Hautaankin vain määrämittaisena?

 

Uutisten mukaan seurakunnissa on jouduttu miettimään muutoksia standardeihin. Liikalihavat ihmiset eivät mahdu krematorion luukusta. Yhtä vaikeaa voi olla arkuttaminen tai hautaan lasku. Jos ei mahdu niin ei mahdu. Kantajiakin pitää olla tavanomaista enemmän.

Liikalihavuudelle pitäisi tehdä jotakin, elää terveemmin ja ties mitä. Muutama tuntemani itkee sitä, ettei vuosien tai vuosikymmenten yrittäminen ole auttanut, ja nyt syyllisyyden taakka on valtava. Puhumattakaan ihmisten ilkeistä puheista.

Karmealta tuntuisi ajatus, että meitä painostettaisiin määrämittaisiksi normikansalaisiksi silläkin perusteella, että hautaan pääsisimme.

Jalompaa on armeliaasti leventää arkkua, krematorion suulukkua ja hautaa.
Vaikka tie on kaita ja portti ahdas, ei se tähän viittaa.

Harvinaisen typerä lakivaliokunta

Järkytys on suuri

Eduskunnan lakivaliokunta äänesti tänään 25.6.2014  ja äänin 10-6 se esittää Suomen historian suurimman kansalaisaloitteen (yli 165.000 allekirjoitusta) kaatamista. Lakivaliokunnan mielestä tässä maassa ei tarvita tasa-arvoista avioliittoa eikä sateenkaariperheiden adoptio-oikeutta.

Olen tyrmistynyt.

Missä maailmassa vastustajat elävät?

Kuinka kauan on varaa syrjiä, sortaa ja eriarvoistaa huomattavaa osaa kansasta,  satoja tuhansia ihmisiä?

Ovatko kaikki muut Pohjoismaat, Hollanti, Belgia, Luxemburg, Ranska, Espanja, Portugali ja ties mitkä muut maat siis väärässä, kun ovat vastaavan lain HYVÄKSYNEET ja yleensä murskaavalla enemmistöllä?

Minulle tulee väitämättä mieleen rinnastus orjuuteen, kansakouluun ja naisten äänioikeuteen. Orjuuden lopettamista, kansakoulujen perustamista ja naisten äänioikeutta on vastustettu aivan samoin perustein ja äänenpainoin "kristillisistä ja moraalisista syistä" kuin nyt tasa-arvoa.

Historia antaa aikanaan tuomionsa.

Kansa voi tehdä sen nopeamminkin. Ensi kevään eduskuntavaaleissa ainakin minä muistan, että kristillisten, perussuomalaisten, keskustan ja muutos 2011:n edustajat äänestivät kansalaisaloitetta vastaan.

Kirkon uskossa

Rouva N.N. kertoi, miten hänen uuden kotipaikkakuntansa kirkossa tapaamansa ihmiset ovat nyt vetämässä häntä kahteenkin eri herätysliikkeeseen.

Hän ei oikein ymmärrä, miksi. Hän on ikänsä uskossa ollut ihminen, joka nauttii tavattomasti jumalanpalveluksista ja muusta seurakunnan perustoiminnoista. Hän lukee säännöllisesti Raamattua ja hänellä on ystäviä, joiden kanssa rukoilla ja keskustella uskonasioista.

Hän ei koe kaipaavansa muuta, mutta pahalta se tuntuu sanoa noille uusille ystäville. Olisi myös vaikea valita, mihin liikkeeseen liittyisi, kun nuo kaksi sattuvat olemaan keskenään eri mieltä.

Rouva N. muistelee, että hänen nuoruudessaan herätysliikkeet vielä halusivat herättää, evankelioida, tehdä sisä- ja ulkolähetystä tai mitä sanaa nyt käytetäänkin. Nyt hän on kokenut monet liikkeistä enemmänkin oikeassa olemisen yhteisöiksi, joissa tiukka rajanveto muihin on tärkeämpää kuin armon evankeliumi.

-         Niin että eikö ihminen voi olla aidosti uskossa ihan vain seurakunnan piirissä liittymättä mihinkään erityisjärjestöön?

Niin hän kyseli. Mitäpä minä osasin sanoa? En paljon muuta kuin onnitella häntä uskonelämästä. Olisi kai hyvä pystyä sanomaan ei kiitos niille, joiden yhteisöihin hän ei tunne tarvetta liittyä. On parempi olla rehellinen kuin liittyä väärästä velvollisuuden tunnosta.

Itse olen löytänyt sykkivää hengenelämää niin kansankirkosta kuin sen sisällä toimivista järjestöistä ja liikkeistä.

Silti rouva N. pani miettimään, näinkö meidän kristillinen järjestörikkautemme koetaan: jo uskovien kalasteluna ja riitelevinä kuppikuntina?

Apostolien tekojen 14:22 oli ennen muotoiltu niin, että Jumalan valtakuntaan mennään monen ahdistuksen kautta, minkä moni luki, että monen yhdistyksen kautta. Kun muualla maailmassa ihminen herää uskoon, hänestä tulee seurakuntansa aktiivinen jäsen. Suomessa hän perustaa uuden kristillisen yhdistyksen…

Ja sinne taivaaseenkin mennään uskomalla Kristukseen. Ahdinkoakin voi olla luvassa, mutta toivottavasti hyvin vähän väärää kristittyjen keskinäistä vastakkain asettelua.

Raapustelu jatkuu

Kouvolan dekkaripäivillä puhuin koston teologisesta ymmärtämisestä.
Ehkä arvaattekin, että pappina päädyin toiseen tiehen, siihen vaikeampaan. Käännä toinenkin poski. Anna anteeksi. Anna järjestyneen yhteiskunnan tai Isä Jumalan hoitaa homma. Varsinkaan älä ota oikeutta omiin käsiisi saati kiivastuneena.

Kung-Fu-Tse opetti, että kostoretkelle lähtevän tulee kaivaa kaksi hautaa. Toinen on itselle.

Kostaminen väistämättä muuttaa ihmistä. Mahtaako tulla paremmaksi? Oliko kosto suloinen?

Gregory Jones on pohtinut, että Jeesus näytti esimerkin siitä, miten koston kierteen voi katkaista. Epäoikeudenmukaisuuden ja kärsimyksen voi kantaa toisinkin kuin hautomalla ajatusta kaksin verroin takaisin maksamisesta.

Huikeita näkökulmia avaa myös Dietrich Bonhoefferin virsi 600 "Hyvyyden voiman ihmeellisen suojaan". Siinä pahan valta kasvaa ympärillä, mutta sytytrellään toivon kynttilöitä ja kuullostellaan toisen maailman uutta virttä.

Koston sijaan on toinen tie. Kukaan ei sano sitä helpoksi, mutta se voi muuttaa maailman.

---
Dekkaripäivillä julkistettiin myös, että olen tehnyt uuden kustannussopimuksen Icasos-kustantamon kanssa. Toinen dekkarini "Tappavaa lunta" ilmestynee alkuvuodesta 2015. Tarina on valmis, mutta sen ilmiasun hiomisessa riittää vieklä sitä ikävintä työvaihetta.

Minusta siitä tulee hyvä kirja, mutta taidan olla jäävi sanomaan. No, ainakin yksi uskoo samaa, kustantajani Tatu Kokko (Kekäläinen).

Onko se paljon rahaa? Vai sopivasti?

Uusi lastensairaala tarvitsee 160 miljoonaa euroa. Yritetään kerätä kansalta, kun valtiolta ei rahaa heru.

Kuopion teatterin iso peruskorjaus maksaa 27,3 miljoonaa. Elokuussa nähdään, mitä saatiin aikaan.

X:n seurakunnan kirkon välttämättömien korjauskohteiden hoitaminen niin ettei lisävaurioita synny, maksaisi puolisen miljoonaa.

Tunnetun viihdetaiteilijan konserttiin pääsee 75 eurolla noin 60 metrin päähän lavasta.

Jonkun mielestä kaikki nuo vaativat paljon rahaa. Joku toinen ainakin osittain ymmärtää jotakin noista neljästä. Monen on helpointa mieltää sellaisia summia, joita on omalla tilillä tai lompakossa. Siis tuota konserttilipun hintaa tai maksimissaan parin kuukauden palkkaa.

Lastensairaalaa en itse tarvitse eivätkä toivottavasti läheisenikään koskaan. Mutta hyvä ja tarpeellinen se varmaan on. Soisin myös verojani siihen käytettävän.

Teatterista pidän ja tiedän sinne suuntaavani. Lipun hinnat toivottavasti pysyvät järjellisinä. 25-40 euroa vielä jotenkin kestää, jos ohjelman sisältö ja toteutus herättää ajatuksia ja tunteita.

Kirkosta pidän vielä enemmän. Toivoisin niihinkin rahaa löytyvän. Silloin joskus seurakunnat kilpailivat sillä, kuka pystyi komeimman tekemään. Nyt voittajat huokailevat, kun se komea kirkko on kallis ylläpitää ja vielä kalliimpi korjata.

Entä konserttilipun hinta? Taas ollaan arvostuskysymyksen edessä. Se mikä on sielun päällä, on hintansa arvoista, vaikka se hinta olisi suolainenkin. Moni nuori käyttää ison osan kesäansioistaan festari- tai konserttimatkaan ja pitää satsaustaan hyvänä.

Tavalliset ihmiset käsittelet tavallisia rahasummia. Isoimmat hankinnat voivat olla omistusasunto ja auto.

Isompien rahojen käsittelijät ja suurten päätösten tekijät panevat monta nollaa lisää noihin rahamääriin. Siinä voi joskus uhata tietynlainen sokeus. Yhteiset rahat eivät olekaan niin varovasti ja harkiten käytettäviä kuin omat.

Eurovaaleissa tai muuten valittaville ja jo valituille toivon suhteellisuudentajua ja harkintaa siitä, mikä raha on paljon ja mikä ei.

Jos ihan itse saisi

 

Jos ihan itse saisi

Mitä kirkossa nyt tarvitaan?

Uutta ajattelua, uusia avauksia, sen miettimistä, voisiko hommat tehdä toisinkin.

Kyllä, juuri noin. Mutta rajauksen siihen panisin: Yritetään välttää tarpeettomia vastakkainasetteluja, toisinajattelevien vähättelyä ja riidan haastamista.

Toki kärjistämällä moni asia tulee selvemmäksi, muitta kun reippaasti kärjistää, se aina joihinkin sattuu.

Olisi piristävää nähdä välillä vaikkapa innovaatioita. Meillä on alettu tehdä näin ja näin, mitenkäs teillä?

On selvä, että Espoon lähiössä ja Hyrynsalmen perukoilla saatetaan tarvita erilaisia oivalluksia, mutta varmasti yhteisen hyvän jakamisesta olisi monelle hyötyä.

Kun seurakuntalaiset itse saavat olla mukana miettimässä ja heidän ajatuksensa otetaan vakavasti, voi syntyä vaikka mitä. Ei se seurakuntalainen aina odota valmiiksi pureskeltua ohjelmapakettia, vaan ehkä pienimuotoisempaa, mutta jotenkin omempaa.

Seurakunnassa X oli oivallettu, että vapaaehtoistyö on tulevaisuutta. Uusi työntekijä piti kylällä tilaisuuden, jossa kertoi vapaaehtoistyötä organisoivansa ja että hänelle voi ilmoittautua koulutukseen. Hänen ihmetyksekseen tulos jäi laihaksi.

Vasta kauan myöhemmin hänelle selvisi, että sillä kylällä ihmiset pitivät jo monin tavoin toisistaan huolta eivätkä toivoneet käytännön tekojaan kirjattaviksi mihinkään tilastoon.

(Tällä ei sitten ollut tarkoitus suututtaa ketään eikä tehdä vääriä vastakkainasetteluja.)

Väliin putoajat, humpsista vain

 

Palaan asiaan, johon olen jo aiemmin puuttunut. Kirkkomme on jättämässä väliin yhden työntekijäsukupolven tai ainakin merkittävän osan siitä.

Seurakunnilla on suuria säästöpaineita. Eivät kai sitä enää kiistä kuin vapaa-ajattelijat.

Henkilöstömenot ovat 65-70 % seurakuntien menoista. Sieltä ja kiinteistöistä on tehtävä säästöt, koska muut menot ovat roposia näiden rinnalla.

Mutta mihin säästö johtaa?

Itse olen kevään mittaan vastannut parillekymmenelle toiveikkaalle papinpaikan kyselijälle ei oota. Aivan sama murhe on muissakin kirkon töissä.

Nytkin keväällä valmistuu iso joukko ammattipäteviä ja motivoituneita ihmisiä, jotka sydämensä halusta tekisivät kirkon työtä. Mutta mitenkäs teet, kun avoimia paikkoja on todella vähän?

Minun moraaliini ei sovi ehdottaa, että menkää tekemään talkoilla palkatonta työtä. Monet noista ovat sitä jo tehneet. Nyt heidän tekisi mieli oikeisiin töihin. Palkkakaan ei olisi pahitteeksi, että saisi opintolainoja maksuun ja elämistä uuteen järjestykseen.

Työttömäksi kouluttamisessa ei ole mitään järkeä. Moni nuori ammattiin valmistuva miettii, onko kirkko heidät työnantajana pettänyt.

Kertokaa viisaat, mitä pitäisi tehdä.

---

Miten tulikaan mieleen tarina lentotukialukselta. Nuori vänrikki komensi sulkeisharjoitusosastoa. Miten olikaan, hänelle tuli oikosulku sellaisen käskyn jälkeen, joka johti porukat marssimaan kohti parrasta. Lähellä seisonut kapteeniluutnantti huomautti: - Jos ette muuta keksi, huutakaa heille edes hyvästit. (Sitten hän karjaisi itse OSASTO SEIS.)