Joulun keskiö

 Olettekos kummempaa kuulleet… – Kotimaa

Vietän pyhäinpäivää, en halloweenia

 Jaroslav Hasekin luoma hahmo kunnon sotamies Svejk aloitti usein puheensa sanoilla "Ilmoitan nöyrimmästi" (Ich melde gehorsam).

Minä ilmoitan enkä mitenkään nöyrimmästi, että vietän hartaudella pyhäinpäivää enkä mitään halloweenia. Sille sanon Hello waan.

Pyhäinpäivässä on monta kaunista ja kristillistä sisältöä. Muistelemme kristikunnan pyhiä, iloitsemme pyhistä ihmisistä keskellämme ja muistamme, miten apostolin kirjeet saatetiin osoittaa siellä ja siellä asuville Jumalan pyhille, siis seurakuntaan.

Lutherin sanotaan rojauttaneen pyhät maan päälle, siis rohkaisseen huomaamaan oman ajan pyhät ja pyrkimään itsekin parempaan elämään - ei ns. lihaa pyhittäen, vaan eläen yhteydessä pyhään Jumalaan.

Liittyy pyhäinpäivään myös vainajien muistelu, mutta ei makaaberilla tavalla kuolemateemalla leikkien. Minusta rukous- ja muistohetket kirkossa ja kynttilän sytytys ovat paljon parempia tapoja.

Elämänmakuinen dogmatiikka

 Kristilliseen uskoon kuuluu tietty kiteytetty oppisisältö kuten uskontunnustus. Ilman opin määrittelyä usko on tunneläikähtelyä ja tuuliajolla tai ohjattavissa mielivaltaisesti.

Toisaalta pelkkä oppi, siihen takertuminen ja dogmien taakse asettuminen voi olla hyytävän kylmää ja heikompia jyräävää. Siitä on kirkon historiassa ja nykypäivässä esimerkkejä. Dogmi ilman rakkautta ja lähimmäisen huomaamista on se kirjain, joka kuolettaa.

Kultaiseen keskitiehen kuuluvat molemmat, selkeä opillinen pohja sekä avoin sydän ja tekevät kädet.

Kirkossa on kahden tason jäseniä - miksi?

 "Ei pidä vetää Jumalan nimeä (siunausta) sinne, minne se ei kuulu. Ne asiat, mitkä Hän sallii ja siunaa, on kyllä selkeästi ilmoitettu Raamatussa. Muut ovat sitten sen pahanhengen töitä, joista pyrkikäämme eroon."  (Samuel Kettunen)

Tuo on tyypillinen vastaus, kun olen kysellyt, milloin pääsen kirkossa vihityksi sen ihmisen kanssa, jonka kanssa sain kirkollisen vihkimyksen 1973.

Vastaus heijastaa sitä huonosti piilotettua ajattelutapaa, että kirkossa on tällä hetkellä kahden tason jäsenyys: osalle annetaan pyhä toimitus, osalta se kielletään. Armo on unohdettu jonnekin.

Minä ja entinen puolisoni olemme konfirmoituja kirkon jäseniä, täysijärkisiäkin. Kun meitä ei vihitä Jumalan edessä, hänen sanaansa esillä pitäen ja rukouksen ilmapiirissä, koemme väistämättä olevamme huonommiksi arvioituja kuin muut. Transtaustaisena minut on välillä julistettu avioon naisen kanssa kelpaamattomaksi. Nyt valtio en sallisi, mutta kirkko kieltää.

Tiedän, että voisimme saada kirkollisen vihkimisen, kun pyytäisimme sitä tiedossa olevilta avaramman avioliittokäsityksen omaavilta papeilta. Emme kuitenkaan halua tehdä sitä nurkan takana, vaan avoimesti uskosta ja kirkon jäsenyydestä iloiten ja ilman että joutuisimme tietoisesti toimimaan vastoin piispamme ohjetta.

Olisi hyvä, jos kirkon jäsenet olisivat samanarvoisia.

Hyvä olisi sekin, jos minua ei taas kerran leimattaisi ikävästi, kun tätä kyselen.

Piispainkokous antoi kannanottonsa, piispa Laajasalo omansa

https://www.kotimaa24.fi/blogit/joko-kohta-paastaan-kirkossa-vihille/

Vaikeat sanat

Vaikeimmaksi osaksi Isä meidän -rukousta on sanottu tätä:

• niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.

Sitä jos jää miettimään, alkaa tuntea oman pienuutensa tai sielunliikkeittensä vajavuuden. Olenko oikeasti antanut kaikille anteeksi? Myös sille kaikkein mahdottomimmalle ihmiselle, sille vihoviimeiselle, ärsyttävälle kiusanhengelle?

Jeesus näyttää kiusallisesti sitovan yhteen oman anteeksi saamisemme ja anteeksi antamisemme. Kun tarkastelee rukouksen kontekstia Matteuksen 6. luvussa, käsitys vain vahvistuu.

Niin että eipä jätetä mitään ikävää hampaankoloon ketään vastaan.

Nyt metsä kirkkoni olla saa

Tunnustan: rakastan luonnossa liikkumista. Minut ja Birgitan löytää usein metsästä. Minut sieltä, missä on mäntyjä, kallioita ja edes pilkahdus vettä. Luojan suuri luonto vetoaa niin monen aistiin. Tavallaan metsä on minulle myös kirkko, koska koen luonnon kertovan Luojastaan.

Muta onko se riittävä "kirkko"?

Hyvän vastauksen sain, kun minun todettiin olevan Covid-19 riskiryhmää. Piti varoa tuttujenkin tapaamisia. Kirkko alkoi tulla striimattuna tai tallennettuna, ja aina etänä eli itse en ollut mukana.

Konkreettisesti koin, että jotakin olennaista puuttuu. Ehtoollinen erityisesti, mutta myös paljon muuta, sellaistakin, mitä en pysty täsmällisesti ilmaisemaan.

Kuvittelen itseni seurakunnan kokoontumiseen kotikirkossa. Laulamista pitää välttää tartuntavaaran takia, muta kuvitelmassani laulan, että raplinki rapisee.

Tuolla on NN, rakas vanhus, joka on aina uskollisesti paikallaan. Tuossa taas OO, joka jostakin syystä minua ärsyttää, mutta eikö vain ole saanut sydämelleen tulla kirkkoon. PP on tuonut kylässä olevat lapsenlapsensa, hyvä! Rippikoululaiset ovat levottomia, mutta kirkossa kuitenkin. Jospa jotakin hyvää tarttuisi...

Metsä on hyvä, muta ei korvaa kirkkoa. Tällä en halua kumpaakaan rakasta paikkaani kritikoida.

Minä olen olemassa

Ilta-Sanomissa 29.2.2020 nainen purki sydäntään, kun viranomaiset olivat sotkeneet hänen henkilötunnuksensa jonkun toisen tunnukseen. Terveyspuolen palveluissa hän sai sitten kuulla, ettei häntä ole olemassa.

Mielenkiintoista, mutta ei tavatonta tai edes harvinaista.

Me transtaustaiset ihmiset joudumme silloin tällöin samaan ikävään tilanteeseen, kun palvelu ei pelaa ja asiakasta pompotellaan.

Meille on maistraatissa tehty virallinen muutos niin etunimiin kuin henkilötunnukseen. Ainakin Helsingissä sain pyytämättä ja maksutta vielä virkatodistuksen, jossa kerrottiin entiset ja uudet tiedot ja selostettiin, miksi muutos on tehty. Lukemattomissa viranomaisissa siitä on ollut apua.

Tiedot eivät kuitenkaan välity muualle ilman omaa aktiivisuutta.

Ensimmäiseksi törmäsin asiaan pankissa (Nordea Oulunkylä). Siellä paperit eivät riittäneet, vaan vaadittiin lisäselvityksiä. Oman tilin muuttaminen omalle nimelle oli yllättävän hankala asia vuonna 2010.

Seuraavana vuonna tarvitsin hoitoa kotikaupunkini Kuopion ylpeydessä KYS:ssä eli yliopistollisessa sairaalassa. En yllättynyt, kun minut käännytettiin pois. - Hoitaisimme teitä, mutta kun teitä ei tietojemme mukaan ole olemassa. Menkää omalle lääkärillenne Helsinkiin (400 km suuntaansa). Jos nyt välttämättä haluatte hoitoa Kuopiossa, pyytäkää häneltä se ja se lisäselvitys. Maistraatin selväkieliset paperit eivät siis riittäneet.

Lääkehoidon jatkuttua säädetyn ajan menin SPR:n veripalveluun Kuopiossa. Arvaatte jo: - Ette voi luovuttaa verta, koska teitä ei ole olemassa. Useita puhelinsoittoja ja lisäselvityksiä. Lopulta myös Veripalvelu uskoi, että olen olemassa. Pino asiakirjoja ei aluksi riittänyt.

Vuonna 2017 auton osto viivästyi, kun Nordean Kuopion konttori ei uskaltanut yhdistää minua ja tiliäni. Omien rahojen nosto oli yllättävän vaikeaa ja hidasta. Ei auttanut, vaikka konttorinjohtaja kävi paikan päällä ja sanoi tunnistavansa minut. Oli kuulemma Helsingistä tulleet tiukat ohjeet.

Sitten vaihdoin DNA:n tietokoneliittymän nopeampaan. Ei onnistunut kerralla sekään, vaikka taas oli peukalohangallinen papereita mukana. Laskut olivat lähes 10 vuotta tulleet oikealla nimellä, mutta nyt kaivettiin jostakin 12 vuotta vanha sopimuskopio, jossa oli toinen nimi. - Ei nimi ja hetu voi kellään muuttua! tuli lisäkaneetiksi. Tällä kertaa selvisin marssimalla kaupungin toiseen DNA-liikkeeseen, jossa asia ei ollut minkäänlainen ongelma. Nimen ja hetun muutos oli myös yksinkertainen juttu.

Mahdollisesti näitä tapauksia on muitakin.

Tiedoksi, että nimet ja henkilötunnus voivat laillisesti muuttua. Yleensä tällaisella ihmisellä on asiasta paperit mukana, koska hän on tottunut siihen, että muuten ei mitään tapahdu. On myös nöyryyttävää joutua julkisessa tilassa selventämään ääneen, että sukupuoli on korjattu.

Järjetöntä: Ei syntiä - Eikä silti saa

Olen parhaani mukaan yrittänyt ymmärtää evlut kirkon kantaa kieltää avioliittoon vihkiminen samaa sukupuolta olevilta.
Kieltoa voidaan perustella lähinnä ikiaikaisella käytännöllä ja perinteellä.
Päätös kieltää vihkiminen on mielestäni jotenkin outo. En nyt sano skitsofreeninen, vaikka tuonkin sanan olen tässä yhteydessä kuullut.
Väännän rautalankaa:
1) Kirkon virallinen seksuaali- ja sukupuoliopetus toteaa, että homoseksuaalisuus, transsukupuolisuus, intersukupuolisuus ja muunsukupuolisuus tai vaikeasti määriteltävä sukupuolisuus on OK eikä missään nimessä synti. Syntiä olisi esim. vastuuttomuus, itsekkyys, hyväksikäyttö jne. - ja se koskee myös heteroita.
2) Kun samaa sukupuolta oleva pari haluaa solmia avioliiton rukouksen ja siunauksen hengessä ja Jumalan kasvojen edessä, kirkko ilmoittaa, ettei se käy. Muille käy, teille ei.
3) Kirkolta pakit saaneet kokevat, että valtio (jonka lainsäädäntö vihkimisen sallii) osoittaa armoa, kirkko jotakin muuta.
Loogisempi systeemi olisi joko todeta homot kauheiksi syntisiksi (mikä ei todellakaan enää onnistu) tai antaa halukkaiden saada kuulla papin aamen.
Toimin kirkon sääntöjen mukaan. Pidän rukoushetkiä solmittujen avioliittojen puolesta. Vihkisin, jos kirkkoni sen sallisi.
Kirkolliskokouksen vaali on aivan pian. Kokemus osoittaa, että vanhoilliset äänestävät varmimmin. Ehtinenkö elää niin kauan, että käytäntö muuttuu?

Luther ja tunnustuskirjat pitävät avioliittoon vihkimistä maallisen yhteiskunnan päätettävänä asiana - ei siis suinkaan pelastuskysymyksenä.