Savon Sanomat on nostattanut myrskyä vesilasissa ihmetellessään, miksi Kuopion tuomiokapituli panttaa tietoa piispanvaalin maallikkovalitsijoista.
Väite on sikäli ihmeellinen, että lehti sai pyytämänsä tiedot.
Sen mielestä tiedot olisi pitänyt julkistaa netissä jonkinlaisena automaationa. Kuuroille korville kaikuivat oikeusoppineiden vakuutukset siitä, että asiassa jokaisella tuomiokapitulilla on kiistaton harkintavalta tai oikeastaan harkintavelvollisuus, ja että missään piispanvaalissa mikään tuomiokapituli ei ole vastaavaa listaa nettiin pannut. Espoossa ei kukaan edes kysynyt valitsijoiden nimiä.
Jos johonkin - vaikkapa nimilistan julkistamiseen - on oikeus, ei oikeus koskaan ole sama asia kuin velvollisuus.
Edustan itse luultavasti avarampaa ja julkisuutta lähestyvämpää suhtautumistapaa kuin lakimiesasessorimme. Toisaalta haluan julkisesti puolustaa hänen oikeuttaan harkita itse. Lakimies katselee asioita vähän toisin kuin pappi. Yleensä asioille on hyväksi, että eri näkökulmia sovitetaan yhteen.
Useampikin laki - esim. henkilötietoL ja julkisuusL - säätelevät sitä, mitä tietoja ja keistä saa julkisuuteen päästää. Osasta on selkeästi määritellyt rajat, joiden puitteissa operoidaan. Hyvin tarkkana pitää olla esim. osoitetiedoissa, ja henkilötunnusta on paras olla antamatta kuin viranomaisille ja heiltäkin yksilöityyn, lailliseen pyyntöön vastattaessa. Moni haluaa nykyisin kieltää nimensä ja yhteystietojensa antamisen.
Tulevien vuosien kirkollisia vaaleja ajatellen olisi selkeintä, jos esim. kirkon vaalijärjestykseen tai muuhun säädäntöön lisättäisiin yksiselitteinen pykälä siitä, mitä tietoja ehdokkaista ja valitsijoista saa julkaista, missä rajoissa ja minkä julkistaminen taas on kiellettyä.
Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa
