataan työpaikan säilyminen.

Sen sijaan Kuopion piispa Wille Riekkinen sanoi, että johan on kumma, jos ei töitä löydy. Häneltä olen piispakunnan ymmärryksen saanutkin.

Kenttäpiispa Hannu Niskaselta kyselen erivapauspäätöstä päästä yli-ikäisenä sotilaspapiksi. Heillä kun on 55 vuoden eroamisikä, joka minulla tuli juuri täyteen. Vastausta ei vielä ole ehtinyt tulla.

Työhalut olisivat kovat.

Tutkijan työssänikin on jälkeä syntynyt. Ainakin viimeksi ohjausryhmän mukaan vielä huomattavan hyvää jälkeä.

tiistai 11. elokuuta 2009

Olen Marja-Sisko Aalto, 55 v ja pappi.

Yli 50 vuotta elämästäni olen tuntenut eläväni jonkun toisen kehossa. Ympäristön paineet pakottivat elämään pojan ja miehen elämää, vaikka olen aina tuntenut olevani tyttö, sittemmin nainen. Vuoden 2003 alusta Suomessa tuli voimaan laki transseksuaalien tutkimuksesta ja hoidosta. Hakeuduin pitkiin, monitietellisiin tutkimuksiin, ja 3.10.2008 sain diagnoosin F 64.0 mtof (= transsukupuolinen, korjaussuunta miehestä naiseksi).

Sukupuolta ei siis voi vaihtaa. Olen aina ollut nainen ja se pysyy. Naiseuteni ulkoisia tuntomerkkejä voidaan vahvistaa, ja siinä ovat apuna hormonit (ne ihan samat mitä muut naiset popsivat jopa vahvempina vaihdevuosivaivoihinsa), epilaatio (karvanpoisto kasvojen alueelta laserilla) ja foniatrian palvelut (harjoitteet korkeammalta puhumiseen ja laulamiseen). Lisäksi tapaan säännöllisesti omahoitajaani. Kirurginen hoito on kaukana edessäpäin. Suomessa laki edellyttää huomattavan hitaasti kiiruhtamista.

Transsukupuolinen maksaa huomattavan osan hoidoista itse, koska lääketieteellisesti ei ole kyse sairaudesta, vaan diagnosoitavasta, pysyvästä lääketieteellisestä ilmiöstä, ja KELA korvaa vain sairauden hoitoja.

Mitä transsukupuolisuus sitten on?

Se on juuuri edellä kuvattua: ihminen kokee yleensä jo pikkulapsesta asti syntyneensä väärään sukupuoleen. Kyse on henkisestä leimautumisesta, ei fysiikasta. Minusta kasvoi ulkonaisesti mies (mitä inhosin), minusta tuli kolmen ihanan lapsen isä (mitä arvostan) - mutta koko ajan kaihersi, että jotakin on perustavanlaatuisesti väärin. Kun teini-iässä luokkatoverit ihastelivat ensimmäisiä partahaiveniaan, minä itkin omiani, samoin leveneviä hartioita, kun suunta oli väärä.

Kolmevuotiaana ihmettelin, miksi minulla on housut, kun muilla tytöillä on mekko tai hame.

Minut kasvatettiin häpeämään, salaamaan ja peittämään. En saanut "höperehtiä".

Mielikuvitus tuli avuksi. Ja kun omaa hametta en saanut, käytin tyynyliinaa hameena niinä harvoina hetkinä, kun suurperheessä sain olla yksin. Vasta lähempänä aikuisikää sain ostaa aitoja, oman kokoisia naisen vaatteita.

Transsukupuolisuus ei ole seksuaalisuutta. Moni transsukupuolinen on seksuaalisesti lähinnä hämmentynyt, koska toista edes sinnepäinkään virittynyttä on vaikea löytää.

Minulla on ollut ilo löytää kaksikin upeaa naista: nuoruudenrakkauteni ja lasteni äiti Birgitta sekä Sirkka, jonka kanssa olin 2000-luvun alussa viitisen vuotta naimisissa. Kumpikin heistä joutui kulkemaan kivisen tien yrittäessään ensin turhaan tehdä minusta miestä ja päästessään sen turhaksi oppimisen jälkeen aavistelemaan, mistä sitten on kysymys. Birgitan kanssa olen taas elänyt yhdessä marraskuusta 2008. Suhteemme ei ole seksuaalinen, jos joku tirkistelijä haluaa sen tietää.

Transsukupuolisena en koe koskaan olleeni naiseksi pukeutuja. Parempi luonnehdinta on mieheksi pukeutuja. Sitä olin. Jouduin eläytymään miehen rooliin, pukeutumaan ja käyttäytymään kuin mies. Voitte uskoa, että se oli rankkaa. Lopulta niin rankkaa, että en enää jaksanut. Kun laki kerran sallii tutkimukset ja hoidot, hakeuduin niihin. Vaikka siitä on seurannut käsittämätön julkisuudessa ryöpytys ja paljon olen kokenut ihmisten suvaitsemattomuutta ja julmuutta, en kadu. Tiedän olevani oikealla tiellä, matkalla omaksi itsekseni.

Olen elänyt kokonaan naisen elämää 20.12.2008 alkaen. Miehen vaatteet saivat mennä UFF:n keräyslaatikoihin lukuunottamatta kahta papintakkia, joista olen maksanut pienen omaisuuden, ja mieskuoroni esiintymistakkia, jolla on tunnearvoa. Reiät korviini otin 15.12.2008.

Hormonihoito alkoi 19.3.2009 ja epilaatio 12.5.2009. Foniatria alkaa 19.8.2009. Hoidot ovat kevyitä, eivät vie paljon aikaa eivätkä johjda sairauslomaan. Epilaatiopäivän voi iho vähän punoittaa. Olen siis myös hoitojen aikana täysin työkykyinen. Kunnia-asiana olen muutenkin pitänyt, että tutkimukset ja hoidot on tehty ns. omalla ajallani. Työnantajani eivät ole niistä kärsineet.

Niin, työ!

Olen täysin työkykyinen, ikäisekseni erittäin terve ja kahden psykiatrin lausunnoissa henkisesti hyvin terveeksi ja tasapainoiseksi todettu.

Ongelmana on, että minut yritetään sysätä syrjään työelämästä.

Uskaltaisikohan joku tässä maassa palkata papin, joka on nainen ja julkisuudessa ilman omaa syytä ryöpytetty?

Saisi ahkeran, lahjakkaan, sitoutuneen ja tunnollisen työntekijän.