1939 vai 2025?

 Maailmassa on pitkittyneitä kriisejä, hyvin vakaviakin. Venäjä raunioittaa Ukrainaa, Israel Gazaa. Syyttävä sormi osoittaa helposti muuallekin.

Ei ole konstikaan luoda kriisi. Vaikeampaa on lopettaa, kun on lupaavasti alettu.

Väkisin tulee mieleen 1930-luvun loppu. Silloinkin pantiin alulle sotaa ja kärsimystä, jonka loppu oli vielä hyvin kaukana.

Trump on  jo julistanut ansaitsevansa rauhanpalkinnon. Kysyn vain, millä ansioilla.

Tie rauhaan voi olla hyvin kivinen. Se on kuitenkin syytä kulkea.

Myydäänkö Ukraina?

 

Minua harmittaa.

Ei se, että Yhsysvaltojejn presidentti Trump ja Venäjän presidentti Putin tapaavat.

Vaan se, mitä aavistelen rivien välistä.

Sovitaanko Ukrainan asioista jotakin ilman että Ukraina itse on päättämässä? 

Onko kyseessä jotakin samaakuin lännempän Euroopassa muutama hetki ennen toien maailmansodan syttymistö? Silloinhan brittipääministeri Chamberlain paistatteli myönteisessä julkisuudessa "taattuaan rauhan meidän ajallemme." Siihen takaamiseen sisältyi Tsekkoslovakian uhraaminen Saksalle. Eikä Saksan johtaja Hitler aikonut pitää lupaustaan tyytyä siihen, vaan ennen pitkää rytisi jo Puolassa, jonka Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat.

Itsenäienn valtio päättää itse asioistaa, erityisesti rajoistaan, sodasta ja rauhasta.

Ketään ei tule palkita laittomasta hyökkäyksestä, naapurin alueiden valtaamisesta ja hirvittävän tuhon aiheuttamisesta.

Vaalit ovat jo käynnissä

 

Presidentinvaalien ennakkoäänestys on hyvässä vauhdissa. Jo 2018 ennakkoon äänestäneitä oli enemmän kuin varsinaisena vaalipäivänä äänestäneitä. Kehitys todennäköisesti jatkuu.

Kuluneet kuukaudet ovat osoittaneet, että ehdokkuus on täysipäiväistä työtä. Yksin televisiossa on lukemattomia tenttejä. Sitten radio ja muut mediat. Luulisi, että jokainen on saanut moneen kertaan ilmaista kantansa perusteluineen.

Kun pohdin ehdokkaita numerot 2-10, tulee mieleen tietty tasapaksuus ja värittömyys. Vasta viime viikkoina on nähty jonkin tason irtiottoja, joissa yhden väitetään puhuvan omiaan ja toisella mopo keulii, vaikka miestä matillisuudessaan yleensä sanotaan töin tuskin tapetista erottuvaksi.

Kaksi ehdokkaista on ollut tutkimusten kärjessä pitkään. Muiden joukosta kahdella on nostetta. Näinköhän se riittää vaalitulokseen asti? Varmin arvio taitaa olla, että tarvitaan toinen kierros.

Entä ne viisi muuta ehdokasta? Luulisi osaa heistä kiusaavan, kun oma kannatus on selvästi alempi kuin oman puolueen.

Hyvää kampanjoissa on se, että hyvin vähän on näkynyt loanheittoa ja toisten ehdokkaiden mustamaalausta. Maailmalla on toisenlaisiakin esimerkkejä. Ja sitten tietysti Venäjä, jossa  hyväksytään muutama muodollinen ”opposition ehdokas”.

Kuka sitten tulee valituksi? Tunnen ennusteet laskelmineen. Onko enää tilaa yllätykselle? Voisi olla, koska erot ovat pienet. Kumman taakse tulevat toiselta kierrokselta pudonneiden ehdokkaiden kannattajat?

Ei ole ns. yks hailee, kuka presidentin virkaa hoitaa seuraavat kuusi vuotta. Asian kääntöpuoli on, että hyviä ehdokkaita on useita. Tuskin maa repeää, tulisi sanotaan 4-6 kärkiehdokkaasta kuka tahansa valituksi.

Kun Isä Jumala on hiljaa

 Teodikea tarkoittaa pohdiskelua siitä, voiko Jumala olla oikeudenmukainen ja vanhurskas, kun maailmassa on niin paljon pahaa, väärää, tuskaa.

Mietin, että ensiksi ottaisin Isän Jumalan vapaaksi kaikesta siitä, mitä ihmiset tekevät. Meidän syntimme eivät ole Jumalan syntejä.

Silti jää paljon selittämätöntä pahaa.

Jos Jumala loi luomiskertomuksen mukaan kaiken hyväksi, miksi hyvä on muuntunut ainakin osittain muuksi?

Entä miksi hyvä Jumala, joka rakastaa meitä, niin harvoin tuntuu puuttuvan elämäämme?

Tai miksi hän on näkymätön, piilossa, salattu, mitenkään puuttumattomassa tilassa, kun apua tarvittaisiin?

Jotkut ovat kertoneet varjeluksesta ja suuristakin ihmeistä elämässään. Ehkä niistä voi puhua kokonaisyten kansojen vaiheissakin. Mutta tuntuu, että enemmän on sitä, että mikään ei muutu paremmaksi. Kärsivä kärsii yhä kunnes kuolee tuskinsa.

Japanilainen Shusaku Endo kirjoitti riipaisevan kirjan Vaitiolo. Siinä peruskysymys on, miksi Japanissa tapahtunut kristittyjen vaino vietiin loppuun asti. Kristinuskoon ohjautuneet tapettiin kaikki. Jumala pysyi vaiti, ei puuttunut asiaan. Miksi? Kirjasta on tehty ainakin kaksi elokuvaa.

Vastaavia kysymysten aiheta voi osoittaa tavattoman paljon muitakin. Peruskysymys on ja pysyy: - Miksi Jumala salaa itsensä, miksi Kaikkivaltias ei käytä valtaansa, miksi paha näyttää juhlivan?

Tiedän moniakin esitettyjä vastauksia. Osa on viisaan tuntuisia, osa kovin naiveja. Mutta kysely jatkuu.

Kuka ja mikä te oikeastaan olette?

 

Kävimme äänestämässä. Taas ikävä kokemus, nyt  vaalivirkailijan taholta.

- Onko tämä teidän ajokorttinne?

- On. Minut tunnistaa kuvasta.

- Mutta voiko nimenne olla Marja-Sisko?

- Se todellakin on.

- Mmm.

- Ymmärrättekö, että kysymyksenne ovat loukkaavia?

- No menkää äänestämään.

---

Ymmärrän, että vaalivirkailijan on todettava äänestämään pyrkivän henkilöllisyys.

Sen voi tehdä monella tavalla. Helpoimmin luottamalla esitettyihin asiakirjoihin, joissa tuore ja näköinen kuva.

Jatkokysymykset transsukupuoliselle kuullostavat siltä, että epäillään ihmisyyttä ja identiteettiä.

Olisiko pitänyt kysyä virkailijalta, kokeeko hän olevansa mies vai nainen? Onko varma kans?

Älyttömiä puheita translaista

 Kansanedustaja Sari Tanuksen (KD) puoliso ja eduskunta-avustaja Jukka Salmi on 2.2.2023 Iltalehden ja Iltasanomien mukaan julkisesti ilmoittanut vaihtavansa sukupuoelnsa ja viettävänsä sen jälkeen runsaasti aikaa eduskunnan naisten saunassa.

Ilmoitus on nostattanut aiheellisen tyrmistyksen ja kyselyn. Tätäkö on eduskunta-avustajien henkinen taso? Tätäkö on kristillisdemokraattinen politiikka?

Iltasaonomissa Sari Tanus selittää, että  "päivitys ei ollut loukkaava, vaan sen tarkoituksena oli nostaa esiin läpiviedyn lain heikkouksia." (IS 2.2.2023) MInun käsittääkseni eduskunnan pöytäkirjoista löytyy useita dokumentteja siiä, että noita lain tuulesta temmatuja heikkouksia on epäilty ja paisuteltu.

Ilmoitan olevani vahvasti sitä mieltä, että Salmen päivitys nimenomaan oli loukkaava, asiaton ja kielteisesti seksistinen.

Tällä kertaa asiatonta lausuntoa ei sentään selitetty vitsiksi. Vitsin varjolla on puhuttu ja kirjoitettu aivan liian paljon pahaa.

Tunnen jollakin tasolla kymmeniä transsukupuolisia tai transtaustaisia ihmisiä. En osaa mieltää heistä yhtäkään tirkistelijäksi tai vippaskonstien käyttäjäksi. Heille se on äärimmäisen vakava ja tärkeä asia. He kyselevät: - Saanko olla totta?

Toisin ajattelevat möläytteljäpoliitikot, jotka epäilevät ihmisten hetken mielijohteesta muuttelevan identiteettiään. Transsukupuolisten joukosta en ole sellaista havainnut. TS kun ei ole hetken oikku, vaan syvältä elämää kouriva pysyvä ominaisuus.

Vielä kerran tiedoksi: sukupuolta ei voi vaihtaa. Tiettyjä asioita voi korjata.

Hetki oli pyhä - koska oli helpompi uskoa

 Vaikka bensan hinta hirvitti, teimme kesäisen Lapin matkan. Ihastelimme tyttären ja vävyn ultrajuoksuja tunturissa (Pallas-Ylläs-Äläslompolo, tytär vetäisi 100 km rinnettä ylös ja alas alle 17 tunnin). Tunnelmoitiin metsissä ja Velhon kodalla. Siirryttiin Posiolle ja sieltä käsin pienelle Karhunkierrokselle (toinen tytär miehineen vaelsi sen ison) ja Riisitunturin henkeäsalpaavaan avaruuteen.

Monet kokemukset ja elämykset olivat sielua myöten virkistäviä. Niin erilaista on Luojan suuri luonto eri puolilla Suomea. Kuopion leveät pattirunkoiset kuusetkin ovat Lapissa "kynttilöitä", kapeita kestääkseen tykkylumen.

Mutta onko luonnosta ja siellä liikunnasta hurmioituminen hengellinen kokemus?

Riippuu tietysti käsitemäärittelystä, mutta minusta on.

Tiedän, että rovastina minun pitäisi kai kirjoittaa messun salaisuuksista ja kristittyjen siunatusta yhteydestä. Usein sitäkin toki koen. Silti olen niin keskeneräinen ihminen, että saatan ajatella ja tuntea kaikenlaista ikävää. Alttaritaulu viekin ajatukset uskon salaisuusista taidehistoriaan ja tekniikoihin, takanani yskivä harmittaa ja penkki puuduttaa, kun se on aivan liian matala pitkille jaloilleni.

Entä luonnossa? Sieltä yleensä puuttuvat soraäänet, kunhan liikenteen melu jää taakse eikä kukaan sahansoittaja ole siirtynyt moottoriversioon. Ei haittaa tuuli eikä sade, kaikki on jotenkin aitoa. Ehkä siinä on myös menneiden aikojen ihmisten elämänpiirin kunnioitusta.

Tiedän, että Jumalan ominaisuuksiin kuuluu ubikviteetti. Hän on kaikkialla yhtä aikaa. Fyysisesti en ole yhtään häntä lähempänä Riisitunturin huipulla. Mutta siinä kun istahtaa, antaa katseen kiertää neljään tuuleen, kuuntelee hiljaisuutta - se on sittenkin hengellinen kokemus.

Luomakunta kertoo Luojastaan. Hetki on pyhä, jos sen aikana ja jälkeen on helpompi uskoa.