Täytin 58 vuotta.
Vielä siis 10 vuotta työelämää jäljellä. Vielä karumpi näkökulma: ehkä 20 vuotta elämää jäljellä. Noin keskiarvojen mukaan.
Syntymäpäivänään ihminen ei ole kuin päivää vanhempi kuin edellisenä päivänä, mutta kyllä siinä pysähtyy ajattelemaan. Vaikkapa elämän katoavaisuutta. Äskenhän minä olin lapsi. Ihan äsken opiskelin. Ja tässä sitä nyt ollaan. Saa omia lastenlapsia (8) helliä ja toivon mukaan heille hyvyyttä jakaa, antaa myönteisiä elämyksiä ja opettaa elämän ihmeellisyyksiin.
Haluan, että he aikanaan muistavat ämmin, jolla oli heille aikaa. Se on kai arvokkainta, mitä voin antaa.
En nuorena ymmärtänyt, kun tuttu ikäihminen totesi ajan kulun nopeutuvan vuosi vuodelta, kunnes joulut ja juhannukset silmissä vilistävät. Nyt huomaan sen itse.
Olenko vanhemmiten viisastunut? Ehkä sitäkin. Kokemus auttaa monessa asiassa. Rutiinikaan ei ole ruma sana.
Viekö vanheneminen lähemmäksi Jumalaa? En usko, että se on automaatio. Jotakin sentään. Ehkä juuri elämän rajallisuuden taju panee miettimään kaiken tarkoitusta. Jalostuneesti tästä voi miettiä, miten eläisi ns. oikein ja hyvin. Aika usein vastaukset tuohon kysymykseen osuvat yksiin Uuden testamentin suositusten kanssa.
Erityisen läheinen minulle on aina ollut Room 12:18 "Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa."
Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa
