Lomamatkan kokemuksia

Tein Birgitan kanssa yhteisen lomamatkan. Siinä vierähtikin 12 päivää.

Aluksi Varkauteen ja Leppävirralle häätilaisuuteen. Se on aina koskettava kokemus, ehkä maalaishäät pihamaalla vielä erityisesti. Varkauden kirkko oli kaunis, mutta seurakunnan veisuuta en juuri kuullut. Yritin kyllä itse.

Savosta sitten Lappiin, aluksi Kolariin ja sieltä sitten Enontekiölle. Monta päivää vaeltelua, väliillä lyhyitä ja kevyitä matkoja, välillä pitempiä. Rankin oli käynti 3 valtakunnan rajapyykillä. Kävelimme sen edestakaisin, mitä paikalliset ihmettelivät. Useimmile on ihan tarpeeksi vaativaa mennä sinne veneellä ja kävellä pois. Arktinen luonto oli ihmisen jäjiltä pahasti kulunut. Reitti kulkee kansallispuistossa, joten polulta ei saa poiketa. Ihmisjalat olivat kuluttaneet polut paikoin puolimetrisiksi uriksi, jonka pohjat olivat pelkää kiveä. Kiveltä kivelle astelu kipeytti jalkapohjat, vaikka oli kunnon vaelluskengät. Muutamaan pahaan rakkakohtaan oli rakenneltu helpotusta, mutta sulamisvedet saivat purot tulvimaan, ja pahimpia paikkoja piti kiertää. Se vesiputos, kymmeniä metrejä korkea, on sykähdyttävä näky!

Poikkesimme myös Pelkosenniemen ametisikaivoksessa, missä saaimme kaivaa onnenkivet. Kai meillä oli tuurin tynkää, kun molemmat löysimme jalokiviluokan kiteet itsellemme. Löysin myös pari pienempää, joita sitten järjestäjät jakoivat lohdutukseksi niille, jotka eivät itse löytäneet. Aika harva taitaa tästä koru/jalokivikaivoksesta tietääkään, vaikka se on tiettävästi Euroopan ainoa toimiva ametistilouhos.

Tuolla keikalla Birgitta harmitteli, ettei poroja juuri näkynyt. Kun palasimme Vuontispirtin pihaan, ne olivat siinä. Nelisenkymmentä! Seuraavana aamuna laskimme niitä 61 kappaletta! Avaralla piha-alueella ei kai ollut hyttysiä niitä vaivaamassa, ja ne ovat oppineet henkilökunnan harmiksi makoilemaan ovisyvennyksissä ja varjoisilla seunustoilla.

Birgitta on innokas valokuvaaja, mutta hänen harmikseen joutsenia ei nähty. Mutta aina on Lapin luonto niin koskettava, että myös kuvattavaa löytyy.

Tunturissa on jotenkin niin itsensä kanssa, että harmit unohtuvat. Enkä liene ainoa, jolle myös Luoja on mielessä, kun noita massiivisia hahmoja katselee ja rinnettä nousee.

Paluumatkalla poikettiin Pohjois-Karjalaan Kuosmalanvaaraan ystävien luokse. Lepo teki ihan hyvää, kun ajomatkaakin kertyi yli 3.600 km. Heillä on navetan ylisillä ihastuttava ruokasali/olohuone kristallikruunuineen. Mitäpä kesäillasta puuttuisi, kun siellä iltaa istuttiin, hyttyset inisivät, hepo hirnui ja hyvässä seurassa maailmaa parannettiin.