Presidentinvaalien
ennakkoäänestys on hyvässä vauhdissa. Jo 2018 ennakkoon äänestäneitä oli
enemmän kuin varsinaisena vaalipäivänä äänestäneitä. Kehitys todennäköisesti
jatkuu.
Kuluneet
kuukaudet ovat osoittaneet, että ehdokkuus on täysipäiväistä työtä. Yksin
televisiossa on lukemattomia tenttejä. Sitten radio ja muut mediat. Luulisi,
että jokainen on saanut moneen kertaan ilmaista kantansa perusteluineen.
Kun pohdin
ehdokkaita numerot 2-10, tulee mieleen tietty tasapaksuus ja värittömyys. Vasta
viime viikkoina on nähty jonkin tason irtiottoja, joissa yhden väitetään
puhuvan omiaan ja toisella mopo keulii, vaikka miestä matillisuudessaan yleensä
sanotaan töin tuskin tapetista erottuvaksi.
Kaksi
ehdokkaista on ollut tutkimusten kärjessä pitkään. Muiden joukosta kahdella on
nostetta. Näinköhän se riittää vaalitulokseen asti? Varmin arvio taitaa olla,
että tarvitaan toinen kierros.
Entä ne
viisi muuta ehdokasta? Luulisi osaa heistä kiusaavan, kun oma kannatus on
selvästi alempi kuin oman puolueen.
Hyvää kampanjoissa
on se, että hyvin vähän on näkynyt loanheittoa ja toisten ehdokkaiden
mustamaalausta. Maailmalla on toisenlaisiakin esimerkkejä. Ja sitten tietysti
Venäjä, jossa hyväksytään muutama
muodollinen ”opposition ehdokas”.
Kuka sitten
tulee valituksi? Tunnen ennusteet laskelmineen. Onko enää tilaa yllätykselle?
Voisi olla, koska erot ovat pienet. Kumman taakse tulevat toiselta kierrokselta
pudonneiden ehdokkaiden kannattajat?
Ei ole ns.
yks hailee, kuka presidentin virkaa hoitaa seuraavat kuusi vuotta. Asian
kääntöpuoli on, että hyviä ehdokkaita on useita. Tuskin maa repeää, tulisi
sanotaan 4-6 kärkiehdokkaasta kuka tahansa valituksi.
